Pihatöiden välissä lepohetki "rantakivillä"

Keltakurjenmiekat (Iris pseudacorus) availevat ensimmäisi kukkiaan sarkojen välisessä kapeassa kosteikossa. Pieni kosteikko on syntynyt sarkojen välisen ojan mentyä osittain tukkoon. Kymmenisen vuotta sitten toin talasrannasta muutaman keltakurjenmiekan juurakon ja ne ovat levinneet komeaksi kasvustoksi.

Odotan aina innolla kukinnan alkamista. Istahdin pihatöiden lomassa kivelle juomaan kupin kahvia ja ihastelemaan kurjenmiekan kauniita kukkia. Sitä voisi kuvitella istuvansa talasrannassa;)

Tässä näkymä metsäpuutarhan reunasta kosteikolle päin. Kosteikon alkupäässä laakean kiven ympärillä kasvaa kultapalloa (Rudbeckia laciniata, lajike Goldball). Kultapallon ja kurjenmiekkojen välissä kasvaa mesiangervoa. Alueelle voisi hyvinkin hankkia lisää erilaisia kurjenmiekkoja ja muita kosteikkokasveja.

Isäni on istuttanut aikoinaan kylätien ja saran väliin jäävään noin 5 metriä leveään kaistaleeseen lehtipuukujanteen. Kujanteessa kasvaa kaksi raitaa, useampi vaahtera, pari pihlajaa sekä koivuja hieman taaempana aivan kylätien laidassa. Ostettuamme paikan 2003 heti ensitöiksemme raivasimme talkoilla puiden välistä pois pajukon. Pajut haketettiin ja hake levitettiin puiden alle. Muutaman vuoden päästä aloin istuttamaan puiden väliin erilaisia varjossa viihtyviä perennoja. Jokaisessa välissä kasvaa joitakin perennoja yhdessä luonnonkasvien kanssa. Kuva on otettu tänään raidan ja vaahteran välistä. Toukokuussa raidan juurella kukkivat kevätesikot (Primula veris) ja hämyvuokot (Anemone nemorosa). Nyt kukintavuorossa puna-ailakki, vuorikaunokki ja metsäkurjenpolvet. Vuoroaan odottaa mm. maitohorsma (Chamerion angustifolium) ja etualalla näkyvä helminukkajäkkärä (Anaphalis margaritacea). Lehtipuiden joukkoon on kasvanut myös pieniä kuusia, jotka kaadamme nyt kesällä pois.

Isäntä ajoi eilen sarkojen heinän, joten sain paljon viherkatetta kasvimaalle ja perennapenkkeihin. Talon nurkalta otetussa kuvassa pienen potagerini takana näkyy kylätienpuoleinen sarka. Keskellä oleva "pöheikkö" on kultapallo- ja mesiangervokasvusto kosteikon alkupäässä.

Kasvimaan kitkeminen ei ole lempipuuhiani ja tilannetta ei yhtään auttanut itikka-armeija, joka vainosi taukkoamatta. Ei auttanut muu kuin sytyttää hyttyssavut kasvimaalle, johan helpotti!

Tänään olikin jo ihan toista, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire piti itikat poissa. Tämän päivän suurin urakka oli vanhan villiviinin poistaminen aitan päädystä. Olikin tosi mukava päivä, ensimmäinen oikea kesäpäivä!

Humalalle pystytin kaksi salkoa. Saas nähdä saanko koskaan humalasalkoistani yhtä korkeita kuin isäni aikoinaan. Alapuolella oleva kuva isän humalasalkosta joskus -80-luvun lopulta. 

Kuvassa näkyy myös kuinka mahtava villiviini oli aikoinaan.

Nyt villiviinistä enää jäljellä vain muisto ja sen tilalle laitoin aitan seinustalle penkin. Minulla pitää olla vähän jokapuolella pihaa erilaisia istumapaikkoja, missä voin välillä levähtää ja nauttia kätteni töistä.

Pihapiirissämme kasvaa paljon syreenejä. Pihasyreenit (Syringa vulgaris) ovat juuri lopettelemassa harvinaisen pitkään jatkunutta kukintaansa. Nyt kukintaansa aloittelee unkarinsyreeni (Syringa josikaea) pihatiemme varrella. Kolmanneksi syreenilajiksi sain lauantaina blogiystävältäni kaksi koreansyreenia (Syringa wolfii), joten syreenien kukinta-aika tulee jatkossa kestämään pihapiirissämme entistäkin kauemmin.

