Virsta väärään keväthangilla

Radiosta soi viimeiset tahdit Musiikkia vanhasta Euroopasta, isäntä oli pakannut retkieväät reppuun, kaikki oli valmiina hiihtöretkeä varten. Suuntasimme peltoaukeaman yli Halikonjoen ylittävälle pienelle betonisillalle. Isäntä ehti ensiksi laskemaan rinnettä alas sillalle, kun itse tein kunnon akat liukkaalla rinteellä ja kesti hetken ennen kuin pääsin jaloilleni takaisin!

Isäntä huuteli, et huonolta näyttää, vesi virtaa jo sillan yli. Ylitimme sillan eilen, jäät olivat pakkautuneet sillalle, mutta onnistuimme siitä huolimatta kulkemaan siltaa pitkin.

Isäntä lähti tutkailemaan tilannetta. Hänellä on kumiset monot, joten ei haittaa vaikka hieman vettä olisikin. Minullakin on kumimonot näitä keväisiä hiihtoretkiä varten, mutta nyt en huomannut niitä vielä laittaa. Vesi virtasi solkenaan sillan yli ja en olisi siitä kuivin jaloin selvinnyt. Hiukan myös arvelutti tasapainoilu kapealla siltapaadella. Eilen sitä pitkin vielä kuljin, mut nyt alkoi hirvittämään. Huutelin isännälle vanhaa sanontaa muistelle, parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan, kierretään Tavastin sillan kautta. Nyt se piti ihan kirjaimellisesti paikkansa siinäkin mielessä, et kiertomatka pidensi hiihtoretkeämme kilometrin verran. Vanha pituusmitta virsta on 1069 metriä, vaaksa taas peukalon ja etusormen välinen etäisyys, kun sormet on ojennettuina. Ei siinä isännänkään muu auttanut kuin lähteä kiertämään pidemmän kautta. 

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta

hanget hohtivat, 

kallioilta solisi kevätpurot,

 ei voisi olla enää parempaa retki-ilmaa.

Hiihdeltyämme pari tuntia jokiahteilla ylitimme Vässilän peltoaukeamaa halkovan ison puron, mikä laskee Halikonjokeen. 

Puron solinaa kuunnellessa söimme retkieväitä. Jokeen laskevat purot ovat syövyttäneet syvät uomat itselleen pehmeään savimaahan. Purojen yli on mahdotonta päästä keväisin hyppäämällä. Kesällä purot kuivuvat niin, että niiden yli pääsee vaivatomasti.

Myös isoimmat pelto-ojat voivat olla melko hankalia ylittää. Onneksi tämän ojan reunoilla oli vielä sen verran paakkuuntunutta lunta, että ylitys oli turvallista suksilla.

Ojan ylitettyämme olimmekin jo kohta pienellä mäntykankaalla keskellä Vässilän laajaa peltoaukeamaa. Tänne hiihdämme tai tulemme tietä pitkin potkureilla joka kevät. Nämä peltojen keskellä olevat pienet metsäsaarekkeet sulavat aina ensimmäisenä.  

Isäntä istahti uhrikiveä vasten nauttimaan auringon lämmöstä. Jos oikein tarkasti katsoo, niin kuvan alalaidassa olevan männynoksan välistä pilkistää isännän punainen hiihtotakki.

Katsellessamme taivaalle piirtyneitä lentokoneiden vanoja toivotimme turvallista matkaa nuorille, jotka olivat palaamassa hiihtolomaltaan Leviltä. Meille riittää tällä erää nämä omat tutut jokiahteet ja kumpuilevat pellot hiihtomaastoksi. 

Pihkon uhrikivessä (kuppikivessä) on parisenkymmentä pientä maljamaista kuoppaa. Kuppikivet ovat tödennäköisesti peräisin rautakaudelta. Niiden käyttötarkoitusta ei tiedetä täydellä varmuudella. Monenlaisia teorioita on esitetty mm ne on liitetty hedelmällisyysriittiin, uhrilahjojen antamiseen hyvän sadon toivossa, on uskottu myös kuppeihin kertyneen sadeveden sairauksia parantavaan voimaan. Kivien käyttötarkoitus on voinut olla hyvinkin arkinen, hyvällä mielikuvituksella niiden käyttötarkoitusta voi arvailla vaikka omaksi ilokseen. Tällä kertaa omana lahjana Äiti Maalle mursimme pienet leipäpalat retkieväistämme. Yritämme elää arjessamme harmoaniassa luonnon kanssa, niin että myös tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus elää tasapainoista elämää sinisellä planeetallamme. 

 Hiihtoretkemme jatkui pitkin jäisiä hankia jokitörmillä ja pelloilla Ahtialan vanhalle myllylle.

