keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Viinasillassa kevät jo pitkällä


Tulimme Viinasiltaan, lapsuudenkotiini illalla. Täällä Itä-Hämeessä kevät näyttää olevan hieman pidemmällä kuin Varsinais-Suomessa. Ihana aurinkoinen iltapäivä, olisi ollut tietty mukavampaa puuhastella puutarhassa autossa istumisen sijaan. Toisaalta oli mielenkiintoista seurata auton ikkunasta, miten luonto on hiljalleen heräämässä kesään ja ihmisetkin, Heinolassa näimme ensimmäiset ihmis uimarit Päijänteessä.
Oli ihanaa kierrellä pitkästä aikaa niin rakkaalla pihamaalla. Minulle on tullut tavaksi kiertää talo ihan ensimmäisenä ja tarkistaa et kaikki ikkunat ovat ylhäällä! Ikkunat ehjinä, lukot paikoillaan, aina ei näin ole ollut talven jäljiltä. Kaivon takana minua odotti mieluinen yllätys: valkovuokot kukkivat jo täysiään. 
Raparperit ovat muhkeina nousemassa, ehkäpä saan jo ensi viikolla tehtyä pienen sopan. Kuritin syksyllä raparperipenkkiä jakamalla isoja juurakoita pienemmiksi. Juurakot eivät joutuneet kompostiin, vaan värjärin pataan. Raparperipenkki on vanha ja vaatii edelleen jakamista, joten tulevana kesänäkin pääsen värjäämään raparperilla. 
Tuomissa on jo isot silmut kuten lehtikuusissakin. Päivällä tein kierroksen kotipihalla ja siellä lehtikuuset vielä talviunessa. Pellolla näkyy helmikuussa kaatamiemme haapojen oksia, jänöillä on ollut herkkupöytä katettuna. Harmittavan paljon oksia on kuitenkin viel korjattavaksi, isäntä jo suunnitteli nuotion polttoa joku ilta. Ilta olisi ollut aivan tyyni, ihanteellinen nuotion teolle, mut on jo myöhä ja aamulla aikainen ylösnousu sahaushommiin.
Helmi löysi pollea varten kuivamassa olleet leivät tuvasta ja käytti heti tilaisuutta hyväkseen. Helmi oli pentu iässä ensimmäiset 5 kukautta Viinasillassa ja siksi se varmaan nauttii täällä olosta ihan yhtä paljon kuin minäkin:))

18 kommenttia:

  1. Kyllä sulla onkin hieno paikka, kun lapsuudenkotisi on vielä tallella ja vielä sun käytössäsi, ihanaa!
    Ja valkovuokotkin niin paljon siellä kukkii.
    Varmaan tulikin kivoja muistoja siellä mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä on nyt kymmenes kesä kun emännöin täällä. kahden paikan ylläpito on välillä kovin työlästä ja siksi kaikkea haluamaansa ei aina ehdi ja jaksa tehdä. vanhempieni aikana täällä oli upeat perennapenkit, nyt niistä ei ole enää mitään jäljellä. onneksi luonnonvaraiset kukat menestyvät ilman hoitoakin;)

      Poista
  2. Mukavia päiviä lapsuuden kodin maisemissa ja muistoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täällä aika kuluu kuin siivillä ja hommia olis vähän liiankin kanssa. tärkein homma tällä reissulla on olla sahurin apurina pari päivää kenttäsahalla. sitten päästäänkin taapeloimaan laudat kuivumaan. eipä tartte taas haikailla punttisalille!

      Poista
  3. Kylläpä on paljon valkovuokkoja. Tuollaisista aidoista, joka on valkovuokkokuvassa, minä pidän. Siinä on sellaista maalaisromantiikkaa ;D Helmikin näyttää nauttivan täysin siemauksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vanhempani toivat Kirkkonummelta pienet mättäät valkkovuokkoja -80-luvulla ja niistä on levinnyt kaunis kasvusto metsän reunaan. täällä ei luonnostaan valkovuokkkoja kasvakkaan. minulla on ollut jo useampana kesänä menossa tuo riukuaita projekti, tarkoitus olisi tehdä pikku hiljaa aita koko tontin ympäri. nyt noin 1/3 tehtynä;)

      Poista
  4. Upea kukkameri...kyllä mieli lepää tuommoisissa maisemissa..vanha riukuaitakin, on tosi upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haluan vaalia vanhoja kädentaitoja ja siksi olen opetellut tekemään myös riukuaitaa kolmen vanhan mestarin opastuksella. kaikilla kolmella mestarilla oli omia jippoja opetettavana. nyt aidan teko sujuu jo omin käsinkin;)

      Poista
  5. Kyllä maalla on mukavaa... :)
    Ihana tuo risuaita ja valkovuokot sen edessä.

    Terkut täältä mökiltä, Jaalasta. Kasvihuone on nyt kunnossa ja odottaa taimia. Kasvilavoihin siemet kylvetty.
    On tämä vaan ihanaa aikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Anneli, nyt nautitaan täysin rinnoin keväästä ja kasvun ihmeestä:)) teiltä Jaalasta on muuten yhtä pitkä matka Heinolaan kuin meiltä täältä Viinasillasta. voitais joku kerta kesällä tehdä treffit torille!

      Poista
  6. Nautinnollisia päiviä Viinasiltaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos Siru:) tänään on satanut, no ei se kummemmin sahausta haitannut ja nyt näyttäis jo pilvet väistyvän, joten Helmi pääsee lenkille.

      Poista
  7. Mukava nähdä kuvistasi noita paikkoja. Oikeastaan melko hartain mielin kuljin kuva kuvalta. Kaikki taisi olla kunnossa?
    Valkovuokot ovat alkaneet levittäytyä upeasti. Maisemallisesti kaunista vuokot riukuaidan edustalla.
    Jospa säästäisit yhden raparperin juurakon Värjärin pataan joutumasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi tällä kertaa ikkunat ehjinä, piha on vain kovin myllätyn näköinen. naapuri joutui sen talvella lanalla työntämään puhtaaksi lumesta, lana irrotti isoja nurmituppaita, kunhan saadaan sahausurakka tehdyksi, alamme siirtelemään nurmea paikoilleen. Vuokot ovat todella kauniita riukuaidan kanssa, harmitti taas kun ei ole kunnon kameraa käytettävissä. älä huoli, kyl raparperiä jää paljon enempi maahan kasvamaan, mitä Värjärin pataan.

      Poista
  8. Voi miten ihanan keväistä siellä näyttää olevan! Raparperinjuuriväri on todella kaunista! Täällä meilläkin on värjäyspuuhat pikkuhiljaa alkamassa- varmaan lupiineilla aloitellaan....

    Oikein mukavaa ja nautinnollista viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täällä on todella kevät pidemmällä kuin v-s:ssa, koivikkokin vihertää jo kauniisti! lupiinista saa todella kauniita värejä, niitä minäkin pataani sit kesäkuulla kerään;)

      Poista
  9. Valkovuokot ja raparperit, niin se kevät tulla tupsahtaa ja ennen kuin huomataankaan alkaa lämpö helliä meitä talven kohmettamia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis aivan mahtavaa, kohta Kuvittelija ei meidän enään tarvitse kesää kuvitella, vaan se on jo ihan ovella, ji pii. voit uskoa miten ihanalta tuntui kuulla eilen käen kukkuvan!

      Poista