Riukuaidan teko; riukuaidan viimeistely, veräjät

Aita on pientä loppusilausta vaille valmis. Olen lyhentänyt jo osan vitsasten päistä niin, ettei niihin revi itseään, hiukan sitä hommaa on viel jäljellä. Lyhentäminen käy parhaiten vahvoilla oksasaksilla, kauniimman lopputuloksen kuitenkin saa puukolla vuolemalla. Myös seipäiden ja vinotukien päät kannattaa tarkistaa, ettei niihin jää liian teräviä kärkiä.

Kapeasta veräjästä kuljetaan kylätielle. Vielä jalka nousee sen verran, että vain ylimmän veräjäpuun avaaminen riittää. Jos haluaa avata veräjän kokonaan, veräjäpuut on helppo työntää aidaspuiden päälle, ne ylettyvät seuraavan seiväsparin väliin asti. 

Leveästä veräjästä kuljetaan satunnaisesti autolla ja traktorilla. Maantien puolelle, mistä tavallisesti kuljemme, en ole vielä suunnitellut veräjää, koska riukuaitaprojektini ei yllä tänä kesänä sinne asti. Todennäköisesti siitä tulee saranoiden varassa avattava.

Pieni pätkä perinnemaisemaa. Veräjän vasemmalla puolella vanha ja oikealla kesäkuun alussa kaatuneen aidan paikalle uudelleen pysytettyä riukuaitaa kylätien puolelta kuvattuna. 

Jos innostuit itse tekemään riukuaitaa, niin googlettamalla löytyy helposti paljon hyviä ohjeita, myös videoituna. Joka kesä järjestetään ympäri maata lukuisia työnäytöksiä ja koulutustapahtumia riukuaidanteosta. Ja ennen kaikkea, varmaan viel monen lähipiiristäkin löytyy riukuaidantekijöitä, jotka mielellään opettavat tämän taidon myös jälkipolville. Itse tutkin mielelläni vanhoja aitoja, jos niitä jossain näen, niistä löytää paljon vinkkejä oman aidan suunnittelemiseen ja tekemiseen.

Riukuaidan teko: aidaspuiden ladonta, vitsasten sitominen, sivutuet

Nyt on vuorossa riukuaidan teon hauskin työvaihe, aidaspuiden ladonta ja vitsasten vääntäminen. Aidakset on tyvipäästään käsivarrenpaksuista 4-6 metriä pitkää kuusirankaa. Riukuaita on aina tekijänsä näköinen, ja aidan malli vaihtelee myös alueittain. Periaatteessa teen ns. pitkäjuoksuista aitaa. Aidan teko aloitetaan veräjän (tai portin) pielestä. Asetan ensimmäisen aidaspuun tyvipään ison kiven päälle, jotta saan aitaan sopivan kaltevuuden. Laaduntarkkailija poistuu paikalta todettuaa homman olevan hanskassa;)

 

Ensimmäinen vitsas sidotaan napakasti pitämään tyvi paikoillaan. Vitsaksen tupsusta tehdään lukko, jonka jälkeen vitsas väännetään tiukasti kahdeksikon muotoon seipäiden ympärille. Kuvassa tupsulukko löystynyt, jouduttuani irroittamaan otteeni kuvaamista varten.  

 

Vitsaksen halkaistu puoli kierretään aina seivästä vasten (kierto alakautta). Veräjänpielessä on erityisen tärkeää käyttää vahvoja vitsaksia, koska niiden päälle asettuu myös veräjäpuut.

  

Kun aita on halutun korkuinen, yleensä 4-6 aidaspuuta, sidon joka toiseen seiväspariin vinotuen. Vinotuet asetetaan vuoronperään aidan molemmin puolin. Jos aita kulkee esim. kalliolla, niin silloin vinotuet asetetaan jokaiseen pystyseiväspariin niiden molemmin puolin. Joskus näkee vaikeassa maastossa asetetun vinotukia vielä myös pystyseipäiden väliinkin tukemaan pitkiä aidaspuita. Vinotuet voivat olla hieman ohuempia ja lyhyempiä kuin pystyseipäät.  

