Luontoäiti tarjoaa meille monenlaista hyvää

 

Luonnonväreillä värjätyt langat maaruskan värjäämillä pohjoisen tuntureilla. Tässä maisemassa silmä ja sielu lepää. Valokuvan on ottanut nuori lupaava valokuvaaja Emilia Moisio ja olen saanut häneltä luvan käyttää sitä blogissani. Emilia käytti Värjärin Puodin luonnonväreillä värjättyjä lankoja valokuvaprojektissaan Vieraalla maalla.  Projekti on herättänyt suurta mielenkiintoa maailmalla ja Emilian valokuvat ovat olleet esillä muutamien gallerioiden kutsunäyttelyissä. Oheisen linkin kautta pääset tutustumaan Emilian muihinkin valokuvaprojekteihin. 

Nämä vyyhdit käytetään perinteisesti villapuseron kutomiseen;)

Värjäri oli tänäänkin sienimetsässä. Tässä sopivasti vanhentuneita samettijalkoja väripataan.  

Samettijalkojen (Tapinella atrotomentosa) lisäksi en löytänyt kuin muutaman purppuravalmuskan (Tricholomopsis rutilans). Eilen ja tänään kiersin myös veri- ja verihelttaseitikkiapajiani, mut ne antavat viel odotuttaa itseään. 

 Sen sijaan keltavahveroita löytyy viel runsaasti.

Sienikastikkeen lisäksi sain pakkaseenkin monta pussia:))

Tässä syksyn ekat suppilovahverot. Kosteikkovahveroitakin löytyi sen verran, 

et sain tehdyksi sienikeiton. Värjärin tapaan keitossa on runsaasti myös juureksia. Tällä kertaa kuulotin sipulin lisäksi keittoon purjoa, porkkanaa ja palsternakkaa. Suurustin keiton tattarijauhoilla, niissä kun ei ole gluteiinia. Vihreääkin pitää ol, vihreä lautanen ei ihan riitä, vaan silppusin keiton pinnalle ennen tarjoilua ruohosipulia ja persiljaa. 

 

Puutarhastakin kertyy mukavasti säilöttävää pitkin syksyä. Kurttulehtiruusu (Rosa rugosa) on monien vihaama helposti luontoon leviävä ruusulaji. Ruusun hallitsematon leviäminen luontoon onkin harmillinen juttu, koska kasvutapansa vuoksi se syrjäyttää alueen muun kasvillisuuden tehokkaasti. Kurttulehtiruusun yhtenä etuna on sen isot kiulukat, niiden vuoksi itsekin sitä kasvatan pihamaalla. Tunnetusti ruusunmarjat ovat hyvin vitamiinipitoisia ja terveellisiä, nykyisen muotitermin mukaan ihan superruokaa, superfoodia. Ruusunmarjojen on tutkimuksissa todettu alentavan mm. veren haitallista kolesterolia ja auttavan nivelvaivoihin.

Tänä vuonna ruusunmarjat ovat harvinaisen hyvälaatuisia, madoista ei tietoakaan. Keräämme syksyisin marjoja aina myös pakkaseen. Yhtä hyvin ne voisi kuivata, koska niissä säilyy vitamiinit erinomaisesti myös kuivattuna. Käytän ruusunmarjoja jälkiruokiin, lisäkkeenä luonnonjugurttiin ja puuroihin sekä myös teeksi. Kuinka moni jättääkään nämä terveyspommit pelkästään lintujen ravinnoksi! Toki niiden säilömisessä on iso homma, mut se kyl kannattaa, koska ruusunmarjat ovat todella niin herkullisia ja terveellisiä. 

 Tässä ei ole ruusunmarjakiisseliä vaan syksyn ensimmäisistä puolukoista keitetty vispipuuro. 

Voin sanoa, et sekin maistui todella hyvälle paahtoleivän kera nautittuna!

ps Satu kaipasi Helmiä, joten tässä Helmi eilisellä metsäretkellä pulikoimassa ojassa.

Auringon lomittajaa tarvittiin vain hetkisen

Varustauduimme päiväkävelylle hitsausmaskeista irroitettujen lasien kera. Jänskätimme, josko olisi niin pilvistä, ettei osittainen auringonpimenennys lainkaan näkyisi. Onneksi pelkomme oli turha ja saimme seurattua koko tapahtuman lenkkimme aikana. Myös muutama vastaantulija pääsi kanssamme nauttimaan tästä kiehtovasta  luonnonilmiöstä, lainattuamme heille matkassamme olleita suojalaseja.

