sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Uskollinen Puodin vahti


Helmi on innoissaa uudesta tehtävästään Puodin vahtina. Uskollinen vahti istuu rappusilla ja haukahtaa merkiksi tulijoista. Tulijoiden ei kuitenkaan tarvitse pelätä vahtiamme, koska se on luonteeltaan kiltti koira ja reakoi vain uhkaavasti käyttäytyviin vieraisiin mahtipontisella haukunnalla. 
Puodin avajaiset ovat onnellisesti takanapäin ja nyt voin taas keskittyä käsitöiden tekemiseen. Jos ilmat pysyvät edelleen näin lämpiminä aion hiukan myös vielä värjätä alku viikosta. Tänäin sain valmiiksi viikolla aloittamani oranssin villamaton sekä illalla kudoin röyhelö kaulahuivin Wendy frills langasta.


Parina päivänä olen opettanut rastojen huovuttamista ystävilleni. Testasimme uuden huovutustilan toimivuutta pihasaunamme pesutilassa. Huovutuspöytänä toimi hyvin kapea metallipenkki, minkä nostimme sopivalle työskentelykorkeudelle kahdella harkkotiilillä. Kun pöydän asettaa poikittain, niin kaksi huovuttajaa pystyy hyvin työskentelemään yht'aikaa. Huovutusalustana iso kuplamuovi on käytännöllinen. Tarpeeksi isona se on helppo taittaa myös huovutettavan työn päälle. Saippualiuoksen teen palamäntysuovasta.





4 kommenttia:

  1. Olen täällä ihan tarinässä, huovuyusta olisi kiva kokeilla tällä tekniikalla. Olen ainoastaan neulehuovuttanut joskus.

    VastaaPoista
  2. hei tuumasta toimeen vain, vesihuovutus (märkähuovutus) on varsin yksinkertainen perustekniikaltaan ja tarvittavat välineet löytyy varmasti kotoa villaa lukuunottamatta. Kattila veden lämmittämiseen, joku pari laakea astiaa (itse käytän vesivateja), missä voit vuorotellen kuumentaa ja viilentää huovutustyötäsi, kuplamuovia, mäntysaippuaa ja keittiönpöytä työtasoksi soveltuu alkuun varsin mainiosti. Ja vesihuovutus on todella terapeutista! tsemppiä kokeiluihisi Kuvittelija
    ps googlettamalla löydät tietoa perustekniikoista enempi tai poikkea kirjastoon, ainakin kotikuntani kirjastossa on toistakymmentä hyvää kirjaa huovutuksesta lainattavissa

    VastaaPoista
  3. Helmi taitaa olla elementissään portailla Puodin vahtina. Pitäähän koiralla oma hommansa olla.
    Energistä värjäysviikkoa, ilmatiede on lupaillut tosi lämpimiä ilmoja. Täälläkin on lumet saaneet kyytiä, mutta edelleen maa on valkoinen. Hiihtämään en viitsinyt, kun oli niin märkää.

    VastaaPoista
  4. täälläkin ollut tosi harmaa päivä, joten hyvin joudin puuhastelemaan käsitöideni parissa. saas nähdä koska täällä pääsee hiihtelemään, tosin en vielä yhtään kaipaa lunta, kun on ne mesiangervon juurakot vielä nostamatta

    VastaaPoista