Näen ensimmäisenä aamulla

Stiina heitti blogissaan Puhutaan pensselillä, viitotaan virkkaamalla hauskan kysymyksen Mitä näet aamulla ensimmäisenä? Tässä minun ikkunanäkymäni makkarin ikkunasta.

Rappuja alas tullesani näen myös takapihalle.

 Kasvihuoneella odottaa päivän työt, taimien kouluttaminen jatkuu edelleen.

Mukavaa kielojen ja sireenien tuoksuista viikonloppua itse kullekkin hyvät lukijani
suosikoon kauniit ilmat juhlijoita:))

Valokuva- ja runotorstai Istutan puun

289. haasteena on Kian ehdottama aihe:
elämänohje

Yksinkertaisuudessaan kiinalainen elämänviisaus on tehnyt minuun vaikutuksen.

Niistä mukaellen näillä omilla säkeillä osallistun myös runotorstaihin:

istutan puun joka vuosi 

istutin kolmekymmentä vuotta sitten

istutan nyt,

palaan peruskysymysten äärelle

ajattelen

en ole elänyt turhaan, 

hoidan puutarhaani

olen onnellinen

olen

Täältä löytyy lisää elämänohjeita.

Riemukas kotiinpaluu Ranskanmaalta

 

Helmi ei tiennyt miten päin olisi pyörinyt nuorten astuessa ulos autosta. Asiaa riitti jos jonkinmoisen vikinän ja vinkunan muodossa, ei siitä iskäkään selvää ottanut;) Hiukan rauhoituttuaan Helmin naamasta loisti tyytyväisyys, rakkaat laumanjäsenet ovat palanneet koko kevään kestäneeltä matkalta kotiin.

Pienen lepohetken ja toivotun kesäkeiton jälkeen lähdimme porukalla iltalenkille. Nuoret saivat nauttia matkansa ansiosta kahdesta keväästä, ensin ranskanmaalla ja nyt kotimaassa. Kertoivat loppu viikosta olleen erittäin kylmää, + 4 C, nyt naama oli yhtä hymyä, sai kulkea t-paidassa, lämmin kesätuuli liehytteli hiuksia ja kaunis luonto ympärillä!

 

 

Tuttua koivukujaa kulkiessa saimme ihailla sireenien, omenapuiden, hevoskastanjoiden ja koristeomenapuiden mahtavaa kukintaa. Ilma täyttyi ihanista tuoksuista. 

 

Metsän rauha ja pehmeät polut kutsuivat kulkijaa. Metsän reunassa oli hyvä pysähtyä vetämään henkeä ja ihailemaan kauniita peltomaisemia. 

Kotipihan sireenitkin aloittivat kukinsa juuri parahiksi, aivan kuin nekin olisivat halunneet juhlistaa nuorten kotiinapaluuta:))

Hiukan piti väistää

Naapurimme valkoinen lihakarja on aloittanut laidunkauden jokiahteilla. Helmi katsoi parhaimmaksi siirtyä turvallisen välimatkan päähän moisista otuksista, vaikka edustaakin vanhaa sveitsiläistä nautojen paimentamisessa käytettyä koirarotua. Appenzellin rotukuvauksessa kerrotaan sitä käytetyn lehmien paimentamisessa ja niiden kuljettamisessa: "Appenzelli paimensi yksin vuoristossa lehmiä ja se joutui tekemään kaikki päätökset itsenäisesti. Lehmät eivät saaneet mennä kovin kauas siitä paikasta, jonne paimen ne oli vienyt. Appenzelli piti huolen, että paimen löysi sekä koiransa, että lehmänsä helposti palattuaan karjansa luokse." Helmilläkin on kova paimennusvietti liinaharjani, kissamme ja perheenjäsentemme suhteen. Naudoista se ei oikein piittaa, välillä tuntuu, että se jopa hieman pelkäisi niitä. Sen sijaan Helmi kyllä nauttii piehtaroida nautojen jätöksissä, mikä ei tietty ole kovinkaan mukavaa emännästä!

 Nämä kaverit puolestaan olivat kovinkin kiinnostuneita Helmistä!