Muistelin lapsuudessa kokemaani auringonpimennystä 1960-luvun alkupuolella. Olin käynyt takapellolla keräämässä metsämansikoita ja kävellessäni peltotietä kotia päin alkoi yht'äkkiä hämärtyä vaik oli kirkas keskipäivä ja sinitaivas! Pelästyin, linnutkin vaikenivat ja päivä kävi yhä pimeämmäksi. Kotiin päästyäni olin hädissäni ja kerroin kokemuksestani äidille. Hän kertoi minulle auringonpimennyksestä, josta en ollut ikinä ennen kuullut. Tämänpäiväisestä osittaisesta auringonpimennyksestä ei ole kyl voinut välttyä kuulemasta! 

Leskenlehdet loistavat aurinkoisina jokiahteella. Helmin mielest muutaman olis voinut poimia piristykseksi ikkunalaudalle.

Puikoilla parhaillaan Auringon lomittajat, isäntä tykkäs, et niin kirkkaasti paistavat, et suojalasit vois ol ihan paikallaan;)

Värjäyspäiväkirja tallettaa mukavia muistoja

Syksyllä hääriessäni patojen äärellä en ehdi paneutua värjäyspäiväkirjan tekemiseen. Tammikuussa on aikaa tarkastella työn tuloksia samalla kun laitan värjäyksistä näytelankoja päiväkirjaan ja valmistelen kevään valotestejä. Pikkutarkkaa puuhaa ja monta ärräpäätä tekis mieli välillä lasketella, kun on tullut huolimattomasti merkattua tai teksti on  häipynyt maalarinteipistä matkan varrella. Toki yritän laittaa kaikki välillä isännän syyksi, saa kuulla hävittävänsä lankojen tiedot vyyhtiessään niitä! Osaksi totta, mut kyl omassa kirjaamisessakin olis parantamisen varaa aina välillä,..

Valmiit muistilaput korvaavat työn ja tuskan ja miten mieluista onkaan käydä läpi syksyn värjäämisiä päiväkirjasta. Monta mukavaa hetkeä muistuu mieleen, aurinkopaistaa jälleen kilpaa keltasauramolankojen kanssa:)) Keltainen on tulossa taas muotiin, saa nähdä miten se näkyy kevään neulemuodissa. Nuo päällimmäiset hennon keltaiset kerät isäntä ehti turhaan kerimään, koska niitä on tarkoitus käyttää jatkovärjäyksiin veriseitikkien ja krappijuuren kanssa. Tuo päälimmäinen ruskea vyyhti on juuri näin värjätty eli puretettu ensin raparperiliemessä ja sen jälkeen värjätty verihelttaseitikin lakeilla uudelleen. Ei isännältä ainakaan tekeminen lopu, kun vyyhtii ees taas lankojani;)

Onneksi sentään aina Helmin kanssa lenkille keretään. Jokiahteen kuusen katveesta Helmi teki mieleisen löydön, jäätyneen kalan, mikä piti tietty heti kiikuttaa emännälle näytille.

 Sen jälkeen olikin vuorossa hajun turkkiin  hinkkaaminen, siinä hommassa Helmi on 

mestarillinen piehtaroimiskuvioineen;))

Helmin uusi kaveri

Helmi menetti reilu vuosi sitten parhaan koirakaverinsa Titon, upean rottweileruroksen. Monet mahtavat retket ehdimme kaikkien yhteisten vuosien aikana tekemään. Kauaa ei koiraihmiset halua olla vailla parasta kaveria, niinpä ystäväni hankki syksyllä labratorinnoutajan pennun, Tänään Amigo oli toista kertaa vierailemassa Helmin luona. Kävimme Satumetsässä lenkillä ja meno oli vallan riehakasta:))

Kuten näkyy täällä edelleen odotellaan lunta. Opiskelijatyttö tuli iltapäivällä Kuopiosta joulua viettämään ja kertoi saaneensa nauttia jo hieman kauniista lumisesta maisemasta. Tuntui tosi hullunkuriselta katsella heidän autonsa takapellillä olevaa lumikerrosta!

Kekri, halloween, Pyhäinmiestenpäivä, perinteet sekoittuvat ja muuttavat muotoaan

Sadonkorjuun päättymistä vietetään eri tavoin, yhteistä lienee ystävien ja läheisten kanssa juhliminen herkkupöytien äärellä leikkimieltä unohtamatta. Vainajien muistaminen on koettu tärkeäksi, entisaikoina runsaasta sadosta riitti aina myös kalmistoihin vietäväksi. Talon eläimetkin saivat kekrinä erityisiä herkkupaloja. Talonpoikaiskulttuurin sivustolta löytyy monenlaista mielenkiintoista ja vinkkejä liittyen kekrin viettoon.  

