sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Oman pihan hiljentymispaikka

Lapsuudenkodissani minulla on tapana käydä halaamassa omaa voimakuustani, hakeutua sen suojiin, kun kaipaan hiljentymispaikkaa.  
Omalle kotipihallemme on vuosiensaatossa muodostunut rauhallinen takapiha. 
Alunperin se oli peltomaata, mutta nyt jo pieni metsikkö. Olemme istuttaneet sinne puita, pääasiassa koivuja ja kuusia. Siitä olen joskus runoillutkin seuraavasti:

istutan puun joka vuosi
 istutin kolmekymmentä vuotta sitten
istutan nyt,
palaan peruskysymysten äärelle
ajattelen
en ole elänyt turhaan, 
hoidan puutarhaani
olen onnellinen
olen

Takapihalle kuljetaan hyvin arkisten asioiden sivuitse, kompostiarkkujen ohi, joiden suojaksi olemme tehneet koivuriu'uista näkösuojan. Näin sinne on helppoa piipahta niin halutessaan, vaikka vain pieneksi hetkeksi muiden puuhastelujen lomassa.

Kuusten suojiin olemme koonneet oksista ja muusta tarpeettomaksi käyneestä puuaineksesta ikinuotion. Istumapenkkeinä palvelee pihapoppelista sahatut ja halkaistut pöllit.

Ikinuotiolle saatan viedä joskus jopa kukkia. Jotain sieltä on kuitenkin mielestäni aina puuttunut. 
Vihdoin viime syksynä oivalsin mitä.

Lapsuudenkotini pihamaalla on kasvanut aina valtavia puita. Voimakuuseni vieressä kasvanut jykevä koivu piti kaataa jo vuosia sitten pahan lahovian vuoksi. Koivu oli minulle erityisen rakas, siksi säilytimme siitä osia. Tämä erikoisen muotoinen rungonpätkä oksanhaaroineen on puhutellut minua aina. Siksi halusin tuoda sen ikinuotiolle kotimme takapihalle.

Puupatsas on luonnon muovaama, emme ole kajonneet siihen millään tavoin. 

Juuri tätä puupatsasta ikinuotio, hiljentymispaikkamme, oli kaivannut. 
Pihamme suojelija edustaa meille luontoäitiä, maanemoa.
Nyt kun olemme tehneet kuusiaidasta risuaitaa, niin ikinuotiolta avautuu kaunis maisema, mistä voi ihailla ilta-aurinkoa.
Yöllä kuu luo kauniit varjot kuusien oksistosta.
Tämä on minun oma hiljentymispaikkani.

Onko Sinulla jokin erityinen paikka, missä käyt hiljentymässä? 
Olisi mukavaa, jos kirjoittaisit siitä blogissasi.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Risuaitaa vanhasta kuusiaidasta

Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut puutarhaprojekteistamme. Nyt kerron kuinka teimme osasta vanhaa kuusiaitaa risuaitaa. Tonttiamme ympäröi kuusiaita, minkä ensimmäiset taimet istutimme esikoispoikamme ollessa parivuotias. Kuvassa hän on auttamassa iskää viime  keväänä kuusiaidan leikkuussa. Lähes viisimetriä korkeaa aitaa on melko hankalaa yksin leikata, joten apu on tervetullutta.
Suurelta osin aita on vielä ihan hyvässä kunnossa, mutta  
paikoin se on käynyt kovin harvaksi. Olimme jo muutaman vuoden miettineet harventuneen aidan osan kaatamista, mutta aina se on jäänyt, koska emme ole keksineet miten sen korvaisimme. Vihdoin viime keväänä syntyi ajatus, että voisimme tehdä siitä risuaidan.
Isäntä ryhtyi tuumasta toimeen ja karsi oksat pois harventuneesta aidanpätkästä. 

Rungot katkaistiin puolesta välistä. 

Katkaistujen runkojen ympärille punottiin karsitut oksat. 

 Sen kummemmin emme oksia sipostelleet vaan käytimme ne sellaisenaan punoksina.

Risuaitamme näytti tältä toukokuussa 2018. 
Oli siinä ohikulkijoilla ihmettelemistä ja monta hauskaa keskustelua käytiin aidastamme;)

Toukokuussa istuttamani humalantaimi venähti kesän aikana jo niin pitkäksi, että pääsi kurkistelemaan risuaidan yli!