Helmi jatkoi määrätietoisesti matkaa aivan kuin se olisi muistanut, et tähän aikaan vuodesta emännän kanssa käydään keräämässä  kimppu kieloja. Se pysähtyi vasta saavuttuamme kieloja kasvavan tutun metsikön reunaan. Tästä metsiköstä olen kerännyt kielot aina myös lasten  ylioppilasjuhlien kahvipöytään, viimeksi viime keväänä nuorimmaisemme päästessä ylioppilaaksi.

Helmi odottaa tyytyväisenä emäntäänsä, se on tottunut siihen, et hieman kestää, jos emäntä on puskissa  kontillaan. Joskus ihmettelenkin sitä, miksi se malttaa niin kärsivällisesti odottaa paikoillaan kerätessäni kukkia tai vaikkapa marjoja, mutta kun lenkillä pysähdyn juttelemaan vastaantulijan kanssa, niin  jo muutaman hetken kuluttua Helmi ilmoittaa, et eiks jatksettais jo matkaa!

Rikalanmäen muinaismarkkinoilla 26.5.2013

 

Aurinko lämmitti mukavasti hartioitani noustessani hiekkatietä ylös Rikalanmäelle. Vastaani käveli hymyileviä ja innokkaasti puhelevia ihmisiä. Kohta olinkin keskellä historian elävöittämisestä kiinnostuneita, keskiaikaisiin pukuihin pukeutuneita naisia, miehiä ja lapsia. Jos ymmärsin oikein, niin kyseessä oli Harmaasudet-ryhmä. He viettävät viikonlopun teltoissa perinteisiä keskiaikaisiatapoja noudattaen. 

Mukana oli myös koiria ja pieni ponikin.  

Rikalanmäelle oli kokoontunut kolmisen kymmentä telttakuntaa perinteisin käsityötekniikoin valmistettujen tuotteiden myyjiä.  Itseäni värjärinä kiinnosti erityisesti luonnon väreillä värjätyt langat, joita löytyi ainakin kolmesta kojusta.  Aiemmin päivällä historian elävöittäjien leirissä oli myös värjätty lupiineilla lankaa.  Mielenkiintoisinta antia muinaismarkkinoilla on yleensä työnäytökset.

Paikallisen käsityöyrittäjän Reija Rantasen viikinkiteltasta löytyi käsinkehrättyä lankaa, huovutusvillaa, lampaantaljoja ja huovutettuja tuotteita. Reijan tavoittaa säpöllä vuffvilla@gmail.com, osoitteesta käy ilmi myös se, että Reijalta on saatavissa koirankarvalankaa. Hän järjestää kysyttäessä myös kehruu- ja värjäyskursseja. Olin todella iloinen saadessani tutustua Reijaan, virittelemme ehkä jatkossa jotain yhteisiä  juttuja näille muinaismarkkinoille:))

Seppä Kahiluodon taidonnäytteitä.

Helsingin Viipurinkadulta Rikalanmäelle oli matkannut myös iki ihana Taina Ryöpyn Oranssi Uni , Tainan käsin tehdyt vaatteet pellavasta, hampusta, silkistä ja villasta olivat edukseen. 

Kauniit jouset ja nuolet kiinnittivät huomioni, ehkäpä siksi, että olen aina haaveillut opettelevani jousiammuntaa. Lapsena tuli tehtyä isoveljien avustamana useampikin jousipyssy katajanoksasta. Sillä sai kummasti itse veistetyt nuolet lentämään! Monasti on tullut mieleen, et suojelusenkeli on ollut matkassa, kun isommilta haavereilta vältyttiin. Muinaismarkkinoilla olleet kauniit jouset, nuolet ja nuoliviinit olivat Muller worksin valmistamia. Sain opastusta myös jousen käytöstä, mikä herätti uudelleen kiinnostukseni jousiammuntaa kohtaan. 

