Radiosta soi viimeiset tahdit Musiikkia vanhasta Euroopasta, isäntä oli pakannut retkieväät reppuun, kaikki oli valmiina hiihtöretkeä varten. Suuntasimme peltoaukeaman yli Halikonjoen ylittävälle pienelle betonisillalle. Isäntä ehti ensiksi laskemaan rinnettä alas sillalle, kun itse tein kunnon akat liukkaalla rinteellä ja kesti hetken ennen kuin pääsin jaloilleni takaisin!
Isäntä huuteli, et huonolta näyttää, vesi virtaa jo sillan yli. Ylitimme sillan eilen, jäät olivat pakkautuneet sillalle, mutta onnistuimme siitä huolimatta kulkemaan siltaa pitkin.
Isäntä lähti tutkailemaan tilannetta. Hänellä on kumiset monot, joten ei haittaa vaikka hieman vettä olisikin. Minullakin on kumimonot näitä keväisiä hiihtoretkiä varten, mutta nyt en huomannut niitä vielä laittaa. Vesi virtasi solkenaan sillan yli ja en olisi siitä kuivin jaloin selvinnyt. Hiukan myös arvelutti tasapainoilu kapealla siltapaadella. Eilen sitä pitkin vielä kuljin, mut nyt alkoi hirvittämään. Huutelin isännälle vanhaa sanontaa muistelle, parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan, kierretään Tavastin sillan kautta. Nyt se piti ihan kirjaimellisesti paikkansa siinäkin mielessä, et kiertomatka pidensi hiihtoretkeämme kilometrin verran. Vanha pituusmitta virsta on 1069 metriä, vaaksa taas peukalon ja etusormen välinen etäisyys, kun sormet on ojennettuina. Ei siinä isännänkään muu auttanut kuin lähteä kiertämään pidemmän kautta.
Aurinko paistoi siniseltä taivaalta
hanget hohtivat,
kallioilta solisi kevätpurot,
ei voisi olla enää parempaa retki-ilmaa.
Hiihdeltyämme pari tuntia jokiahteilla ylitimme Vässilän peltoaukeamaa halkovan ison puron, mikä laskee Halikonjokeen.
Puron solinaa kuunnellessa söimme retkieväitä. Jokeen laskevat purot ovat syövyttäneet syvät uomat itselleen pehmeään savimaahan. Purojen yli on mahdotonta päästä keväisin hyppäämällä. Kesällä purot kuivuvat niin, että niiden yli pääsee vaivatomasti.
Myös isoimmat pelto-ojat voivat olla melko hankalia ylittää. Onneksi tämän ojan reunoilla oli vielä sen verran paakkuuntunutta lunta, että ylitys oli turvallista suksilla.
Ojan ylitettyämme olimmekin jo kohta pienellä mäntykankaalla keskellä Vässilän laajaa peltoaukeamaa. Tänne hiihdämme tai tulemme tietä pitkin potkureilla joka kevät. Nämä peltojen keskellä olevat pienet metsäsaarekkeet sulavat aina ensimmäisenä.
Isäntä istahti uhrikiveä vasten nauttimaan auringon lämmöstä. Jos oikein tarkasti katsoo, niin kuvan alalaidassa olevan männynoksan välistä pilkistää isännän punainen hiihtotakki.
Katsellessamme taivaalle piirtyneitä lentokoneiden vanoja toivotimme turvallista matkaa nuorille, jotka olivat palaamassa hiihtolomaltaan Leviltä. Meille riittää tällä erää nämä omat tutut jokiahteet ja kumpuilevat pellot hiihtomaastoksi.
Pihkon uhrikivessä (kuppikivessä) on parisenkymmentä pientä maljamaista kuoppaa. Kuppikivet ovat tödennäköisesti peräisin rautakaudelta. Niiden käyttötarkoitusta ei tiedetä täydellä varmuudella. Monenlaisia teorioita on esitetty mm ne on liitetty hedelmällisyysriittiin, uhrilahjojen antamiseen hyvän sadon toivossa, on uskottu myös kuppeihin kertyneen sadeveden sairauksia parantavaan voimaan. Kivien käyttötarkoitus on voinut olla hyvinkin arkinen, hyvällä mielikuvituksella niiden käyttötarkoitusta voi arvailla vaikka omaksi ilokseen. Tällä kertaa omana lahjana Äiti Maalle mursimme pienet leipäpalat retkieväistämme. Yritämme elää arjessamme harmoaniassa luonnon kanssa, niin että myös tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus elää tasapainoista elämää sinisellä planeetallamme.
Hiihtoretkemme jatkui pitkin jäisiä hankia jokitörmillä ja pelloilla Ahtialan vanhalle myllylle.
Tämä on yksi lempi kohteitamme Halikonjoella. Keväisin Häntälän kosken pauhu on korvia huumaava. Varmaan vanha mylly voisi kertoa mielenkiintoisia tarinoita menneiltä ajoilta, jos vain osaisin sitä kuunnella.
Valkoiset hanget kutsuivat jatkamaan matkaa.
Termospullossa oli jäljellä kuksalliset kaakaota molemmille.
Hyvin jaksoimme hiihtää vielä viimeisen kilometrin kotiin.
Mukavaa viikkoa itse kullekkin:))
Tervetuloa Suvi ja Esther Värjärin padan lukijakuntaan.
