Katajanmarjoja keräämässä ja vähän sylittelyäkin

 

Reilu viikko sitten retkeilin Helmin kanssa jokiahteilla ja etsin samalla kypsiä katajanmarjoa. Tai oikeastaanhan ne ovat katajan käpyjä, kun havupuusta (Juniperus communis) on kyse. Katajan marjamaiset kävyt kypsyvät kolmantena vuotena kukinnasta. Ensimmäisenä kesänä marja kasvaa pienen nuppineulanpään kokoiseksi. Toisena kesänä vihreä marja varttuu jo lähes täysikokoiseksi, mutta kypsyy ja muuttuu sinisenmustaksi vasta kolmantena vuonna. Parasta katajanmarjojen keruuaikaa on juuri myöhäinen syksy. 

 Helmi ei kaihda kylmää vettä, marraskuista uimisen riemua!

Viime sunnuntaina täällä oli hetken jo talven tuntua, saimme ihastella kuuraista nurmea. Helmi ihmetteli joessa uivaa yksinäistä joutsenta. Taisi olla hieman kade, kun en enää päästänyt häntä uimaan joutsenen seuraksi.

Koko viikon on ollut kovaa tuulta ja vettäkin puottanut lähes päivittäin. Siksi oli mahtavaa huomata aamulla päivän valkenevan kirkkaana ja tyynenä. Heti aamupalan jälkeen lähdimme keräämään katajanmarjoja. 

 Näissä Halikonjoen ahteissa sieluni lepää.

Alavilla jokivarsilla laiduntaa kesäisin Puotilan tilan lihakarja, mikä estää niiden pusikoitumisen ryteiköksi. 

 Kuljimme pitkin jokivartta.

Helmi oli ihmeissään vuolaasta virrasta. Tänään sitä ei tarvinnut kieltää uimaan menosta, ymmärsi itsekin et uimakausi on ohi tältä vuodelta;) 

Helpoin tapa kerätä katajanmarjoja on asettaa muovi tai joku iso kangas oksien alle ja ravistaa oksaa. Kypsät marjat tippuvat maahan asetetun kankaan päälle. Tänään keräsimme marjat viel yksitellen pussiin, kun oksistossa oli melko vähän kypsiä marjoja kerättäväksi. Itsenäisyyspäivänä ajattelin käyttää niitä lammaspaistin mausteena ja keittää jouluteetä. Kyllä äiti tietää blogista löydät oivia katajanmarja ohjeita, myös ohjeen jouluteehen. 

 Pitkät ovat varjot marraskuussa. Jos tarkkaan katsot, löydät kolmen kulkijan varjot pihlajan alta;)

 Retken jälkeen oli ihanaa istahtaa hetkeksi kutimen kanssa sohvalle.

Virkkauksia

Ystäväni löysi miehensä kotitalon vintiltä aarteita, monta vyyhtiä pellavaa ja vanhoja pitsejä. Hän päätti kutoa pellavalangoista tupaan kapat ja virkata niihin reunapitsit. Kapat valmistuivat ennätysajassa ja nyt olisi aika aloittaa reunapitsin virkkaaminen.  Olin lupautunut auttamaan häntä virkkauksen alkuun. Varulta otin mukaan kartion aivinapellavaa ja muutaman rullan ohuempaa Lappajärven Värjäämö Oy:n Pellava Nypläyslankaa. Kun kuulin, että hänellä on vielä monta vyyhteä jäljellä vintiltä löytämiään pellavalankoja, ehdotin hänen käyttävän niitä. Näin kapat olisivat alusta loppuun loimilankaa lukuunottamatta talon omista pellavista tehdyt, mikä mielestäni lisäisi niiden arvoa entisestään.

Seuraavaksi sitten olikin vuorossa vanhojen pitsimallien tutkiminen. Vintiltä vanhojen lumppujen seasta oli löytynyt useampia pitsejä, joista nämä kaksi mallia sopivat meidän kummankin mielestä parhaiten pystyraidallisen kapan reunapitsiksi. 

