Kevät innostaa myös virkkaamaan

Hiirenkorvia odotellessa on mukavaa suunnitella uusia korvakorumalleja ja aivan kuin itsestään silmäni osui heti lankakaapin avattuani Anchoran ohueen kevään vihreään puuvillalankaan. Siitä oli ihan pakko virkata nämä kevään ensimäiset korvakorut. Korviksiin niin hyvin sopiva virkattu hellehattu on myös omaa mallistoani, joka sai viime kesänä hyvän vastaanoton. 

 Toki koukulle pääsi sitten muitakin ihania kevään värejä:))

Vielä ei kannata ihan lapasiakaan unohtaa, aamuisin on kovin vilakkaa, joten mielellään lämpimät lapset käteen vetää. Sitruunaperhoset kuitenkin jo enteilevät kevään saapumista. Perhosmalli löytyi minulle niin rakkaasta Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia, 1953 WSOY. 

 

Tulppaanikimppu innosti minut suunnittelemaan nämä ranteen lämmittimet. Itse oikeutetusti ne saivat nimekseen Tulppaanien aikaan! Langan olen värjännyt mäkikuismalla. Seuraavassa parissa aion kokeilla kukkavarren ja kukan oikeiden silmukoiden kutomista takareunasta, uskonpa sen sopivan malliin hyvin. 

Nämä Kielonlehdiksi nimeämäni rannekkeet olen kutonut sienillä värjätystä langasta. Mukana väriliemessä oli kitkerälahokkaita, purppuravalmuskoja ja hiukan myös verihelttaseitikin lakkeja. Ihastuin pitsimalliin kutoessani unisukkia, ihan pakko oli tehdä muutamia ranteen lämmittimiä samalla mallilla. 

Hyvää helmikuun viimeistä viikonvaihdetta, eikö vain olekin mukavaa toivottaa jo maaliskuu tervetulleeksi!

Valokuvatorstain 365. haaste Katve

 

Moni hakee katvetta sinitaivaalta porottavalta auringolta. Kieltämättä viimeaikoina aurinkoa ei ole liiemmin näkynyt. Lauantaiaamu valkeni harmaana, räntäsateisena, joten oli mitä parahin ajankohta suunnata Turkuun Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan. Tähän aikaan siellä ovat kukassa monet trooppisetlajit, puut ja pensaat kypsyttävät hedelmiään. Astu tästä sisään kasvihuonekierrokselle, se piristää kummasti mieltä vesisateen ropistessa ikkunaan:))

Korallimedinillat (Medinilla magnifica) kukkivat parhaillaan ruusunpunaisina vesialtaan ympärillä. Medinillan tummanvihreät suuret lehdet antavat sopivasti katveen lehtihangasta kasvavalle suurelle kukkatertulle. Medinilla pitää kosteasta kasvuympäristöstä, joten ei ihme, että se viihtyy näin hyvin talvipuutarhassa.

 Terveisiä liitukaudelta:)

Täältä löytyy lisää katvetta.

Ei ihan pelkkää potaskaa

Harmikseni Suolahden Terva Oy:n tervakanisterin etiketti on aikojen saatossa pahoin revennyt. Etiketissä on ollut kuva tervanpoltosta perinteisessä tervahaudassa ja vakuus 1. luokan tervasta. Hyvää terva on ollutkin, sillä olen tervannut niin tukkireen kuin suksenikin monen monituista vuotta. Lie EU vaikuttanut siihenkin, ettei Suolahdella enää tervaa valmisteta.

Toivekkaana isäntä tervasi eilen sukseni. Tänään ei kuitenkaan hangille päästy, koko päivän pilvet roikkuivat matalalla, tihuutti. Terva saa kuivua varmaan useamman päivän, aivan kuten hiihtosukkanikin muurinpäällä, hangille ei ole mitään asiaa. Pelkäänpä pahoin, et saan viedä sukseni tältä keväältä jo varastoon. 

