Viherhuoneen kevätpuuhat

Olen parina päivänä käynnyt läpi lähes kaikki viherhuoneen kasvit. Onneksi vain muutama tarvitsi mullanvaihdon, muille riitti suihkuttelu ja kuivuneiden osien posto. Avasin taittopöydän viherhuoneen keskelle. Siinä oli kätevä huoltaa kukkia. Koska kylpyhuonemme on aivan vieressä, isoimmat kukat sain vietyä helposti suoraan suihkuun. 

Pienemmät kukat suihkuttelin pesuvadissa. Tässä vuorossa supputraakki. Isolle pöydälle sai nostettua kerralla paljon kasveja ja näin kukkahyllyjen pyyhkiminen oli myös helppoa. 

Supputraakki (Dracaena deremensis) viihtyy varjoisammassakin paikassa, se pärjää jopa pohjoisikkunalla. Viherhuoneessani sillä on hyvä paikka pienen hyllykön päällä, mihin tulee hajavaloa etelään ja länteen olevista ikkunoista. Supputraakki on helppohoitoinen. Riittää kun kastelee kerralla kunnolla ja antaa välillä mullan kuivahtaa. Itse upotan supputraakkini suunnilleen  kolmen viikon välein vesiastiaan noin puoleksi tunniksi.

Huushollistamme löytyy useampia eri kokoisia rönsyliljoja (Chrolophytom comosum). Monet kukat puhdistavat huoneilmaa, niin myös rönsylilja. Tämän vuoksi meillä on myös makuuhuoneessa iso rönsylilja amppelissa. Rönsylilja viihtyy hyvin yhdessä muiden huonekasvien kanssa. Hienohelmani (Asparagus) oli kasvattanut pikkuisen ruukkunsa täpö täyteen mukuloita, joten sen oli aika päästä hivenen tilavampaan ruukkuun. Sellaillessani illalla vanhoja huonekasvikirjoja huomioni kiinnittyi kauniisti sommiteltuihin kasviasetelmiin. Siitä sain ajatuksen laittaa samaan ruukkuun rönsyliljan ja hienohelman. Niillä molemmilla on isot vahvat juuret, joten pystyvät hyvin kilpailemaan elintilasta. 

Suihkuttelun jälkeen pienin saniaiseni sai uuden suojaruukun, kirpparilta eurolla löytyneen.  

Hankin kaikki suojaruukut kirppareilta. Etupäässä käytän kukilla saviruukkuja ja useimmat suojaruukutkin ovat lasitettuja saviruukkuja. Yritän löytää aina kasville hyvin sopivan suojaruukun. Minusta tämä keskiaikaisella mallilla tehty ruukku sopii erinomaisesti suojaruukuksi pallojukalle;) 

Pallojukka (Beaucarnea) on vekkulin näköinen töyhtöpää paksuine varsineen. Sen lehtien laidat ovat veitsenterävät, joten suojaruukun kädensiat helpottavat kasvin siirtelyä hoitotoimien aikana. Pallojukka viihtyy hyvin myös suorassa auringonvalossa. Paksu saviruukku suojaa kasvin juuria liialliselta kuumenemiselta auringon paahtaessa. Etelä ikkunalle pallojukan seuraksi on päässyt mm. värinokkonen (Solenostemon scutellarioides), palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia) ja villakaktus (Espostoa).

Villakaktus vaatii viihtyäkseen riittävästi valoa kautta vuoden. Siksi olen asettanut sen yläpuolelle kasvilampun, mikä näkyy hiukan kuvassakin. Keraaminen suojaruukkuu estää juuriston liiallista kuumenemista. Villakaktuksen hoito-ohjeissa suositellaan sen juuripaakun tutkimista keväisin  juurikirvojen havaitsemiseksi. Itse en ole ohjetta noudattanut. Nytkin villakaktukseni sai olla rauhassa, koska sisäruukun vaihtaminen ei ole vielä tarpeen.    

Muorinkukat ovat vaan niin ihania!

