Kekri, halloween, Pyhäinmiestenpäivä, perinteet sekoittuvat ja muuttavat muotoaan

Sadonkorjuun päättymistä vietetään eri tavoin, yhteistä lienee ystävien ja läheisten kanssa juhliminen herkkupöytien äärellä leikkimieltä unohtamatta. Vainajien muistaminen on koettu tärkeäksi, entisaikoina runsaasta sadosta riitti aina myös kalmistoihin vietäväksi. Talon eläimetkin saivat kekrinä erityisiä herkkupaloja. Talonpoikaiskulttuurin sivustolta löytyy monenlaista mielenkiintoista ja vinkkejä liittyen kekrin viettoon.  

Meillä vietetään kekrijuhlaa, mihin liittyy edesmenneiden läheisten ja eläinystävien muistaminen olennaisena osana. Kekrijuhlaa varten olen perinteisesti siivonnut pihaa ja kunnostanut eläinystäviemme haudat. Pihamaahan on haudattu kotikissat Miisu ja Pikku-Musta sekä Heimo heppa, joita muistamme herkkupaloin. 

Kimpun verran kauniita syysastereita löytyi vielä perennapenkistä.

 

Illansuussa sytytimme Helmin kanssa lyhtykynttilän. 

 

 Jöntte ilmestyi paikalle vasta myöhemmin. On kekriaterian aika.
ps osallistun viimeisellä kuvalla valokuvatorstain haasteeseen 342. ruoka

Hyvää kekriä ja

Pyhäinmiestenpäivää itsekullekin

Haaste Inspiraatiota puutarhanhoitoon

Otin haparoivan kopin Mama's gardenin Minnan haasteesta kirjoittaa asioista, jotka inspiroivat minua puutarhan hoidossa. Olen haasteesta hieman hämilläni, koska en pidä itseäni varsinaisesti puutarhan hoitajana. Sen sijaan nautin toisten aikaansaannoksista, ihailen kauniita puutarhoja ja luen mielelläni niistä kertovia blogeja. Oikeastaan meillä ei edes ole puutarhaa, vaan kaksi isoa pihaa hoidettavana. Toinen -40-luvun lopulla rakennetun rintamamiestalon iso pihapiiri ja toinen lapsuudenkotini, 1890-luvulla rakennetun maalaistalon pihapiiri. Aikaisemmin molemmissa on ollut laajat perennaistutukset ja kasvimaat. Ajanmyötä ne ovat kutistuneet melko pieniksi ja tilaa ovat vallanneet erilaiset vähemmän hoitoa vaativat pensaat ja puut sekä tietysti värikasvien kasvatus. 

Listasin illalla ajatuksia siitä, mitkä asiat kiehtovat ja inspiroivat minua erilaisissa pihapiireissä. Listasta tuli melko pitkä, siitä löytyy mm seuraavia asioita; pihan toiminnallisuus, luonnonmukaisuus ja ympäristöön sopivuus, erilaiset muodot ja kerroksellisuus, luonnonmateriaalien käyttö, hyötytarhan ja kukkaistutusten yhdistäminen, luonnonkukkien ja perennojen yhdistäminen, kasvien tarinat.

Minulle mieluisassa pihassa voi niin lapset kuin aikuisetkin harrastaa erilaisia asioita. Myös erilaiset eläimet ovat kuuluneet aina olennaisena osana pihapiiriimme. Toimiva pihapiiri muuttuu ajan saatossa vastaamaan asukkaidensa muuttuvia tarpeita, Muutimme kotiimme yli 30 vuotta sitten. Suurin osa tontista oli silloin peltoa, viljelimme hernettä muutamia vuosia ennen kuin aloimme istuttamaan pellolle puita ja pensaita. Talon etupihalla oli iso kasvimaa, jota edelleen laajensimme ja rakensimme ison muovihuoneen, Pihapiiri oli kovin avoin, joten lapsien kasvaessa ei heillä olisi kunnon piilopaikkoja pihaleikkeihin. Siispä siirsimme kasvimaan takapihalle ja istutimme omenapuita, marjapensaita ja nopeasti kasvavia isoja perennoja etupihalle. Ei kulunut montaa vuotta, kun piiloleikkeihin löytyi mukavia piilopaikkoja perennapenkkien ja marjapensaiden välistä. 

