Värikollaasi Suojelu

Muiden värikollaasit täällä petroolinsininen ja ihonvärinen.

Tämän viikon värit ovat todella mielenkiintoiset. Ensimmäisenä mieleeni tuli ihosta marraskesi ja ajattelin lähteä siitä työstämään kollaasiani. Marras tarkoittaa kuollutta ja kohta myös alkaa marraskuu, tuo kuoleman kuukausi, kun maa on martaana ja luonto valmistautuu talvilepoon. Luonto ei kuitenkaan kuole, aivan kuten ei ihon pintakerroskaan kuten aiemmin on virheellisesti ajateltu ja puhuttu "kuolleesta solukerroksesta". Uuden tutkimustiedon avulla olemme oppineet ymmärtämään marraskeden tehtävän terveen ihon suojaavana kerroksena. Kiertelin päivällä kuvaamassa sänkipeltoja ja kuolleita heinänkorsia, petroolinsinistä löysin vanhan "petroolitynnyrin" kupeesta. 

Kuvia työstäessäni sain kuitenkin uuden idean kollaasiini tuosta marraskedestä ja ryhdyin ottamaan uusia kuvia ja niiden pohjalta syntyi  Suojelu-värikollaasini.

Ps oletko muuten koskaan pysähtynyt miettimään mitä suomalaiset kuukausien nimet merkitsevät? Niistä on hyvä postaus KIRLAHin blogista Kielten ihmeellinen maailma.

Outi Sirvo olet lämpimästi tervetullut Värjärin padan lukijakuntaan :))

Syysretki Angelniemelle

Heti aamusta lähdimme sieniretkelle Angelniemelle. Lähestyessämme Kokkilan lossia huomioni kiinnittyi perinteiseen riukuaitaan ja kauempana isojen tammien alla laiduntavaan karjaan. Olen jo muutaman viikon etsinyt sopivia kuvausaiheita osallistuakseni Salon kymmenen kotiseutuyhdistyksen  järjestämään valokuvauskilpailuun, jonka aiheena on Puu. 

Uskomattoman kaunis näkymä. Vanha tammikujanne hehkui laitumen reunassa ruskanväreissä ja nuori ayrshire karja nautti syysauringon lämmöstä sen katveessa. Halusin lähteä kuvaamaan lähempää. Isäntäkin oli myötämielinen kuvausaikeilleni, koska lossi oli juuri irtautunut rannasta ja kuluisi kotvanen ennen kuin se palaisi vastarannalta. Niinpä lähdin tutkimaan mistä pääsisin lyhintä reittiä Tammenpään kartanolle kysymään saisinko käydä kuvaamassa laiduntavaa karjaa.

Hiukan matkaa käveltyäni takaisinpäin löysinkin pienen portin, josta kapea tie johti kartanolle. Julmetun näköiset lohikäärmeetkään eivät peloittaneet pois, niin kutsuvalta tie näytti!

Halikossa on useampia kartanoita, joista uusklassiseen tyyliin rakennettu Tammenpään kartano on nuorin. Nykyinen päärakennus on rakennettu 1860-luvulla ja esimerkisi kuvassa näkyvä pylväikkö vasta 1924 tehtyjen korjaustöiden yhteydessä. 

Koputtelin ovelle, mutta ketään ei ollut kotona. Olin lähdössä jo pois, kun huomasin laitumella liikettä. 

Kuljin kauniisti villiintyneen omenatarhan läpi alas laitumelle.

Ystävällinen Patricia ei näyttänyt minulle myrskyn merkkejä kartanon mailla olostani Patricia-hurrikaanin tavoin, vaan ystävällisesti antoi luvan kuvaamiseen ja kertoi samalla hieman tammista ja karjasta. Tammet ovat liki 100-vuotiaita. Yhtä kauan on kuulema kartanolla kasvatettu myös ayrshirekarjaa.

Ayrshire on nykyisin maamme yleisin lypsylehmärotu, niitä on tilastojen mukaan yli 170 000. Omat maatiasirotumme eivät pärjänneet tälle alunperin skotlantilaiselle rodulle, jo 60-luvulla ayrshire syrjäytti suomenkarjan. Tämä muutos näkyi myös lapsuudenkotini parressa. Suomen alkuperäiskarja ry tekee arvokasta työtä myös maamme alkuperäisten nautarotujen säilymiseksi elinvoimaisina.

Lossirannasta jatkoimme matkaa sienimetsään. Tällä kertaa sienisaalis jäi vaatimattomaksi, vain muutaman litran saimme kerätyksi suppiloita. Onneksi retki oli muuten onnistunut:))

ps osallistun tällä postauksella myös Valokuvatorstain haasteeseen harrastus.

Täällä lisää harrastusaiheisia kuvia.