Meillä vietetään kekrijuhlaa, mihin liittyy edesmenneiden läheisten ja eläinystävien muistaminen olennaisena osana. Kekrijuhlaa varten olen perinteisesti siivonnut pihaa ja kunnostanut eläinystäviemme haudat. Pihamaahan on haudattu kotikissat Miisu ja Pikku-Musta sekä Heimo heppa, joita muistamme herkkupaloin. 

Kimpun verran kauniita syysastereita löytyi vielä perennapenkistä.

 

Illansuussa sytytimme Helmin kanssa lyhtykynttilän. 

 

 Jöntte ilmestyi paikalle vasta myöhemmin. On kekriaterian aika.
ps osallistun viimeisellä kuvalla valokuvatorstain haasteeseen 342. ruoka

Hyvää kekriä ja

Pyhäinmiestenpäivää itsekullekin

Kuvausretkellä

Kävimme iltapäivällä Helmin kanssa Satumetsässä kuvaamassa viime viikolla värjäämiäni lankoja. Harmikseni pikku pokkarini ei toista lankojen värejä samanlaisena mitä ne ovat luonnossa. Tumman vihreä vyöhykeorakaslanka näyttää kuvissa harmaansiniseltä ja raparperilla puretetut seitikkilangat lähinnä viininpunaisilta, ei tumman ruskeilta kuten pitäisi. Jatkoin kuvaamista vielä kotona sisällä ja pihamaalla, tulokset eivät olleet paljoakaan paremmat. Totesin isännälle kuvausten lomassa, ettei minun kannattaisi edes yrittää tehdä mitään varjäyspostauksia, koska langat eivät todellakaan näytä kuvissa siltä miltä pitäisi. Taisin marmattaa sen verran paljon, että isäntä lupasi hankkia minulle uuden kameran. Nähtäväksi jää pitääkö lupaus...

 

Lauantain käsityöläismarkkinoilla sain muutamia tilaustöitä. Eräs asiakas halusi kirjoneulelapaset kuismalla ja verihelttaseitikillä värjätyistä langoista. Käytän mielelläni kirjoneuleissa perinteisiä suomalaisia malleja. Tapani mukaan muokkaan niitä aina  hieman tilanteen mukaan. Tällä kertaa kudoin kirjoneulelapaset mukaillen Vuoksenrannan kintaan ruutumallia. Perinteisen 2 oikein 2 nurin kudotun suuosan koukkuniekat kuvioineen korvasin kirjoneulejousteella. Verihelttaseitikin oranssinpunainen väri toistuu lähes luonnollisena, sen sijaan mäkikuismalla värjätty vaalea havun vihreä lanka ei. Kuismalla värjättyjen lankojen valonkesto on kohtalainen, valonkestoa parantaa lankojen värjääminen kukkanuppujen seassa. Verihelttaseitikillä värjättyjen lankojen valonkesto on erinomainen.

Kuvassa korillinen särmäkuismaa. Tassu paljastaa Helmin vahtivan koria tunnollisesti.

 

Kuisman eli veriheinän kukkanuppuja on perinteisesti käytetty villan ja paloviinan värjäämiseen punaiseksi. Saattaapa jotkut iäkkäät ihmiset muistaa kuismakeitettä käytetyn esimerkiksi maitoastioiden pesemiseen sen desinfioivan ominaisuutensa vuoksi. Useammalle lienee tuttua mäkikuisman mielialaa kohottava vaikutus. Kuismavalmisteita voi ostaa apteekista ja monista luontaistuotekaupoista. Suomessa kasvaa kolme kuismalajia, joille kaikille on yhteistä se, että niiden kukkanuppuja puristettaessa sormet värjäytyvät tummanpunaisiksi; särmäkuisma (Hypericum maculatum), mäkikuisma (Hypericum perforatum) ja karvakuisma (Hypericum hirsutum).

Vuodenkierto

Syksyn viimeisimpiä värjäyksiä tutulla ja niin rakkaalla veräjällä. Vihreät langat värjätty vyöhykeorakkailla, oranssit verihelttaseitikeillä. Tumman ruskeat kaksoisvärjätty, ensin raparperilla kesällä ja nyt verihelttaseitikeillä. Viininpunaiset ja pinkit kokenillilla eli kilpikirvalla. 

Hiukan olen ehtinyt tekemään käsitöitäkin värjäysten lomassa. Kuva on napattu viime lauantaina  käsityöläisten markkinoilta Värjärin puodin myyntipöydästä.

