Nyt kannattaa mennä metsään sieniretkelle

Parin viikon aikana saadut runsaat vesisateet ovat innostaneet metsäsienet nostamaan itiöemänsä maan uumenista sienikoriimme poimittaviksi. Herkkutatit ovat nyt parhaimmillaan!

Olemme käyneet isännän kanssa viimeisen viikon aikana kolme kertaa sieniretkellä. Eilen löysimme paljon herkkutatteja. Olimme niin innoissamme, että kuljimme hieman harhaan. Koko ajan kyllä tiesimme sijaintimme, mutta emme löytäneet sitä oikeaa polkua, mikä johtaisi suoraan autolle. Suunnistamme tavallisesti auringon mukaan, eilen aurinko ei suostunut näyttäytymään kertaakaan sieniretkemme aikana. Niinpä päätimme kulkea hieman pidemmän reitin kautta tietä pitkin. Ylimääräistä kävelyä tuli reilut kaksi kilometriä. Se ei kuitenkaan harmittanut minua yhtään, vaikka saimme kunnon sadekuuronkin niskaamme. Postauksen lopussa selviää miksi...

Minulla on tapana puhdistaa sienet jo kerätessä. Tatit irroitan maasta kokonaisena varovasti kädellä.

Ensin leikkaan tatin jalasta multaisen osan pois. Jos leikkauspinnalla näkyy madonreikiä, niin halkaisen tatin kahtia. Nuorista tateista käytän ruuaksi myös terveen pillistön, mikä herkkutatissa on vaalea. Vanhetessa pillistö kellastuu. Kellastuneen pillistön poistan jo metsässä. Näin sienien jatkokäsittely kotona on paljon nopeampaa ja siistimpää. 

 Miten ihania herkkutatit ovatkaan!

Voittavat maussa mennen tullen herkkusienet.

 Nuoret tatit ovat olleet täysin madottomia. Etanoiden vierailuistakaan ei ole ollut paljoa merkkejä.

Näitä kaunottaria voisi ihastella vaikka kuinka kauan, mutta lopulta ne on kuitenkin pilkottava. 

Olen pitänyt lattialämpöä päällä yrttien ja kukkien kuivaamiseksi. Nyt on sienien vuoro. Lattialämmöllä sienet kuivuvat kahdessa kolmessa päivässä rapeiksi. Kuivatut sienet säilytän lasipurkeissa ruokakaapin pimeydessä. 

Nämä kaunottaret ovat punikkitatteja. Jos olen tehnyt oikean lajimäärityksen, ne ovat lehtopunikkitatteja. Käytän punikkitatteja vain tuoreena, silloinkin vain, jos en löydä herkkutatteja. Punikkitattien leikkauspinta tummuu nopeasti ja se ei oikein houkuttele laittamaan niistä ruokaa. 

Punikkitatit ovat kyllä ihan kelpo ruokasieniä. Ne täytyy muistaa vain kypsentää kunnolla, jos on herkkävatsainen, muuten ne voivat aiheuttaa mahanpuruja. Punikkitattien maku paranee huomattavasti, jos ne kuivattaa ennen ruuanlaittoa. 

Vaikka sienet olivat kovia ja päältä katsoen vielä terveen näköisiä, niin halkaisu osoitti ne jo matojen herkkupöydäksi.!

Yhdellä sieniretkellä oli mukana myös kuopuksemme. Tytär oli käymässä viikonloppuna, kun miniä oli tilannut koko porukalle liput Vuohensaaren kesäteatteriiin Myrskyluodon Maijan viimeiseen yönäytökseen. Oli muuten aivan loistava esitys!

Tytär himoitsee kanttarelleja, kuten moni muukin. Onneksi saimme mukavan saaliin, mistä riitti maukkaaseen sienipaistokseen ja hieman jo pakkaseenkin laitettavaksi. Myös vaaleaorakkaat ovat nyt parhaimmillaan. Vaaleaorakas on kanttarellin tavoin kolmen tähden ruokasieni. Täällä päin vain ani harva poimii niitä koriinsa, mikä on sinänsä harmi. 

 Eilisellä sieniretkellä löysimme ämpärillisen kanttarelleja. Niiden laittamisessa menikin koko aamu.

Nuoret kanttarellit säilömme pakastamalla. Puhdistetut, pilkotut sienet kypsennetään omassa liemessään. Pakastamme sienet sopivan kokoisissa annospusseissa, näin ne ovat heti käyttövalmiita. Kovin vanhoja kanttarelleja ei kannata kuitenkaan säilöä pakastamalla, koska ne sitkistyvät hieman pakastettaessa. Vanhat sienet laitamme ruoaksi heti tuoreeltaan. 

Tässä paljastuu syy siihen, miksi edes sadekuuro ei harmittanut eilisellä sieniretkellämme. 

Metsätien varrella silmiini osui kaunis sydämenmuotoinen kivi!

Totta kait kivi otettiin kotiin, vaikka se painoikin melkoisesti.

Kiveä kantaessani muistelin taas kerran viime kesänä kuollutta koiraamme, Helmiä. Helmillä oli tapana kantaa aina jotain kotiin metsäretkiltämme. Lukuisia Helmin tuomia kiviä on edelleen takkahuoneen ikkunalaudalla ja pihamaalla kukkapenkkien reunakivinä. Tämä kuva on otettu lähes kuusi vuotta sitten yhden elokuisen sieniretkemme jälkeen. Silloinkin löysimme korin täyteen herkkutatteja!