Kesä tuli ja meni. Sen mukana myös risuaitamme neulaset varisivat maahan. 
Isäntä jätti  muutamia runkoja keväällä leikkaamatta, joiden latvoihin muotoiltiin "palmut". Riippumatossa makoillessani tein vilkkaan mielikuvitukseni turvin muutamankin eksoottisen matkan kaukomaille...
Korkea kuusiaita oli peittänyt jo pari vuosikymmentä takapihalta avautuvan kauniin maiseman.

Nyt on mukavaa, kun kompostilla käydessä voi ihailla myös maisemia risuaidan ylitse!

"Palmujen" lisäksi isäntä jätti myös tämän kauniin lyyraa muistuttavan oksan leikkaamatta. 
Ensilumen sataessa teimme "lyyraamme" kielet kultalangasta.
Koska lyyra on harpun tavoin enkelten soitin, niin täytyihän jouluksi risuaitalyyraamme sitten enkelikin laittaa. Jouluaattona kuljimme porukalla puutarhassa joulupukkia etsimässä. Risuaidan luona saimme kuulla jouluvirrestä "Enkeli taivaan lausui näin" säkeistön aattoillan pimeydessä...
 
 Isäntä haluaisi tehdä lyyraan tuulikellon, saa nähdä milloin se valmistuu. 
Tänään oli ihana aurinkoinen talvipäivä ja onneksi pääsimme hiihtämään ensimmäistä kertaa tänä talvena. Teimme umpihankeen oman ladun. Kynnöspellolla vielä paikoin suksi karahti multapaakkuun, heinäpellolla lunta oli jo ihan riittämiin.
Jos pakkasia jatkuu, niin viikonloppuna uskaltaudumme varmaan sitten jo joelle hiihtämään. Huomiseksi on luvattu lumimyräkkää, saas nähdä saadaanko tännekkin sitten hieman lunta lisää ja paremmat umpihankihiihtokelit. 


sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Alkuvuoden väri-iloittelua

Välipäivinä oli mukavasti aikaa istahtaa kutimen ääreen. Tytär halusi uuden pipon itselleen. Hän onnistui löytämään vielä muutamia mieleisiä vyyhtejä lankakoristani pipoa varten. 
Innostuin kutomaan kolme pipoa luonnonväreillä värjäämistäni villalangoista. Tyttärelle kaksi ja isännälle yhden. Kuviomallina käytin perinteisen revontulet kudinmallin pohjalta Revonkipunat-lapasmalliin sommittelemaani kuviokertaa.
Omaan pipoonsa tytär halusi hieman löysemmän tupsun. Iskän pipoon tytär teki perinteisen tupsun. 
Villalanka voi aiheuttaa herkkäihoisille kutinaa, joten pipon otsaa vasten tulevan resoriosan kudoin merinovillasta ja kääntöreunan harmaan osan samettijaloilla värjätystä suomenlampaan villalangasta. Keltainen on värjätty tiikerinkaunosilmillä. Tummempi, sinapinkeltainen lanka, on kaksoisvärjätty, ensin koivunkuorella ja sen jälkeen tiikerinkaunosilmillä. Punainen on värjätty krappijuurella ja sininen itsekasvattamallani morsingolla. 
Tyttären pipon resorin kudoin samaan tapaan kuin isännänkin, otsaa vasten tulevan resorin merinovillasta ja kääntöreunan sinapinkeltaisella (kaksoisvärjätty, ensin koivunkuorella ja sen jälkeen tiikerinkaunosilmillä). 
Tytär halusi myös uudet Revonkipuna-lapaset itselleen. Niitä varten minulla ei ollut enää yhtään 2-säikeistä punaista lankaa valmiiksi värjättynä, joten ei auttanut muu kuin ryhtyä värjäämään uusia lankoja lapsia varten vuodenvaihteessa. Myös tiikerikaunosilmillä värjäämäni langat olivat vähissä, joten päätin värjätä myös niitä lisää. Kasvatan itse tiikerinkaunosilmiä ja kuivatan kukat näitä värjäyksiäni varten.
Tässä orrella värjäämäni langat oikealta lukien: 1. vyyhti veriseitikin jälkiväri, 2. vyyhti veriseitikki, 3. vyyhti tiikerinkaunosilmä, 4. vyyhti tiikerinkaunosilmä (harmaa villalanka), 5. vyyhti paatsamanmarjat 6. vyyhti paatsamanmarjat (harmaa villalanka).
Luonnonväreillä värjääminen tuottaa usein mukavia yllätyksiä, niin tälläkin kertaa. Minulla oli vielä  pakastimessa hieman jäljellä neljä vuotta sitten kerättyjä korpipaatsamanmarjoja odottamassa väripataan pääsyä.  Olen värjännyt aiemmin tuoreilla paatsamanmarjoilla kauniita havunvihreitä villalankoja. Nytpä en näillä pakastetuilla marjoilla saanutkaan tavoittelemaani vihreää, vaan enemmän tai vähemmän sinisiä lankoja! Vasemmalla olevat kerät ensimmäisestä keitosta, tummempi alunperin harmaa lanka ja hieman vaaleampi valkoinen lanka. Oikealla olevat kerät, ylempi 1. jälkiväri ja alepi 2. jälkiväri.
Värjäämäni langat pääsivät heti kuivutuaan puikoille. Kudoin niistä kahdet Revonkipunat tyttärelle.
Näitä hieman isompia lapasia hän käyttää aluslapasten kanssa kovilla pakkasilla.
Musta luonnonväristä suomenlampaan villalankaa. Muut langat olen värjännyt seuraavasti: veriseitikin 2. jälkiväri (vyyhti aiemmin värjätty punavyö- ja violetiseitikeillä), sininen paatsamanmarjoilla, sinapinkeltainen tiikerinkaunosilmillä, punainen veriseitikillä, vihreänkeltainen tiikerinkaunosilmällä.
 Nämä sirommat Revonkipunat riittävät leudompina talvipäivinä pitämään kädet lämpiminä. 
Lapasten resorin kudoin tällä kertaa kaksivärisenä 2 o 2 n joustinneulosta. Värimaailma on samanlainen kuin ylemmissä lapasissa, olen muuttanut vain kuviointia.
Alkuvuoden väri-iloittelu ei rajoitu pelkästään väripadan ympärille, vaan olen ehtinyt käymään isännän kanssa myös Nanna Suden retrospektiivisessä In the Moods taidenäyttelyssä Salon Veturitallissa. Näyttely on muuten tänään viimeistä päivää auki ja sen jälkeen Veturitalli sulkee koko kevääksi ovensa remontin vuoksi. 
Tässä kuvakaappaus itse taiteilijasta hänen museossa esitetystä esittelyvideostaan.
Suden työt ovat suurikokoisia ja tunteisiin vaikuttavia. Monet näyttelyssä esillä olevat työt ovat hyvin värikylläisiä ja niistä oli helposti havaittavissa erilaisia värikausia. Löysin paljon tuttua hänen värimaailmastaan, pidin siitä todella. Pidin myös siitä, että hänen maisemansa ovat kuin mielenmaisemia, eivät tarkkarajaisia kuvauksia. Niissä voi kulkea vapaasti ilman todellisuuden painolastia. 
Hänen silkille tekemänsä työt olivat ihanan kevyitä ilmaisultaan ja niiden värimaailma hiveli silmiäni.
 Vuodelta 2008 oleva työ Nainen ja hänen auransa, teki minuun suuren vaikutuksen. 
Vuodelta 2016 oleva työ Vapiseva aurinko sai isännänkin vapisemaan;))
Nanna Suden näyttely oli yhteisnäyttely Canal Cheong Jagerroosin kanssa. Häneltä oli esillä mm. erilaisia installaatioita. Tässä Canalin installaatio "Kelluva saari - musta" Veturitallin tornin ylimmässä kerroksessa. Myös Canalin työt olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. 
Viimepäivinä mekin olemme saaneet hieman lisää lunta. Pihamaalla näyttää nyt niin talviselta. Nappasin kuvan loppuviikosta juuri ennen sinisen hetken laskeutumista. Parhaillaankin sataa kevyesti pakkaslunta, joten on hyvä hetki lähteä hiukan ulkoilemaan.

Mukavaa talvipäivää Sinulle, oli mukavaa kun piipahdit vieraisilla blogissani!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Helmin muistolle

 
Helmi
Alppikellon Eloisa 7.5.2007- 12.6.2018
Helmin kuolemasta on jo yli viisi kuukautta.
Tyhjä on polku kulkijan edessä.
 Helmi rakasti jokiahteita. Innokasta uimaria ei kylmäkään vesi karkoittanut.
Kauniit muistot mielessämme vaellamme isännän kanssa nyt kahden

 tuttuja reittejä. 
 Vieläkin kotiin palatessa odottaa , että 
portailla odottaisi emäntäänsä uskollinen ystävä...


Ruttojuurien kukkiessa olimme viimeisiä kertoja Helmin kanssa yhdessä lenkillä jokiahteilla. Niin paljon iloa Helmi toi elämäämme, siitä olemme hyvin kiitollisia.