Lähes päivittäin käymme Helmin kanssa vielä keräämässä sieniä niin pakkaseen kuin väripataankin laitettavaksi. Näillä reissuilla tulee vastaan aina jotain mielenkiintoista, kuten

 

tämä kaunis kääpämalja lahokannolla. Kesällä siinä on ollut linnunpesä, olisimmepa sen jo silloin löytäneet!

 

ps kiitos kaikille uskollisille lukijoilleni, seuraavan vuodenkierron aion jatkaa blogini kirjoittamista ja toivon teidän taas löytävän tienne värjärin patojen äärelle

 

Lakkakääpää iltateehen

Helmi oli aivan ihmeissään tämän kaunottaren edessä. Sieniretkillämme löytyy aina silloin tällöin myös lakkakääpiä, täällä rannikkoseudulla niitä kasvaa paikoittain varsin runsaasti. Olen löytänyt lakkakääpiä kuusten lahokannoilta, vaikka kirjallisuuden mukaan se on valkolahottaja ja sitä esiintyisi etenkin tervalepän lahokannoilla ja rungoilla. Lakkakääpä (Ganoderma lucidum) on yksivuotinen erittäin kaunis kääpälaji. Nuorena sen lakin kumpuileva yläpinta on keskeltä lakankeltainen reunoiltaan vaaleampi, muuttuen vanhetessaan kauttaaltaan tumman (oranssin)punaiseksi, sen kiiltävä kuori ja lakin reunaan kiinnittyvä punainen tukeva jalka auttavat lakkakäävän tunnistamisessa. Sitä on käytetty kansanparannuksessa vuosituhansia erityisesti sen immuunipuolustusta vahvistavien ominaisuuksien vuoksi. Monet nauttivat lakkakääpäkahvia tai -teetä illalla sen unen laatua parantavien ominaisuuksien vuoksi. Ymmärtääkseni luontaistuotekaupoissa myytävät lakkakääpävalmisteet on tehty etupäässä Kiinassa ja Japanissa viljellyistä lakkakäävistä. Moni tunteekin lakkakäävän varmaan paremmin nimellä reishi tai Jumalten yrtti.  Hieman googlettamalla löysin hauskan kahden nuoren miehen perustaman Lakkakääpä blogin, missä he kertovat lakkakääpien kasvatuksestaan. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Lakkakääpä blogin tapahtumia. Itseäni kiinnostaisi kovin okrakäävän kasvatus lankojen värjäämistä varten. Sieniseuran sivuilta löytyy Veikko Hintikan artikkeli sienien kasvattamisesta ja siinä on hieman myös okrakäävän kasvattamisesta. Ihmisellä pitää olla unelmia ja haasteita, vierivä kivi ei sammaloidu;)

Helmi ei niinkään jaksanut innostua käävistä, orakkaista saatika samettijaloista, hänelle maistui puolukat:))

Sieniretken saalis ylitti kaikki odotukset

Aamu valkeni aurinkoisena, joten pakkasimme auton takakontin täyteen koreja ja ämpäreitä sieniretkeä varten. Suunnistimme Takamaille, jossa tiedän muutaman hyvän mustatorvisienipaikan. Eilen löysin pikkuämpärillisen, joten himo iski!

Matkanvarrella pysähdyimme varmaan suppilovahvero paikkaamme, hieman petyimme saaliiseen, vajaaseen ämpärilliseen. Arvelimme jonkun ehtineen ennen meitä, joten jatkoimme matkaa mustisapajille.

Jo heti autolta lähtiessämme löysimme ensimmäiset mustatorvisienet (Craterellus cornucopioides), joten alku vaikutti ihan lupaavalta. Kiersimme tutut paikat, saaliiksi saimme kilon torviksia. Ei hassummin sanoisin, kun viikonloppuna varmaan sienestäjiä on riittänyt Takamaille asti.  Työnjakomme mukaisesti torvisten jälkeen isäntä keskittyi suppilovahveroiden keräämiseen ja minä laitoin värjäyssieni haun päälle. Molemmilla korit täyttyivät nopeaa tahtia, välillä piti käydä viemässä täyttyneet korit autolle ja nauttimassa kuksalliset kahvia. 

Päivän värisienisaalis ylitti kaikki odotukset, joten niiden pilkkomisessa kuivumaan kului hyvinkin pari tuntia. Kuivaan värisienet kudontahuoneessa lattialämmöllä. Ohut maltoiset sienet kuivuvat päivässä, isommat veriseitikit parissa ja paksumpi maltoiset, kuten samettijalat, kahdessa kolmessa päivässä. 

