lauantai 4. toukokuuta 2019

Lapiohommia viikon varrelta ja pihakierros hallayön jälkeen

Alkuviikosta metsästin varjon lailla vuorikaunokin alkuja (Centaurea montana) ympäri pihamaata. Aikojen saatossa olisi saanut moni kasvi jäädä istuttamatta, niistä yksi on vuorikaunokki. Tyhmyyksissäni siirsin sitä vielä kotipihalta kesäkotimme muhevaan multamaahan, missä se leviää hullunlailla. Vuorikaunokki leviää tehokkaasti sekä siemenistä että juuriversojensa avulla. Kotipihalla olen onnistunut hieman paremmin estämään sen leviämistä leikkaamalla kukkavarret kukinnan jälkeen. Kesäkodissa tämä ei aina onnistu ja niinpä vuorikaunokki on päässyt siementämään. Lopulta tajusin hävittää vuorikaunokin kukkapenkeistä ja metsäpuutarhasta. Nyt sitten joka kevät kuljen pitkin pihaa kaivelemassa pikku taimia. Saa nähdä kumman sitekeys kestää pidempään, vuorikaunokin vai minun;)
Kevät on myös hyvää aikaa jakaa ja siirtää kasveja ennen niiden kasvuun lähtöä. Tämän vanhan valkonarsissipenkin kanssa olen jo vähän myöhässä. Sipulit olisi varmaan parempi nostaa ja jakaa syksyllä, mut silloin minulla ei ole siihen mahdollisuutta.  Olen aiemminkin nostanut sipuleita ylös näin keväällä ja hyvin ovat kasvuaan jatkaneet uudessa kasvupaikassaan.
Sipulit ovat jo aivan liian tiuhassa, parhaimmillaan laskin  niitä olevan neljässä kerroksessa! Lajike on kyl sitkeä, tästä tilanahtaudesta huolimatta tämä vanha valkonarsissilajike kukkii ruhtinaallisesti joka kesäkuu. Sain jakosipuleita niin paljon, et otin niitä myös kotipihalle istutettavaksi.
Suurimman osan istutin kuitenkin kesäkotimme hulevesipenkkiin. 
Näin keväällä alue näyttää vielä kovin aneemiselta, mutta kuinka rehevältä alue näyttääkään keskikesällä, sitä voit käydä ihastelemassa vaikka täällä klik!
Nuo pitkät kepit ovat merkkeinä tulevan kesän kaivuu-urakalle. Kyl lapio saa heilua ahkerasti, että saan kaivettua koko tuon merkityn alueen. Täytyy myöntää, et joskus tulee mieleen vuokrata pikku kaivinkone urakkaa helpottamaan!
Hulevesi penkissä hyvin viihtyvä unelmatädyke (Veronica gentianoides) on levinnyt jo sen verran, että siirrän siitä yhden mättään kotipihaan.  Unelmatädykettä on helppo jakaa tarvittaessa lehtiruusukkeista kukinnan jälkeen. Muista tädykkeistä poiketen unelmatädykkeen herkkä kaunis kukinta kesä-toukokuun vaihteessa on melko lyhytkestoinen. Sen matala kirjava lehdistö on mielestäni kaunis.  
 
Lapioni kävi myös harjaneilikoiden kimppuun. Kesäkotimme pihamaalla kasvaa siellä täällä vanhaa harjaneilikkalajiketta. Siirrän aina välillä niitä myös perennapenkkiin. 
  
Tulimme torstaina kotiin ja heti eilen jatkoin lapiohommia kotipihalla. Olin laittanut syksyllä nuorten hääjuhlissa koristeina olleet ruohosipulit ja komeamaksaruohot talvetimaan ruukuissaan kohopenkkiin. Nyt oli aika nostaa ne ylös. Ruohosipulit aion istuttaa tänään reunuskasviksi yrttipenkkiin ja 
 komeamaksaruohot jaan, että saan niistä jaksotaimia kesäkotiin vietäväksi.