Aurinkoista viikonloppua

nyt on aika mennä metsään sienikorin kanssa:))

Nuoret oppia hakemassa sieniretkellä

Jo useana syksynä olemme tehneet nuorten kanssa yhdessä sieniretkiä. Joka syksy pyrin rohkaisemaan heitä yhden, kahden uuden sienilajin keräämiseen. Vahverot, kelta- ja suppilovahverot, ovat heille, kuten monelle muullekin, ainoat sienet mitkä yleensä kelpuutetaan sienikoriin. Pikku hiljaa kiinnostus myös muita herkullisia ruokasienilajeja kohtaan on virinnyt. 

Aina sitä näillä retkillä oppii ja näkee jotain uuttaa itsekin. Koskaan aiemmin en ole törmännyt valkoiseen kanttarelliin. Pari otin sienikoriin ja kotona piti heti tarkistaa Luontoportin sivuilta, että kyseessä on todella kanttarelli. Nämä albiino kanttarellit ovat muuten ihan samannäköisiä kuin keltaisetkin, väri vaan on kovin kalvakka. Luontoportin mukaan ne ovat aivan yhtä herkullisia kuin keltaiset sisarensakin. Albiino kanttarellit kasvoivat melko varjoisessa kuusikossa, lähellä oli ihan normi kanttarelleja myös. 

Mistä kanttarelleja sitten löytää? Voisi melkein sanoa, että lähes mistä vain. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat tuoreet kangasmetsät, männiköt, valoisat paikat, joissa maa on rikkoutunut esim. metsätyökoneiden ajourat, polkujenvarret, aiemmin karjan laiduntamat hakamaat. Kanttarelli on pääasiassa koivun, mutta myös männyn ja kuusen juurisieni. 

Näitä herkullisia ruokasieniä nuoret eivät vielä tunnistaneet.

Kyseessä on kehnäsieni (Rozites caperata, Cortinarius caperatus), suorastaan herkkusienten veroinen ruokasieni. Kehnäsieni on hyvin yleinen, sitä kasvaa koko maassa aina Lapin tunturikoivikkoja myöden. Hyvin harvat sitä kuitenkin osaavat kerätä ja siksi, jos mitään muita sieniä ei löydy, niin saa olla varma, että kehnäsieniä löytyy aina. 

Muodoltaan nuoret kehnäsienet muistuttavat hieman herkkusieniä, kehnäsienistä poiketen herkkusienillä on musta itiöpöly. Jotkin keltaiset seitikkilajit ovat hiukan kehnäsienen näköisiä, mutta niiden jalassa on vain seittivöitä, ei rengasta kuten kehnäsienellä. Siksi neuvonkin aina tarkistamaan sen, onko jalassa rengasta vai ei. Kehnäsienen lakki on vaalean kellanruskea ja sen keskellä on helmenhohtoista kehnää. 

Vanhemmiten kehnäsieni on usein toukkainen ja maku heikkenee. Myös jalka sitkistyy verraten nuorena, joten se kannattaa leikata pois jo metsässä. Herkullisimpia ovat nuoret avautumattomat ja puoliksi avautuneet lakit. Vain ne kannattaa kerätä sienikoriin kotiinviemisiksi. 

Kehnäsieni on maukas paistettuna ja sopii hyvin myös muhennoksiin. Sienikeittoa varten kehnäsienet kannattaaa paistaa sipulin kanssa erikseen ja lisätä valmiseen soseutettuun kasviskeittoon esim. porkkanoista ja muutamasta perunasta keitettyyn, vasta aivan lopuksi. Lisukkeeksi voi paahtaa vielä vaikkapa leipäkuutioita keiton pinnalle. Ja voi, miten on hyvää!

Nyt löytyikin jotain hyvin mielenkiintoista, kun  kaikki retkeläiset ovat niin innolla tutkimassa!

Metsiemme musta herkku, mustatorvisieni (Craterellus cornucopioides) kasvaa tuoreissa kangasmetsissä, valoisilla aukkopaikoilla, polkujen varsilla kuusen ja koivun juurisienenä. 

Mustatorvisientä on mahdoton sekoittaa mihinkään myrkkysieneen, niin oman näköisensä se on!

Kerättäessä kannattaa leikata jalan huonon makuinen tyvi pois ja repäistä sieni kahtia, poistaa torvesta mahdolliset roskat ja saatunnaiset ötökät.

Itse kuivaan kaikki mustatorvisienet. Kuivattuna sitä on helppo murentaa esim. munakkaaseen tai mausteeksi kastikkeisiin ja muihin ruokiin. Maku on voimakkaan aromaattinen, joten paljoa ei tarvitse lisätä, kun ruoka saa jo upean aromin. Mustatorvisienikeitto on myös "herrojen herkku", siksi se löytyykin monien huippuravintoloiden listalta!

Retkellä mukana oli myös Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva poikani opiskelukaveri.  

Tässä hänen saaliinsa, korista löytyy mustatorvisieniä, kelta- ja suppilovahveroita. 

Mitä Helmi vartioi?

Korin täydeltä tuohta. 

Näiden kanssa teen surutyöni syksyn mittaan tulipesiä sytytellessä. 

Keräsin tuohet alueelta, missä olemme käyneet keräämässä kanttarelleja yli kome vuosikymmentä. Nyt koivikkoa ei  enää ole. Se on kaadettu  ja valtava hakkuuaukio odotti meitä. 

Taas yksi ihana oikea metsä on poissa. 

Neulahuovutusta Värjärin Puodin Pikkulauantai-illassa

Värjärin Puodin neulahuovutusilta vietettiin mukavissa merkeissä. Helmi ihastelee kättemme töitä. Punakettu loukkasi hieman korvaansa ja sai siihen vielä lopuksi siteen. Ehkäpä se lohduttaa hieman ketun onnellista saajaa:)) Kanttarelli toimii varmaan hyvin vaikka varaston avaimenperänä. Vanamon viehkeä kauneus ja lumoava tuoksu toi mieleen Eino Leinon runon

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.