sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Huovutettuja lämmittimiä moneen menoon

Nuoret harrastavat avantouintia. Pojalla tahtoo nilkat palella, joten sain taas kerran mielenkiintoisen haasteen tehdä nilkanlämmittimet. Aikani asiaa pohdittuani päädyin tekemään lämmittimet huovuttamalla. 
 Pesukoneesta oton jälkeen ei aina voi olla ihan varma mitä saa aikaiseksi;)
Venytin huovuttamani neuloksen pojan jalkaan sopivaksi ja sitten olikin vuorossa se hauskin vaihe eli kuvion neulahuovutus. Poika halusi pingviinit lämmittimiinsä, joten ei auttanut muu kuin googlettaa kuvia pingviineistä.
 Ihan näköiset näistä veijareista taisi tullakkin:))
Jos joku erehtyy luulemaan, et mul sujuu kaikki projektit kuin Strömsössä, niin erehtyy pahan kerran. Nytkin ensimmäisen huovutus yritykseni kanssa kävi vähän samaan tapaan kuin vanhassa kansansadussa, missä hiiri takkia kissalle ompeli. Ei tullut nilkanlämmittimiä vaan ranteenlämmittimet! Monestihan käy niin, et aluksi pilalle mennyttä työtä voi käyttää jollain konstilla tuunaten. Niinpä nytkin käyttämällä aiemmin huovuttamaani mallitilkkua lisänä, sain tehtyä oivat ranteenlämmittimet pojalle. Etsin nappivarastostani lämmittimiin sopivat ulsterinnapit, missä oli aidot nahkalenkit napin kiinnittämistä varten. Värisävyt sopivat täydellisesti pojan neuleseen. Hyvä minä!


Meillä on loppu kuusta isännän tädin syntymäpäiväjuhlat tiedossa. Olen joskus vuosia sitten tehnyt hänelle huovuttamalla käsivarrenlämmittimen. Viimeksi kyläreissulla totesin sen jo aikansa palvelleen ja päätin tehdä hänelle uuden lämmittimen aina palelevaan vasempaan käsivarteensa. Huovutustyö on hyvä aloittaa mallitilkun tekemisellä ja laskea siitä kutistuminen. Uudessa pesukoneessani 40 asteen pesuohjelmalla ja 1000 kierroksen linkouksella neulos kutistui 25 %. 
Venytin lämmittimen kukkamaljakon päälle kuivumaan. Tapetista ja kirpparilta hankkimastani pöytäliinasta sain idean huovuttaa kesäkukkia ja perhosia lämmittimeen. 
Kaivoin esille myös vanhoja Käsityölehtiä, koska niissä oli aikoinaan todella kauniita silityskuvioita. Löysin myös näitä kauniita perhjoskirjontoja kukkien lisäksi. Huovutusvillat olen itse värjännyt luonnonväreillä, osan kasveilla, osan sienillä. 
No onkos tullut kesä kesken räntäsateiden!
Tein kaksi erikokoista käsivarrenlämmitintä varmuuden vuoksi. 
Tykkään pienistä yksityiskohdista. Nytkin leppäkerttu istahti yhdelle päivänkakkaralle:))
 Minusta tuntuu, et oikeassa kädessä oleva lämmitin on tädillekin liian iso, joten siitä tuunaan varmaan itselleni säärenlämmittimen myöhemmin. Täytyy sit vain tehdä toinenkin.
 Kesä ja päivänkakkarat, mikäpä sen mukavampaa,
oikein mukavaa sunnuntaita itsekullekin.

20 kommenttia:

  1. Mahdottoman hienoja, aivan ihanat nuo pingviinit! Ja kukkaslämmittimet, tuli todellakin kesä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. poikakin tykästyi niihin ikihyviksi. teki heti jatkotilauksen saunahatusta, miniälle pitäis myös sellainen huovuttaa. kukkaislämmittimiä oli kovin mieluista tehdä, annoitpa niille kivan nimen, kiitos Saila:))

      Poista
  2. Vastaukset
    1. kiitos kaunis kommentistasi M.T.Ainasoja, mukavaa kun piipahdit blogissani, tervetuloa toistekin:))

      Poista
  3. Suloistakin suloisimmat pingviinit <3
    Alkoi kummasti poltella tuo huovuttaminen taas minuakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niistä tulikin melkoisen ilmeikkäät veijarit. kiva kuulla, taidat kaivella villat esiin viel näil lumil;) tuolta Huovutus sivustolta löydät minun aiempia huovutustöitäni, jos kiinnostaa.
      Idearikasta viikkoa Sinulle, saimmehan jo uuden krapuiluhaasteenkin!

      Poista
  4. Aivan ihania huovutustöitä! Itelle oon kans suunnitellu lakkia, mut millekkähän talvelle tulis tehtyä :) Mie oon kans laskenu, et 25% on aika soppeli kutistumisvara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty Maarit;) mul on nyt tilauksessa kaksi huopahattua avantouimareillemme, kait ne joskus syntyy kunhan taas inspis iskee.
      niin monet seikat vaikuttaa neuloksen huopumiseen, mut tosiaan hahtuvalangalle 40 asteessa tuo 25 % tuntuu olevan aika oikea kutistumisvara.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. kiitos kaunis Kruunu Vuokko:)) innostuin taas pitkästä aikaa näistä huovutuksista kun mietin sopivaa syntymäpäivälahjaa.

      Poista
  6. Ihanat kukkaset! Ja tulipa sovivasti kun juuri yksi tuttava kyseli paljonko neule mahtaa kutistua huovutuksessa ;) pitää sanoa että kokeile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava juttu Jokke:)) aina kannattaa tehdä mallitilkku ja huovutuskokeilu ennen isompaa työtä. niin monet seikat vaikuttavat siihen, miten neulos huopuu. ja siitä huolimatta, et olisit tehnyt kaikki samalla lailla, niin voi tulla ylläreitä suuntaan tai toiseen. siinäpä tämä huovuttammisen hauskuus piileekin!

      Poista
  7. Tosi ihanat nilkan lämmittimet ja tietysti kaikki muukin tässä kuvattuina.Samoin edellisen postauksen hiihtovarusteneuleet.👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on niin mukavaa, kun nuoret pyytävät tekemään erilaisia juttuja, itse ei aina keksi mitä tekisi. minullahan pitää olla aina joku käsityöprojekti käsissä. varsinkin nyt jää paljon aikaa iltaisin menetettyämme rakkaan Helmimme.

      Poista
  8. Oi miten ihania huovutettuja juttuja, todella piristäviä, kauniita ja eritoten lämmittäviä! Voi miten surullista oli, että Helmin mainen matka päättyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Kivipellon Saila. Helmi jätti niin suuren aukon elämäämme, ettei siihen ole oikein vieläkään tottunut, ikävä hiipii usein vieraaksi.

      Poista
  9. Kivan näköisiä huovutuksia. Taiteellisella otteella tehty ja lopputulos on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli tosi hauskaa huovuttaa pitkästä aikaa. nyt jo uusia ideoita versomassa;)

      Poista
  10. Pingviinejä, oih, ihan mykistyin tällaisista huovutuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huovuttaminen on todella mielenkiintoista, koskaanhan ei voi olla täysin varma siitä, millainen lopputulos on;) oletko Sinä koskaan harrastanut huovuttamista?

      Poista