Minulla on hyvin vähän näyttävästi kukkivia huonekasveja, sen sijaan rakastan erilaisia lehtimuotoja. Erityisesti tykkään uurremuorin (Peperomia caparata) lehdistä. Ehkäpä siksi, että pidän myös vanhojen muorien syvän uurteisista kasvoista, sellaiset olivat minun rakkaalla Martta-tädillänikin.

Viime syksynä hankkimani hirvensarvisaniainen (Platycerium) on ollut muoviruukussa ja nyt päätin laittaa sille hieman paremman kasvualustan. Hirvensarvisaniaiset ovat varsinaisesti epifyyttikasveja, joten niille ihanteellisin kasvualusta on samantyyppinen kuin esim. orkideoilla. 

 Päätin tehdä kasvualustan kirpparilta hankkimaani katiskakoriin. Pohjalle laitoin kaarnanpaloja ja niiden päälle kuorikatetta, lisäksi vuorasin korin seinämät rahkasammaleella. 

Hirvensarvisaniaisella on aika erikoiset lehdet. Siinä on kahdenlaisia lehtiä. Kasvualustaa vastaan olevia lehtiä nimitetään komerolehdiksi. Aika hauska nimi, mistäköhän se juontaa?

Kuvassa komerolehti näkyy harmahtavana. Vaikka ne näyttävät kuolleilta kuivuneilta lehdiltä, niin myyjä korosti ettei niitä saa poistaa. Niiden päälle kasvaa uudet komerolehdet. Tutkittuani tarkemmin hoito-ohjeita huomasin, että komerolehtien reunoihin, usein myös niiden alle, kasvaa imusilmuja, joista kasvia on kuulema helppo lisätä. 

Oman hirvensarvisaniaiseni komerolehdistä en kyllä löytänyt yhtään itusilmua. Varsinaiset lehdet ovat hennon nukkapintaiset. Hirvensarvisaniainen on helpointa kastella upottamalla kasvualusta kokonaan veteen. Kasvukauden lannoituksen aion hoitaa laittamalla pienet kokkareet kuivunutta hevosenlantaa komerolehtien alla olevan sammalen joukkoon. Näin kuulema toimitaan ammattitarhoilla. Jos siitä tulee hajua liiaksi, niin silloin voi olla tarpeen siirtää saniainen ulos kesän ajaksi. Nyt juolahtikin mieleeni, et tuleekohan komerolehtien nimi kenties tästä lannoitustavasta, toimivat kasvin ruokakomeron ovina, hi, hi! 

Viirivehka pääsi myös isompaan saviruukkuun. Saviruukut täytyy muistaa pitää vedessä riittävän kauan ennen kasvin istuttamista niihin. Saviruukkuhan imee tosi paljon itsekkin vettä. Jos istuttaisi kuivaan ruukkuun, niin kasville voisi tulla jano, ruukun imiessä kaiken veden juuristolta. 

Kuvassa vehka oikeassa alalaidassa kasvilampun alapuolella. Kun kevät tästä hieman vielä etenee ja valoinen aika pitenee, niin vehka pääsee omalle paikalleen kylpyhuoneeseen. Talviaikaan siellä ei riitä valo, mut kesäaikaan vehka kyl kylppärissäkin pärjää hyvin. 

Hyvä juttu, lopultakin sain kaikki viherhuoneen kasvit huollettua.

Takkahuoneen ja yläkerran huonekasvit tarvitsevat myös keväthuollon, mut vasta viikonloppuna aloitan niiden kanssa puuhailemaan.

Joko Sinä  olet tehnyt huonekasvien keväiset hoitotoimet?

ps. Saassa tervetuloa Värjärin padan  lukijaksi:))

Erään avioliiton alku

Miasta ja Seijasta oli tullut hyvät kaverukset heti opintojen alusta alkaen. Ystävykset kävelivät illanvietosta käskynkkää opiskelijakämpälle iloisesti rupatellen. 

- Huomasitko sen pojan, jolla oli ne ihanat enkelinkiharat? Seija kysyy Mialta.

- Minusta niistä oli ihanuus kaukana.