 Arvaatko mitä vadissa on?
Aivan oikein, raparperin juuriahan ne ovat. Nostin yhden ison raparperin ylös ja jaoin sen  pienemmäksi.  Käytän raparperin juuria villalankojen värjäämiseen. Värjäys sivustolla "Vihreät kasvit värjärin padassa" olen kertonut hieman enempi raparperista ja sen käytöstä villalankojen värjäämisessä. Klik!  http://viinasilta.blogspot.com/p/blog-page_16.html

Aamulla herätessä hieman jännitti millaista tuhoa hallayö oli saanut aikaiseksi. Heti aamukahvin juotuani lähdin kiertelemään pihamaalle. Sadevesiastiat olivat paksussa jäässä ja lumikiteitä oli kasvien lehdillä vielä seitsemältä. 
 Helmi koirulimme haudalle syksyllä istuttamani tulput kumarsivat nöyrästi hallaherran edessä,
kompostialueen tulppaanit kohottautuvat kohti uutta päivää, 
josko aamun aurinko sulattaisi kuuran ja soisi lämpöään.
 Yrttitarhassa vinhaan kasvuvauhtiin päässeet saksakirvelit kärvistelivät kylmyydessä, 
sen sijaan lipstikka ei näytä olevan moksiskaan hallaherran yöllisestä kurituksesta!
Valkovuokot ja scillat ovat saaneet myös tuta kylmyyden.
Entä mikä on tilanne marja- ja hedelmätarhassa?
Punaherukan kukintoja on kylmä näppäissyt.
Koko eilisen päivän aina luumupuiden ohi kulkiessani varoitelin niitä avaamasta pulleita nuppujaan. Hallaherra olisi tulossa vierailulle!
Toivottavasti nuput ovat säästyneet ja saisimme hieman lämpimämpää ja tyyntä, että pölyttäjät pääsisivät lentoon ja työn touhuun.
 Puiden kukinta ei vielä näin vähästä hätkähdä. 
Piskuinen pihakuusemme on täpösen täynnä kukkia. Tänä vuonna onkin luvassa erittäin runsas kukinta Luonnonvarakeskuksen uutisoinnin perusteella. Sitä todistaa pihakuusemmekin:))
Terttuseljan kukintojen takaa häämöttää omenapuut. Onneksi ne eivät ole intoutuneet huhtikuun lämmöstä, vaan viisaasti odottavat vielä muutaman hetken ennen kukkanuppujensa avaamista.
Seljan alta kulkien suunnistin kasvihuoneelle,
missä alppikärhö on lähtenyt terhakkaaseen kasvuun huhtikuisen jakamisen jälkeen. 
Taustalla lasin alla suojassa keltasipulit, retiisin ja porkkanan taimet voivat hyvin. Kohta pääsen niitä  jo harventamaankin.
Silpoydinherneetkin näyttävät hyvinvoivilta:))
Osa alppikärhön jakotaimista on tehnyt muutaman kukankin. Taidanpa antaa niiden olla, vaikka ne varmaan hieman haittaavakin taimen juurtumista. 

Tästä hallayöstä pihamaamme kasvit taisivat vielä selvitä!
Miten hallaherra kohteli sinun kukkia ja viljelyksiä?


18 kommenttia:

  1. Hallaherra ei ollut vielä päästänyt meitä yöpakkasistakaan eroon ja nyt tuli lumimieskin kylään :D Kasvitkin onneksi vielä suurimmaksi osaksi olivat vasta pikku hiljaa heräilemässä uuteen kevääseen, joten tuhoja tuskin tulee. Välillä tulee hurjan näköistä jälkeä kun halla käy juuri kun kasvit ovat päässeet kunnolla vauhtiin. Toivottavasti punaherukan kukista edes osa säästyi eikä luumupuiden kukille olisi käynyt kuinkaan. Perennat nyt puskevat joka tapauksessa uudet lehdet menetettyjen tilalle, mutta puiden ja pensaiden kukkien laita on toisin. Toivotaan lämpimämpää säätä! Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi lumimies on viel kiertäny meidän nurkat, mut kyl viime yönäkin oli taas reippaasti miinuksilla. mukavaa kun liityit Värjärin padan lukijaksi, olet sydämellisesti tervetullut Minna:))
      totta Minna perennat toipuu, mut punaherkukoista ja luumupuista olen nyt hieman huolissani. viime vuonnakin luumut tuottivat pienen sadon, kun juuri parahiksi kukinnan aikaan osui monta päivää kestäneet kovat tuulet.

