sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Päivän askareita 2


Ihana aurinkoinen päivä puuhastella väripatojen äärellä. Eilen aloittamani värjäyssessio jatkui heti aamunvaljettua tulien virittelyllä värjäyspadan alle, puodin porinmattiin, saunan tulipesään sekä saunakamarin uunin. Kotvanen siinä kuluikin ennen kuin sain kaikki tulet syttymään. Keräsin omenapuista jäkälää odotellessani vesien kuumenemista värjäämistä ja lankojen purettamista varten. Keittelin jäkälää yli kaksi  tuntia rautapadassa samalla kun värjäsin lankoja.
 
Lämmitin kolme harmaata lankavyyhteä vaiheittain veden lämpötilaa nostamalla  noin 50 asteisiksi saunalla. Vyyhdet pääsivät eilen keittämääni karveliemeen ilman puretusta. Pidin väriliemen tunnin ajan noin 80 asteisena. Värjäysliemi oli harmaata, aprikoin mielessäni mahtaako siitä irrota yhtään mitään. Tyytyväisenä sain kuitenkin havaita kauniin vihreän värin ilmestyvän langoihin. Usein väriliemen väri ei vielä kerro sitä, mitä kaunista väriä se tarjoaa värjärille. Langat saivat jäädä vielä värjäysveteen seisomaan yön yli.


Puretin alunalla kaksi vaaleaa vyyhteä teräskattilassa puodin porinmatilla. Aikamoista edestakaisin kulkemista koko aamupäivä, kun  tulipesät ovat kaukana toisistaa. Takapihalla värjäyspadat, saunalla kuumennan vedet lankojen esilämmitystä varten ja sit vielä puodissa lankojen puretuskattila. No liikunta tekee hyvää. Puretetut langat värjäsin jo aiemmin keittämilläni krappi- ja kokenilliliemillä. Olin molemmissa värjännyt aiemmin jo yhden satsin lankaa. Nyt yhdistin liemet ja värjäsin siinä  purettamani kaksi vyyhteä. Ja miten kauniin värisiä niistä tulikaan.

Iltapäivällä puretin alunalla vielä kahdeksan vyyhteä vaaleaa lankaa  takapihan isossa vesipadassa. Isäntä sytytteli vuorostaan tulet, kun  olin manaillut aamuista urakkaani ja ehkäpä hiukan myös valitellut kunnon pilkkeiden loppumista. Jätin langat puretusliemeen ja huomenna nostan ne vasta kuivumaan. Viikolla värjään osan krappijuurella ja loput kokenillilla vasta ensi viikonloppuna.

Aamulla aloitan jäkälällä värjäämisen eli värjärin askareista postaus jatkuu huomenna.


11 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoisia nuo sinun värjäykset!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taidan olla hurahtanut pahemman kerran värjäämiseen;))

      Poista
  2. Tekisi mieli alkaa kokeilla ja lankaa värjätä, niin mielenkiintoiselta touhusi vaikuttaa. Mutta on se sen verran vaativaa, ettei kuntoni eikä taitoni riitä, eikä tilat eikä mikään muukaan, mutta kai sitä haaveilla saa. Ja ihmetellä tätä ahkeruuttasi ja taitoasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haaveileminen ja unelmat ovat tärkeä osa elämäämme,ilman niitä moni harmaa päivä näyttäisi vielä synkemmältä. ihminen oppii sen minkä haluaa, toisaalta heponi kengittäjää lainaten "jokaisen en tarvitse osata kaikkea". ihailen maalauksiasi, lasitöitäsi, runojasi, kiva käydä vuoroin kylässä nauttimassa kättemme töistä:))

      Poista
  3. Olipas monimutkaista hommaa, putosin kärryiltä jo ensimmäisessä mikä se nyt olikaan! Mutta toki tiedän, että luonnonväreistä tulee väreistä kauneimmat!! Hyvä sinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sain ehkä vain kuulostamaan mutkikkaalta, ei ole vaikeaa sinänsä, vaan vain monivaiheista ja aikaa viepää! kiitos kommentistasi tuulento

      Poista
  4. Hyvä, että olet saanut paljon värjättyä, kun luvataan eteläisempään maankolkkaan lumisateita oikein pyryn kanssa.
    Monessa kattilassa sulla näkyy olevan keitokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se minuakin hieman hirvittää, mut onnistuihan tää värjääminen viimeksikin lumisateessa Pyhäinmiesten tienoilla, joten miksei nytkin, jos tarvis ja tarvishan on, koska punaiset ja vihreät sävyt loppumassa
      toivottavasti en ahnehdi liikaa patoja samoille piiseille yht'aikaa, ettei tule se liian ahneelle kuuluisa loppu! eilen oli jo hilkulla, ettei karvepata kaatunut, kun siirsin kattilaa pois...

      Poista
  5. Mielenkiintoista hommaa näyttää olevan ja tulokset upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kehuistasi marjukka:)) villan kanssa puuhastelu on todella mukavaa ja mielenkiintoista

      Poista
    2. ps kiva kun olet liittynyt lukijakseni:)) tervetuloa seuraamaan Värjärin puuhasteluja

      Poista