Jo useana syksynä olemme tehneet nuorten kanssa yhdessä sieniretkiä. Joka syksy pyrin rohkaisemaan heitä yhden, kahden uuden sienilajin keräämiseen. Vahverot, kelta- ja suppilovahverot, ovat heille, kuten monelle muullekin, ainoat sienet mitkä yleensä kelpuutetaan sienikoriin. Pikku hiljaa kiinnostus myös muita herkullisia ruokasienilajeja kohtaan on virinnyt.
Aina sitä näillä retkillä oppii ja näkee jotain uuttaa itsekin. Koskaan aiemmin en ole törmännyt valkoiseen kanttarelliin. Pari otin sienikoriin ja kotona piti heti tarkistaa
Luontoportin sivuilta, että kyseessä on todella kanttarelli. Nämä albiino kanttarellit ovat muuten ihan samannäköisiä kuin keltaisetkin, väri vaan on kovin kalvakka. Luontoportin mukaan ne ovat aivan yhtä herkullisia kuin keltaiset sisarensakin. Albiino kanttarellit kasvoivat melko varjoisessa kuusikossa, lähellä oli ihan normi kanttarelleja myös.
Mistä kanttarelleja sitten löytää? Voisi melkein sanoa, että lähes mistä vain. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat tuoreet kangasmetsät, männiköt, valoisat paikat, joissa maa on rikkoutunut esim. metsätyökoneiden ajourat, polkujenvarret, aiemmin karjan laiduntamat hakamaat. Kanttarelli on pääasiassa koivun, mutta myös männyn ja kuusen juurisieni.
Näitä herkullisia ruokasieniä nuoret eivät vielä tunnistaneet.
Kyseessä on kehnäsieni (Rozites caperata, Cortinarius caperatus), suorastaan herkkusienten veroinen ruokasieni. Kehnäsieni on hyvin yleinen, sitä kasvaa koko maassa aina Lapin tunturikoivikkoja myöden. Hyvin harvat sitä kuitenkin osaavat kerätä ja siksi, jos mitään muita sieniä ei löydy, niin saa olla varma, että kehnäsieniä löytyy aina.
Muodoltaan nuoret kehnäsienet muistuttavat hieman herkkusieniä, kehnäsienistä poiketen herkkusienillä on musta itiöpöly. Jotkin keltaiset seitikkilajit ovat hiukan kehnäsienen näköisiä, mutta niiden jalassa on vain seittivöitä, ei rengasta kuten kehnäsienellä. Siksi neuvonkin aina tarkistamaan sen, onko jalassa rengasta vai ei. Kehnäsienen lakki on vaalean kellanruskea ja sen keskellä on helmenhohtoista kehnää.
Vanhemmiten kehnäsieni on usein toukkainen ja maku heikkenee. Myös jalka sitkistyy verraten nuorena, joten se kannattaa leikata pois jo metsässä. Herkullisimpia ovat nuoret avautumattomat ja puoliksi avautuneet lakit. Vain ne kannattaa kerätä sienikoriin kotiinviemisiksi.
Kehnäsieni on maukas paistettuna ja sopii hyvin myös muhennoksiin. Sienikeittoa varten kehnäsienet kannattaaa paistaa sipulin kanssa erikseen ja lisätä valmiseen soseutettuun kasviskeittoon esim. porkkanoista ja muutamasta perunasta keitettyyn, vasta aivan lopuksi. Lisukkeeksi voi paahtaa vielä vaikkapa leipäkuutioita keiton pinnalle. Ja voi, miten on hyvää!
Nyt löytyikin jotain hyvin mielenkiintoista, kun kaikki retkeläiset ovat niin innolla tutkimassa!
Metsiemme musta herkku,
mustatorvisieni (
Craterellus cornucopioides) kasvaa tuoreissa kangasmetsissä, valoisilla aukkopaikoilla, polkujen varsilla kuusen ja koivun juurisienenä.
Mustatorvisientä on mahdoton sekoittaa mihinkään myrkkysieneen, niin oman näköisensä se on!
Kerättäessä kannattaa leikata jalan huonon makuinen tyvi pois ja repäistä sieni kahtia, poistaa torvesta mahdolliset roskat ja saatunnaiset ötökät.
Itse kuivaan kaikki mustatorvisienet. Kuivattuna sitä on helppo murentaa esim. munakkaaseen tai mausteeksi kastikkeisiin ja muihin ruokiin. Maku on voimakkaan aromaattinen, joten paljoa ei tarvitse lisätä, kun ruoka saa jo upean aromin. Mustatorvisienikeitto on myös "herrojen herkku", siksi se löytyykin monien huippuravintoloiden listalta!
Retkellä mukana oli myös Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva poikani opiskelukaveri.
Tässä hänen saaliinsa, korista löytyy mustatorvisieniä, kelta- ja suppilovahveroita.
Mitä Helmi vartioi?
Korin täydeltä tuohta.
Näiden kanssa teen surutyöni syksyn mittaan tulipesiä sytytellessä.
Keräsin tuohet alueelta, missä olemme käyneet keräämässä kanttarelleja yli kome vuosikymmentä. Nyt koivikkoa ei enää ole. Se on kaadettu ja valtava hakkuuaukio odotti meitä.
Taas yksi ihana oikea metsä on poissa.