      Poista
  2. Saisi yöpakkaset jo hellittää. Viime yönä meillä oli -3.5 alapihalla. Herukkamme eivät vielä kuki, joten ehkä ne säästyivät. Aamulla kaikki kukat nuokkuvat murheellisen näköisinä, mutta ihmeesti ne nousevat pystyyn.
    Kaivoin viime kesänä kaksi vuotta penkissä asustaneen vuorikaunokin pois. Mielestäni olin huolellinen, mutta harva se päivä käyn nyppimässä pieniä taimia pois. Hanakasti leviävistä kasveista pitäisi olla yhtenäinen lista, jotta niitä osaisi halutessaan välttää. Vuorikaunokki ei vielä ollut penkissä kovasti levinnyt, mutta kukkiessaan se makasi aina pitkin piruuttaan ja vaati kunnon tuentaa. Kun kuulin sen vilkkaasta leviämisestä, päätin antaa lähtöpassit. En kadu.
    On sinulla paljon kaivuhommia. Pieni popcat voisi olla näppärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Between, viime yönäkin oltiin reippaasti miinuksilla!
      onneksi meilkin mustaherukat viel vasta suunnittelee kukkimistaan, punaherukat ovat jotain aikaista lajiketta ja intoilevat aina ekaksi kukkimaan.
      niin minullekin kävi vuorikaunokin kanssa, aina joku kukka on päässyt siementämään ja muutahan ei sitten tarvikkaan, siitä tulee jo kymmenittäin pikku taimia ympäri pihaa. tuo hanakasti leviävien kukkien lista on hyvä idea Between. jos sellaista ei ole vielä tehty, niin voisihan sitä perustaa oman blogin pelkästään varottavista leviäjistä. vieraslajeiksi luokitelluista on jo viralliset sivustot olemassa. huomasin talvella lukiessani jotain puutarhalehteä, ilmeisesti viherpihaa, et myös jättipoimulehti on luokiteltu nyt silmälläpidettäväksi hanakan leviämisensä suhteen. itse taistelen loputtomalta tuntuvaa taisteluani jättibalsamin, lupiinin, siperianjättiputken ja nyt tämän vuorikaunokin kanssa.
      pieni popcat olisi kyl tarpeen!
      hyytävän yön jälkeen aamu valkenee onneksi aurinkoisena. kävin eilen ostamassa orvokkeja, joita lähden kohtapuoliin istuttamaan, siis mieluista puuhaa näin sunnuntaipäivän ratoksi. sitä samaa toivon myös sinulle Between:))

      Poista
  3. Where I live (Lisbon) there are no longer night frosts. I wish they would end there too.
    Have a nice and warm weekend
    Hugs
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hi Maria
      also last night was frost. now the sun is shining. I go out to plant the violets.
      Good Sunday also for you Maria:))