Tämä kaunis Birgitan pajan viikinkiteltta miellytti kovasti, kuten myös kauniit keramiikka esineet, joita valmistaa Pirjo Salo,  keramiikka-alan artesaani Jokioisilta.  Erityiseti pidin näistä keramiikka lampaista, varmaan helppo arvata miksi;))

Haikein mielin astelin mäkeä alas. Salon seudulla on järjestetty aiemmin kuudet muinaismarkkinat, nyt kolmannen kerran markkinapaikkana toimi Halikossa sijaitseva Rikalanmäki. Toivottavasti tämänkertaiset muinaismarkkinat eivät jääneet viimeisiksi Salon seudulla järjestettäviksi. Salon kaupunki on myymässä Rikalanmäen aluetta parhaillaan ja näin ollen myös muinaismarkkinoiden tulevaisuus on hämärän peitossa. Jos kiinnostuit keskiajan harrastusmahdollisuuksista, kannattaa käydä tutustumassa vaikka Turun alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Seuraavat keskiaikaiset markkinat Varsinais-Suomen alueella pidetään Turun Vanhalla Suurtorilla 27.−30.6.2013, to‒pe klo 12‒20 ja la‒su klo 12‒18.

Värikollaasi Perinteisesti

 Kuvat otettu Rikalanmäen muisnaismarkkinoilla 25.5.2013.

Viikon värit ovat

Täältä löydät lisää kollaaseja.

Helmin uintiretki

Kuten tunnettua Helmi on innokas uimari, muutama päivä on jäänyt väliin, joten tänäin oli ihan pakko viedä hänet uimaan läheiselle joelle. Päästän Helmin jo ahteen päällä irti ensin varmistuttuani, ettei autoja ole tulossa. Ennen kuin itse ehdin sillalle, on Helmi ehtinyt tehdä jo monta lenkkiä. Joskus otan kirjan mukaan ja istuksin sillalla lukemassa Helmin uidessa. Tällä kertaa halusin käydä katsomassa vanhojen tuomien kukintaa yläjuoksulla.

Metsämansikat kukkivat valtoimenaan. Hyvältä näyttää, uskonpa saavani täytettyä tuohimestarin toiveen tuokkosesta metsämansikoita.

 Kävelen joen vartta ja Helmi ui.

 

Välillä nousen ylös rinteelle, jotta saan Helmin hetkeksi pois vedestä, onhan vesi viellä todella kylmää. Helmi katselee kaihoisasti alas joelle, mieli tekisi jo takaisin.  Lähdemme kuitenkin tarkistamaan, onko naapurin isäntä  saanut toukotyönsä tehtyä. 

 Hyvältä näyttää!

Kauaa Helmi ei jaksa peltoja ihmetellä vaan pyytää lupaa päästä takaisin joelle. Toki lupa heltiää ja heti miten Helmi pinkaisee suoraan joelle, ei emäntä perässä pysy. Harmikseni saan todeta tuomenkehrääjäkoiden vallanneen vanhat tuomet ja tuomien upea kukinta jää näkemättä. Töyräällä kavavat nuoret tuomet ovat säästyneet ja ne kukkivat kauniina valkoisina palloina ilokseni.

Tuo pieni musta pilkku joessa on Helmi, kukapas muukaan;)) Myös rinteillä kasvavat katajat ovat ikävän näköisiä. Lähes kaikki katajat ovat suurelta osalta ruskeita. Olisikohan kyseessä karistesienen (Stigmina juniperina) aiheuttama katajankaristetauti? Suuri osa katajista on ruskeita alaosistaan ja vain latvukset ovat enää vihreitä. Muutamia vuosia sitten karistesienen aiheuttamista tuhoista oli enempikin juttuja lehdissä, silloin myös meidän mökillä olevat katajat ruskettuivat lähes kokonaan, nyt ne alkavat onneksi näyttää jo terveiltä.

 Istahdin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani ja kuuntelemaan lintujen liverrystä. Helmi on uinnut jo toista tuntia, joten eiköhän olisi jo kotiin lähdön aika.

Helmi taisi olla samaa mieltä, koska nousi joesta ilman houkutteluja! 

Kotiin tultuamme kävin kastelemassa kasvihuoneessa taimet. Helmi olisi halunnut leikkiä vielä ovivarjoleikkiä. Helmi asettautui kuusiaidan viereen odottamaan  kasvihuoneen oven aukaisemista. Heti kun oven ikkunasta lähtevät heijastukset liikkuvat nurmikolla, Helmi säntää niiden perään.  Tällä kertaa emäntä ei leikkinyt, vaan vei Helmin suihkuun peseytymään. Joessa uimisesta turkkiin jää hieman paha haju, joten Helmi pääsee vielä suihkuun aina uintireissun päätteeksi. 

