lauantai 16. helmikuuta 2019

Pientä kaunista kotiin

Kaunis auringonpaiste houkutteli tänään pitkälle hiihtoretkelle jokiahteille, joten aiemmat suunnitelmani päivän askareiksi muuttuivat. Reilun kolmen tunnin hiihto osin jo upottavilla hangilla verotti sen verran voimia, että ruokailun jälkeen päätin ottaa rennosti ja päivittää toista blogiani, Värjäri kirppiksellä.  Olen tehnyt mieluisia löytöjä viime aikoina. Tästä Kupittaan Saven seinälautasesta ilahduin kovin. Tekijästä löydät enempi tietoa kirppisblogini puolelta. 
 Mikä ja missä tämä salaperäinen ovi on?
Siitäkin enempi klik!
Minulla on tapana rentoutua leikkimällä, tekemällä kaikenlaista näennäisesti tarpeetonta. Onneksi saan useimmiten houkuteltua myös isännän mukaan erinäisiin puuhasteluihini. Niin myös eilen, kun hän auttoi minua hieman tuunaamaan kirpputori löytöäni. 

Teimme syksyllä hieman pintaremonttia ja siinä yhteydessä muutimme myös välieteisen komeron avovitriiniksi. Tilasimme siihen kolme lasihyllyä paikallisesta lasitusliikkeestä. Keskimmäisellä hyllyllä on isovanhempiemme valokuvia. Viikolla piipahdin kirpparilla odotellessani isäntää hartiajumpasta. Löysin juuri sopivan jugendkehyksen isoisäni kuvalle:))
Alunperin olin suunnitellut tänään ottavani viimeisetkin joulukoristeet pois, niitä löytyy vielä muurin päältä ja ikkunoiden välistä! 
Määrä oli myös käydä läpi viherkasvit ja vaihtaa osalle uudet mullat.
No, se sai jäädä tältä päivältä, kun valkeat hanget houkuttelivat ulkoilemaan. Huomennakin suuntaamme jokiahteille hiihtämään, jos vain aurinko ei päätä pitää vapaapäivää,  kukkien huolto saa jäädä tulevalle viikolle!
Mukavaa ehtoota ja sunnuntain rauhaa itse kullekkin:))

6 kommenttia:

  1. Pieni puuha piristää, miksei isompikin.
    Kolmen tunnin hiihtolenkki on kyllä hatunnoston väärtti. Samoin tuo kukkahuoneesi! Ja onhan paljon muutakin. Kurkkasin linkkien taakse, Värjärin kirppikselle pääsin, mutta salaperäisestä ovesta ei. Linkki ei mulla toiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaikkinainen touhusteku on hyvästä. tänään laitettiin paremmaksi, viisi tuntia sujakoitiin pitkin hankia ja sen päälle otin pikkuiset tirsat, en edes kehtaa sanoa kuinka pitkät;)
      kiitti huomiosta, korjasin linkin ja nyt pelittää.

      Poista
  2. Tännään on kyllä ollut hieno ulkoilukeli. Flunssankourissa vain katselen joelle johon on jälleen ilmestynyt sulapaikkoja. Valtava määrä sinulla viherkasveja, upeaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin täälläkin, ihana aurinkoista jha lämmintä, jos ei tuuli satu. harmitus sentään, toivottavasti flunssasi tokenee ja pääset viel keväthangille ennen kuin ne kokonaan hupenevat. totta, välillä oli vuosia ilman viherkasveja, kun oli niin paljon muuta, nyt olen jälleen palannut viherkasvien pariin. niiden kanssa puuhastelu on myös yksi suurista nautinnoistani;)

      Poista
  3. Kiinnitin kans huomion kukkamäärään, kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. viherkasvit ovat taas vallanneet kotimme viime vuosina, kiitos Maarit:))

      Poista