Karpaloita poimimassa Isosuolla

Lapsuuskotini on pienen kävelymatkan päässä Isosuolta. Kävimme tänään porukalla keräämässä karpaloita. Iso osa suosta on nykyisin turvetuotannossa, siksi kyläläiset ovat helpottuneita kun turvetuottaja ei saanut lupaa mittavasti laajentaa turpeennostoaluettaan. Tehdyllä päätöksellä on monia myönteisiä vaikutuksia ja todennäköisesti myös vielä tulevat sukupolvet saavat nauttia suon luontoarvoista meidän tavoin.   

 

Mielestäni isokarpalot (Vaccinium oxycoccos) ovat parhaita talven yli kypsyttyään. Keväisin lumen alta paljastuneiden pakkasenpuremien karpaloiden sokeripitoisuus on suurimmillaan ja ne eivät ole enää niin happamia. Karpaloa voi toki poimia jo syyskuun lopulta alkaen, mutta silloin suurin osa on vielä raakoja kuten yllä olevassa kuvassa. 

Helmi nautti suoretkestä vaikka ei uimaan päässytkään. Kovasti mieli teki, mutta ihmeekseni totteli! 

 Ihan mukava saalis parin tunnin suoretkeltä.

Arktiset aromit karpalosta ruokaohjeita löytyy täältä. 

Värikollaasi Karjakeittiössä

Eilen kirpparilta ostamani Laina Vehasen Karjaväen kirja (1947) innoitti minut tekemään viikon väreistä kollaasin Karjakeittiössä. Karjakeittiö on navetan yhteydessä oleva tila, missä lämmitettiin vettä, siivilöitiin lypsetty maito tonkkaan ja lypsyn päätteeksi pestiin lypsyastiat. Kalkittu seinä on vanhan navettamme seinää ja nurinpäin käännetty viinilasi toimii kesäisin kukkamaljakkona karjakeittiön ikkunalaudalla. Kesällä karja sai olla ulkona, pelolla tai metsässä.

Värikollaasi haaste 7 kuvan keskirivissä vasemmalla.

Täällä lisää värikollaaseja.

Kotikyläni autioituu, joka vuosi monen talon ovet laitetaan viimeistä kertaa säppeen

Syyslomaviikko lopuillaan. Aurinkoiset lämpimät päivät ovat houkutelleet lenkkeilemään Helmin kanssa päivittäin lapsuuteni maisemissa. Tyttäreni on jo pidempään harrastanut autiotalojen valokuvaamista. Päätin nyt itsekin kuvata muutamia autioituneita taloja, joiden entiset asukkaat olen tuntenut. Vanha ruusuin koristeltu pumppu herättää minussa monia mieluisia muistoja tämän mummonmökin entisestä asujasta, Ilolan Ruusasta.

Vaatimattomassa mökissä asui hyväsydäminen Ruusa, hän auttoi naapuria aina kun apua tarvittiin. Ovea ei laitettu säppiin kun nähtiin vieraan astelevan pihapolulla. Vieras kutsuttiin sisälle, aina oli jotain muruakin tarjottavana rinnan alle.

Myös tämän punaisen mökin asujat, Helmi ja Pertti, ovat jääneet mieleeni lähtemättömästi. Heidän mökkinsä ovi oli aina avoinna ja vieraat otettiin vastaan lämpimästi. Tuossa verannalla istuin piskuisena tytöntyllerönä monasti Pertin kanssa jutustellen. Pertti tarjosi vaaleanpunaisia Pectus pastilleja, vaikka maku oli väkevä, niin silti niitä kovasti himoitsin! Onneksi mökki sai uudet asukkaat Helmin ja Pertin jälkeen ja siitä pidetään huolta.

Sen ajan tavan mukaan jokaisessa mökissä oli lehmä, pari mullikkaa, sika, ehkä muutama lammaskin ja kanoja. Nyt pikkuiset navet ovat olleet jo vuosikymmeniä tyhjillään. Itse asiassa viime vuosina on jo kylän isoimmistakin taloista karja hävitetty ja navetan ovi laitettu säppiin. On se ihme juttu, kun nykyisin ei tunnu enää mikään kannattavan. 

Liian moni mummonmökki on autioitunut naapurustossa. Vuosikymmeniin ei Kovalakaan edes näkynyt kylätielle, uskon ettei moni uusimmista kyläisistä edes tiennyt metsän kätkössä olevasta mökistä. Nyt metsä on hakattu ja mökki paljastui uudelleen ohikulkijoille.

Nämäkin suljetut ovet kätkevät taakseen monia tarinoita. 

 Lapsuuteni koulutien varteen on pystytetty pitkä pätkä uutta aitaa. Tuntuu hyvältä.

