torstai 29. elokuuta 2013

Valokuvatorstai Rakastaa, ei rakasta, rakastaa

 
Valokuvatorstain kesähaasteena oli lempikukka. Monia lempikukkia kävi mielessäni, sitten yksi ylsi ylitse muiden, päivänkakkara. Kirjaimellisesti lempikukka, joka kesä monen muun tavoin poimin ainakin kerran niityllä kulkiessani sen käteeni ja alan hitaasti yksitellen nyppimään valkoisia laitakukkia irti saadakseni vastauksen tärkeään kysymykseen, rakastaako vai eikö?

 Valokuvatorstain kuvia lisää täällä.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Boletus edulis herkullisin, Tapinella atrotomentosus tavoitelluin

Loppukesän satoa parhaimmillaan. Monta päivää jatkunut aurinkoinen sää on suonut viljelijöille otolliset puinti-ilmat. Sienisatoa kuivuus on hieman alkanut jo vähentää, Dalla Vallekin pitää ostotaukoa Länsi-Suomessa. Kiertelimme isännän kanssa herkkutatti apajamme, reilut kuusi kiloa saatiin yhteensä. Kuvassa iltapäivälenkillä Helmin kanssa keräämäni tatit. Tattien lisäksi löysin  myös hiukan mieleisiä värjäyssieniä.
Ruotsalaisten Lundmarkin ja Marklundin sienivärjäyskirjan mukaan  limanuljaska (Gomphidius glutinosus) on hyvä värisieni, josta saa villaan erilaisia sävyjä, punaisenruskeasta vihreänkeltaiseen, riippuen sienien määrästä ja käyttääkö tuoreita vai kuivattuja sieniä värjäykseen. Löysin tänään mainion limanuljaska paikan, josta sain kerättyä hyvän määrän sieniä kuivamaan.
Ehdottomasti  mieleisin löytö oli nämä samettijalat (Tapinella atrotomentosus) Satumetsästä. En ole aiemmin päässyt värjäämään näillä erinomaisilla värisienillä. Nyt innolla odotan uusia löytöjä, jotta saisin samettijalkoja runsaasti kuivumaan ja pääsisin kokeilemaan niillä värjäämistä. 

maanantai 26. elokuuta 2013

Hyvän päivän ilta haikeutta täynnä

Aamu valkeni aurinkoisena, suunnistimme Helmin kanssa aamulenkillä Satumetsään sienikori mukana. Ajattelin yllättää nuorison tekemällä aamupalalle tattipiiraan. Mukavasti tatteja koriin kertyi, joten sain tehtyä maukkaan piiraan ja vielä jäi sieniä seuraavan päivän tattikeittoa vartenkin.
Tulevia värjäyksiä varten pilkoin rusko- sametti- ja nummitatit kuivumaan sekä vanhoiksi käyneiden herkkutattien pillistöt. Monena päivänä on ollut niin aurinkoista ja lämmintä, että ohueksi pilkotut sienet ovat kuivuneet parissa päivässä ritilöiden päällä ulkona. 
Käsityökorista ei tällä kertaa löydy sienillä värjättyjä lankoja, sen sijaan virkkaamassani peitossa osa keltaisista langoista on värjätty tateilla. Koriin kuopuksemme varasi sukkalangat itselleen. Kaukaisen yliopiston luentosalit kutsuvat, haikein mielin saattelimme hänet taipaleelle. Tuntui hyvältä, kun hän kelpuutti äidin värjäämät langat matkaan ja myös isoäidinneliöistä virkkaamani villapeiton. 
Ilta-auringon viime säteistä nauttien istuksin Puodin verannalla. Ajatukseni kiertyivät parin vuosikymmenen taa, kuopuksemme oli juuri viikon ikäinen, myös silloin oli kaunis lämmin syksy. Tänään nuorimmainenkin lennähti maailmalle, pesä on tyhjä ja mieli haikea. 
Katseeni kääntyy leikkimökkiin, jonka rakensimme esikoisellemme lähes 30 vuotta sitten. Monet hauskat leikit siinä on leikitty, erityisesti se oli nuorimmaisemme mieleen. Nyt katselen sitä haikeana ja ihmettelen, miten nopeasti kaikki nämä vuodet ovat kuluneetkaan. Lasten ollessa nuoria, kiire oli ainainen, nyt minulla ei ole kiire enää minnekkään.

lauantai 24. elokuuta 2013

Värikollaasi Sadonkorjuuta

 Viikon värit ovat "OLIIVI"
Värjäri on saanut korjata jo kotvan kesän satoa; tiikerikaunosilmiä kuivumaan, väritatarta lasipurkkiin uuttumaan, kultapiiskut lähes valmiita väripataan. Ruokapakkaseen persiljaa ja kukkamaljakkoon talon ikivanhaa asterikantaa silmän ruuaksi.