      Poista
  4. Kyllä täälläkin pakkasta on ollut ja peittelin mökillä kasveja kun kerran paikalla ollaan. No on sinullakin kaivamista. Olisin kysynyt mitä siihen alueeseen tulee. Meillä oli täällä pieni kaivuri apuna pari vuotta sitten kun kaivettiin sähköä varten ojia ulkorakennuksiin siinä samassa sai esimerkiksi yksi noin 48 metriä pitkä kukkapenkki alkuunsa. Ja myöhemmin on myös kaivettu kantoja pois ja siinä samalla sai iso majakkapenkki alkunsa . Mutta käsimenetelmällä on koko puutarha-alue tehty ja muitakin kaivauksia. Joten tiedän tunteen . Minulla on myös vuorikaunokkia ja olen sitä nyt jo alkanut karsia . Ajattelin säästää kuitenkin sen kirjavan muodon .Unelmatädykettä minulla on myös ja siitä pidän todella paljon. Mistä tämä hulevesi penkki nimi on saanut alkunsa ? Minun sisarentyttö kuuluu viikinki yhteisöön ja hän osaa myös värjää kasveilla. Mielenkiintoista puuhaa seurata sivusta. 😁.Hyvää sunnuntaita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt taitaa olla koko maassa kylmää. tääl viime yönä pysyttiin plussalla onneksi. pieni kaivuri olis kyl kätevä, mut viel ainakin mennään käsipelillä. ehkäpä, jos olisi jotain asiallistakin kaivettavaa, kuten teillä, niin toki siinä samassa varmaan kaivauttaisin näitä puutarhajuttujakin. sinun majakkapenkistä tulee upea.
      Vuorikaunokkia kannattaa pitää hieman silmällä. mainitsemaasi kirjavalehtistä muotoa minulla ei ole. millaista kokemusta Sinulla on, onko se yhtä hanakka leviämään kuin tuo harmaanvihreä vuorikaunokki?
      olen jo useamman vuoden rakentanut tuota hulevesipenkkiä. hulevesillä tarkoitetaan sadevettä. hulevesipenkkiin on siis tarkoitus johtaa katoilta tulevat sadevedet. kaivan käsin allasta, mihin vesi johdetaan katoilta. olen istuttanut hulevesipenkkiin erilaisia kosteikossa viihtyviä kasveja jo valmiiksi, koska tuo kaivaminen kestää ja kestää...
      totta, värjääminen on todella mielenkiintoista. sisarentytölläsi onkin mukava harrastus. itse olen myös kierrellyt jonkin verran muinaistapahtumia.
      Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  5. Voihan vuorikaunokki, sitä on täälläkin kaiveltu ja tuhottu. Hyvä kun muistutin, pitääkin kaivattaa raparperin juurakkoa kesän värjyyksiin, padat jo odottelee, mutta yöpakkasten takia on kaivon pumppu vielä laittamatta, mutta ihan pian alotetaan värjäykset.
    Kiitos siulle kommentista ja lohtua Helmin poismenosta, Siellä jossain heillä on hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanoppas muuta kosotäti, voihan vuorikaunokki sentään!
      mukava kuulla, et sielkin jo valmistellaan kesän tulevia värjäyksiä. minä aloitan vasta kesäkuun puolella.
      kiitos myös Sinulle kommentistasi ja Helmin muistamisesta. huomenna Helmi koiramme täyttäisi 12 vuotta, jos olisi sanut elää. nyt heillä on hyvä olla siellä missä ovatkaan.

      Poista
  6. Kylmiä öitä on ollut peräjälkeen jo ihan liiankin kanssa. Onneksi aina päivisin ovat kasvit virkistyneet ja näyttää siltä, että ainakaan suurta tuhoa ei ole kasvustolle tullut.
    Tuota vuorikaunokkia kasvaa kesäkodissa vanhan tammen alla, mutta se ei ole onneksi päässyt leviämään ja hyvä niin. Olen sen aina leikannut alas heti kukinnan jälkeen ja myöskin tuo tammen alusta on aika karu kasvupaikka.

    Minulla on jäänyt kommentoinnit aika vähiin tässä parin viikon aikana ja syy siihen on jokin ilmeisesti minun oma tekemäni virhe. iPadilla ja iPhonella voin vaivatta lukea teidän postauksia, mutta en voi niitä kommentoida. Täällä tietokoneen puolella ei ole mitään ongelmia, mutta aina ei tule avattua tätä läppäriä.
    Tuo rauniopuutarhasi on varmasti taas kesällä runsaan kasvuston peitossa. Se on todella viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta Molley, ihmeellisesti kasvit ovat vironneet heti auringon alkaessa vähänkin paistamaan. vuorikaunokki ei leviä ihan niin villisti karummassa kasvupaikassa, joten valitemasi kasvupaikka on sille hyvä. kukinnot olen yrittänyt leikata, mut aina joku peijooni jää huomaamatta!
      tekniikka on minulle melkoinen mysteeri. itse käytän vain tietokonetta.
      niin ainakin toivon, et kaikki muurille kasvavat köynnökset olisivat selvinneet talvesta. lunta ainakin oli riittämiin niiden suojana. köynnökset jäniskin on jättänyt rauhaan, mut oli mennyt syömään suurimman osan karhunvatukan taimista. se jos mikä harmitti, kun isäntä oli kaatanut puolen tusinaa haapaakin jänöille talviruuaksi. oli nekin kyl kaluttu tosi tarkkaan.
      mukavaa viikkooa Sinulle, josko ilmakin jo lämpenisi uudelleen!