Muistan -60-luvulta Parolan talon kaksi betonista portinpylvästä. Kysyinkin uudelta naapurilta, että tiesikö hän paikalla olleen aiemminkin betoniset portinpylväät, kun oli sellaiset tehnyt nyt uuteen porttiin. Ei kuleema ollut tiennyt. 

 Hänen mielestään ne vain sopi niin hyvin rapattuun kivitaloon. Totta.

Riihiluodon laavun oviaukko on avoin kaikille kulkijoille. Tänään  retkeilimme siellä yhdessä Kappelin kylälle muutamia vuosia sitten muuttaneiden ystäviemme kanssa. Keittelimme laavulla nokipannukahvit ja nautimme kuulaasta syyspäivästä. Kävimme läpi myös kylän kuulumisia. Onneksi joka vuosi sentään joku talo saa vakinaisia asukkaitakin. Ehkäpä ensi syksynä heistä joku on mukana laavuretkelläkin.

Osallistun tällä postauksella Valokuvatorstain haasteeseen 381. Ovi/portti. 

Värikollaasi Luumunsininen ja lohenpunainen

Katsoessani sunnuntaina värikollaasin viikon värit ne tuntuivat melko haasteellisilta (kollaasin keskellä). Asia ratkesi kuitenkin melko helposti suunnitellessani päivän askareita aamukahvia juodessani. Tilasin aiemmin syksyllä Roution Sailan nettikaupasta hänen Kukkia sipuleista-kirjan ja siinä ohessa hän laittoi pussillisen Havran lajikkeen tulppaaneita. Tulppaanit juuri oikean värisiä tähän haasteeseen! Kiertelin aamulla pihaa kameran kanssa, happomarjapensaan lehdet pääsivät myös kollaasiin. Verannan ikkunalla olevista tuikkulaseista löysin lohenpunaisia sävyjä kuten myös seinällä olevasta syntymäpäiväkortista.

Täällä lisää Värikollaasi 6 Luumunsininen ja lohenpunainen.

Tunnelmia viikon varrelta

 

Viikko sitten lauantaina kävimme isännän kanssa poimimassa tyrninmarjoja tuttavamme luona. Kuivasin osan marjoista, osan pakastin. Molemmilla tavoin säilöttynä marjojen C-vitamiini säilyy erinomaisen hyvin. 

Kotiin tullessa poikkesimme Linkankoskella. Helmi oli jätettävä kotiin marjanpoiminta reissulta, tuttavamme pihassa on pari isoa koristeallasta, niistä en olisi millään ilveellä saanut Helmiä pysymään pois! 

Seuraavana päivänä Helmi sitten pitikin huolen siitä, että emäntä huomioi myös häntä. Ahkerasti kantoi keppiä ja kutsui leikkiin puuhastellessani yrttimaalla.

Kerroinkin jo edellisessä värikollaasi haasteessa yrttien kuivaamisesta ja tekemästäni yrttikranssista. Kasvihuoneessa oli kesäisen lämmin sitoa laventelinippuja. Kuivaan niitä tuoksupusseja varten. Mäkimeiramit päätyivät tekemääni kranssiin. 

Yhden ison laventeliruukun toin huoneelle ja keittiön ikkunalla

olevalle yrttilaudalle nostin ruukkuihin persiljaa, rönsyminttua, sitruunamelissaa, ruohosipulia, basilikaa ja mäkimeiramia. Niistä riittää pitkälle myöhäissyksyyn tuoretta lautaselle pantavaa.

Aurinko laskee jo niin aikaisin, että sen säteet eivät enää ehdi valaisemaan "ilta-aurinkoterassia". 

Ennätin juuri ennen viikon ensimmäistä pakkasyötä keräämään ison kimpun auringonkukkia. Seuraavana aamuna auringonkukkapelto oli todella  surullisen näköinen!

  Samoin kuin viimeiset pihamaani hajuherneetkin!

Sienimetsään ei ole  tarvinnut viikolla lähteä, kuiva syksy on verottanut pahemman kerran sienisatoa. Olemme lenkeilleet Helmin kanssa ahkerasti jokiahteilla ja sänkipelloilla ennen kuin naapurin isäntä on ehtinyt ne kyntämään. 