Täältä löytyy lisää värikollaaseja.



torstai 22. elokuuta 2013

Helmi ei tiedä mihin istua, ettei emäntä hihkuisi

Monena päivänä aamu- tai iltalenkillä askeleeni ovat vieneet vanhaan kuusimetsään. Helmiä alkaa jo hieman kyllästyttää tämä jokapäiväinen sienestäminen, emäntää ei saa liikkeelle kuin muutamia metrejä kerrallaan. Viel Helmi varmaan senkin kestäisi, mutta ei sitä, kun emäntä pitää välillä semmoisen mekkalan, ettei raukka pieni saa edes rauhassa sammalmättäällä istua. No, kuka käskee istumaan emännän himoitsemien värjäyssienien päällä! 
 Toisaalta veriseitikkejä kasvaa niin taajaan, ettei siinä paljoa pyllyn paikkaa jää Helmille!
Helmi tuumaa, et parasta on sitten vahtia emännän sienipusseja.
Kumman sienen muuten Sinä poimisit koriisi, vai etkö kumpaakaan?  Minä valitsin vasemman puoleisen ja 
  niitä kertyi  pussiini ½kiloa. 
 Auringon sopivasti paistaessa nuoren kangasrouskun lakki voi kauempaa erehdyttävästi muistuttaa veriseitikkiä. Muutaman kerran tänäänkin taas turhaan kyykistelin, todetakseni vain kyseessä olleen rouskun.
Kelpuutin pussiini myös verihelttaseitikit ja kaikki keltahelttaiset seitikit. Laitoin pihakivelle eri ikäisiä verihelttaseitikkejä potrettiin. Lakit laitan samaan väriliemeen veriseitikkien kanssa, keltaisista jaloista keitän oman liemen erikseen. Muovin päällä olevista seitikeistä suurin osa on kaneliseitikkejä, hyviä värjäyssieniä nekin. 
 
Tänään värjäsin jälkivärejä edellispäivän seitikkiliemillä.  Äärimmäisenä oikealla pilkistää kaneliseitikeillä värjätyt, vaalean beessit  vyyhdit. Tänään keräämäni veriseitikit kuivatan, jotta saisin niistä hieman punaisempia sävyjä lankoihini. Pakastaminen olisi vielä parempi tapa, mutta pakastin pullistelee marjoista ja sinne pitäisi saada viel mahdutettua hieman ruokasieniäkin. Löysin muuten eilen jo suppilovahveroitakin, herkkutattikausi on parhaimmillaan:))

tiistai 20. elokuuta 2013

Takapellon mansikkamailla muistoissani


Muutamana päivänä olemme Helmin kanssa käyneet Takametsässä sienessä. Moni kulkija on varmaan vuosien myötä ihmetellyt näitä isoja sammaloituneita kivikasoja, joita on lukuisia noin 1½ hehtaarin alalla. Muistoissani palaan lapsuuteni kesiin. Pieni Arabian kukkakuppi kädessäni kuljen paljasjaloin näillä samoilla tienoilla, kiviröykkiöt ovat vielä paljaina ja niiden ympäristö punaisenaan mansikoita, saan nopeasti pikkuisen kuppini täyteen. Lehmät laiduntavat pellolla, osa märehtii raukeana makoillen vihreällä nurmella. Mikään ei riko keskipäivän hiljaisuutta, linnutkin ovat hiljaa aamuisen konserttonsa uuvuttamina. Myös isäni työtoveri Tiina, suomenhevonen, on saanut ansaitun vapaan heinänajon juuri loputtua. Istahdan kiville ja pian Tiina jo tuleekin tervehtimään, vaimea hörähdys, josko Omalla olisi pala leipää muassaan. Havahdun, nyt entisellä Takapellolla kasvaa vankka kuusikko, menneestä muistuttavat enää nämä lukuisat kivikasat ja pitkät sammaloituneet kiviaidat entisten sarkojen laidoilla. Vain ne ovat jäljellä niistä tuhansista työtunneista, mitä vanhempani tällä pellolla uurastivat aikoinaan.
Tässä pikku Oma äidin parhaan lypsylehmän,Tähikin, kanssa juuri samoilla jalansijoilla, josta otin kuvan sammaloituneesta kiviröykkiöstä. Kello Tähikin kaulassa ilmaisee hänen olleen lehmälauman arvonsa tunteva johtaja. 
Vuosikymmeniin ei enää näillämain ole ollut metsämansikoita kuten lapuudessani, sen sijaan veriseitikit viihtyvät kuusikon paksussa sammalpeitteessä. Niitä keräsin kotiin viemisiksi. Omasta on kasvanut takamaiden salaperäinen, höyryävien patojen äärellä hyörivä noitanainen.  
Varmaan jo keskiajalla värjärit osasivat näilläkin leveyksillä hyödyntää raparperin oksaalihappoa väriliemissään. Siispä minunkin padassani lankoihin värit kiinnittyvät raparperin salaisilla voimilla. Toisessa padassa höyryää liekoliemi. Mittumaarina käyskentelin mielikuvissani liekoseppel vyötäillä taikojani tekemässä, nyt liekot vaalenevat padassani vapauttaen salaiset voimansa värien painamiseen lankoihini.
 Kivimuurien keskeltä nousevat savuhaiut ilmaisevat satunnaisille ohikulkijoille noidan keittelevän liemiään. 
 