Olemme luopuneet isosta kasvimaasta ja tilalle on tullut pikkuruiset ryytimaat. 

Tästä toukokuun lopulla otetusta kuvasta näkee hyvin etupihan ryytimaan mallin ja reunuksen. Keväällä isäntä otti Helmin avustuksella pois pari vanhaa marjapensasta siinä mielessä, että jatkaisimme ryytimaata vielä hivenen kasvihuoneelle päin. Uutta innostusta projektiin sain lueskellessani Saila Roution inspiroivaa kirjaa Puutarha laatikoissa. Kirjan myötä löysin tieni myös Sailan mielenkiintoiseen  Saaripalsta blogiin .

Värikasvien kasvatusta varten rakensimme kohopenkin likavesien saostuskentän päälle. En muista mistä idea sai alkunsa, ehkäpä omasta päästä tällä kertaa, koska vastaavaa ei ole tullut vastaani vielä tähän mennessä. Värikasvien kasvatus alkaa pikkuhiljaa valtaamaan entistä enempi alaa ja huomaan perennapenkkien kukkalajien vähitellen vaihtuvan värjäykseen soveltuviin lajeihin. Tiikerikaunosilmät aloittelevat kukintaansa kohopenkissä.

Lapsuuskotini pihapiirin ryytimaahan sopii mielestäni paremmin kevytrakenteiset pajusta tehdyt aidanteet ja tuet köynnöksille. 

Aivan omanlainen tunnelmansa on Minnan niin hauskasti nimeämässä "rauniopuutarhassani". Pidän kovasti englantilaistyyppisistä, tiilestä rakennetuista kasvilavoista, jotka ovat innoittaneet minua rakentamaan omaa rauniopuutarhaani entisen navetan kivijalkaan. 

Tästä kaikki alkoi vuonna 2006. Isosiskoni avustuksella raivasimme karjakeittiön sortuneen savuhormin tiilet ja lajittelimme ne hyvään järjestykseen tulevaa käyttöä varten.  

Hankin jopa säkillisen kalkkia seiniä varten, mutta jätin ne kuitenkin kalkitsematta, koska silmääni viehätti enempi ajan patinoima pinta. Muurien suojassa on turvallista värjätä pahimmankin hellejakson aikana tarvitsematta pelätä tulen leviämistä. Syksyisin muurit taas suojaavat mukavasti tuulelta.

Mieltäni kiehtoo sammaloituneet pinnat. Kuva on otettu kesällä 2013 ja siitä näkee miten kauniisti lehmien parren betonilattia on jo sammaloitunut. Alapuolella oleva kuva on otettu kesäkuun alussa. Morsinko aloittaa juuri kukintaansa ja kasvualustat on kunnostettu kylvöjä varten Sain kerättyä hyvän määrän morsingonsiemeniä ensi vuoden taimia varten. Värikasvien kasvatukseen olen saannut innostuksen ja paljon hyviä neuvoja Leena Riihelän Riihivilla blogista. 

Luonnonmateriaaleista tehdyt aidat saavat minut aina innostumaan. Maalaistalon pihapiiriin sopii mielestäni parhaiten riukuaidat ja kiviaidat. Riukuaidan tekoa minulle opetti kädestä pitäen kolme kylän vanhaa aitamestaria. Pikku hiljaa sitä mukaan kun olen saanut koottua aineksia, olen tehnyt aitaa aina pätkän lisää, vielä on paljon myös tekemättä. Monelle olen jo ehtinyt opettaa aidanteon niksejä. Yksi parhaimmista saamistani palkkioista oli viisi ankkaa, joista löydät lisää tarinaa täältä:)) 

Tämä on ensimmäinen täysin omatoimisesti tehty riukuaidan osuus. Olen siitä sangen ylpeä. Kuvassa aidasta uupuu vielä tukikepit.