Tämä on yksi lempi kohteitamme Halikonjoella. Keväisin Häntälän kosken pauhu on korvia huumaava. Varmaan vanha mylly voisi kertoa mielenkiintoisia tarinoita menneiltä ajoilta, jos vain osaisin sitä kuunnella.

 Valkoiset hanget kutsuivat jatkamaan matkaa.

Termospullossa oli jäljellä kuksalliset kaakaota molemmille. 

Hyvin jaksoimme hiihtää vielä viimeisen kilometrin kotiin.

Mukavaa viikkoa itse kullekkin:))

Tervetuloa Suvi ja Esther Värjärin padan lukijakuntaan.

Salaperäisen neuleprojektini on aika paljastua;)

On aika paljastaa tammikuussa aloittamani neuleprojektin todellinen luonne: olen kutomassa hääpukua tulevalle miniälleni. Aiemmin en rohjennut heti kertoa mistä oikein on kyse, mutta nyt kun työ on edennyt suunnitelman mukaisesti, sen uskallan paljastaa. Kuvausta varten laitoin pari tyynyä helman alle, jotta kuvasta saisi paremman käsityksen helman todellisesta leveydestä. Olen nyt kutonut pukua uumaan asti. Lanka on osoittautunut todella miellyttäväksi, työ on ihanan kevyt, valmiinakin puku painaa vain noin 175 gr. 

Kuten helmikuun postauksessani kerroin klik!, käytän hääpuvussa perinteistä haapsalulaista Silvia pitsimallia ilman nyppyjä. Helman alaosan kudoin Silvia 1 pitsimallin mukaan ja helman kavennusten loputtua vaihdoin Silvia 3 pitsimalliin. Sen verran muutin mallia, että kudon kahden välikerroksen sijaan neljä kerrosta. Näin pitsikuviokerrokset erottuvat hieman enemmän toisistaan kuin perinteisen pitsimallin mukaan tehdyissä haapsalun hartiahuiveissa. 

Koska minulla ei ole käytettävissä varsinaista neuleohjetta, vain pelkästään kuvia kudotusta hääpuvusta, on silmukoiden laskemisessa ollut melkoinen työ.  Seuraavaksi vielä tarkistan ja lasken rinnanympäryksen vaatimat lisäykset uudemman kerran ja pääaukon mallikin tulisi nyt sitten vihdoinkin päättää! Kaula-aukko saa kuulema ollan melko avoin etenkin selän puolelta. Tämä projekti on minulle kovin mieluinen ja toivon todella onnistuvani siinä. Tässä vaiheessa kaikki näyttää ihan hyvältä:))

Kutomisen ja arkisen aherruksen vastapainoksi olen hiihtänyt mahdollisimman paljon. Ei täällä paljoakaan lunta ole ollut koko talvena, mutta kun pakkasia on riittänyt, niin pienilläkin lumilla on pystynyt hiihtämään. 

 Välillä toki joudumme kantamaan suksia, mutta ei se menoa haittaa.    

 Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet pidemmillekkin retkille vapaapäivinä.

 Myös Helmi nauttii keväthangista, piehtaroidessa saa mukavat liu'ut rinnettä alas!

Voiko talvinen koivikko enää tämän kauniimpi olla?

 

Myös näin eksoottisia näkymiä löytyy Halikonjoella hiihdellessä. Halikko on tunnettu kartanoistaan. Niistä yksi, Joensuun kartano, sijaitsee aivan Halikonjoen rannalla. Tämä kaunis kaarisilta johtaa kartanolta joen toisella puolella sijaitsevaan metsäpuutarhaan.  

 Mukavaa aurinkoista viikkoa Sinulle omien projektiesi parissa!

Laskiaismäki hakusessa

Aamu valkeni kirkkaana, yöllä ollut pikkupakkanen takaisi hankikannon perinteisiimme kuuluvaan mäenlaskuun laskiaissunnuntaina. Aamupalalla aprikoimme, mistä mahtaisimme löytää viel senverran lunta, et voisimme laskea mäkeä vesikelkalla. Olen monta vuotta toivonut saavani vesikelkan ja nyt viikolla sellaisen sain. Olen kelkastani niin onnellinen, et innolla pakkasin siihen sukseni ja suunnistimme isännän ja Helmin kanssa jokiahteille. On se kumma, et mäkeen pitää päästä vaikka lapset ovat jo aikaisia. Toisaalta emme halua päästää mäenlaskutaitoja ruostumaan vastaisen varalta;)

Talvella vesikelkka on ollut oiva apu maatilan töissä. Raskaiden lastien kantaminen liukkaalla säällä oli hankalaa ja siksi kelkka oli verraton apuväline veden kannossa ja myös heinien- ja polttopuiden noudossa. Meillä maitotongat vietiin talviaikaan vesikelkalla Suntinportin maitolaiturille. Kun vesikelkkaa ei tarvittu talontöissä, niin lapset saivat ottaa sen mäenlaskuun. 

