Terveiset Vaarankylästä

Tervehdys juuriltani Vaarankylän maisemista!

Kaunis vaaramaisema avautuu Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen terassilta. Vasemmalla näkyy Iso-Syötteen laskettelurinteitä. Äitini lapsuudenkoti, pieni jo purettu tölli, sijaitsi Pikku-Syötteen kupeella.  

Meille sattui mitä mainioimmat hiihtokelit. Päivät olivat lämpimiä ja aurinkoisia, yöllä oli pakkasta niin, että saimme hiihdellä kerihangilla. Heti aamusta oli lähdettävä liikkeelle, hankikanto kesti kunnolla vain  noin kymmeneen asti. Pärjänjoki oli jo osin vapautunut jäistä. Täältä Metsähallituksen Syötteen kanallispuiston talvireitit sivulta klik! näet missä maastoissa vietimme pääsiäislomaa.

Hiihtelimme hankia pitkin poikin soita, kapeita kankaita ja pieniä erämaa järviä. 

Välillä piti pysähtyä kuvaamaan erämaaluonnon kauneutta,  

 tammukkapuro virtaa vapaana, 

 tikat ovat ahkeroineet kelopuuhun pesäkoloja,

 harmaat ränsistyneet ladot muistuttavat menneistä ajoista. 

Kapeat sarat ovat pajuttuneet, väki on muuttanut muille maille. 

Juurilleen on välillä hyvä palata. Kuopuksemme syntyi vasta äitini kuoleman jälkeen. Paljon tarinoita hän on saanut kuulla Alma-mummostaan. Kuten tästä mummon tammukkapurosta, Myllypurosta, mitä hän on juuri ylittämässä.  

Tällä kertaa emme syöneet tammukoita, vaan kylän miehen pyytämää haukea. Lanko perkasi, fileoi ja paistoi voissa, ah mitä herkkua!

Läheisellä huskytarhalla oli riemukas vastaanotto. Kolme koiravaljakkoa oli jo valmiiksi valjastettu reen eteen. Itse en rekeen istahtanut, sen sijaan tytär tätinsä kanssa lähtivät matkaan. Keli oli lennokas, joten valjakkoon oli valjastettu vain neljä vetokoiraa. Ulvonta ja haukunta loppui heti valjakkojen lähdettyä. Oli mukavaa tutustua koiratarhan toimintaan ja varmaan vielä joku kerta itse pystyn myös istumaan rekeenkin;)

Täältä löydät paikallisen huskytarhan esittelyn ja tietoa koiravaljakkoajeluista klik! 

Kauppareissut hoituu Taivalkoskella. Sieltä löytyy Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva kyläkauppa Jalavan kauppa klik! Ohittamaton paikka, menneen ajan nostalgiaa ja tietysti myös pitäjän kuuluisimman kirjailijan Kalle Päätalon esittely.

Nautinnollista oli hankia hiihdellä hyvässä porukassa:))

Särkijärven takaa näkyy Iso-Syötteen laskettelurinteitä.

Nyt taas pihahommat kutsuvat. 

Hyvää Pääsiäistä Sinulle!

Laskiaismäki hakusessa

Aamu valkeni kirkkaana, yöllä ollut pikkupakkanen takaisi hankikannon perinteisiimme kuuluvaan mäenlaskuun laskiaissunnuntaina. Aamupalalla aprikoimme, mistä mahtaisimme löytää viel senverran lunta, et voisimme laskea mäkeä vesikelkalla. Olen monta vuotta toivonut saavani vesikelkan ja nyt viikolla sellaisen sain. Olen kelkastani niin onnellinen, et innolla pakkasin siihen sukseni ja suunnistimme isännän ja Helmin kanssa jokiahteille. On se kumma, et mäkeen pitää päästä vaikka lapset ovat jo aikaisia. Toisaalta emme halua päästää mäenlaskutaitoja ruostumaan vastaisen varalta;)

Talvella vesikelkka on ollut oiva apu maatilan töissä. Raskaiden lastien kantaminen liukkaalla säällä oli hankalaa ja siksi kelkka oli verraton apuväline veden kannossa ja myös heinien- ja polttopuiden noudossa. Meillä maitotongat vietiin talviaikaan vesikelkalla Suntinportin maitolaiturille. Kun vesikelkkaa ei tarvittu talontöissä, niin lapset saivat ottaa sen mäenlaskuun. 

Tähän rinteeseen ei ole kelkalla asiaa. 

 Niin kutsuvalta joki näytti, että päätin käydä alhaalla sillalla.

 

Kelkka oli parasta jättää mäenpäälle. Suksilla olin yhdessä hujauksessa sillalla. Helmi tuskin pysyi kannoilla!

 Hiihtelimme jokiahteilla etsien sopivaa mäenlaskupaikkaa. Kalliot ovat jo lähes sulina, tänä vuonna ei näytä tulevan edes kovin isoja jääpuikkojakaan.

Vihdoinkin löysimme Helmin kanssa oivan mäenlakupaikan joelle jyrkästi viettävältä heinapellolta. 

Ja kaikkein hauskinta oli se, että mäkeä tuli laskemaan myös lähellä asuvia lapsia eikä pelkästään meitä lapsekkaita ikinuoria. Olisin niin toivonut myös omien nuorteni ehtivän laskiaismäkeen kanssamme, ehkä taas sitten ensi vuonna... 

Aikamme laskettuamme päätimme lähteä viel tarkistamaan metsän toisella puolen olevan mäen lumitilanteen. Metsätiellä ei ole oikestaan koko talvena ollut paljoa lunta, joten sain kiskoa kelkkaa perässäni sulassa maassa. Isäntä oli aamulla katsellut, kun laitoin viikolla kutomistani lapasista kuvia Puikoilla väsättyä sivulle. Ilmeisesti siitä oli jäänyt hänelle alitajuntaan jokin muistuma, koska hän alkoi joenvartta kulkiessamme puhumaan evakkomatkoista ja Vuoksenrannasta. Kovin vaan on tyhjä vesikelkkani ollakseni evakkomatkalla! 

Taas kerran kannatti nähdä hieman vaivaa, niin huikaisevan kaunis näkymä avautui mäenpäältä joelle
Tänne suuntaamme laskiaistiistaina suksemme ja kelkkamme, jos suinkin viel on lunta:))