  

Ystäväni on saanut iäkkään äitinsä käsityökorin, mistä löytyi lukemattomia eri kokoisia virkkuukoukkuja. Ohuimmat koukut on säilytetty asiallisesti suojatulpissa. Itse en ole enää vuosiin pystynyt virkkaamaan ohut vartisilla koukuilla, vaan käytän aina paksuvartisia koukkuja.  

Virkkauskoukkujen joukosta löytyi tämä omatekoisesti muotoiltu koukku, mikä sopi yllättän hyvin omaan 

niinkuin ystävänikin käteen. 

Valittu malli on yksinkertainen ja melko nopea virkata, joten se sopii hyvin vasta-alkajalle. Toki ystäväni on nuoruudessaan virkannut, joten pylväiden teko palautui nopeasti mieleen. 

 

Piirsin pitsistä mallikerran, minkä jälkeen ystäväni pääsi hyvin työn alkuun. 

Tässä muutamia omia virkkaustöitäni  tältä syksyltä. Tämän boleron tein viikonloppuna tyttärelleni TeeTeen elegant langasta tutun pyörövirkkauksen malliin. Toivottavasti postin työkiista ei hidasta paketin kulkua Kuopioon. Tyttäreni haluaisi käyttää liiviä perjantaina pidettävässä ainejärjestön 40-vuotis juhlassa.

Myös muilla on luvassa juhlia, kokoomus juhlii parin vuoden päästä 100 vuotista taivaltaan. Salon kokoomusnaiset ry tilasi Värjärin Puodilta ruiskaunokki korvakoruja ja rintapinssejä. Otin mieluusti tilauksen vastaan, koska ruiskaunokin virkkaaminen on melko haastava tehtävä. 

Ensimmäinen erä on valmiina, tässäpä muutama esillä;)

Sinun Omasi ja monet muut Tamara Lundin ikivihreät nostivat tunteet pintaan

Lauantaina olimme Ursalon porukan kanssa katsomassa Turun kaupunginteatterin musiikkinäytelmää monien rakastamasta operettitähdestä Tamara Lundista (1941-2005). Kaupunginteatterin peruskorjauksen vuoksi näytökset pidetään Logomossa. Nappasin kuvan näyttämöstä ennen esityksen alkamista. Musta kiiltävä lattia toisti tyylikkäästi esiintyjien pukuloiston. Näytelmän lavastus ja valaistus olivat aivan huippu! Uskomatonta miten pienieleisesti ja yksinkertaisin tehostein saatiin aikaan tunteita herättäviä kohtauksia kuten esim. liikenneonnettomuus missä Tamaran kihlattu Rami Sarmasto menehtyi helmikuussa 1965 juuri ennen heidän häitään. 

Näytelmä perustuu Tamaran vuonna 2000 julkaistuun omaelämänkertaan Lohikäärmeen pahvikulissit (WSOY). Kirjassaan Tamara kuvailee miten Sinun Omasi laulun sanat muotoutuivat lähes yllättäen hänen käydessä nukkumaan. Näytelmään oli rakennettu hieman erilainen kohtaus sanojen synnystä, mikä oli hienosti toteutettu. (ps kuva otettu teatterin aulassa olevasta valokuvasta)

Näytelmä kuljetti katsojan läpi Tamara Lundin elämän. Vaikka eri-ikäistä Tamaraa näytteli neljä eri näyttelijää, niin esityksessä välittyi voimakkaasti vain yksi Tamara, niin onnistuneesti eri roolisuoritukset nivoutuivat yhteen.

Teatterin aulassa oli näyttely Tamaran käyttämistä vaatteista ja esiintymispuvuista. Tavallaan se jo yksin on näkemisen arvoinen, jos ei onnistu saamaan lippua itse näytelmään!

Värikollaasi Luoko uusi toivoa paremmasta

Värikollaasi 10

Tämän viikon värikollaasi oli todella haasteellinen niin muodon kuin värienkin suhteen. Haetut värit ovat rikinkeltainen, tulenpunainen (kuvassa ennemminkin oranssa, käytin tulenpunaista) ja hiilenmusta. Viikon varrella yritin löytää värejä mistä milloinkin ja lopulta sainkin ne kuvattua hieman yllättävistäkin paikoista.