      Poista
  7. Paljon on kevätpuuhaa puutarhan (puutarhojen) hoitamisessa. Ilman hoitamista ne eivät kukoista. Upea harrastus se on muiden joukossa. Olen itse ollut myös melkoinen multasormi, mutta minulta se aika on ohi. Viimeisimpästä päästä innostukseni oli kärhöt. Vuorikaunokki karkasi liiaksi ja otti tilaa muilta.
    Varmasti pakkaset tekivät paljon pahaa etelämmässä, täällä tuskin vielä siinä onnistuivat. Viim eyönäkin oli - 6.9 pakkasta. Paha yhtälö lumi vähenee ja yöpakkset kiristyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. parina yönä säästytty yöpakkasilta, mut niin kylmää on, et villapöksyt piti jalkaan vetää! teillähän sit jatkuu viel hiihtokelit kun lunta riittää ja yöpakkaset tekevät kunnon hangen.
      kärhösi olivatkin kauniita aimarii. minulla tuo ansarin huhtikuussa jakamani vanha alppikärhö on lähtenyt hyvin uuteen kasvuun, kaikki jakotaimetkin. myös kaksi arempaa jalokärhöäkin ovat jo availleet silmujaan, mistä olen todella iloinen. en edes muista mistä aikoinani olen hankkinut tuon vuorikaunokin, olis saanut jäädä hankkimatta. tuossa ansarin penkissä annan sitä viel olla muutaman puskan, mut vahvasti vartioituna;)

      Poista
  8. Uskon, että taisto vuorikaunokin kanssa ei lopu hevillä, opin tuon saman vanhassa kodissa ja uuteen kotiin niitä en enää huolinutkaan. Hallaherra poikkesi oikein lumiviitan kanssa, paljoa lunta ei tullut, mutta kylmyys puhurin saattelemana tuntui jäätävältä aina luissa ja ytimissä. Leivinuunin lämpöön asetuin leipomaan limppuja, oikein mukavaa katsella tuulen tuiverrusta ikkunan takaa samalla säälien muuttolintuja ja maan pinnalle nousseita perennoita. Linnuille vein evästä, perennat ovat sitkeää sorttia, vain yksi keisarinpikarililja katkesi, tappio siis pieni.

    Kasvarissasi jo paljon satoa tulossa. Omassani pienet taimet ovat harsojen alla, tomaatin taimet vein navettaan varuiksi. Mahtavaa pihanrakennustyötä teet! Lopputulos varmasti upea! Vanhat valkonarsissit ovat ihania, mun lapsuusajan kukkia! Ja se tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olit fiksu Saila. kesäkodista hävitän kaikki alut, tääl annan pari puskaa kasvaa anarin vieressä olevassa penkissä, jospa siinä onnistuisin niiden liiallista lisääntymistä estämään! vastaleivottujen limppujen tuoksu tulee tänne asti! kyl takka täälkin lämpiää ahkerasti, vaik toukokuulla jo ollaankin.
      kun vihdoinkin saimme kunnostettua kasvupedit, niin oli ilo laittaa aikaista satoa tulemaan. perunakin näyttää olevan jo pinnalla. aiemmin olen käyttänyt myös harsoja, mut nyt kokeilin noita laseja, mitä hankimme syksyllä kasvilavoja varten. pihanhoito on mukavaa, varsinkin, jos saan "rakennella" kaikkea vähän hullun hauskaakin;)
      joskus mietin, miksi noita vanhoja narsissilajikkeita ei enää näe paljoakaan. ne ovat viehkeitä ja todella hyvän tuoksuisia, joten ainakin tuoksupuutarhoissa niitä soisi näkevänsä, haistavansa;)

      Poista
  9. Meilläkin oli tuossa viime viikonloppuna kyllä sellaiset kaivuu-urakat, että huhhei. Onneksi saimme ystävältämme lainaan mini kaivinkoneen, niin sai vedettyä vähän nopeammin, että olisi käsivoimin vienyt kyllä ikuisuuden. Teillä on kyllä upea puutarha ja vaikka minkälaisia kasveja, vitsi olen vähän kateellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Maija mukavasta kommentistasi:)) olen pahoillani, kun en ole näitä aiemmin huomannut.

      Poista