Vaihdan aidaksien juoksusuunnan lähestyttäessä toista veräjää, koska veräjäseipäisiin asetan aina aidakset tyvipuolesta.

 Iso kuusenoksa peittää sopivasti vaihtokohdan:)

 

 Tässä sidon leveän veräjän pieleen vinotukea.

Valmis!

Korjasin myös veräjän toisen pielen vinotuen, koska se oli jo hieman lahonnut tyvestään. Kuvasta näkee hyvin käyttämäni vinotuen sitomistapa.

Seuraavassa postauksessa kerron riukuaidan viimeistelystä ja veräjistä.

Riukuaidan teko: vitsakset ja seipäiden pystytys

Riukuaidan teossa tarvitaan paljon sidoksia eli vitsaksia pystyseipäiden ja aitaa tukevien vinotukien eli varokkaiden sitomiseen. Parhaat vitsakset saa noin 1.50 metrisistä ohutrunkoisista kuusentaimista eli näreistä, mitkä ovat kasvaneet tiheässä. Tiheässä kasvaneet näreet ovat lähes oksattomia tyviosastaan, joten ne halkeavat helpommin kuin hyvin vahvaoksaiset taimet. Myös kuori säilyy helpommin ehjänä närettä karsittaessa, näin vitsaksen sitominen on helpompaa kun se ei luista käsissä. Kuorittu puuhan on hyvin liukasta ja siitä on vaikea saada pitävää otetta. Samasta syystä aidaspuita, jotka on tarkoitus halkaista, ei kannata aisata ennen halkaisua.

 

Vitsakset tehdään vasta aidanteko päivänä. Kuivana vitsas menettää joustavuutensa ja sitä on mahdotonta käyttää sidokseen. Tarvittaessa kaadettuja vitsasnäreitä voi säilyttää kosteassa esim. ojassa tai vesipaljussa, jos niitä ei pysty heti käyttämään. Näreet karsitaan ja vain latvaan jätetään muutamia oksia sitomista helpottamaan.

Vitsakset halkaistaan latvasta lähtien puun keskilinjaa pitkin tyveen saakka. Aloitan näreen halkaisemisen taittamalla latvaa oksan tyvestä tai teen puukolla pienen viillon. Jatkan halkaisemista vetäen varovasti sormin puolikkaita erilleen samalla seuraten, että halkaisulinja kulkee pitkin puun keskilinjaa. Kuvassa keskilinja näkyy ohuena tummana juovana.

  

Kun olen saanut ohuen latvaosan halkaistua vaihdan käsienasentoa niin, että saa tuettua näreen ranteilla. Halkaisemisessa ei tarvita voimaa, vaan ennemminkin se on tekniikkalaji. Koko  ajan tulee seurata puun luonnollista kiertymistä ja rauhallisesti vetää puolikkaita erilleen. Jos halkaisulinja muuttuu, kuten kuvassa, pidetään ohuempi puolikas paikoillaan ja vedetään vain paksummasta puolesta. 

Näin halkaisulinja yleensä palaa puun keskilinjaan ja näre halkeaa hyvin tyveen asti. Toki paljon tulee suttakin eli halkaisu ei onnistu. Jos vitsasnäreet on huonolaatuisia tai ne ovat päässeet kuivumaan, niitä kannattaa lämmittää jo ennen halkaisuakin kuumassa vedessä.

Itse yleensä säilytän valmiiksi halkaistuja vitsaksia myös kuumassa vedessä niiden notkeuden säilyttämiseksi. Tähän tarkoitukseen käy hyvin vanha saunanpata, missä tavallisesti keitän värikasveja.

Sillä aikaa kun halkaisin vitsaksia, isäntä pystytti seipäitä. Seiväspuina kestävin olisi kataja, mutta katajaa ei näillä main kasva niin paljoa, että sitä riittäisi riukuaidan tekoon. Toiseksi paras vaihtoehto on hitaasti kasvanut, mielellään jo hieman pihkaantunut viisi kuusi senttiä halkaisijaltaan oleva kuusi. Lehtipuut lahoavat seiväspuina liian nopeasti, joten  niitä ei kannata käyttää. 

