maanantai 12. marraskuuta 2012

Mustavalkomaanantai#137 Lapsuusmuisto

Lapsuudestani on vain muutamia valokuvia, koska kotonani ei ollut kameraa. Tämän kuvan on ottanut isäni sotakaveri, joka oli tullut kyläilemään muutamaksi päiväksi isäni luo. Vierailusta jäi minulle hauskoja muistoja, sainhan pukea päälleni naapurin mamman ompeleman ihanan kukkamekkoni tavallisena arkipäivänä, kuljeskella isän ja hänen kaverinsa kanssa pitkin maita ja mantuja ja kaikkein hauskinta oli kun otettiin paljon valokuvia. Kuvassa olen isoveljieni kanssa aitan rappusilla. Muistan vieläkin miten melkein tikahduin  nauruuni, minusta oli niin hullunkurista katsella veljieni hassuttelua nukkieni kanssa.

6 kommenttia:

  1. Hyvä ettei tappelua tullut, kun veljet koskivat aarteisiisi. Mutta tällaiset kuvat ja muistot ovat aarteita.

    VastaaPoista
  2. eihän sitä vieraiden aikana sopinut nahistella. harmi vain, että minulla ei ole enää nukkejani, ne on loppuun leikitty kymmenien äidilläni perhepäivähoidossa olleiden lasten leikeissä. toisaalta ihan hyvä niin, tuottivat paljon iloa, eivätkä pölyttyneet hyllyssäni toimettomina.

    VastaaPoista
  3. Olet tosi rimppakinttu nätissä mekossasi. Olen melkein kade tuollaisesta lapsuusmuistosta, itsestäni ei juuri ole kuvan kuvaa, kun olen ollut ihan pieni.

    VastaaPoista
  4. sanos muuta, mutta hyvä niillä oli koikkelehtia pitkin mantuja ja kiipeillä pihatuomessa:)) niin kamera oli melkoinen harvinaisuus vielä 50-luvulla ja kuvia siksi vähän monellakin. nyt niitä taitaa sen sijaan olla vähän liian kanssakin

    VastaaPoista
  5. se oli ikimuistoinen kesäpäivä, kaikki olivat iloisia, aurinkopaistoi ja saimme mennä uimaan keskellä päivää vaikka juurikasrivit eivät olleet vielä harvennettu siltä päivältä

    VastaaPoista