 

Kosteus tunkee sisälle asti, joten virittelen tulen takkaan heti aamusta. Viikolla olemme polttaneet pelkästään koivua saadakseni tuhkaa koivuntuhkalipeää varten. Sen lisäksi, että koivu on erinomainen polttopuu, sen tuhkaa voi hyödyntää monella tapaa. Kansanparantajat ovat käyttäneet tuhkaa monien sairauksien hoidossa ja edelleenkin koivuntuhkauutetta käytetään esim. elimistön happo-emästasapainon tasapainottamiseen. Ruuanvalmistuksessa sillä on voitu korvata ruokasooda vaikkapa piparkakkutaikinassa. Monen mielestä sen aidon ja oikean lipeäkalan valmistus vaatii juuri koivuntuhkasta keitettyä potaskaa. Kasvimaalle ja nurmikolle on perinteisesti kevättalvella ripoteltu tuhkaa, lumen sulamisen jouduttamiseksi ja ennen kaikkea maan kalkitsemiseksi. Koivuntuhka sisältää kasveille monia tärkeitä ravinteita typpeä ja hiiltä lukuunottamatta, joten se parantaa maan ravinnepitoisuutta tehokkaasti ja luonnonmukaisesti. Sille, joka haluaa päästä eroon sammaleesta, tuhkalipeä on oiva apu. Saippuanteosta kotioloissa on nykyisin tullut jälleen kovin suosittua. Itse käytän villanpesussa Marseillen-saippuaa. Ja kuinka valkoista entisaikaan valkopyykki olikaan, kun se keitettiin pesun jälkeen lipeävedessä. Moninaisia ovat siis tuhkan käyttötarkoitukset. 

Talvi on taittumassa, Värjärin on aika alkaa valmistella kevään ensimmäisiä värjäyksiä. Tänään on vuorossa koivuntuhkalipeän valmistus. Tuhkakiloa kohti käytän ämpärillisen (8-10 l) kuumaa vettä. Kaadan veden tuhkan päälle varovasti, ettei kovasti pöllyä. Sekoitan hyvin ja annan seisoa rauhassa muutaman päivän, jolloin tuhka painuu pohjalle. Syntynyt kirkas liemi (lipeäliemi) on kaadettava varovasti kannelliseen astiaan mahdollisia roiskeita varoen, koska emäksisenä se on syövyttävää. Astia on merkittävä selvästi "pääkallolla", ettei sitä kukaan käytä erehdyksessä mihinkään muuhun tarkoitukseen tai vaikkapa mene juomaan!

Olet varmaan huomannut, et luonnonväreillä värjääminen ei ole ihan hätähousun hommia, monia asioita pitää valmistella jo hyvissä ajoin ennen varsinaista värjäämistä. Kuvassa kilo kaksi vuotta kuivuneita korpipaatsaman kuoria, nyt niiden on aika päästä muhimaan tuhkalipeällä terästettyyn veteen muutamaksi viikoksi.

Jos oikein tarkkaa katsoo, niin voi nähdä lastujen päällä pH-liuskan. pH 10.  Pieni loraus liotusveteen viime kesänä keittämääni koivuntuhkalipeää sai sen aikaan. Ilmojen lämmittyä huhti-toukokuussa virittelen tulet taas väripatojen alle:))

Ystäväni ilahdutti tuomalla helmililjoja laskiaistiistaina ja isäntä eilen kimpulla keltaisia narsisseja:))

Mukavaa viikonvaihdetta itsekullekin, 

meillä autonnokka suunnataan kohti Ruissalon kasvitieteellistä puutarhaa lauantaina.

Tötteröpullat Värjärin tapaan

laskiaistiistain herkuksi. Eilinen ihana auringonpaiste vaihtui harmaaseen tuuliseen päivään, ei mitään asiaa suksille tai kelkkamäkeen, siksi oli hyvää aikaa ryhtyä leipomaan iltaa varten. Viime viikolla etsiessäni laskiaispullareseptejä löysin tieni Pieni ihana -blogiin, missä laskiaispullat oli laitettu tuuttiin. Pullat näyttivät niin herkullisilta ja toivat mieleeni mukavia muistoja Kärjen leipomon herkkusarvista eli "höttöpullista", kuten itse niitä nimitän ihanan pehmeän täytteen vuoksi. Niitä on pakko saada aina Lieksassa käydessä. Oikeastaan leipomo on nykyisin nimeltään Lieksan leipomo, mut minulle ja monelle muulle se on aina Kärjen leipomo. Piti ihan käydä kurkkaamassa olisko leipomon sivuilla kuvaa heidän herkkusarvistaan. Eipä ollut, mut löysin hyvän kuvan Way.fi sivuilta, heidän ottamassaan kuvassa näkyy rakastamani "höttöpullat" keskimmäisellä hyllyllä ihan oikeassa reunassa.Nam:))