 Seuraavana päivänä heillä onkin sitten taas ihailtavaa ja ihmeteltävää veräjällä, turvallisen matkan päässä noidan padoista;) 
ps. teen myöhemmin ihan asiallisenkin postauksen luonnonpuretteiden käytöstä värjäyksessä. Orrella vyyhdit vasemmalta lukien: kokenilli+veriseitikiliemi rapsu puretus, veriseitikki aluna, veriseitikki rapsu, krappi aluna, krappi rapsu, krappi lieko, krappi aluna, krappi 2jv aluna, krappi 2jv lieko, krappi 1 jv lieko, krappi 1jv rapsu, veriseitikki rapsu, seitikki mix rapsu.

Iloitsen uusista lukijoistani, olette tervetulleita Ilonan värimaailmaan:))

maanantai 19. elokuuta 2013

Värikollaasi Jos metsään haluat mennä nyt, niin takulla yllätyt

 Viikon värit ovat "MUSTIKKA"
Mustikka-aika jo lopuillaan, sienestyskausi aluillaan, sienikori kupeella heiluen kulkuni kävi jatzin sävelten siivittämänä metsään. Sammalikossa voi odottaa melkoinen yllätys. Tämän rautaisen sisiliskon kuvasin Vanhalla myllyllä pidetyssä ravintolapäivässä, sienimetsässä näin pikkuruisia sammakoita ja isoooot tassun jäljet myllätyssä sammalikossa. Karhu taitaa tykätä karhunsammalesta, minä sienistä, onneksi emme sentään kohdanneet;) 

Täältä löydät lisää muiden mustikkaisia seikkailuita.

lauantai 17. elokuuta 2013

Ämpärin elinkaari

 
Lipeäpulloni on huvennut vähiin, joten suunnittelin keittäväni lähipäivinä lisää koivuntuhkalipeää, en niinkään terveysjuomaksi vaan näitä värjäyksiäni varten. Mieleeni juolahti ajatus siitä, miten moninaisessa käytössä tuhkaämpärini on ehtinyt olla. Emalisia ämpäreitä käytettiin aiemmin paljon vesiämäreinä saunassa, pyykinpesussa ja karjakeittiössä lypsyastioiden pesussa. En ole varma käyttikö äitini koskaan tätä punakeltaista ämpäriä karjakeitiöllä, mukavasti se kuitenkin mielestäni olisi piristänyt aamulypsylle tulijaa. Kuvassa myös kaksi maitotonkaa ja tinkimaitohinkki. Tuo tinikimaitohinkki on ollut naapurin mamman käytössä hänen hakiessa maitoa meiltä aikoinaan. Nyt ne toimivat värjäysastioinani äitini entisessä valtakunnassa, karjakeittiössä. 
Ämpäri on voinut toimia uutena myös vesiämpärinä, onhan meillä ollut aina kantovesi kaivolta. Nykyisin vesiämärin eli vesihinkin tai -sangon virkaa toimittaa teräksinen sanko. Sekin on muuten joutunut kierrätykseen, kuten stanssauksesta voi nähdä. 
Sen muistan, että ämpäri palveli vuosikymmeniä sitten likasankona. Siitä sen syrjäytti tämä pilkullinen kaunotar, joka palvelee likasankona edelleen. Tässä se juuri aamutuimaan menossa kompostille tyhjennettäväksi. Aiemmin äitini taisi viedä laskiämpärin navetan kulmalla olevaan tunkioon aamulypsylle mennessään. Ei naisväki kulkenut kädet tyhjinä, periaatteena oli "vie mennessäs, tuo tullessas", mikä säästi askelia ja aikaa paljonkin päivän mittaan. Tuon lausahduksen olen itse kuullut monasti lapsuudessani ja epäilemättä myös omat lapseni ovat sen saanneet kuulla monasti.
Punakeltaista  ämpäriä on käytetty tuhkaämpärinä varmaan jo parikymmentä vuotta. Parina päivänä olen lämmittänyt leivinuunin koivuilla. Aamulla tyhjensin tuhkat ämpäriin. Poistan viellä hiilet ja muut mahdolliset roskat, jonka jälkeen teen tuhkasta lipeää.