Tähän rinteeseen ei ole kelkalla asiaa. 

 Niin kutsuvalta joki näytti, että päätin käydä alhaalla sillalla.

 

Kelkka oli parasta jättää mäenpäälle. Suksilla olin yhdessä hujauksessa sillalla. Helmi tuskin pysyi kannoilla!

 Hiihtelimme jokiahteilla etsien sopivaa mäenlaskupaikkaa. Kalliot ovat jo lähes sulina, tänä vuonna ei näytä tulevan edes kovin isoja jääpuikkojakaan.

Vihdoinkin löysimme Helmin kanssa oivan mäenlakupaikan joelle jyrkästi viettävältä heinapellolta. 

Ja kaikkein hauskinta oli se, että mäkeä tuli laskemaan myös lähellä asuvia lapsia eikä pelkästään meitä lapsekkaita ikinuoria. Olisin niin toivonut myös omien nuorteni ehtivän laskiaismäkeen kanssamme, ehkä taas sitten ensi vuonna... 

Aikamme laskettuamme päätimme lähteä viel tarkistamaan metsän toisella puolen olevan mäen lumitilanteen. Metsätiellä ei ole oikestaan koko talvena ollut paljoa lunta, joten sain kiskoa kelkkaa perässäni sulassa maassa. Isäntä oli aamulla katsellut, kun laitoin viikolla kutomistani lapasista kuvia Puikoilla väsättyä sivulle. Ilmeisesti siitä oli jäänyt hänelle alitajuntaan jokin muistuma, koska hän alkoi joenvartta kulkiessamme puhumaan evakkomatkoista ja Vuoksenrannasta. Kovin vaan on tyhjä vesikelkkani ollakseni evakkomatkalla! 

Taas kerran kannatti nähdä hieman vaivaa, niin huikaisevan kaunis näkymä avautui mäenpäältä joelle
Tänne suuntaamme laskiaistiistaina suksemme ja kelkkamme, jos suinkin viel on lunta:))

Ihana Aurinko

 Ihana kevätpäivä, aurinko paistoi sinitaivaalta ja tuulikin oli tyyntynyt eilisestä. Salossa on näin pääsiäisen alusviikolla joka päivä toripäivä. Itse olen kaikkina muina päivinä, paitsi lauantaina, silloin suunnitelmien mukaan nautin jo keväisestä Pariisista isännän kanssa. Olen käynyt Pariisissa -90-luvun alussa silloisten työkavereiden kanssa, jo silloin haaveilin yhteisestä matkasta "rakastavaisten kaupunkiin", nyt se toteutuu. Hieman matkakuume jo vaivaa, tuskin maltan odottaa, kolme yötä enää;)  

 Nämä pienet huovutetut tiput koivukranssipesässä ja kevät kukat ovat olleet kysyttyjä. Huovutettuja kukkia olen tehnyt myös narsissin keltaisena. Munanlämmittimiä tulee kudottua "välipala" käsitöinä huilitauoilla. Jöntte valtaa heti sylin, istahtaessani sivustavedettävälle. Helmi tyytyy lämmittämään jalkojani, joskus sitä silminnähden hiukan harmittaa, kun ei mahdu syliini!

Helmi kuuntelee tarkasti, kun puhelen lenkille lähdötä. Täällä on ollut huikean hienot kantohanget jo parisen viikkoa, mukavaa on ollut hiihdellä pitkin jokiahteita. Eilen hiihdimme vanhalle Ahtialan myllylle asti katsastamaan pajukkoja. Kissakset eivät olleet vielä auenneet, joten saimme tulla kotiin tyhjin käsin. Eipä harmittanut yhtään, saimmehan nauttia kauniista  maisemista ja mukavasta hiihtokelistä.

Kuka nosti Tarzanin puuhun?

 

 Ihanat aurinkoiset päivät ovat houkutelleet päivittäin hiihtoretkelle. Hiihtelin hiljalleen peltojen yli joelle. Katsellessani sopivaa kohtaa lasketella jäälle mieleeni nousi Gustaf Frödingin runo
»Sula jääni,
suo mun vieriä, virrata vapaana»,
näin keväälle huokasi talvi.

»Kenties, jos päivän on tahto niin,
me vuotamme kai vielä viikon, kaks,
kenties, kenties», kevät lauloi.