Haasteen muoto herätti ajatuksen tuhkasta nousevasta Feeniks-linnusta. Mytologiassa se on kuolemattomuutta symboloiva tarulintu. Minulle tuhkasta nouseva lintu kuvastaa ennen kaikkea luonnon kiertokulkua. Siitä,  mikä linnun sytyttää palamaan, on esitetty erilaisia versioita. Tässä värikollaasissa sytyttäjänä voisi toimia rikki, syttyyhän rikki helposti palamaan ja aiemmin  siitä onkin käytetty nimitystä tulikivi. Toisaalta rikin voi liittää myös toisella tavalla kollaasin teemaan. Rikki on välttämätön hivenaine solujemme toiminnan kannalta, se poistaa soluista myrkyllisiä ja haitallisia yhdisteitä. Näin Feeniks-linnun tavoin rikinkeltainen voisi symboloida puhdistumista ja uudistumista. 

Aamun ikävät uutisotikot herättivät pohtimaan voisiko värikollaasin teema olla enempää ajanhermolla ja luoko "uusi maailmanjärjestys" toivoa paremmasta vai ei.  

Kollaasin kuvat otettu väripadasta, särmäisjäteastiasta (rikinkeltainen kuvastaa tartuntavaarallista), maahan varisseista korallikannukan lehdistä ja feenikslintuna pääskynen hautakivestä (toivon ja vapauden symboli).

ps. upeimman Feeniks-linnun on mielestäni kuvannut Teemu Paappanen. Hänen upea revontulikuva lokakuulta: Feeniks-linnun nousu ihailtavissa täällä.

Mukava marraskuinen päivä

Haimme iltapäivällä Mikkolan lammastilalta tilaamani puolikkaan karitsan lihat. Lihat on valmiiksi leikattuna ja vakuumiin pakattuna. Pässipojat olivat kasvaneet isoiksi suotuisan kesän ansiosta, puolikaan karitsan lajitelma painoi lähes 12 kg, kun se tavallisesti painaa 8-10 kg.  

Metsälaitumella ryhdyttiin selvästi neuvonpitoon, josko kuvaajalla olisi pahat mielessä! Ei suinkaan, me tavataan uudelleen keväällä kerintäpäivänä, jos suinkin saan työni niin sovitettua, että pääsisin taas villaa lajittelemaan. Nyt syksyn kerintäpäivänä en päässyt mukaan, mutta minua odotti pari säkillistä valmiiksi lajiteltua villaa. Täällä olen aiemmin kirjoittanut kevään kerintäpäivästä. 

Mikkolan tila kehruuttaa lankaa Pirtin kehräämöllä omista villoista ja myynnissä on myös ihka ihania lampaantaljoja.

Tässä näyte tilan tuotteista, upea liivi ja kirjoneule lampurin yllä, takulla lämpimiä!

 

Kotiin päästyäni oli helppo homma pakastaa valmiiksi pakatut tuotteet. Karitsanliha säilyy pakkasessa hyvin, joten minulla on nyt hankittuna pääsiäiseksi viulu, jos ei tule syötyä jo aiemmin!

Mikkolan tilan tuotteita löydät täältä. Lampuri käyttää myös koiria apunaan. Tästä pääset tutustumaan lammaskoirien työhön.

Meidän Helmi ei ole lammaskoira vaan isojen nautojen paimen kuten kaulapantakin osoittaa!

Mikäköhän sai Helmin näin huolestuneeksi aamuisella metsälenkillä?

Tämän upean onton pöllin isäntä lupasi tuoda huomenna kotiin. Pyysin käsittelemään varovaisesti, jotta ihastuttava pieni "sienilamppu" säilyisi ehjänä.

Olen surrut Halikonjoen ahteilla kuolleita katajia, mutta nyt ne näyttävät kerrassaan upeilta marraskuisessa maisemassa.