ps. olisi mukavaa lukea myös muiden tavaroiden elämänkaaresta, ota tästä postausidea mietintämyssyyn:))

torstai 15. elokuuta 2013

Metsän ja värikasvimaan antimia

Aamupäivällä oli sen verran poutaa, että päätin lähteä Helmin kanssa hieman pidemmälle metsälenkille ja kerätä samalla reissulla hieman riidenliekoa (Lycopodium annotinum). Kesäkuussa tekemässäni postauksessa kerroin suunnitelmistani kokeilla lankojen purettamista liekolla. Liekokasvit sisältävät alunaa ja niitä on perinteisesti käytetty lankojen purettamiseen. Laiton liekot illansuussa likoon ja huomenna aion sitten keittää langat liekojen kanssa, mutta en ihan niin pitkän kaavan mukaan, kuin mitä em. postauksessani kerroin. 
Kaksi päivää jatkuneet rankkasateet ovat lakoonnuttaneet tiikerinkaunosilmäviljelykseni. Sinnikkäästi ne kuitenkin avaavat kukkiaan aivan maanpinnassa ja sain hiukan kerättyä niitä kuivumaan.  
Kuivaan kukat tekemissäni tuokkosissa leivinuunin jälkilämmössä. Ankkakoreissa kuivaan sauramoa.
Pienemmässä tuokkosessa olevat tiikerikaunosilmät ovat jo riittävän kuivia pussittamista varten, isompi tuokkonen pääsee viel huomenna uudelleen uunin jälkilämpöön. 
Nämä pilkotut kantokäävät nakkaan heti aamusta pataan muhimaan.