Seija yritti turhaan jatkaa puhetta kiharapäästä. Mia ei osoittanut pienintäkään mielenkiintoa ja pian puhe kääntyi muihin asioihin.  

Opiskelutahti oli tiukka. Välillä tenttikirjojen pänttääminen sai jäädä ja ystävykset suuntasivat askeleensa tanssiravintolaan.

Ravintolasalin sakea tupakansavu ärsytti Mian silmiä ja hän olisi halunnut jo lähteä. Silloin ylemmältä vuosikurssilta oleva tuttu tyttö kutsui Mian ja Seijan istumaan pöytäänsä. 

Istuttuaan alas Mia häkeltyi. Samassa pöydässä istui kiharapää poika. 

Illan kuluessa Mia ja kiharapää vaihtoivat tuon tuosta ujoja katseita pöydän yli. 

Mian kiinnostus oli herännyt.

Poika harrasti valokuvien ottamista.

Osallistun tällä pienellä tosielämän tapahtumalla vk 9 krapu-haasteeseen. Haasten ylläpitäjinä toimivat yhdessä Susupetal ja Cara. Jos innostut osallistumaan, niin ohessa osallistumisohje:
Krapu on sadan sanan kirjoitus, otsikko mukaan luettuna.

Uuden krapuhaasteen löytää joka viikko joko SusuPetalin tai Caran blogista.

Viikon 9 krapuhaasteen annetut sanat ovat: kutsu, pöytä, valokuva.  Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa, taivuttele siis vapaasti 

Mukavaa viikkoa itsekullekin,

nautitaan ihanista kevään kukkijoista:))

Kuperkeikka

                                                                                                                      Kuvan  lähde: IS 18.2.2019

Ihastelen pikkuisen Lumi pandan kuvaa aamun lehdessä. Niin kaukana synnyinkodista on Lumin kaunis  pandatarha.  Pandan iloiset kuperkeikat puuterilumessa saavat lukijan hymyn huulille.

Mieleeni nousee mummon kasvot muutaman vuoden takaa.

Aiemmin niin rivakasti liikkuneen mummon vauhti on hiljentynyt. Ei nouse jalka enää pyörän polkimelle. Kynnyskin on jo liikaa. 

Oli vain ajan kysymys, milloin jalka tarttuu hiirekorvalle käpertyneeseen maton kulmaan.

Sitten se tapahtui, mummon kuperkeikka, yöllä kuten arvata saattoi.

Kolme poikaa perheineen asuvat tahoillaan. Liian kaukana.

Mummon turvaranneke toi avun paikalle. Ulko-oven lukko napsahti auki ja valkeus tuli huoneeseen.

Onneksi mummon kuperkeikasta muistona pelkät mustelmat silmien ympärillä. Pandasilmät kuten pikkuisella Lumilla.

Osallistun tällä pienellä tosielämän tapahtumalla vk 8 krapu-haasteeseen. Haasten ylläpitäjinä toimivat yhdessä Susupetal ja Cara. Jos innostut osallistumaan, niin ohessa osallistumisohje:
Krapu on sadan sanan kirjoitus, otsikko mukaan luettuna.

Uuden krapuhaasteen löytää joka viikko joko SusuPetalin tai Caran blogista.

Viikon 8 krapuhaasteen annetut sanat ovat: vauhti, perhe, mustelma.  Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa, taivuttele siis vapaasti 

Virsta väärään keväthangilla

Radiosta soi viimeiset tahdit Musiikkia vanhasta Euroopasta, isäntä oli pakannut retkieväät reppuun, kaikki oli valmiina hiihtöretkeä varten. Suuntasimme peltoaukeaman yli Halikonjoen ylittävälle pienelle betonisillalle. Isäntä ehti ensiksi laskemaan rinnettä alas sillalle, kun itse tein kunnon akat liukkaalla rinteellä ja kesti hetken ennen kuin pääsin jaloilleni takaisin!

Isäntä huuteli, et huonolta näyttää, vesi virtaa jo sillan yli. Ylitimme sillan eilen, jäät olivat pakkautuneet sillalle, mutta onnistuimme siitä huolimatta kulkemaan siltaa pitkin.