Innostukseni kiviaitoihin on oman isäni peruja. Hän teki varmaan satojametrejä kiviaitoja peltojen ympärille. Pellot on metsitetty vuosikymmeniä sitten ja aidat ovat sammaloituneet lähes tunnistamattomiksi. Mieleeni nousee mukavia muistoja kulkiessani metsissä ja löytäessäni näitä isäni kokoamia aidanteita, Pihapiirissä on vielä kaksi kiviaidanpätkää jäljellä. Tässä toisen takana poseeraa minulle niin rakas Heimo heppani, joka on jo laukannut luontani viheriämmille niityille.

Isännän vastuulla on kotitaloamme ympäröivän massiivisen kuusiaidan ja moninaisten pensaskujanteiden hoito. Minulle on tärkeää erilaisiin pihapiirissä oleviin kasveihin liittyvät tarinat. Kuusiaidan taimetkin kertovat minulle monia tarinoita. Niitä on tuotu moninaisista paikoista mm. lapsuudenkotini ja isosiskoni mailta. Taimistolta olemme ostaneet vain parin kymmenen metrin matkalle taimet. 

Luonnonläheiset materiaalit saavat minut aina innostumaan. Tuohi inspiroi minua monikäyttöisyytensä ja kauneutensa vuoksi. Tämän ihastuttavan tuohilyhdyn löysin ystäviemme pihamaalta. 

Omalla pihallani tuohivasut toimivat kukkapurkkien suojina. Mikä voisikaan sopia paremmin harmaantunutta hirsiseinää vasten? 

Isäntä kaatoi taas kesällä muutaman pihakoivun, joista sain kiskottua mukavasti tuohta talteen. Olen aiemmin postannut täällä olostani tuohimestarin opissa. 

Monien tavoin olen hurahtanut ikkunoihin osana pihamaan sisustusta. Vanhojen ikkunoiden elämä voi jatkua mitä erilaisimmilla tavoilla. Tämä kaunis yksityiskohta löytyi koiranulkoilutusreittini varrelta uusvanhan ulkovajan seinustalta.

 Vanhojen hirsitalojen ikkunat ovat kiehtoneet mieltäni aina. 

Rauniopuutarhani ikkunaa olen kuvannut useasti tänne blogiinikin. Mantsuriankärhö somisti tänä kesänä jo kauniisti sitä. Tee se itse-ideoita puutarhaan blogista löytyy muita vanhoihin ikkunoihin hurahtaneita. 

Kiitos Minna tästä mielenkiintoisesta haasteesta. Aluksi se tuntui vaikealta, koska olen ollut pois niin kauan blogistaniasta, lopulta innostuin kovasti siihen vastaamisesta. Itse vierailen mielelläni erilaisissa puutarhablogeissa, joten nyt tuli tenkkapoo kenelle niistä heittäisin edelleen tämän hasteen. Päädyin Tertun kasvimaailma blogiin, koska siellä vieraillessani olen oppinut paljon uutta ja minulle on tullut aina niin kotoinen olo.

Värjärin tervehdys

Värikollaasi haasteen ystäville syksyn värit väripatojen ääreltä.

Täältä löydät lisää värikollaaseja 202 syksyn väreissä. 