tiistai 13. elokuuta 2013

Morsingon uutto happamassa liuoksessa ja villalankojen värjäys

Ensimmäinen indigon uutto ja villalankojen värjäys itse kasvattamillani morsingoilla ei mennyt ihan putkeen, voisin sanoa, et "lapsi meni pesuveden mukana", menetin ilmeisesti merkittävän määrän indigon esiasteista jo morsingonlehtiä pestessäni. Pesuvesi oli heleän vihreää, mikä on ilmeinen seuraus lehtien vaurioitumisesta liian kovakouraisen käsittelyn seurauksena. Täältä voit lukea ensimmäisestä uutostani ja värjäyksestä enempi. Otin opikseni ja tällä kertaa pesin keräämäni noin 2 kg lehtiä kahdessa erässä hellävaroen. Pesuvesi oli yhtä kirkasta kuin laskiessani sen johdosta altaaseen:)) Keräsin myös vain puhtaita nuoria lehtiä lehtiruusukkeen keskiosista, noin 10-15 cm pituisia. Siitosen diplomityön perusteella nuorissa lehdissä olisi enemmän indigon esiasteita kuin vanhemmissa. 
Muutin myös muita uuton olosuhteita verrattuna ensimmäiseen kertaa. Lämmitin veden 90 asteiseksi ja laskin viinietikalla sen pH 3-4. Juuri ennen porkkanasäkkiin pakkaamieni lehtien upottamista kuumaan veteen (klo 12.15), puristelin niitä voimakkaasti rikkoakseni lehtien rakennetta. Uuttoveden lämpötila laski ad 75ºC. Sekoitin lientä puulastalla ja nuijin lehtiä uuttoastian reunaa vasten. Liemi muuttui tummemmaksi, mutta ei kuitenkaan vihreäksi. Uuttoliuoksen lämpötila nousi 5 minuutissa ad 85ºC. Tavoittelin uuttolämpötilaksi 80 ºC, joten laskin kylmää vettä muuripataan ja siirsin tulipesästä palavia puita viereiseen tulisijaan (värjäsin toisella tulisijalla saman aikaisesti kultapiiskuliemessä lankaa). Lämpötila laski ad 78ºC . Jatkoin lehtimassan sekoittamista edelleen aika-ajoin uuton jatkuessa. Lämpötila pysyi reilut 10 min tasaisesti 80ºC, alkoi sitten hitaasti nousta, joten lisäsin taas kaivo kylmää vettä muuripataan. Uuttoliemen lämpötila laski takaisin 80ºC (klo 12.35).  Nostin uuttoastian pois muuripadasta sementtilattialle (klo 12.50) ja sekoitin jonkin aikaa taas lehtimassaa, liuoksen väri oli tummunut edelleen. Lopulta nostin astian kylmävesihauteeseen saadakseni lämmön laskemaan ad 50 ºC (klo 13.05). Nyt liemi oli violettiin vivahtavaa, ei vihreää kuten ensimmäisessä uutossani. Siitosen diplomityön mukaan näin juuri pitääkin olla tehtäessä uuttoa happamassa liuoksessa. Oli aika ottaa lehtipussi pois,  puristin niistä kaiken mahdollisen nesteen uuttoliemeen. Hämmästyksekseni huomasin niiden rakenteen hajonneen täysin, säkillinen tuoreita lehtiä oli kutistunut lähes nyrkinkokoiseksi palloksi! Kaadoin liemen siivilän läpi ämpäriin, mihin olin mitannut valmiiksi 60 g kidesoodaa. Tarkistin pH:n, se oli edelleen 4. Nyt tulikin tenkkapoo keittiönperä kemistille, kuinka paljon tarvitsen kidesoodaa saadakseni happaman (pH 4) liuoksen muutettua emäksiseksi,  pH 11? Aivot raksuttivat, aika paljon tartten varmaan, mut mulla oli jäljellä enää 200 g, joten lisäsin sen kaiken uuttoliemeen. Liemi muuttui hetkessä havun vihreäksi ja pH 9-10 eli tällä jatketaan nyt, vaik olisin halunnut viel hiukan emäksisempää liuosta (klo 13.25). Soodan lisäämisen jälkeen liemi alkoi vaahdota voimakkaasti ja taas kerran sain huomata sen, et iso uuttoastiani on todella hyvä, kaikki vaahto pysyi viel astiassa myös lientä sekoitettaessa.
Aloitin uuttoliemen vispaamisen varpuvispilällä saadakseni siihen happea. Muutamassa hetkessä vaahto muuttui oliivinvihreäksi, vaahdon joukkoon ilmaantui ensin sinisiä viiruja ja sitten sinisiä kuplia. Olin siis onnistunut uuttaman lehdistä indigon (indigotiinin) esiasteita ja liuos näytti olevan myös riittävän emäksistä haluttuun kemialliseen reaktioon, missä esiasteet hajoavat synnyttäen indoksyyliä, josta hapen vaikutuksella emäksisessä liuoksessa muodostuu ensin vesiliukoista väritöntä leukoindigoa ja lopulta veteen liukenematonta sinistä indigoa. Nostin uuttoastian pois kylmästä vedestä estääkseni lämpötilan liiallisen laskun ja jatkoin vispaamista lähes 20 min.