Siis eipä muuta kuin pullataikinaa vaivaamaan (teen edelleen taikinan aina käsin vaivaamalla). Sillä aikaa kun taikina kohosi, taiteilin kymmenen tötteröä. Pieni ihana-blogin pitäjä on kondiittori, joten kurkin välillä oikein ammattilaisen ohjeita pullien tekoon. Tötteröä varten tarvitaan noin 40 cm pätkä alumiinifoliota kolmin kerroin taitettuna. Olin jo tehnyt kaikki tarvitsemani tötteröt, kun taas kerran pähkin sitä, onko väliä kummanpuolen foliosta laittaa ruokaa vasten. Asia piti tarkistaa netistä, ja mikä helpotus, ei ole kuulema mitään väliä, huoh!

Foliot neuvottiin öljyämään, jotta pullat irtoaisivat niistä helpommin. Niinpä lorautin lautaselle rypsiöljyä ja kiepautin nopeasti tötterön siinä ympäri ennen taikinapötkön rullausta. Rullaus kävi nopeasti pöytää vasten. Pötkön pään painoin litteäksi, jotta sain taikinan tiiviisti folion päähän ja ei muuta kuin rullaamaan taikinapötköä foliotuutin ympärille katsoen, et pötkö menee hivenen aina edellisen kierroksen päälle. 

Hyvältä näyttää. Tötteröt saavat nousta viel hetken leivinliinan alla ennen paistoa.

Ohjeessa neuvottiin paistamaan tötteröt 180°C 12-14 min. Tavallisesti olen paistanut pikkupullat korkeammassa lämmössä, joten päätin kerrankin noudattaa ohjetta. Hyvä niin, koska tötteröt paistuivat matalammassa lämmössä kauniimman värisiksi ja eivät olleet lainkaan niin kuivia mitä pullani tavallisesti ovat:)) 

  

Pullien jäähdyttyä poistin foliot, ne irtosivat todella helposti ja pullatötteröt pysyivät ehjinä. Rakastan mansikkahilloa laskiaispullissa, mantelimassa ei ole mun juttuni. Isännän nopea hilloresepti on seuraavanlainen: pakastimesta mansikoita ja ne sekoitetaan kaupan mansikkahilloon. Näin saadaan marjaisa hyvin säilyvä hillo ja nopeasti! Ei muuta kuin isännän valmistamaa mansikkahilloa runsaasti tötteröön ja pari lusikallista kermavaahtoa tulpaksi. 

Tein pullataikinan tavis vehnäjauhoista, joten isäntä ei niitä voi syödä. Siispä leivoin hänelle gluteiinittoman ja laktoosittoman suklaakakun lumikinoksineen. 

Tässäpä tarjolla tötteröpullia laskiaisillan iloksi värjärin tapaan, olkaa hyvä:))

Laskiaismäki hakusessa

Aamu valkeni kirkkaana, yöllä ollut pikkupakkanen takaisi hankikannon perinteisiimme kuuluvaan mäenlaskuun laskiaissunnuntaina. Aamupalalla aprikoimme, mistä mahtaisimme löytää viel senverran lunta, et voisimme laskea mäkeä vesikelkalla. Olen monta vuotta toivonut saavani vesikelkan ja nyt viikolla sellaisen sain. Olen kelkastani niin onnellinen, et innolla pakkasin siihen sukseni ja suunnistimme isännän ja Helmin kanssa jokiahteille. On se kumma, et mäkeen pitää päästä vaikka lapset ovat jo aikaisia. Toisaalta emme halua päästää mäenlaskutaitoja ruostumaan vastaisen varalta;)

Talvella vesikelkka on ollut oiva apu maatilan töissä. Raskaiden lastien kantaminen liukkaalla säällä oli hankalaa ja siksi kelkka oli verraton apuväline veden kannossa ja myös heinien- ja polttopuiden noudossa. Meillä maitotongat vietiin talviaikaan vesikelkalla Suntinportin maitolaiturille. Kun vesikelkkaa ei tarvittu talontöissä, niin lapset saivat ottaa sen mäenlaskuun. 

