sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vihdoinkin aikaa myös pihatöille

 
Myös kulunut viikko vilahti nopeasti pop-up liikkeessä. Kaikinpuolin mukava kokemus toimia "puotipuksuna" ihka oikeassa liikekeskuksessa! Torilla olisikin ollut sateista ja tuulista, joten senkin puoleen oli mukavaa olla sisätiloissa. Iloinen olen myös oman hattumallini hyvästä vastaanotosta, tämä oljenkeltainen hellehattu oli asiakkaalle kovin mieluinen ja matkasi ison meren taakse!
Myös musta-harmaat puuvilla-pellavalangasta virkkaamani lierihatut ovat kysyttyjä,
aika näyttää millaisen vastaanoton uusin "kultalangasta" virkkaamani Kleopatra mallini saa. Tässä se on ensi esittelyssä Sucacompanyn Suvin päässä. Oli todella mukava saada tutustua Suviin, lupaavaan nuoreen suunnittelijaan, hänestä kuulemme varmaan vielä paljon uuden kenkämallin myötä! 
 Aamuinen kierros pihamaalla oli nautinnollinen. Omenapuut ovat täydessä kukassa, tuuli saisi kuitenkin tyyntyä, jotta pölyttäjät pääsisivät ahkeroimaan!
Viime sunnuntaina harvensimme isännän kanssa pikkuruisen porkkanapenkkimme.
Harson alla tuulelta ja kylmältä suojassa kaikki kasvaa niin hyvin uudessa kasvilavassa. Poika rakensi sen minulle äitienpäivälahjaksi vanhoista lattialankuista. 
Juhannuksena toivon mukaan saamme nauttia jo omista varhaisperunoista.
 Kotkansiivet ovat vallanneet porraspielen ja 
 alppikärhö sekä Zilgaviini kasvihuoneen. 
Lepolassi odottaa kutsuvana istahtamaan hetkeksi ennen ruohonleikkuuta. 




6 kommenttia:

  1. Hatut on valtavan hienoja! Harmittaa kun kokonaan unohdin tämän pop-upin, aattelin että oisin käynyt. Ja kävin vielä Clas Ohlsonilla yks päivä, se ois varmaan ollu siinä jossain ihan lähellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla:)) harmitus sentään Hilja, pop -up liikkeemme oli lähes Clas Ohlsonia vastapäätä Kauppiaskadulle menevän käytävän oikealla puolella!

      Poista
  2. En ihmettele, että hattusi saivat hyvän vastaanoton, ovat aivan ihania!! Kleopatra-myssy on hauskan näköinen mallin päässä, ei ihan tavallinen :)

    Ei ole pölyttäjillä helppoa, kun tuulee niin vimmatusti, aitapensaissa pysyvät paremmin kukkien kimpussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Sirpa, usein Kleopatraa esittävissä kuvissa hänellä on kultainen nauha päässään, mistä roikkuu kolmiomainen koru otsalle, jotenkin vain minulle tule hatusta mieleeni Kleopatra ja siinäpä nimi päähineelle;)
      aivan, nyt vasta illasta hiukan tyytynyt auringon laskiessa

      Poista
  3. Todella kaunis hattu tuo valkoinen ja samoin tuo musta-harmaa hattu.
    Hienosti sinun kasvilavasi on jo tuottanut kasvua, minulla on huomenna tarkoitus laittaa kasvilavani kasvukuntoon. ( veljeni teki sen vasta hiljan ja nyt vasta taas olemme täällä kesäkodissa )
    Tuuli saisi jo vähitellen rauhoittua.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suunnittelin eka kuvassa olevan mallin viime keväänä, todella mukavaa et tykkäät:))
      harso on ollut todella tarpeeseen, niin kylmää tääl on ollut ja tuulista myös. hieno homma, oispa huomenna hiukan tyynempi ilma Sinun puuhastella pihamaalla ja laittaa uusi kavulavasi kuntoon:))

      Poista