Isäntä lähti tutkailemaan tilannetta. Hänellä on kumiset monot, joten ei haittaa vaikka hieman vettä olisikin. Minullakin on kumimonot näitä keväisiä hiihtoretkiä varten, mutta nyt en huomannut niitä vielä laittaa. Vesi virtasi solkenaan sillan yli ja en olisi siitä kuivin jaloin selvinnyt. Hiukan myös arvelutti tasapainoilu kapealla siltapaadella. Eilen sitä pitkin vielä kuljin, mut nyt alkoi hirvittämään. Huutelin isännälle vanhaa sanontaa muistelle, parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan, kierretään Tavastin sillan kautta. Nyt se piti ihan kirjaimellisesti paikkansa siinäkin mielessä, et kiertomatka pidensi hiihtoretkeämme kilometrin verran. Vanha pituusmitta virsta on 1069 metriä, vaaksa taas peukalon ja etusormen välinen etäisyys, kun sormet on ojennettuina. Ei siinä isännänkään muu auttanut kuin lähteä kiertämään pidemmän kautta. 

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta

hanget hohtivat, 

kallioilta solisi kevätpurot,

 ei voisi olla enää parempaa retki-ilmaa.

Hiihdeltyämme pari tuntia jokiahteilla ylitimme Vässilän peltoaukeamaa halkovan ison puron, mikä laskee Halikonjokeen. 

Puron solinaa kuunnellessa söimme retkieväitä. Jokeen laskevat purot ovat syövyttäneet syvät uomat itselleen pehmeään savimaahan. Purojen yli on mahdotonta päästä keväisin hyppäämällä. Kesällä purot kuivuvat niin, että niiden yli pääsee vaivatomasti.

Myös isoimmat pelto-ojat voivat olla melko hankalia ylittää. Onneksi tämän ojan reunoilla oli vielä sen verran paakkuuntunutta lunta, että ylitys oli turvallista suksilla.

Ojan ylitettyämme olimmekin jo kohta pienellä mäntykankaalla keskellä Vässilän laajaa peltoaukeamaa. Tänne hiihdämme tai tulemme tietä pitkin potkureilla joka kevät. Nämä peltojen keskellä olevat pienet metsäsaarekkeet sulavat aina ensimmäisenä.  

Isäntä istahti uhrikiveä vasten nauttimaan auringon lämmöstä. Jos oikein tarkasti katsoo, niin kuvan alalaidassa olevan männynoksan välistä pilkistää isännän punainen hiihtotakki.

Katsellessamme taivaalle piirtyneitä lentokoneiden vanoja toivotimme turvallista matkaa nuorille, jotka olivat palaamassa hiihtolomaltaan Leviltä. Meille riittää tällä erää nämä omat tutut jokiahteet ja kumpuilevat pellot hiihtomaastoksi. 

Pihkon uhrikivessä (kuppikivessä) on parisenkymmentä pientä maljamaista kuoppaa. Kuppikivet ovat tödennäköisesti peräisin rautakaudelta. Niiden käyttötarkoitusta ei tiedetä täydellä varmuudella. Monenlaisia teorioita on esitetty mm ne on liitetty hedelmällisyysriittiin, uhrilahjojen antamiseen hyvän sadon toivossa, on uskottu myös kuppeihin kertyneen sadeveden sairauksia parantavaan voimaan. Kivien käyttötarkoitus on voinut olla hyvinkin arkinen, hyvällä mielikuvituksella niiden käyttötarkoitusta voi arvailla vaikka omaksi ilokseen. Tällä kertaa omana lahjana Äiti Maalle mursimme pienet leipäpalat retkieväistämme. Yritämme elää arjessamme harmoaniassa luonnon kanssa, niin että myös tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus elää tasapainoista elämää sinisellä planeetallamme. 

 Hiihtoretkemme jatkui pitkin jäisiä hankia jokitörmillä ja pelloilla Ahtialan vanhalle myllylle.