Tähän rinteeseen ei ole kelkalla asiaa. 

 Niin kutsuvalta joki näytti, että päätin käydä alhaalla sillalla.

 

Kelkka oli parasta jättää mäenpäälle. Suksilla olin yhdessä hujauksessa sillalla. Helmi tuskin pysyi kannoilla!

 Hiihtelimme jokiahteilla etsien sopivaa mäenlaskupaikkaa. Kalliot ovat jo lähes sulina, tänä vuonna ei näytä tulevan edes kovin isoja jääpuikkojakaan.

Vihdoinkin löysimme Helmin kanssa oivan mäenlakupaikan joelle jyrkästi viettävältä heinapellolta. 

Ja kaikkein hauskinta oli se, että mäkeä tuli laskemaan myös lähellä asuvia lapsia eikä pelkästään meitä lapsekkaita ikinuoria. Olisin niin toivonut myös omien nuorteni ehtivän laskiaismäkeen kanssamme, ehkä taas sitten ensi vuonna... 

Aikamme laskettuamme päätimme lähteä viel tarkistamaan metsän toisella puolen olevan mäen lumitilanteen. Metsätiellä ei ole oikestaan koko talvena ollut paljoa lunta, joten sain kiskoa kelkkaa perässäni sulassa maassa. Isäntä oli aamulla katsellut, kun laitoin viikolla kutomistani lapasista kuvia Puikoilla väsättyä sivulle. Ilmeisesti siitä oli jäänyt hänelle alitajuntaan jokin muistuma, koska hän alkoi joenvartta kulkiessamme puhumaan evakkomatkoista ja Vuoksenrannasta. Kovin vaan on tyhjä vesikelkkani ollakseni evakkomatkalla! 

Taas kerran kannatti nähdä hieman vaivaa, niin huikaisevan kaunis näkymä avautui mäenpäältä joelle
Tänne suuntaamme laskiaistiistaina suksemme ja kelkkamme, jos suinkin viel on lunta:))

Uudenkaupungin kukkamessut

haastaa kirjoittamaan  Puutarhani on linnani teemalla omasta puutarhasta seuraavin saate sanoin: 

"Puutarhani on linnani - kuvastaa tämän hetken tarvetta luoda puutarhasta juuri omaa elämäntapaa korostava kokonaisuus, helppohoitoinen ja samalla hyödyllinen. Yksi tuo metsän parvekkeelle, toinen panostaa yrtteihin, kolmas hakee tuoksuja ja tunteita. Kukkamessuilla keskitytään tänä vuonna pohtimaan millainen puutarha sopii juuri Sinulle!

Oletko jo löytänyt oman juttusi, vai etsitkö uusia ideoita? Millainen puutarha on sinun linnasi? Vastaa tai linkitä blogisi kuvan kommentteihin helmikuun aikana ja olet mukana perhelippupaketin arvonnassa!"
Minifarmi & Kukkamessut pidetään Uudessakaupungissa 23.- 24.5.2015.

Oma Puutarha linnani löytyy lapsuudenkotini vanhan navetan raunioista. Se on puutarha puutarhassa, aivan oma maailmansa, suojassa tuulilta ja ohikulkijoiden katseilta.

Toukokuussa kunnostaessani kasvupetejä saan jo nauttia vuorenkilven kukinnasta, 

ei mene kauaakaan, kun morsingot (Isatis tinctoria) kohottavat keltaiset kukintonsa kohti aurinkoa. Muurit tarjoavat oivan esteen morsingon siemenien leviämiselle, siksi annan sen kukkia ainoastaan muurin sisällä siemenien saamiseksi seuraavan vuoden istutuksia varten, en pellolla, missä kasvatan isompia määriä morsinkoa sinisen värin lähteeksi.

Väripadat porisevat lähes koko kesän. 