Arvioin hapettaneeni liuosta riittäväti ja nostin uuttoastian takaisin muuripataan (klo 13.45), vaahto alkoi sinistymään voimakkaasti. Liemen lämpötila 45ºC. Valmistin uuttoliemen värjäystä varten pelkistämällä sen natriumditioniitillä (klo 13.55) eli muutin indigon takaisin vesiliukoiseen leukomuotoonsa. 
Tarkistin pelkistymisen onnistumista puolen tunnin kuluttua pelkistysaineen lisäämisestä, vaahto oli lasennut, liuoksen pinnalle oli alkanut muodostua metallinhohtoista kalvoa ja neste oli muuttunut kirkkaan keltaiseksi.  Odotin viellä puoli tuntia.  Poistin suurimman osan liemen pinnalla olleesta vaahdosta puulastalla ja puuvilla kankaalla.  Lämpötila 55 ºC. Kaikki valmista ensimmäisten vyyhtien värjäykseen.  
Laskin varovasti kaksi kosteaa vyyhteä liemeen (kyyppiin), valkoisten lankojen väri muuttui hetkessä kirkkaan keltaiseksi. Liikuttelin lankoja puulastalla varovasti aika ajoin 10 min kestäneen kaston aikana taatakseni värin tasaisen kiinnittymisen. Ukkonen jyrisi lähistöllä ja aloin pelätä sadekuuron yllättävän minut kesken värjäyksiä, joten aloitin kahdella vyyhdellä. Alunperin olin ajatellut kastaa vyyden kerrallaaan ja edetä näin niin kauan kuin kyypistä irtoaisi väriä nähdäkseni miten värin voimakkuus muuttuisi vyyhti vyyhdeltä.
Puristin vyyhdit yhteen nestepinnan alla ja nostin ne samalla kertaa varovasti ylös liemestä vetäen astian reunaa vasten, näin liemeen pääsee mahdollisimman vähän ilmaa. Lankojen väri muuttui keltaisesta ensin vihertäväksi ja pian turkoosiksi. 
  Puristin vyyhdistä irto liemen vatiin. Langan väri muuttui hapettuessaan koko ajan sinisemmäksi.
  Leuhuttelin lankoja ilmassa viedessäni niitä kuivumaan narulle.  
Hapetin lankoja 10 min ennen uutta kastoa kyyppiin.
  Iloisen värjärin tervehdys kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea näin pitkälle:))
Myös toinen kasto 10 min, minkä jälkeen hapetus narulla 10 min. Kolmas kasto 8 min, jonka jälkeen vyyhdit saivat hapettua narulla reilut kaksi tuntia ennen kuin pesin ne. Lankojen pesu kuvattu tarkemmin jo aiemmassa postauksessa täällä. Jatkoin valkoisten lankojen värjäämistä kahden vyyhtin verran vyyhti kerrallaan niin, että ensimmäinen kasto 15 min, toinen 12 min ja kolmas 10 min. Kastojen välillä hapetin lankaa aina 15 min narulla. Väriä näytti riittävän, joten jatkoin värjäämistä aamupäivällä kultapiiskulla varjäämilläni kahdella keltaisella vyyhdellä.
Siirryin käyttämään vain kahta kasto kertaa, ensimmäinen 15 min, hapetus 15 min, toinen kasto 10 min. Tässä vertailun vuoksi vierekkäin kultapiiskulla värjätty keltainen lanka ennen kyyppivärjäystä ja toinen jo kyyppissä kaksi kastoa saanut kultapiiskulla värjätty vyyhti. En voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kyypin lämpötila laski hiukan, joten lisäsin kuumaa vettä muuripataan ja hetkessä lämpötila nousi 53ºC. Väriä tuntui riittävän, joten jatkoin viellä sunnuntaina pietaryrtinkukilla värjäämälläni vyyhdellä. Värjäsin yhteenä 700 g lankaa 2 kilosta morsingonlehtiä uuttamallani indigolla ja väriä tuntui edelleen oleva jäljellä kyypissä, mut muut menot estivät jatkamisen tällä erää. Säästin liemen ja kokeilen jatkaa sillä varjäämistä lähi päivinä.
Tässä itse kasvattamista morsingoista uuttamallani indigolla värätyt langat ovat päässeet tutulle veräjälle ihasteltaviksi. Vasemmalla ensimmäisenä kastetut kaksi vyyhteä, seuraavat kaksi erikseen kastettuja ja vihreät aiemmin keltaisiksi värjättyjä. Niistä keskimmäinenkin kauniin vihreä, kuvassa väri näyttäyttyy harmittavasti sinivoittoisena.

Tämän oman kokemukseni perusteella voin varovasti vahvistaa Siitosen diplomityön loppupäätelmän "Kokeiden havaintojen perusteella esitettiin olosuhteiden indigosaantoa parantavien vaikutusten johtuvan kahdesta tekijästä: indoksyylin stabiloitumisesta happamassa ympäristössä, jolloin sivureaktioiden osuus vähenee ja aineensiirron paranemisella sekoituksen, lehtien koon ja etenkin lehtien vahakerroksen rikkomisella kuuman veden ja hapon vaikutuksella."

Sanoisin, että tästä on hyvä jatkaa eteen päin. Terveiseni uutto- ja väripatojen ääreltä kaikille uusille ja innokkaille vanhoille lukijoilleni:))