Sisällä ja vähän enempi pihalla

Kullero (Trollius europaeus)  on toukokuisen kukkapenkin yksi lempikukistani. Kullero on Lapin maakuntakukka ja Lapin porstuasta, tätini rantaniityltä, kukkapenkkieni kullerotkin ovat lähtöisin. Kulleroiden takana  töyhtöangervo (Aruncus dioicus) on jo hyvässä kasvussa.

Syysasterin taimien  (Aster novi-belkii) ollessa vielä pieniä, kielot ehtivät kukkia. Rakastan kieloja niiden tuoksun ja kauneuden lisäksi myös siksi, että kielo on hyvä värikasvikin.

Miisun ja Pikku-Mustan, poikamme rakkaiden kissojen, omenapuun alla olevat muistokivet peittyvät kohta vuorikaunokkien (Centaurea montana) taakse.

Jokaisen omanapuun alla on kukkaympyrä, tässä perinteiset narsissit. Kasvihuoneelle päin mentäessä rivissä on vielä kaksi muuta omenapuuta, seuraavan alla kukintavuoroaan odottaa arovuokot ja sitä seuraavan akilleijat. Ennen akilleijoja puun alla kasvoi alppitähteä eli edelweissia (Leontopodium), valitettavasti kasvusto taantui oletettavasti huonon hoitoni seurauksena. 

Kasvihuoneen vieressä olevassa perennapenkissä kasvaa jättipoimulehteä (Alchemilla mollis) siperiankurjenmiekan, vuorikaunokin ja kuunliljojen kanssa. Luonnonvaraista poimulehteä (Alchemilla) kasvaa myös pihan reunamailla paljon. Poimulehdet erittävät lehtiensä pinnalle juuripaineen avulla vesipisaroita. Poimulehden tieteellinen nimi viittaakin juuri alkemiaan, koska vesipisaroilla on uskottu olevan myyttisiä voimia.  

Penkin reunuksena kasvaa herttavuorenkilpeä (Bergenia cordifolia). Vuorenkilpi on siitä milenkiintoinen perenna, että se kuuluu kasvilääkinnän (herbalismin) mukaan ns. adaptogeenisiin yrtteihin. Adaptogeenit ovat yrttejä tai lääkinnällisiä kasveja, jotka lisäävät kehon eri organismien vastustuskykyä stressiin, sairauksiin ja ympäristöön sekä normalisoivat ja tehostavat aineenvaihdunnan toimintaa. Suomessa vuorenkilpeä on tutkinut jo kolme vuosikymmentä yrttitutkijana toiminut unkarilaissyntyinen Bertalan Galambosin. Vuorenkilven vihreiden lehtien alla on aina ruskeita, edellisen vuoden lehtiä, rumia ja harmittavan hitaasti maatuvia. Nuo vuorenkilven ruskeat, luonnonmukaisesti fermentoituneet ylivuotiset lehdet, ovat kuitenkin käyttökelpoisia. Ne sisältävät parkkiaineita ja etenkin arbutiinia, jota tunnetusti on käytetty hyvin tuloksin ihonhoitotuotteissa. Itä-Aasian paimentolaiskansat ovat käyttäneet perinteisesti vuorenkilven fermentoituneista lehdistä valmistettua teetä suorituskykynsä parantamiseen ja väsymyksen poistoon. Galambosin mukaan Siperiassa sen avulla on elvytetty raskaan työn tekijöitä, sotilaita ja metsästäjiä, myös venäläiset urheilijat tuntevat aineen hyvin. Vuorenkilven vanhoista lehdistä valmistettu tee kulkee Siperiassa nimellä mongolian tee  ja englanninkielisessä kirjallisuudessa sitä nimitetään siperialaiseksi teeksi. Vuorenkilvistä löytyy monia lajikkeita, ja niiden sisältämä arbutiinin määrä vaihtelee, kaikissa lajikkeissa sitä tutkimusten mukaan kuitenkin on.  Teen valmistaminen on helppoa, ruskeita kuivia lehtiä murustetaa veteen (1 lehti/litra vettä) ja haudutetaan 20 minuuttia. Ruskeita lehtiä voi säilöä teen raaka-aineeksi paperipussiin tai lasipurkkiin. Siperian teetä suositellaan juotavaksi 1-2 kuppia päivässä.  Myös tuoreita lehtiä voi fermentoida eli hiostaa yksinkertaisesti rikkomalla jollakin tavalla lehtien solurakenne: silppuamalla, kaulimalla, hankaamalla. Rikotut lehdet laitetaan lasipurkkiin, kansi suljetaan löyhästi ja purkki laitetaan aurinkoon. Kun lehdet ovat muuttuneet täysin ruskeiksi ja haju on miellyttävä, lehdet kuivataan levittämällä ne tasaiselle alustalle. Kuu yrttitarhassa-blogissa on esitetty yksityiskohtaisesti villiyrttien fermentointi, ohje sopii hyvin myös vuorenkilven tuoreiden lehtien fermentointiin.