Patojen äärellä puuhaillessa voi samalla nauttia rauniopuutarhan rehevästä kasvusta, nyppäistä salaatinlehden suuhunsa ja miksei myös perkaisi rikkaruohon sieltä toisen täältä;)

Myös linnanherra osallistuu puutarhanhoitoon. Ruohonleikkuun jälkeen pikkuiset morsingon- ja väritatarentaimet saavat hellästi ruohokatteen juurilleen. Näin ne selviävät paremmin mahdollisen kuivan kauden yli linnanväen vieraillessa toisessa läänissä olevilla tiluksillaan.

Uskollinen vahtikoira paikoillaan. Tällä erää tarkkaillaan pikkupääskysten lentoharjoitusten sujumista.

Onneksi isäni hoksasi aikoinaan jättää pääskysille lentoaukon tallinpäätyyn rakentamaansa ikkunaan. Ylälaudan päällä pääskynpojat istuvat ja pyrähtävät välillä koettamaan siipiensä kantavuutta. Niitä on mukavaa seurata omien puuhien lomassa. Kuvassa väritatar (Persicaria tinctoria). 

Juhannuskesän rehevää kasvua. Värjäri on rauhoittunut juhannuksen viettoon ja piisi lämpiää vuorostaan ruuanlaittoa varten:)

Mantsuriankärhö (Clematis mandschurica) peittää alleen pian ikkunan, ensi kesänä on aika rakentaa tukisäleikkö ikkunan ympärille. Mitä kaikkea muuta kivaa taas tuleekaan puuhailtua, sen aika näyttää. 

Toivottavasti viihdyit vierailulla rauniolinnassani:))

Luonnon-VÄRIAINEET Riikka Räisänen, Anja Primetta, Kirsi Niinimäki

 Kustantaja Maahenki Oy, Helsinki 2015. Painopaikka Print Best Viro, ISBN 978-952-301-033-8

Kirjan takakannessa teos esitellään seuraavasti: "Kirja esittelee luonnonväriaineiden tarjoamia mahdollisuuksia erityisesti tekstiilisovellutuksissa, kuten värjäämisessä ja kankaan kuvioimisessa. Teoksessa keskitytään väriainelähteisiin, jotka kasvavat Suomen luonnossa tai soveltuvat viljeltäviksi ainakin maan eteläisissä osissa. Lukijalle esitellään eri lähteistä saatavat värisävyt sekä annetaan ohjeita värjäykseen ja kankaanpainantaan.

Perinteisesti luonnonväriaineet on yhdistetty pienimuotoiseen käsityöläisyyteen, mutta nykyään niitä voidaan hyödyntää jopa teollisen mittakaavan tuotannossa. Kirjassa pohditaan monipuolisesti luonnonväriaineiden ominaisuuksia, kuten ekologisuutta, UV-suojaavuutta ja antimikrobiaalisuutta.

Teos sopii tietokirjaksi ja värjäysoppaaksi luonnonväriaineista kiinnostuneille sekä oppimateriaaliksia taide- ja käsityöalan koulutuksiin."

Mielestäni kirja täyttää mainiosti esittelyssä luvatut asiat, sen takaa kirjoittajien vankkumaton ammattitaito ja osaaminen luonnonväriaineiden tutkimuksessa ja pitkä omakohtainen kokemus työskentelystä luonnonvärien parissa. Kirjan tekijöistä vain Riikka Räisänen on minulle entuudestaan tuttu. Olen seurannut hänen tutkijanuraansa ja julkaisuja Helsingin yliopiston verkkosivuilta. Hänen väitöskirjatyönsä, Veriseitikin (Dermocybe sanguinea) antrakinonit tekstiiliväreinä, julkaistiin vuonna 2002. Räisäsen, kuten tänä päivänä niin monen muunkin tutkijan, tutkimukset ja tutkimusartikkelit julkaistaan englanninkielisinä, joten niiden antama tärkeä tieto jää usein suuren harrastajajoukon ulottumattomiin. Siksikin tämä teos on niin odotettu ja tarpeellinen.