Kuvausretkellä

Kävimme iltapäivällä Helmin kanssa Satumetsässä kuvaamassa viime viikolla värjäämiäni lankoja. Harmikseni pikku pokkarini ei toista lankojen värejä samanlaisena mitä ne ovat luonnossa. Tumman vihreä vyöhykeorakaslanka näyttää kuvissa harmaansiniseltä ja raparperilla puretetut seitikkilangat lähinnä viininpunaisilta, ei tumman ruskeilta kuten pitäisi. Jatkoin kuvaamista vielä kotona sisällä ja pihamaalla, tulokset eivät olleet paljoakaan paremmat. Totesin isännälle kuvausten lomassa, ettei minun kannattaisi edes yrittää tehdä mitään varjäyspostauksia, koska langat eivät todellakaan näytä kuvissa siltä miltä pitäisi. Taisin marmattaa sen verran paljon, että isäntä lupasi hankkia minulle uuden kameran. Nähtäväksi jää pitääkö lupaus...

 

Lauantain käsityöläismarkkinoilla sain muutamia tilaustöitä. Eräs asiakas halusi kirjoneulelapaset kuismalla ja verihelttaseitikillä värjätyistä langoista. Käytän mielelläni kirjoneuleissa perinteisiä suomalaisia malleja. Tapani mukaan muokkaan niitä aina  hieman tilanteen mukaan. Tällä kertaa kudoin kirjoneulelapaset mukaillen Vuoksenrannan kintaan ruutumallia. Perinteisen 2 oikein 2 nurin kudotun suuosan koukkuniekat kuvioineen korvasin kirjoneulejousteella. Verihelttaseitikin oranssinpunainen väri toistuu lähes luonnollisena, sen sijaan mäkikuismalla värjätty vaalea havun vihreä lanka ei. Kuismalla värjättyjen lankojen valonkesto on kohtalainen, valonkestoa parantaa lankojen värjääminen kukkanuppujen seassa. Verihelttaseitikillä värjättyjen lankojen valonkesto on erinomainen.

Kuvassa korillinen särmäkuismaa. Tassu paljastaa Helmin vahtivan koria tunnollisesti.

 

Kuisman eli veriheinän kukkanuppuja on perinteisesti käytetty villan ja paloviinan värjäämiseen punaiseksi. Saattaapa jotkut iäkkäät ihmiset muistaa kuismakeitettä käytetyn esimerkiksi maitoastioiden pesemiseen sen desinfioivan ominaisuutensa vuoksi. Useammalle lienee tuttua mäkikuisman mielialaa kohottava vaikutus. Kuismavalmisteita voi ostaa apteekista ja monista luontaistuotekaupoista. Suomessa kasvaa kolme kuismalajia, joille kaikille on yhteistä se, että niiden kukkanuppuja puristettaessa sormet värjäytyvät tummanpunaisiksi; särmäkuisma (Hypericum maculatum), mäkikuisma (Hypericum perforatum) ja karvakuisma (Hypericum hirsutum).

Vuodenkierto

Syksyn viimeisimpiä värjäyksiä tutulla ja niin rakkaalla veräjällä. Vihreät langat värjätty vyöhykeorakkailla, oranssit verihelttaseitikeillä. Tumman ruskeat kaksoisvärjätty, ensin raparperilla kesällä ja nyt verihelttaseitikeillä. Viininpunaiset ja pinkit kokenillilla eli kilpikirvalla. 

Hiukan olen ehtinyt tekemään käsitöitäkin värjäysten lomassa. Kuva on napattu viime lauantaina  käsityöläisten markkinoilta Värjärin puodin myyntipöydästä.

Lähes päivittäin käymme Helmin kanssa vielä keräämässä sieniä niin pakkaseen kuin väripataankin laitettavaksi. Näillä reissuilla tulee vastaan aina jotain mielenkiintoista, kuten

 

tämä kaunis kääpämalja lahokannolla. Kesällä siinä on ollut linnunpesä, olisimmepa sen jo silloin löytäneet!

 

ps kiitos kaikille uskollisille lukijoilleni, seuraavan vuodenkierron aion jatkaa blogini kirjoittamista ja toivon teidän taas löytävän tienne värjärin patojen äärelle