Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isosuo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isosuo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Mistä oli lomani tehty?

Onnekseni aurinko ei viettänyt yhtään vapaapäivää lomallani, vaan sain nauttia ihanista kuulaista syyspäivistä lähes koko viikon. Vanhempieni aikoinaan istuttama japanintatar (Fallopia japonica) on yksi pihamaamme myöhäisistä kukkijoista. Sen valkoiset kukat avautuvat vasta syyskuulla ja kukinta jatkuu aina pakkasten tuloon asti. Moni on luopunut varmaan japanintataresta sen voimakkaan leviämisen vuoksi ja siksi, että se luetaan nykyään sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon. Meillä japanintatar kasvaa vanhan kivijalan rajaamana. Leikkaan sitä voimakkaasti antaen vain 5- 7 varren kasvaa. Ne muodostavat kauniin sateenvarjomaisen katon kivijalassa kasvaville muille perennoille.
Ilokseni myös purppuralehtiset syyskimikit (Cimicifuga simplex, 'Atropurpurea') ehtivät aloittaa kukintansa ennen pakkasia. 
Voiko enää viehkeämpää syyskukkijaa olla?
Myös syyskimikin tuoksu on vertaansa vailla. 
Ja ennen kaikkea olen ihastunut sen upeisiin purppuranpunaisiin lehtiin. 
Vieruskaverikseen syyskimikit ovat saaneet 
kolme vaaleanpunaista virginian tädykettä (Veronica virginica), 
sekä heinäkuulta  aina pakkasiin asti kukkivan maanpeittoruusun ' The Fairy'.

 Puutarhassa puuhastelun lisäksi syyslomaan kuuluu perinteinen retki naapureiden kanssa laavulle. 
 Laavulla on ehdotomasti keitettävä nokipannukahvit ja
paistettava makkaraa, vaikka en erityisemmin makkarasta pidäkkään. Tällä kertaa retki oli erityisen mieluinen, sillä tyttäremme ajoi Kuopiosta viettämään päivää kanssamme. Laavulle Helmi ei päässyt mukaan, venematka saarelle sen kanssa ei oikein suju: Helmi ei malta pysyä veneessä, koska haluaisi vain uida koko ajan;)

Sen sijaan Isolle suolle Helmi pääsi mukaan.
 Karpalot ovat kypsyneet
 ja niitä myös löytyi mukavasti. 
 
Suolta tultuamme laitoin leivinuunissa kaalipataa, 
minkä joukkoon paistoin pannulla vielä erikseen suppilovahveroita. 
Jälkiruuaksi tein tietysti karpalokiisselin.
Ehdin myös kutomaan itselleni lapsaset lähes valmiiksi. 
Sanoisinpa, että lomani oli täydellinen, 
niin arkinen kuin se olikin!

 


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Karpaloita poimimassa Isosuolla

Lapsuuskotini on pienen kävelymatkan päässä Isosuolta. Kävimme tänään porukalla keräämässä karpaloita. Iso osa suosta on nykyisin turvetuotannossa, siksi kyläläiset ovat helpottuneita kun turvetuottaja ei saanut lupaa mittavasti laajentaa turpeennostoaluettaan. Tehdyllä päätöksellä on monia myönteisiä vaikutuksia ja todennäköisesti myös vielä tulevat sukupolvet saavat nauttia suon luontoarvoista meidän tavoin.   
 
Mielestäni isokarpalot (Vaccinium oxycoccos) ovat parhaita talven yli kypsyttyään. Keväisin lumen alta paljastuneiden pakkasenpuremien karpaloiden sokeripitoisuus on suurimmillaan ja ne eivät ole enää niin happamia. Karpaloa voi toki poimia jo syyskuun lopulta alkaen, mutta silloin suurin osa on vielä raakoja kuten yllä olevassa kuvassa. 

Helmi nautti suoretkestä vaikka ei uimaan päässytkään. Kovasti mieli teki, mutta ihmeekseni totteli! 

 Ihan mukava saalis parin tunnin suoretkeltä.
Arktiset aromit karpalosta ruokaohjeita löytyy täältä