Kirja miellyttää kauneudellaan. Kirjan ulkoasuun, taittoon ja graafiseen suunnitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota ja siinä on todella myös onnistuttu. Tästä iso kiitos kuuluu teoksen ulkoasusta ja graafisesta suunnittelusta vastanneelle Tiina Ripatille. Avatessani kirjapaketin ja koskettaessani kirjaa ensimmäistä kertaa, sen paksut kovat pahvikannet miellyttivät todella, puhumattakaan kirjan kauniista kuvituksesta väreineen. Myös sivut ovat mukavan tukevia, joten kirjaa on miellyttävä selailla, ei ole heti pelkoa sivujen rypistymisestä. Tosin kirja on niin painava, ettei sitä hevin kannata ottaa mukaan värikasvien keruureissulle korvaamaan pienempiä kasvioppaita. 

Kirjan kuvitus on vaihteleva ja monipuolinen. Erityisesti pidin Helsingin Yliopiston kasvitieteellisen museon kasvion kuvien käytöstä. Itsellänikin on vanha herbaario 1920-luvun alkupuolelta, mitä on todella mielenkiintoista selailla. Jaksan aina ihastella sitä, miten hyvin värit ovat säilyneet taiten kuivatuissa kasveissa, erityisesti niissä, mitkä ovat hyviä värikasveinakin.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka täydentävät toisiaan hyvin. Ensimmäisessä osassa käsitellään eri väriaineiden lähteitä. jaoteltuna niistä saatavien värien mukaisesti. Väri on painettu myös sivun reunaan, mikä palvelee hyvin kirjan käyttöä nopeana hakuteoksena, jonkin tietyn värin kiinnostaessa. 

Minua kiinnostaa aina värjäyskirjoja lukiessani se, missä järjestyksessä tai miten ryhmiteltynä värilähteet esitellään. Osin tämä johtuu varmaan siitä, että myös itse kirjoitan luonnonväreillä värjäämisestä ja käyttämistäni väriaineiden lähteistä, tavoitteenani julkaista niistä joskus tulevaisuudessa e-kirja. 

Saatavan värin perusteella värilähteiden ryhmittely on osin hankalaa, koska kasvien ja sienien eri osista voi saada hyvinkin erilaisia värejä. Otan esimerkiksi korpipaatsaman, mikä kirjassa käsitellään punaisen värilähteissä. Tekstissä tuodaan kyllä myös esille se, että paatsaman lehdet tuottavat kellertäviä ja vihreitä sävyjä, kuori kullankeltaista tai keltaisenruskeaa ja marjat keltaista. Punaista on mahdollista saada kuoresta. Resepti punaisen värjäämiseen löytyy kirjan toisesta osasta, missä esitellään Alina Hellenin Neuvoja kotivärjäykseen kasviaineilla (1905) kirjassa oleva resepti. Sen mukaan punaista saadaan käyttämällä paatsamasta valmistettua värilientä, keittämällä kuoria pariin otteeseen ja liottamalla keltaisenruskeiksi värjäytyneitä lankoja tunti kylmässä koivuntuhkalipeässä.
Omien kokemusteni mukaan paatsamanmarjoista keittovärjäyksessä saa vihreää, itse en ole onnistunut niillä vielä keltaista värjäämään villaan. Kuvan alareunassa näkyvän Revon kipunat lapaseni vihreä on paatsamanmarjoilla värjättyä villalankaa. Käytän itse myös paljon paatsaman ydinpuuta värjäämiseen, mitä kirjassa ei mainita lainkaan. Siitä saa lohenpunaista tai enempi roosaan vivahtavaa väriä villaan. 

Kirjan toinen osa käsittelee perustietoja värjäyksestä, sisältäen myös joitakin värjäysreseptejä ja mielenkiintoisia uusia värjäystekniikoita, kuten esim. värjäystä mikroaaltouunissa. Kolmannessa osassa käsitellään väriaineiden teknologiaa. Tämä osa on varmaan itselleni kaikkein mielenkiintoisin, koska tarjolla on tähän asti ollut melko vähän väriaineiden rakennetta käsitteleviä suomenkielisiä teoksia. Aiemmin  tietoa on saanut hakea eri yliopistoissa tehdyistä tutkimuksista ja ulkomaisista värjäyskirjoista. Myös värjäytymiseen vaikuttavat tekijät, väriaineiden tuottaminen viljelemällä, värilähteiden esikäsittely ja väriaineen uutto ovat mielenkiintoista luettavaa. Erityisesti pidän ympäristönäkökohtien esiintuomisesta itse luonnonaineilla värjäämisessä, kuin myös tekstiilituotannossa. 