Seivaspuut tehdään ylipitkiksi, 3-4 metrisiksi. Kun seiväs lahoaa aikaa myöden, niin aidan korjaaminen on helppoa, lahonnut osa poistetaan ja tyvi veistetään teräväksi. Näin seiväs palvelee viellä monia vuosia.

Isännällä oli melkoinen urakka seipäiden pystytyksessä. Normaalisti riittää kun rautakangella tekee reiän, mihin seiväs isketään. Nyt kuitenkin tarvittiin järeämpiä koneita, koska aitaa pystytetään vanhan pikitien reunaan. Vaikka tiestä on poistettu öljysorapinta, niin sitä on jäänyt penkoille. Rautakangella ei reikiä pystynyt tekemään, joten isäntä porasi ne betoniporalla!

Taustalla näkyy valmiiksi hiillostettuja seipäitä. Seipäät pystytetään pareittain, välissä on hyvä käyttää aidasriukua, jotta väli tulee sopivaksi ja aitalinja pysyy kohillaan.

Seuraavassa postauksessa riukuaita valmistuu:))

Riukuaidan teko: kuusirankojen aisaaminen ja seipäiden hiillostaminen

Olen tehnyt pikkuhiljaa riukuaitaa lapsuuskotini tontin ympärille. Oppini riukuaidan tekemiseen olen saanut kolmelta iäkkäältä kylän mieheltä. Jokaisella heistä oli hieman omanlaisensa tapa tehdä aitaa. Tämän pätkän teimme Erkin ja Arvon kanssa 10 vuotta sitten. Tänään uusin aitaan pari tukikeppiä ja vaihdoin yhden säreisen eli halkaistun riu'un uuteen. Riukuaita on monella tapaa hyvin ekologinen ja sopii maalaismaisemaan. Aita kestää vuosikymmeniä ja sitä on melko helppoa uusia vaurioituneista kohdista ilman, että koko aitaa tarvitsee purkaa. Teen riukuaitaa lähinnä omalta tontilta kaadetuista rangoista, etupäässä kuusesta ja haavasta, jotka kestävät parhaiten. Voin käyttää myös heikompaa pihlajaa ja koivua, mutta vain aidan ylimpinä aidaksina, mistä ne on helppoa vaihtaa uusiin tarvittaessa.

Riukuaidan tekemisessä on monta eri vaihetta, joista voi vaikka järjestää mukavaa ohjelmaa kesävieraille. Ennen kuin aitaa päästään pystyttämään, niin monta työvaihetta on jo takana. Niistä ehkä kaikkein työläin on aitatarpeiden kaataminen, karsiminen ja aisaaminen. Paras ajankohta olisi talvella, puiden nestekierron ollessa pienimmillään. Useimmiten meillä isäntä pääsee harventamaan metsiköitä vasta aikaisintaan touko-kesäkuussa, joten silloin valmistan sopivista rangoista aidaspuut ja seipäät. Tarpeen mukaan voin osan käyttää heti tuoreeltaan, yleensä kuitenkin kuivaan aisatut rangat ennen kuin teen niistä aitaa, näin niitä on huomattavasti kevyempi käsitellä. 

Pitkien (4-6 m) aidaspuiden aisaaminen eli kuoriminen kahdelta kolmelta sivulta käy helpoiten kuorimaraudalla. Minulla ei ole käytössä kuorintapukkia, joten 

asetan rangan vaikka oksanhankaan. Aisaaminen nopeuttaa puun kuivumista. Jos puun kuorta ei poista edes osittain, niin se lahoaa huomattavasti nopeammin ja riukuaidasta tulee melko lyhytikäinen. 

Kuvassa valmiita riukuaitatarpeita. Aidaspuut, vasemmanpuoleiset pitkät kuusirangat, aisasin kahdelta sivulta. Lyhyemmät rangat käytän aidan seipäinä ja vinotukina, joten kuorin ne vesurilla tyvipäästä ympäriinsä ja teroitin.

