Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutetut linnut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutetut linnut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Koti sonnustautuu jouluun vähitellen

Olen virkannut ja kovettanut vesi-puuliimaseoksella erilaisia tähtiä kodin joulukoristeita varten. Tänään yksi pääsi kasvihuoneen oveen tekemääni kranssiin ja toinen sammalkuusen latvatähdeksi punaisella puuhelmellä somistettuna. 
Isäntä hieman mutrutteli, koska ei sopinut juomaan iltapäiväkahviaan pöydän ääreen. Käytin tuota kuvan etualalla näkyvää tötteröä sammalkuusen pohjana. Säästän kaikki käsityölangoista jäävät rullat askarteluja varten. Niistä syntyy myös hauskoja tonttuja villapartoineen. 

Pitkästä aikaa aurinko paistoi ja oli tosi mukavaa puuhastella hieman pihallakin. 
 
Huovutin muutamia sydämiä myös piristämään keittiön valkoisia pitsiverhoja.
Äitini on virkannut nämä verhot yli 30 vuotta sitten. Voit arvata niiden olevan minulle kovin rakkaat, raaskin pitää niitä tätä nykyä enää vain jouluisin ikkunassa.
Perinteisesti jäkälää on käytetty ikkunoissa ulko- ja sisälasien välissä pitämässä poissa laseihin tiivistyvää kosteutta. Minulla on edelleen tapana laittaa keittiön ja eteisten ikkunoiden väliin pallerojäkälää pestessäni ikkunat jouluksi, vaikkei mitään huurtumisongelmaa olekkaan. Muistan lapsuudestani kuinka naapurin mamma laittoi jäkälien sekaan aina jouluksi myös tonttuja ja pieniä koristekärpässieniä. Siinä oli varmaan melkoinen homma, koska siihen aikaan ikkunat oli tiivistetty sisäpuolelta ikkunaliimapaperilla ja ne piti repiä pois, että sai laitettua koristeet jäkälien sekaan.  Minä pääsen nyt paljon helpommalla:))
Ulko-oveen teimme kranssin yhdessä isännän kanssa. Hän leikkasi vanhasta tervatusta laudasta minulle sydämen puolikkaat, jotka sitten sidoin rautalangalla toisiinsa. Tervattu lauta on peräisin lapsuudenkotini puretusta navetasta. Kranssin pohjan tein kanaverkosta. Katajanoksat ja puolukanvarvut kiinnitin tervanarulla, joten ihana tervantuoksu ottaa tulijan vastaan. Sain idean kranssin nimeksi, Sopu tilaa antaa, kiinnittäessäni siihen huovuttamani sinitiaisen ja punatulkun. Kaipaan kovasti punatulkkuja, ne ovat minulle varpusten ohella joululintuja ja koska lyhteelle niitä ei ole ilmestynyt enää vuosiin, oli pakko huovuttaa edes yksi kranssiin.


torstai 28. maaliskuuta 2013

Hyvää Pääsiäistä

 
 Illalla tein vielä muutamia pääsiäiskransseja ja innostuinpa tekemään lisää risupesiäkin. Pehmusteeksi pesiin laitoin joko naavaa tai villaa. Värjäsin syksyllä pohjoisessa käydessäni villalankoja naavalla ja säästin naavaa hiukan myös näitä risupesiä varten. 
 Tänään torilla oli mukavan vilkasta ja tapasin muutaman blogiystävänikin:)) Toinen heistä otti Värjäristä kuvan aamulla tekemäni kukkakimpun kera. Kun en ole mikään floristi, niin teen kukkakimputkin risuista. Kimpun keskellä on Satulinnulle risupesä, jonka pehmusteena oman liinaharjani jouhia:))
 Toivotan kaikille lukijoilleni Hyvää Pääsiäistä!




tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ihana Aurinko

 Ihana kevätpäivä, aurinko paistoi sinitaivaalta ja tuulikin oli tyyntynyt eilisestä. Salossa on näin pääsiäisen alusviikolla joka päivä toripäivä. Itse olen kaikkina muina päivinä, paitsi lauantaina, silloin suunnitelmien mukaan nautin jo keväisestä Pariisista isännän kanssa. Olen käynyt Pariisissa -90-luvun alussa silloisten työkavereiden kanssa, jo silloin haaveilin yhteisestä matkasta "rakastavaisten kaupunkiin", nyt se toteutuu. Hieman matkakuume jo vaivaa, tuskin maltan odottaa, kolme yötä enää;)  
 Nämä pienet huovutetut tiput koivukranssipesässä ja kevät kukat ovat olleet kysyttyjä. Huovutettuja kukkia olen tehnyt myös narsissin keltaisena. Munanlämmittimiä tulee kudottua "välipala" käsitöinä huilitauoilla. Jöntte valtaa heti sylin, istahtaessani sivustavedettävälle. Helmi tyytyy lämmittämään jalkojani, joskus sitä silminnähden hiukan harmittaa, kun ei mahdu syliini!