Tämä on yksi lempi kohteitamme Halikonjoella. Keväisin Häntälän kosken pauhu on korvia huumaava. Varmaan vanha mylly voisi kertoa mielenkiintoisia tarinoita menneiltä ajoilta, jos vain osaisin sitä kuunnella.

 Valkoiset hanget kutsuivat jatkamaan matkaa.

Termospullossa oli jäljellä kuksalliset kaakaota molemmille. 

Hyvin jaksoimme hiihtää vielä viimeisen kilometrin kotiin.

Mukavaa viikkoa itse kullekkin:))

Tervetuloa Suvi ja Esther Värjärin padan lukijakuntaan.

Pientä kaunista kotiin

Kaunis auringonpaiste houkutteli tänään pitkälle hiihtoretkelle jokiahteille, joten aiemmat suunnitelmani päivän askareiksi muuttuivat. Reilun kolmen tunnin hiihto osin jo upottavilla hangilla verotti sen verran voimia, että ruokailun jälkeen päätin ottaa rennosti ja päivittää toista blogiani, Värjäri kirppiksellä.  Olen tehnyt mieluisia löytöjä viime aikoina. Tästä Kupittaan Saven seinälautasesta ilahduin kovin. Tekijästä löydät enempi tietoa kirppisblogini puolelta. 

 Mikä ja missä tämä salaperäinen ovi on?

Siitäkin enempi klik!

Minulla on tapana rentoutua leikkimällä, tekemällä kaikenlaista näennäisesti tarpeetonta. Onneksi saan useimmiten houkuteltua myös isännän mukaan erinäisiin puuhasteluihini. Niin myös eilen, kun hän auttoi minua hieman tuunaamaan kirpputori löytöäni. 

Teimme syksyllä hieman pintaremonttia ja siinä yhteydessä muutimme myös välieteisen komeron avovitriiniksi. Tilasimme siihen kolme lasihyllyä paikallisesta lasitusliikkeestä. Keskimmäisellä hyllyllä on isovanhempiemme valokuvia. Viikolla piipahdin kirpparilla odotellessani isäntää hartiajumpasta. Löysin juuri sopivan jugendkehyksen isoisäni kuvalle:))

Alunperin olin suunnitellut tänään ottavani viimeisetkin joulukoristeet pois, niitä löytyy vielä muurin päältä ja ikkunoiden välistä! 

Määrä oli myös käydä läpi viherkasvit ja vaihtaa osalle uudet mullat.

No, se sai jäädä tältä päivältä, kun valkeat hanget houkuttelivat ulkoilemaan. Huomennakin suuntaamme jokiahteille hiihtämään, jos vain aurinko ei päätä pitää vapaapäivää,  kukkien huolto saa jäädä tulevalle viikolle!

Mukavaa ehtoota ja sunnuntain rauhaa itse kullekkin:))

Muutama kilometri sitten

Iso lasiovi napsahti lukkoon nuoren naisen takana. Korvissa kaikui vielä työtovereiden iloiset toivotukset "tavataan sitten joulukuussa".
Marraskuu vaihtui joulukuuksi. Päivästä toiseen nainen odotti, ja odottavan aika on pitkä.
Lopultakin tuli päivä, milloin oli aika lähteä. Nyt nainen ei halunnut kiirehtiä. Hän otti torttutaikinan sulamaan. 
Alkaa olla kiire,  nainen huikkaa miehelleen ottaessaan viimeistä peltiä uunista.
Kesken matkan mies kääntää auton kohti Satamakatua. Mitä ihmettä aiot, nainen parahtaa vierestä, meillä on jo hoppu. Haluan käydä tarkistamassa veneen pressut, veneellehän on vain pari kilometriä matkaa, mies vastaa.
Perillä sairaalassa mies ohjaa hellästi vaimoaan kohti hissiä. Ei, ei hissiin, kivutaan raput!


ps. kuvassa samainen vene pressun alla, tänä talvenakin on yhtä paljon lunta kuin 35 vuotta sitten.