 Kangaspuiden alla on onneksi viel hieman tilaa, joten pääsen huomennakin sieneen:))

Iltapuhteiksi laitoin isännän vyyhtimiä lankoja myyntikuntoon. Huomenna nämä langat matkaavat

Alman Puotiin myyntiin.

Mukavaa Molley kun olet liittynyt lukijakseni, iloitsen teistä kaikista:))

Kotoilua sateen ropistessa ikkunaan

Löysin eilen kuusensuomuorakkaita (Sarcodon imbricatus) ollessani  lenkillä Helmin kanssa Satumetsässä. Otin vain suurimmat ja jätin joukon pienempiä vielä kasvamaan. Kuusensuomuorakaskin on kohtuullisen hyvä värisieni, mutta himoitsen väripataani erityisesti männynsuomuorakkaita (Sarcodon squamosus), koska siitä on mahdollista saada myös sinisiä ja sinivihreitä värejä villaan ruskeiden sävyjen ohella. Aamulla siis suunnistin Helmin kanssa mäntyvaltaiseen metsään, missä ratsastan paljon ja tiedän sen vuoksi sen hyvät sienipaikat. 

 Yhtä ainoaa orakasta ei vielä vastaani tullut, sen sijaan löysin korillisen samettijalkoja (Tapinella atrotomentosus), mistä olen erittäin tyytyväinen.

Viime viikolla metsässä käydessäni samettijalat olivat vielä melko pieniä, mutta nyt niillä oli jo kokoa ja näköä riittämiin. Löysin paljon myös erilaisia seitikkejä sekä tämän syksyn ensimmäiset purppuravalmuskat (Tricholomopsis rutilans). 

Värisienten lisäksi ruokasienikoriini kertyi supiksia ja löysinpä pari litraa kanttarellejakin. Supikset ovat kieltämättä melko nahistuneita, joten iltapäivällä alkanut sade oli enempi kuin tervetullut. Kanttarellit olivat sen sijaan erittäin hyviä. Lämmin ilma ja runsas yökosteus on näemmä saanut uuden kanttarelli sukupolven putkahtamaan esille. Pari päivää onkin taas sitten syöty sieniä eri muodoissaan, kun pakastin pullistelee jo entisistä:))

Iltapäivä kului sateen ropinaa kuunnellen rattoisasti sisähommissa. Isäntä on vyyhtinyt värjäämiäni lankoja ja  itse olen pikku apulaisteni kanssa kirjoittanut ja kiinnittänyt vyötteitä vyyhteihin. 

Jöntte kisu valtaa helposti sylin aina istahtaessani,

pikkuisella on varmaan ikävä omaa emäntäänsä, opiskelijatyttöämme.

Helmi yrittää selvästi vietittää, et hänkin haluaisi syliin!

Laitumella keväistä riehakkuutta

Sieniretkeltä tultuamme ihmettelin syytä naapurin lihakarjan pitämään  mahdottomaan mölinään laitumella. Lähdimme Helmin kanssa tarkistamaan tilanteen saman tien.

Asia selvisi heti laitumelle tullessamme. Keväällä syntyneet vasikat emoineen oli siirretty eri laidunlohkoille, poikavasikat emoineen olivat saaneet jäädä vanhalle lohkolle ja tyttövasikat emoineen oli siirretty tuoreelle apila odelmalle. Ei ihme, että aidan takana protestoitiin äänekkäästi;)

Laumassa oli aistittavissa samanlaista riemua kuin karjan päästessä keväällä ensimmäistä kertaa laitumelle pitkän talven jälkeen. Tuore odelma on mieleen, ensiksi näykitään apilankukinnot, ne maistuvat meden ansiosta niin makeilta ja vasta sen jälkeen rauhoitutaan syömään ruohoa.

Tässä on naapurin muutama vuosi sitten Ruotsista tuoma ensimmäinen charolais nauta. Charolais rotu on Ranskasta kotoisin oleva kookas ja lihaksikas liharotu, joka oli alunperin kuulema jalostettu vetojuhdaksi. Väriltään eläimet ovat valkoisia tai kellertävän valkoisia. Suomessa kasvatetaan sekä nupoa kanadalaista että sarvellista ranskalaista linjaa olevia nautoja. Naapurin laumasta suurin osa on nupoja, vain muutamia sarvipäitä näkyy joukossa. Charolais rotu on tänä päivänä määrällisesti suurin lihakarjarotu Suomessa. Arvasit oikein, luomulihatilaus on jo jätetty naapurille.

Mukavaa pikkulauantai-iltaa, nautitaan näistä kauniista syyspäivistä charolaisten tapaan;)