Vesuri on käytännöllinen myös rankojen kuorimisessa. Itse tykkään käyttää kuitenkin aisaamisessa enempi kuorimarautaa kun voin työskennellä paremmassa asennossa ja käyttää kahta kättä. Kuten huomaat, olen käyttänyt tolppia teroittaessani tukkina kuusenkantoa, näin säästyin raskaan tukin tuomiselta työmaalle puuliiteristä;)

Eilen hiillostin kuivattuja seipäitä kaatuneen riukuaidan korjaamista varten. 

Hiillostaminen on vanha konsti estää puun lahoamista, hiilessä lahottajasienet eivät viihdy.

Seuraavassa postauksessa kerron sidontavitsasten teosta ja seipäiden pystytyksestä.

Kiinnostaako?

Minua kiinnostaa riukuaitojen erilaiset nimitykset. Miten Sinä riukuaitaa ja sen eri osia nimität?

Jöntteä ei emännän touhut kiinnosta, hiirijahti kyllä!

Värikollaasi keltaista sadepäivän piristykseksi

Aamukahvia juodessani katselen ikkunasta päivän työmaatani, kaatuneen vanhan riukuaidan uudelleen pystytystä. Sade pidättelee huoneella, joten on hyvää aikaa väsätä viikon värikollaasi. Kiertelin sisällä etsiskellen sopivaa keltaista kuvattavaksi, ensiksi silmiini osui keltaisen Pikku kamarin seinällä oleva tyttäreni koulussa tekemä vesivärityö. Isosta kamarista nappasin kuvan vanhempieni vihkikuvasta, sitä koristaa äitini virkkaama keltainen pitsiliina. Äiti rakasti keltaisia kukkia, joten itseoikeutetusti kuvaan pääsi myös talonseinustalla kasvava tarhatyräkki, perinteistäkin perinteisempi maalaistalon pihamaan kaunistus.

Sateen jatkuessa kokosin viel toisenkin kollaasin aikani kuluksi, hieman aurinkoisemmasta ekasta lomapäivästäni lennättäessäni leppäkerttua isonkiven juureen. Välillä kurkin keltaisten sälekaihtimien raosta, josko sade jo lakkaisi tältä päivältä!

Täältä löydät lisää viikon keltaisia värikollaaseja.

Siistiä

Päivän työnjaon mukaisesti isäntä kantoi aamukahvin jälkeen matot ulos tuvasta ja lähti samantein omiin puuhiinsa pihamaalle. Meil tehdään moni asia hieman takaperoisesti, tuvankin siivosin vasta juhannuksen jälkeen;)

Jönten mielestä tuvanlattia kiilsi niin kauniisti pesun jälkeen, et hänenkin piti oikein tassunsa jynssätä!

 

Puhtaat matot lattialle ja niittykukkia maljakkoon. Hellan reunalla vastakeitetty pannukahvi odottaa jo juojia, päivän paras hetki:))

 Isäntä on ahkeroinut pihahommissa sillä aikaa kun siistin tupaa. Tallin päädyn kallio alkaa jo näkyä, 

kallioaitan ympärillä kasvavista haavoista osa on jo kaulattu. Aitan edustalla olevat haavat on tarkoitus kaataa ja kaulaamalla haavat pari kolme  vuotta ennen kaatamista, ne tekevät huomattavasti vähemmän vesoja.

Iltapäiväkahvin jälkeen lähdimme raivaamaan marjatarhan takana kasvavaa lehtipuukujannetta. Isäni on aikoinaan istuttanut pihamaan rajalle entisen Hevoshaan ja Ronin reunaan metsävaahteria, yhden verivaahteran, muutaman hopeapajun, pihlajia sekä yhden riippapihlajan. Riippapihlajan ja vaahteroiden välissä on parin aarin kokoinen metsäkurjenpolvipelto parhaillaan, niiden jälkeen kukintavuoroon tulee mesiangervot, karhunputket ja takiaiset. 

 Alueelta kaadetaan kaikki kuuset pois. Näistä rangoista saan tehtyä jo pitkän pätkän uutta riukuaitaa.

 Kuvan riukuaita on juuri raivatun lehtipuukujanteen takana, nyt se näkyy kauniisti pihaan asti.

Isäntä raivasi eilen koivikonlaitaa, sain tehtyä talveksi jo kymmenen vastaa, viel toinen mokoma lisää, niin hyvin riittävät talven varaksi.