Voin lämpimästi suositella kirjaa luonnonväreistä ja -värjäämisestä kiinnostuneille, niin harrastajille kuin alan ammattilaisille. Kirjaa voi tilata tällä hetkellä ainakin suoraan kustantajalta täältä tai nettikirjakaupasta esim. Adlibrikseltä kuten itse tilasin täältä. 

Värikollaasi VALO

Nämä uudet haasteet ovat todella mielenkiintoisia, tuottavat ihan erilailla päänvaivaa kuin aiemmat väriyhdistelmät. Valon ja värien synty ja ominaisuudet ovat aina kiehtoneet mieltäni. Aihetta pohtiessani mieleeni tuli erilaisia mahdollisuuksia kuvata valoa, mutta miten saisin siihen haluamani värit. Onhan väri valoa ja valo väriä. Pintojen värit riippuvat siitä, mitä aallonpituuksia  ne pidättävät ja mitä heijastavat.

Itseoikeutetusti kollaasiin pääsi eilen valmistuneet sinivoittoiset revontulilapaset, ovathan revontulet kiehtovia valoilmiöitä taivaalla. Myrskylyhty on luotettava valon tuoja pimenevään iltaan, rottinkilamppu puolestaan luo tunnelmavalaistuksen. Keskellä olevan kuvan olen ottanut jo jonkin aikaa sitten tehdessäni Värjäri kirppiksellä blogiini juttua jauhosihdistä.

Täältä löydät lisää VALO -kollaaseja.

Kasvissosekeitto valmistuu yhteistuumin, värjääminen piiskuilla ja komealupiinilla

Päivän hiihtoretki alkamassa. pitihän mun kuva ottaa upeista hiihtosukista ja lapasista. Niistä muistuikin mieleeni, et lupasin kutoa likalle uudet revontulilapaset, kun entiset ovat jo loppuun käytetty... 

 Hiekoittamaton kylätie houkutteli viel hiihtolenkin päälle potkukelkkailemaan!

Kasvissosekeitto valmistuu nopeasti ja maistuu reippaan ulkoilun jälkeen mainiolta. Emme olleetkaan tehneet pitkiin aikoihin sosekeittoa, inspiksen sain männä viikolla Vauhtiraitoja blogista:))

No, en sitä toki itse valmistanut, istahdin kutimeni pariin eläin katraani kanssa keittiön sivustavedettävään latelemaan ohjeita isännälle: "Kuori pari perunaa ja bataatti, se on jo hiukan nahistumaan päin. Pilko kaksi isoa tai kolme pientä porkkanaa, pala juuriselleriä ja palsternakkaa ja laita ne ekaksi kiehumaan vajaaseen litraan kiehuvaa vettä, lisää hetken päästä vasta perunan ja bataatin lohkot. Purkis on viel muutama valkosipuli jäljellä, muserra pari isoa kynttä keittoon. Laitoin muuten toissapäivänä kymmenkunta sipulia kylmiöön saamaan kylmäkäsittelyn ennen multiin panoa.

Kun juurekset on pehmenneet, niin vatkaa ne soseeksi, lisää tarvittaessa hieman kuumaa vettä, jos on liian tykyä." 

Omaan annokseeni lisäsin hivenen yrttisuolaa ja pari lusikallista creme fraichea, isäntä söi niine hyvineen. Kyl näil sapuskoilla pitäis kevään mittaan rantakuntoon päästä:))

Olen taas hieman päivitellyt Kukat värjärin padassa-sivua. Käyppä lukaisemassa, miksi minulla on viha-rakkaussuhde komealupiiniin, vaikka se antaakin kauniita jäänkarvaita ja kevään vihreitä värejä lankoihini.

Reipashenkistä viikonloppua itsekullekin!

Mukavaa Johanna, kun olet löytänyt blogini, tervetuloa:))