Varpuvispilän teosta

Aiemmassa postauksessani Härkimien teosta ja vähän perinteistäkin klik! kerroin Amurin Työläismuseokorttelin pyynnöstä valmistaa heidän kesänäyttelyynsä pari härkintä ja varpuvispilää. Olen kirjoittanut aiemmin varpuvispilän teosta seikkaperäisemmin Oppia ikä kaikki-postausteni sarjassa klik! Siinä olen kuvannut itä-hämäläisen oppimestarini varpuvispilän valmistamista vaihe vaiheelta. 

Tämä on parasta aikaa tehdä varpuvispilöitä. Koivujen ollessa hiirenkorvilla, niistä irtoaa kuori helpoiten. Yhtä vispilää varten tarvitaan vähintään neljäkymmentä monihaaraista oksaa. Oksia kannattaa kerätä hieman enempikin, koska kaikki ei aina ole niin sopivia vispilään. 

Ensimmäiseksi oksista riivitään lehdet pois. Käsien suojana kannattaa käyttää hanskoja, koska muuten riipiminen kuivattaisi ja mustaisi käsiä melkoisesti.

Sitten on vuorossa varpuvispilän ehkä se ikävin työvaihe, oksien kuoriminen. Parhaiten se sujuu terävällä puukolla. Itselläni on tapana pitää kuorittavaa oksaa polven päällä ja vetää puukolla kevyesti sen kuori rikki. Näin keväällä hiirenkorvien aikaan kuori irtoaa todella helpolla pitkinä siivuina. 

Tässä vaiheessa kannattaa samalla myös ohentaa puukolla vuollen oksan tyveä, jotta kädensijasta ei tulisi liian paksua. 

Sirommista oksista saa tehdyksi siron vispilän kevyeen hämmentämiseen. Puurojauhojen tai lettutaikinan hämmentämiseen on käytettävä isommista oksista tehtyä tukevampaa vispilää. Yhteen vispilään käytetään neljäkymmentä oksaa ja lisäksi tarvitaan oksia pantojen tekoon. 

Vispilän sitomiseen tarvitaan kolme pantaa. Tavallisimmin pannat tehdään haarattomista hieskoivun vesoista tai pitkistä oksista. Kestävän pannan voi tehdä myös juurista. Tässä valmistumassa panta  kuusenjuuresta. (Teen juuripantojen tekemisestä vielä myöhemmin oman postauksen.)

Kun tarvittava määrä oksia on kuorittuna, niin päästään vispilänteon hauskimpaan työvaiheeseen, oksien asetteluun pantaan. Siihen, miten oksat asetellaan pantaan, on erilaisia tapoja. Itä-hämäläinen oppimestarini opetti minulle aikoinaan oksien asettelun kymmenen oksan nippuina vuorotellen pannan molemmin puolin. 

Siromman lopputuloksen saa, kun asettaa oksat pareittain pannan molemmin puolin. Ainakin pienessä varpuvispilässä mielestäni kannattaa käyttää tätä tapaa. Nämä ovat vähän makuasioita, molemmilla sidontatavoilla saa varmasti tehtyä tukevan ja kauniin vispilän. 

Vispilän kädensija supistetaan perinteisesti tiukaksi sitomalla sidontavitsas kädensijan ympärille. Sidontavitsaksen sijaan voi käyttää myös hyvin napakasti istuvaa pantaa. Vasemman puoleisessa vispilässä käytetty sidontavitsasta ja oikeanpuoleisessa tehty tiukka panta sitomaan kädensija napakaksi. Kolmas sidontapannan yläpuolelle laitettava panta, on ns. valepanta, mikä supistaa oksat tiiviisti vispilän muotoon. Tässä vaiheessa leikataa ulospäin harottavat oksat pois. Vispilän kädensija siistitään ja leikataan sopivaan mittaan, samoin kuin vispilän latvuskin. Parhaiten se käy terävillä oksasaksilla.

Tässä tuli kerrottua lyhykäisesti hiirenkorvilla olevien hieskoivunoksien muuntuminen varpuvispiläksi. Mukavaa hommaahan tämä on ilta puhteena tehdä. Itse istuksin kasvihuoneessa oksia kuorimassa, samalla mustarastaan lurituksia kuunnellen ja kevään kasvun ihmettä seuraten:)) 

Jos puutarhassa tulee tarvetta kaataa koivuja, niin tutkaile voisiko niiden oksista tehdä jotain tarpeellista, jos ei varpuvispilöitä, niin varpuluutia ehkä tai risukransseja varastoon tulevia käyttötapeita varten. Jos pieni näpertely ei innosta, niin voihan oksista aina tehdä ronskin risuaidan pihan öttiäisten hyödyksi ja omaksi iloksikin.

Nämä varpuvispilät matkasivat Tampereelle ja 

toiset kaksi jäivät omaan käyttöön odottamaan tosi toimiin pääsemistä. 

Seuraavassa perinnetieto- postauksessani kirjoitan juuripantojen tekemisestä.