Vielä menee muutama viikko ennen kuin joki virtaa vapaana ja ahteille ilmestyvät ensimmäiset keväiset kiurunkannukset, vuokot ja esikot. 

 Pälvipaikkoja on jo ilmestynyt jyrkimmille rantapenkoille, päivä päivältä ne laajenevat. Vanhat tuomet ovat kokeneet kovia talven myrskyissä, taas muutama iso oksa näyttää olevan murtunut lumitaakan alla tai tuulen voimasta. Tuomi on minulle erittäin rakas, tärkeä puu. Lapsuudenkotini pihassa, aitan kupeessa, kasvoi iso monihaarainen tuomi. Siinä lapsena leikimme tarzanleikkejä hyppien oksalta toiselle ja välillä kupsahtaen maahankin. Tulimme lasten kanssa usein keväisin retkelle tänne tuomien katveeseen niiden kukkiessa. Tietysti jokaisen piti aina kiipeillä myös puissa ja syödä rinteellä kasvavia ketunleipiä.

 
 

 Joka vuosi on testattava vieläkö  pääsen kiipeämään tuomeen. Isäntä ei ole luvannut nostaa Tarzania puuhun, jos itse ei pääse. Pari vuotta sitten katkesi lempioksani, onneksi oksia riittää vielä;) Tällä reissulla en vielä puuhun ala kiipeämään, vaan käännän sukseni joen yli. Edessäni on kaunis koivikko ja melkoinen nousu ylös jokiuomasta.

 Helmin lempi puuhaa hiihtoretkillämme on repiä talventörröttäjiä tuusannuuskaksi.

.

Nautitaan nyt vielä hetki näistä ihanista hiihtokeleistä, mukavaa viikkoa itse kullekkin:))
ps tervetuloa Suvi ja Merike mukaan Ilonan värimaailmaan

Hiihtoretki Alpeilla

 Halikonjoen ahteilla on upeat ulkoilumaastot mihin vuodenaikaan tahansa. Tässä rinteessä kävimme usein  lastenkin kanssa laskemassa mäkeä, nyt lapset ovat jo maailmalla ja kahdestaan tai siis kolmistaan saadaan nauttia omasta Alppirinteestämme. Kunnon kerihangilla rinnettä on hauskaa laskea kelkalla. Seuraavalla kerralla pitäisi oikeastaan ottaa kelkka mukaan, voisi olla jo hieman turvallisempaa laskea kuin suksilla. Lensin nimittäin tänään niin lahjakkaasti kumoon, et ylös en omin voimin hangesta päässyt. Ilman vinssiä ei isäntäkään meinannut minua ylös saada kiskotuksi!

 Kevätaurinko on jo tehnyt tehävänsä, rinteellä metsikön suojasta löytyi pälvipaikkakin. Kyllä siinä kelpasi jo köllötellä mäenlaskun lomassa. Hiukan ylempänä rinteessä kasvaa kaunis monihaarainen mänty, jonka oksalla istuen syön retkievääni kevään ensimmäisillä patikkaretkillämme jokiahteilla. Siellä täällä isoilla peltoaukeamilla on vielä vanhoja heinälatoja. Joka talvi tuntuu aina joku niistä romahtavan ja pikku hiljaa tämä vanha maalaisidylli katoaa. Ladon ovi repsotti kutsuvana, joten ihan pakko oli käydä kurkkaamassa sisälle.

 Auringon säteet leikkivät kauniisti ladon seinälaudoissa. Tuli taas mieleen mukavia lapsuusmuistoja heinälatoleikeistä, siitä kuinka hypittiin kurkihirsiltä heinäkasaan tai kaivettiin pesiä heiniin ja toivottiin vieraaksi sitä kaikkein ihaninta naapurinpoikaa;) Ladossa oli vain tämä vanha mylly ja puinen viljalaatikko. Laatikon kyljessä oli teksti Salon myllynkivitehdas. Kaikenlaisia tehtaita sitä Salossa on ollutkin  ajan saatossa. Tehtaat tulee, tehtaat menee. Muuttaessamme seudulle, täällä oli vaikka mitä teollisuutta, no myllynkivitehdasta ei kyl silloin enää ollut. Oli Salora, sit tuli Nokia, ja sekin on jo mennyt muille maille vierahille.

Hyvä oli, kun heti aamusta lähdettiin hiihtelemään, puolilta päivin saimme taas hieman lisää lunta. 

Huovuttamaankin ole ehtinyt. Pupun huovutin viikonloppuna ja eilen se muni ison munan! Pikku tiput kuoriutuivat illalla ihmettelemään maailman menoa.