lauantai 24. marraskuuta 2012

Päivän askareita 1


Kosteat, lämpimät päivät ovat Värjärin mieleen. Karvejäkälä imee itseensä paljon vettä, joten sitä on näin ollen helppoa kerätä. Aamulenkillä Helmin kanssa löysin paljon isoja karvejäkälän peitossa olevia oksia, sain kerättyä ison pussillisen jäkälää. Illansuussa keitin niistä väriliemen, jonka jätin yön yli seisomaan.  Tarkoituksena on värjätä lauantaina 3 vyyhteä 4-säikeistä harmaata lankaa. Lisäksi puretan alunalla valmiiksi 17 vyyhteä karappijuurella ja kokenillilla värjäystä varten. Langoihin pitää sitoa ns haltijalangat, jotta vyyhdet eivät sotkeudu värjäyksen aikana sen tuhannelle sykkyrälle. Haltijalangan tulee olla kestävää lankaa, sidoin vyyhdet kalalangalla. Tämän jälkeen laitoin kaikki 20 vyyhteä isoon muovisaaviin kostumaan. Lankojen tulee olla täysin märkiä ennen puretusta/värjäystä, jotta saadaan mahdollisimman tasainen värjäystulos.
Pimeys oli jo laskeutunut ennen kuin sain lopetella puiden lisäämisen padan alle, tuleehan jäkälälientä keittää parisen tuntia.



Puodissa ehtii puuhastella illan aikana kaikenlaista asiakkaita odotellessa. Isäntä ehti keriä monta vyyhteä Helmin tarkkaillessa työn sujumista. Vyyhdinpuussa parhaillaan kokenillilla värjätty lankavyyhti. Osa langoista jätetään kerälle ja osa vyyhditään uudelleen kerältä. Villalanka säilyy parhaiten vyyhdillä, kerällä se helposti hiukan venyttyy, jos kerä on kovin tiukkaan keritty. Korista löytyy raparperinjuurella ja koivunkarvejäkälällä värjättyjä lankoja.
Itse ehdin virkkaamaan uuden pyörötakin lähes valmiiksi illan aikana.

13 kommenttia:

  1. Kävin tykkäämässä Värjärin Puodista FBssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva juttu, kiitos tykkäämisestä Kaari3:)) tuo fB maailmakin on mulle ihan uusi juttu. en osaa toimia siellä vielä kovinkaan hyvin, kun en tunne sen sielunelämää...

      Poista
  2. Täällä kädet ahkeroivat jokaisena päivänä. Mistä ihmeestä puristat tuon kaiken energian?
    :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...taitaapi vuosia patoutunut energia pursuta ulos;)) energiaa näyttää piisaavan sielläkin päässä, arvelenpa Sinun jo käyneen aamu varhain pikku kanalassasi. päivän valjetessa sit uudelleen päästämässä pikku kanasesi ja vähän isommatkin ulos maata tonkimaan. maatuvien lehtien alla odottaa herkkupalat

      Poista
  3. Ihanan kauniita lankoja jälleen! Tuo kokenilli on niin arvokasta, etten ole vielä raaskinut sillä värjätä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tykkäämisesi tuntui mukavalta:)) itsekin värjärinä ymmärrät, miten paljon työtä ja aikaa värjäämiseen liittyy ja siksi onnistuminen tuntuu todella hyvältä. kokenilli on kieltämättä kallista, toisaalta se on myös tosi riittoisaa eli värjäät 8 g:lla 100 g vyyhden. sain muuten eilen Riihivillan Leenalta tosi hyvän vinkin kokenillen kanssa värjäämisestä. langat kannattaa kuulema esipurettaa vähintäin viikkoa aiemmin kun aikoo värjätä, Leena itse käyttää jopa yli kuukausi aiemmin purettamiaan lankoja. Näin väriä ei irtoa niin paljon ensimmäiseen huuhteluveteen. tätä aion kokeilla nyt itsekin eli tänäin purettamani langat kokenilli värjäystä varten värjään vasta ensi viikonloppuna. Itse olen aiemmin purettanut langat 1- 2 pv ennen eli en ole kuivannut niitä välillä kuten Leena tekee. Ensimmäiseen huuhteluveteen lisään desin verran etikkaa, mikä sitoo väriä myös mielestäni aika hyvin. Silti olen kirjoittanut aina lankavyyhteen, et ei pidä käyttää vaaleiden lankojen kanssa, koska voi päästää väriä. ekassa jälkiväriliemessä värjätyt langat eivät enää päästä ja niitä voi yhdistellä vaaleisiinkin lankoihin.

      Poista
  4. Tässä vain istun, ihailen ja ihmettelen taitajan toimia.

    Jatkan vielä sen verran edellisen haasteen jutustelua, että Seilissä tuli tosiaan käytyä. Hieno paikka. Myös Iso-Kuusinen Airiston toisella puolella oli mieleen, mutta erityisesti Sandön hiekkasärkistä tytöt tykkäsivät. Ei uskoisi että Suomen merillä on niin upeat ja pitkät särkät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli mukavaa tulla patojen äärestä hiukan syömään ja löytää näin mukavia viestejä:)) elävästi mieleeni nousi kesäiset veneretkemme, saaristomme on todella kaunis, kaipaan edelleen päästä vesille, niin myös isäntä. valitettavasti vain veneemme nököttää takapihallamme lahoamassa...

      Poista
  5. Värjätyt lankasi tuovat väriä tummiin päiviin :)Enpäs tiennyt, että jäkälälläkin voi värjätä lankoja, kiva oppia aina jotain uutta ! Minä harjoittelen virkkaamaan mattoa tällä hetkellä, ei meinaa onnistua..Ei taida olla minulla virkkaajan peukaloa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oppia ikä kaikki! nautin itsekin siitä, aina oppii jotain uutta kunhan vain pitää aistinsa avoimena.
      uskompa Sinun onnistuvan kunhan maltat vain rauhassa harjoitella. et aivan pienestä aloittanutkaan virkkuuharjoituksiasi! autan mielelläni, jos siltä tuntuu. suurin ongelma pyöreän maton virkkaamisessa lienee se, että lisää joko liian vähän tai liikaa silmukoita;)) yksinkertainen keino testata oikea silmukkamäärä per kierros on asettaa virkkuu välillä lattialle ja tarkistaa ettei se kellota mistään.

      Poista
  6. No tosiaan, nämä säät suosivat sinun värjäyspuuhiasi ja aika huima määrä lankavyyhtiä saa taaskin värinsä. Sulla on hyvä vaihde päällä.

    VastaaPoista
  7. oikea turbo! ilmat on niin hyvät, et on oikein ilo värjäillä:))

    VastaaPoista