Helmi kuuntelee tarkasti, kun puhelen lenkille lähdötä. Täällä on ollut huikean hienot kantohanget jo parisen viikkoa, mukavaa on ollut hiihdellä pitkin jokiahteita. Eilen hiihdimme vanhalle Ahtialan myllylle asti katsastamaan pajukkoja. Kissakset eivät olleet vielä auenneet, joten saimme tulla kotiin tyhjin käsin. Eipä harmittanut yhtään, saimmehan nauttia kauniista  maisemista ja mukavasta hiihtokelistä.



lauantai 23. maaliskuuta 2013

Hyvää Palmusunnuntaita

 Kevätaurinko houkutteli Salon torille jo mukavasti ihmisiä. Toki useimmat nautiskelivat torielämästä lämmitetyissä torikahvioissa istuksien ja kuulumisia vaihtaen. Kukkakauppiaitten kojuissa tulppaanit hehkuivat ja narsissit piristivät keltaisuudellaan jokaisen ohikulkijan ilmeen.  
 
Huovutettu kukkani kuten muutkin pääsisäistuotteeni vetivät myös katseita puoleensa. Pupupojat löysivät heti onnellisen omistajan itselleen. Enempi tietoa ja kuvia huovutetuista tuotteista löydät sivulta Huovutus.
Salon tori on kauniilla paikalla Salojoen varrella. Turun puoleisella rannalla näkyy salolaisten ylpeydenaihe, kaunis puusta rakennettu kirjasto. Kaupunginkirjasto valmistui vuonna 1986 ja laajennusosa 2004, suunnittelijana kaupunginarkkitehti Lauri Hollmén. Kirjaston vieressä olevassa vanhassa puutalossa toimii mukiikkiopisto.

Huomenna on Palmusunnuntai, josta alkaa hiljainen viikko. Palmusunnuntain nimi viittaa palmunoksiin, joita ihmiset heittivät Jeesuksen eteen tielle hänen saapuessaan Jerusalemiin. Tähän liittyy tapa koristella kirkkoa palmunoksilla ja muilla lehvillä tai kantaa niitä kulkueissa.  Pohjoisessa ainoa elävä oksa pääsiäisen aikaan on paju, joten pajunoksat ovat kirkkojen ja kotien koristelussa pohjoinen vastine palmunlehville.
Päivä tunnetaan myös virpa- tai virpomasunnuntain nimellä. Vanhastaan Karjalassa, nykyisin jo yleisesti koko Suomessa päivän perinteisiin kuuluu trulliksi pukeutuneiden pikkunoitien virpominen. Palkaksi pikku virpojille varataan yleensä kauniita suklaamunia. Miten se suklaamunien ostaminen aina tahtookan unohtua, niin kävi myös tänä vuonna. Pitäisköhän nyt sit piileksiä verhojen takana trullien ilmestyessä oven taakse, vai tyytyä antamaan kolikoita maukkaitten munien sijaan?

Tässä oma rakas virpojani 1990-luvulla.

Hyvää Palmusunnuntaita kaikille:))


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Satulinnut pyrähtivät oksille

Käydessäni viime viikolla kaupungissa näin kadun laidassa ison kasan leikattuja lehmuksenoksia. Ensiksi kävelin niiden ohi, mut sit piti palata hakemaan muutama kotiin viemisiksi. Oksissa oli kauniit tummanpunaiset silmut ja näin sielunisilmin miten kauniilta huovutetut Satulintuni näyttäisivät oksilla. Aloitin tänään lintujen huovuttamisen ja päivän päätteeksi 10 lintusta pyrähti oksalle:))

Aloitan linnun tekemisen leikkaamalla huovutetusta villakankaasta suikaleita, vartaloa varten 3-4 cm ja päätä varten noin 2 cm levyisen suikaleen. Rullaan suikaleista pieniä palloja ja ompelen ne pellavalangalla kiinni toisiinsa. Tässä vaiheessa on helppo kiinnittää rautalanka linnun jaloiksi.  Toinen vaihtoehto on asettaa langasta tehty lenkki linnun ripustamista varten.

Aloitan linnun huovuttamisen yleensä pyrstöstä ja samalla suunnittelen linnun kuviointia. Vartalon tikuttelun jälkeen kiinnitän pyrstön. Pyrstöön kannattaa jättää riittävästi villaa kiinnittämistä varten. Viimeiseksi huovutan pienen nokan ja kiinnitän sen päähän. Linnun pään, silmien ja nokan asennoilla saa mukavasti vaihtelua lintujen ilmeisiin.


Keskipäivään mennessä pilvet olivat rakoilleet ja saimme nauttia kauniista aurinkoisesta talvipäivästä. Ilma oikein houkutteli lähtemään ulos. Helmi on aina valmis lähtemään vauhdikkaalle potkukelkkalenkille kanssani. Tänä talvena olemme  saneet nauttia pitkään hyvistä kelkkakeleistä ja niin myös tänään. Kotiin palatessa meillä molemmilla oli mieluinen saalis, minulla iso nippu kissaksia ja Helmillä iso jääkokkare:))