Torstai-iltana lähtiessämme tavanmukaiselle lenkille huomasin Helmin käytöksestä, että kuumailmapallo on lähestymässä. Helmi kuulee sen jo paljon aikaisemmin kun pallo edes tulee näköpiiriimme. Helmi on pentuna säikähtänyt palloa pahemman kerran sen laskeutuessa kuusiaitamme takana olevalle pellolle. Siitä alkaen Helmi on aina ihan paniikissa pallon lentäessä läheltämme. Isäntä on muutamaan otteeseen soittanut kerhoon, jotta he laittaisivat kotisivuilleen lentopäivät, jotta voisimme pitää Helmin aina silloin sisällä tai lähteä jonnekkin hieman kauemmas. Se ei vaan ole jostain syystä heiltä onnistunut. Onneksi nyt saimme Helmin viel sisälle, ettei se paniikissa rynnännyt karkuun. Pisimmillään Helmi on ollut palloa karussa teillä tietämättömillä yli kaksi tuntia. Nyt pallo lensi taas aivan talomme päältä ja laskeutui läheiselle pellolle. Helmi oli paniikissa, tärisi kauttaaltaan, silmistäkin näki kuinka peloissaan se oli. Vielä aamulla lähtiessämme aamupostia hakemaan Helmi astui ulos ovesta varuillaan taivaalle tähyillen, josko pallo olisi taas tulossa! (ps tällä kertaa keskustelu lentäjän kanssa tuotti tulosta, hän lupasi laittaa tietoa tulevista lennoista, kiitos siitä hänelle)

Kolme pakkasyötä teki tehtävänsä, alhaisimmillaan käytiin -10 Celsiusasteessa. Ansarissa viimeiset tomaatit ja väritattaret (Persicaria tinctoria) paleltuivat. Kuvassa tumman sinivihreäksi muuttunut väritattaren lehti lepää tomaatin suojana. Onnekas yhteen sattuma oli, et Riihivillan Leena postasi juuri tekemästään värjäyskokeilusta jäätyneillä väritattarilla. Ehkäpä kaikkea ei ole viel menetetty! 

Myös tänään aurinko on hellinyt meitä. Iltapäivällä kuvasin peltotien varrella kukkivia kissankelloja. Toki kukkia oli yksittäin ja harvassa, mut jok'ikinen niistä ilahdutti:))

Kotipihalla syksyn viimeiset kukkijat, syysasterit (Aster novi-belgii) viel täydessä loistossaan kolmen pakkasyön jälkeenkin. Sain lähes 30 vuotta sitten muutaman taimen jo hyvin iäkkäältä mammalta, joten arvelen hänen kasvattaneen astereita omalla pihallaan arvatenkin 50 vuotta! Kyseessä siis vanha lajike, josta minulla ei ole sen parempaa tietoa, olisikin tosi mukava kuulla, josko joku teistä sattuisi sen tunnistamaan. 

Tämä syysasteripenkki on silmän iloni talven tuloon asti. Myöhäissyksyn kukkijana syysasteri ei joinakin vuosina edes ehdi kunnolla kukkaan ennen talventuloa. Onneksi se kestää hyvin myös leikkokukkana, joten edes marraskuussa ei tarvitse vielä kukkakaupassa piipahtaa;)

Värikollaasi Lehtivihreä ja verenpuna

Tämän viikon värikollaasihaaste osui ja upposi! Elämme kekrin aikaa, suurin osa sadosta on jo korjattu talteen ja on aika valmistautua hiljalleen kekrijuhlaan. Nyt on viimeiset hetket ennen hallaöitä kerätä vielä aineksia pihamaalta viherjauheen valmistukseen ja teeaineksiksi. Tein päivällä viherkranssin viemisiksi myöhemmin lokakuulla pidettävään kekrijuhlaan. Sidoin kranssiin pieninä nippuina kuivumaan teeaineksiksi mustaherukan-, vadelman- ja ruusunlehtiä. Lisäksi laitoin useamman nipun mäkimeiramia ja persiljaa sekä nipun porkkanannaatteja, iisoppia ja sitruunamelissaa. Pari laventelinippua pääsee kuivattuaan liinavaatekaappiin sulotuoksuja antamaan. Kranssinpohjan sidoin villiviininoksista. Parhaillaan villiviinin syysvärit ovat kauneimmillaan, verenpunaiset lehdet hekkuvat porraspielessä. 

Kesällä olen muutamaan otteeseen kerännyt kuivumaan vihreitä kasveja viherjauhetta varten. Vasemmassa alareunassa heinäkuussa keräämiäni aineksia. Oikeassa alareunassa tänään tekemäni kranssin keskellä lasipurkissa porkkanannaateista, iisopista, persiljasta ja mäkimeiramista valmistettua viherjauhetta. Nokkonen sopii myös erinomaisesti viherjauheeseen, kuivaankin nokkosta aina erikseen isoja määriä, josta osan käytän viherjauheen raaka-aineeksi. Perinteisesti lehtivihreää on kutsuttu vihreäksi vereksi, sillä se muistuttaa rekenteeltaan veren punaista väriainetta hemoglobiinia, jossa keskusatomina on rauta. Lehtivihreässä keskusatomina on magnesium. Lehtivihreä varastoi auringon energiaa, joten lehtivihreäjauhe tuo talvellakin auringon energiaa päiväämme:))

 Täältä löytyy muiden kollaaseja lehtivihreästä ja verenpunasta.