Osallistun tällä pienellä tosielämän tapahtumalla vk 7 krapu-haasteeseen. Haasten ylläpitäjinä toimivat yhdessä Susupetal ja Cara. Jos innostut osallistumaan, niin ohessa osallistumisohje:
Krapu on sadan sanan kirjoitus, otsikko mukaan luettuna.

Uuden krapuhaasteen löytää joka viikko joko SusuPetalin tai Caran blogista.

Viikon 7 krapuhaasteen annetut sanat ovat: hissi, marraskuu, kilometri.  Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa, taivuttele siis vapaasti 

Huovutettuja lämmittimiä moneen menoon

Nuoret harrastavat avantouintia. Pojalla tahtoo nilkat palella, joten sain taas kerran mielenkiintoisen haasteen tehdä nilkanlämmittimet. Aikani asiaa pohdittuani päädyin tekemään lämmittimet huovuttamalla. 

 Pesukoneesta oton jälkeen ei aina voi olla ihan varma mitä saa aikaiseksi;)

Venytin huovuttamani neuloksen pojan jalkaan sopivaksi ja sitten olikin vuorossa se hauskin vaihe eli kuvion neulahuovutus. Poika halusi pingviinit lämmittimiinsä, joten ei auttanut muu kuin googlettaa kuvia pingviineistä.

 Ihan näköiset näistä veijareista taisi tullakkin:))

Jos joku erehtyy luulemaan, et mul sujuu kaikki projektit kuin Strömsössä, niin erehtyy pahan kerran. Nytkin ensimmäisen huovutus yritykseni kanssa kävi vähän samaan tapaan kuin vanhassa kansansadussa, missä hiiri takkia kissalle ompeli. Ei tullut nilkanlämmittimiä vaan ranteenlämmittimet! Monestihan käy niin, et aluksi pilalle mennyttä työtä voi käyttää jollain konstilla tuunaten. Niinpä nytkin käyttämällä aiemmin huovuttamaani mallitilkkua lisänä, sain tehtyä oivat ranteenlämmittimet pojalle. Etsin nappivarastostani lämmittimiin sopivat ulsterinnapit, missä oli aidot nahkalenkit napin kiinnittämistä varten. Värisävyt sopivat täydellisesti pojan neuleseen. Hyvä minä!

Meillä on loppu kuusta isännän tädin syntymäpäiväjuhlat tiedossa. Olen joskus vuosia sitten tehnyt hänelle huovuttamalla käsivarrenlämmittimen. Viimeksi kyläreissulla totesin sen jo aikansa palvelleen ja päätin tehdä hänelle uuden lämmittimen aina palelevaan vasempaan käsivarteensa. Huovutustyö on hyvä aloittaa mallitilkun tekemisellä ja laskea siitä kutistuminen. Uudessa pesukoneessani 40 asteen pesuohjelmalla ja 1000 kierroksen linkouksella neulos kutistui 25 %. 

Venytin lämmittimen kukkamaljakon päälle kuivumaan. Tapetista ja kirpparilta hankkimastani pöytäliinasta sain idean huovuttaa kesäkukkia ja perhosia lämmittimeen. 

Kaivoin esille myös vanhoja Käsityölehtiä, koska niissä oli aikoinaan todella kauniita silityskuvioita. Löysin myös näitä kauniita perhjoskirjontoja kukkien lisäksi. Huovutusvillat olen itse värjännyt luonnonväreillä, osan kasveilla, osan sienillä. 

No onkos tullut kesä kesken räntäsateiden!

Tein kaksi erikokoista käsivarrenlämmitintä varmuuden vuoksi. 

Tykkään pienistä yksityiskohdista. Nytkin leppäkerttu istahti yhdelle päivänkakkaralle:))

 Minusta tuntuu, et oikeassa kädessä oleva lämmitin on tädillekin liian iso, joten siitä tuunaan varmaan itselleni säärenlämmittimen myöhemmin. Täytyy sit vain tehdä toinenkin.

 Kesä ja päivänkakkarat, mikäpä sen mukavampaa,

oikein mukavaa sunnuntaita itsekullekin.