Aamu valkeni aurinkoisena, suunnistimme Helmin kanssa aamulenkillä Satumetsään sienikori mukana. Ajattelin yllättää nuorison tekemällä aamupalalle tattipiiraan. Mukavasti tatteja koriin kertyi, joten sain tehtyä maukkaan piiraan ja vielä jäi sieniä seuraavan päivän tattikeittoa vartenkin.
Tulevia värjäyksiä varten pilkoin rusko- sametti- ja nummitatit kuivumaan sekä vanhoiksi käyneiden herkkutattien pillistöt. Monena päivänä on ollut niin aurinkoista ja lämmintä, että ohueksi pilkotut sienet ovat kuivuneet parissa päivässä ritilöiden päällä ulkona.
Käsityökorista ei tällä kertaa löydy sienillä värjättyjä lankoja, sen sijaan virkkaamassani peitossa osa keltaisista langoista on värjätty tateilla. Koriin kuopuksemme varasi sukkalangat itselleen. Kaukaisen yliopiston luentosalit kutsuvat, haikein mielin saattelimme hänet taipaleelle. Tuntui hyvältä, kun hän kelpuutti äidin värjäämät langat matkaan ja myös isoäidinneliöistä virkkaamani villapeiton.
Ilta-auringon viime säteistä nauttien istuksin Puodin verannalla. Ajatukseni kiertyivät parin vuosikymmenen taa, kuopuksemme oli juuri viikon ikäinen, myös silloin oli kaunis lämmin syksy. Tänään nuorimmainenkin lennähti maailmalle, pesä on tyhjä ja mieli haikea.
Katseeni kääntyy leikkimökkiin, jonka rakensimme esikoisellemme lähes 30 vuotta sitten. Monet hauskat leikit siinä on leikitty, erityisesti se oli nuorimmaisemme mieleen. Nyt katselen sitä haikeana ja ihmettelen, miten nopeasti kaikki nämä vuodet ovat kuluneetkaan. Lasten ollessa nuoria, kiire oli ainainen, nyt minulla ei ole kiire enää minnekkään.