Kotipihallakin ois hommia, mut "Sherwoodin metsä" veti puoleensa

En malttanut jäädä haravoimaan pihaa, aurinkoinen päivä houkutteli lähtemään retkelle. Lehtiäkin on viel sen verran pihapuissa, et haravointia voi hyvin siirtää tuonemmaksi...

samoin osa perennoista jatkaa edelleen kukintaansa, kukkapenkkien laitto saa vielä odottaa...

Siispä lähdimme isännän ja Helmin kanssa syysretkelle Vaisakon luonnonsuojelualueelle. Alue on melko lähellä kotiamme, joten sinne on helppo piipahtaa nauttimaan kauniista lehtoluonnosta. Helmi kulkee mielellään "pitkospuita" pitkin. Itse hieman vierastan näitä kyllästettyjä lankkuja, mut mieluummin kuitenkin ne, kuin sepeli. Monissa paikoin pohjoisissa on perinteiset pitkospuut korvattu sepelillä, onneksi Vaisakossa ei ole sepeliin turvauduttu. 

Vaisakko on kuuluisa keväisestä kukkaloistostaan. Sini-, kelta- ja valkovuokot kukkivat valtoimenaan keväisin. Sinivuokkojen (Hepatica nobilis) vehreät lehdet piristävät näin syksylläkin metsänpohjaa, kuten kallioimarteenkin lehdet. 

 

Kallioimarre (Polypodium vulgare) tunnetaan myös nimellä mesijuuri. Mesijuuri nimitys juontaa sen hyvän makuiseen, lakritsilta maistuvaan juureen, mitä itsekin olen lapsena syönyt makeannälkääni. Viime vuosina villiyrttien käytön lisäännyttyä, myös kallioimarretta on alettu keräämään enempi. Kallioimarre on melko hidaskasvuinen ja paikoin jopa harvinaiseksi käynyt saniainen, joten ehkä parempi olisi jättää keräämättä suurin määrin. Kallioimarteen kerääminen ei muuten kuulu jokamiehenoikeuksiin ja toki luonnonsuojelualueella en edes kaivanut pientä juurenpätkää maistiaisiksi!

Vaisakossa kasvaa runsaasti iäkkäitä kookkaita tammia.

Mielikuvissani seikkailin Sherwoodin metsässä, vain vihreät hiippamyssyveikot uupuivat. Tammillakaan ei taida olla ikää vasta kuin parisen sataa vuotta, siis aivan teinejä verrattuna Major Oakiksi kutsuttuun Sherwoodin vanhimpaan, arviolta 800-1000 vuotta vanhaan, tammeen!

Erikoisen kaunis kääpä kasvoi vanhan kaatuneen tammen rungolla. Tunnistaako joku, mistä käävästä on kyse?

Helmi ei innostunut auttamaan rikkikäävän etsimisessä, vaan haikaili uimaan pääsystä.

 

Pitkään ei Helmikään enää viihtynyt marraskuisessa merivedessä, pieni kierros riitti tällä kertaa. Taustalla näkyy Vuohensaaren leirintäalueen uimaranta. 

Paluumatkalla janon sammutti Vaisakon lähdevesi.

Kotipihalla ihastelin ilta-auringon viime säteitä tammenlehvissä. Kotvasen saa vettä virrata Halikonjoessa, ennen kuin tammi kasvaa Vaisakon tammien mittoihin!

Värikollaasi Kanervanpunainen ja jäkälänharmaa

 

Viikon värikollaasin värit olivat kovin sumeat kanervanpunainen ja jäkälänharmaa. Ideana oli ehkä tehdä koko kollaasi "sumean logiikan" keinoin, mutta tyydyin toeteuttamaan sitä vain osin. Kanervat kuvasin vanhempieni haudalla. Ylhäällä kukkii komeamaksaruoho (Sedum telephium) Rauniopuutarhan seinustalla. Keskimmäiset kuvat nappasin tänään kirpputorilla.

Täällä lisää sumeita kollaaseja.