Isännällä on parhaillaankin hellalla hautumassa vuorenkilpitee:))

Autotallille johtavan tien varressa oli aiemmin molemmin puolin perennapenkit. Nyt olen hävittämässä molemmat liian suuritöisinä. Isäntäkin on auttanut toisen penkin hävittämissä kaivamalla jätevesikentän osittain sen tilalle. Sitkeimmät perennat kasvavat hoidon puutteesta huolimatta, imikät, vuorikaunokit ja ukonhatut saavat kasvaa kunnes korvaan perennapenkit pensasangervoilla. Pihalla kasvaa jo entuudestaan paljon eri pensasangervolajeja, ovat helppohoitoisia, kestäviä ja nopeakasvuisia vaikka välillä leikkaisi alaskin.

 Nokkospenkkiimme on päässyt puikahtamaan muutama tulppaanikin;) Nyt on aika kerätä ensimmäinen sato kuivumaan talven varaksi.

Herukat kukkivat parhaillaan, kumpa ei tulisi hallaa. Isäntä on kerännyt ahkerasti mustaherukanlehtiä teepannuun ja kohta hän kerää niitä myös kuivumaan talven varaksi.

Viikolla sain kaksi mieleistä pakettia, Ruotsista tilaamani sienivärjäyskirjan sekä blogiystäväni Vallattoman mummon lähettämät valkosipulin istukkaat. Kaunis kiitos Vallaton  ihanasta tulppaanikortista, ohjeista ja istukkaista:))

 

 Sipulit pääsivät yrttipenkin laitaan. Tilaa jäi viellä istuttamista odottaville basilikantaimillekkin.

 Tallinnan päärynäomenapuun alla kukkii kevätesikot kauniina mattona.

 Vuorimäntyjen kukintaa. Taustalla näkyy kuusiaitaa ja sitä riittää isännälle leikattavaksi ihan riittämiin.

 

Kasvihuoneessa värisaflorin ja morsingon taimet kasvavat pikku hiljaa, ulos istutan ne vasta kesäkuulla.

 Penkissä kanadanpiisku jo hyvässä kasvuvauhdissa, syksyllä sekin pääsee Värjärin pataan.

 Tallinnan päärynäomenapuu aloittelee kukintaansa. Isännän voikukkakenttää ei saa ajaa leikkurilla, kukat napsitaan parempiin suihin. Helmi istuu kärsivällisesti rappujen edessä odottamassa emäntäänsä kuvauskierrokselta;) 

 Puolivarjoisessa porraspielessä lehtiään availee kotkansiivet (Matteuccia struthiopteris).

Kirkkaasta päivän paisteesta astun takkahuoneen hämyyn. Matot ovat tuultumassa ulkona, taidankin viedä ne varastoon pesua odottamaan. On niin paljon helpompaa siivota, kun mattoja ei ole;) 

Pöydällä kaktukset odottavat ulos pääsyään kesäksi.

Aurinkoista ja toivonmukaan vähän lämpimämpää viikonloppua kaikille:))