Näytetään tekstit, joissa on tunniste isä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. joulukuuta 2014

Kaikille maamme veteraaneille kiitos


Itsenäinen Suomi juhli 5 vuotista taivaltaan oman isäni syntyessä. Nuorukaisena hän monien muiden tavoin puolusti maamme itsenäisyyttä. Kiitollisena nostimme siniristilipun salkoon kaikkien sotaveteraaniemme kunniaksi.

Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa  Teille kaikille

sytyttäkäämme kynttilät ikkunoille

ps osallistuin tällä kuvalla valokuvatorstain haasteeseen 347 itsenäisyys.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Valokuvatorstai Lepakkohymiö

   283. haaste Hymiö
Hymiö aiheesta ensimmäisenä mieleeni tuli ehkäpä yksi maailman tunnetuimmista ja viehkeimmistä hymyistä, jonka näin pari viikkoa sitten Louvressa. Sitten näin sielunisilmin kaikki kauniit lastemme  hymynaamat. Aloin selailla kuva-arkistoani, silmiini osui jo 2004 ottamani kuvat lepakoista. Löysin lepakoita siivotessani vanhaa hevostallia. Tyttäreni ei ollut koskaan aiemmin nähnyt elävää lepakkoa, joten pappa otti yhden käteensä ja näytti sitä. Ilmeet niin tyttärellä kuin lepakollakin olivat sanoin kuvaamattomat! Kuvauksen jälkeen siirsimme kaikki löytämäni lepakot heinätallin hämärään orren päälle jatkamaan uniaan. 
Täältä pääset tutkimaan muiden hymiöitä.

torstai 6. joulukuuta 2012

Valokuvatorstai 267. haaste

Valokuvatorstain haaste on Suomen 95 vuotta kestäneen itsenäisyyden inspiroimana sana VOIMA.

Voimani lähteet.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Talasrannan muistoja

Aamu valkenee aurinkoisena, pakkasta - 14 C. Ulkona on niin kaunista, että mieleni tekisi heti lähteä Helmin kanssa jokiahteille lenkille. Pitää kuitenkin odottaa hetki, josko pakkanen laskisi hiukan, niin ei Helmin tassut jäätyisi. Ja olisi omatkin varpaat varmaan koetuksella ilman lämpimiä talvikenkiä, ne ovat vielä hankinnassa. Helmillekkin isäntä pyysi minua huovutamaan tassusuojukset. Toivottavasti ne syntyvät jo viikonloppuna, jottei vanha lausahdus "suutarin lapsilla..." kävisi toteen. 

Aamun hiljaisen hetken käytin värjäyssivujen tekemiseen. Tänäin sain valmiiksi osion Lepät sivulle "Puiden lehdet, kuoret ja kävyt värjärin padassa". Värjäsin elokuussa juhannuskesällä keräämilläni lepänoksilla ja -lehdillä. Katsellessani kesäisiä kuvia mieleni täytti kauniit kesäiset muistot ja piipahdinpa taasen lapsuudessanikin. Kuvassa vanhempani, isoisäni sekä sisaruksiani lähtemässä souturetkelle talasrannasta. Kuva on otettu 60-luvun alussa. Kuvassa on sama vene, joka on vieläkin käytössämme. Isäntä tervasi sen kesällä, kun sai ostettua hyvää venetervaa. Vene on iso, mutta todella hyvä ja kevyt soutaa. Näin naisihmisen näkökulmasta siinä on vain yksi vika, se on liian raskas minulle yksin vetää takaisin talaaseen. Vintturi se olla pitäisi, jos aikoisin veneen talaaseen saada yksikseni.



lauantai 20. lokakuuta 2012

Lapsuuteni muistoja


Rauhallinen aamuhetki on parasta aikaa väsätä blogitekstejä. Tänään vuorossa oli kuusen käpyjen käyttö villalankojen värjäämisessä. Teksti liittyy sivustoon Puiden lehdet, kuoret ja kävyt värjärin padassa. Aihe sai ajatukseni lentämään lapsuuteni ruusunpunaisiin muistoihin. Kuvassa istun kaksi vuotiaana Nöpö kissa sylissäni oravahäkin edustalla. Valitettavasti Tikusta ja Takusta ei löydy kuvaa albumistani. 

Olin isän oma tyttö. Aina kun isäni lähti jonnekkin juoksin perässä huutaen "Ota Oma mukaan". Luulin nimeni olevan Oma, kun isäni aina kutsui minua isän omaksi tytöksi. Albumistani ei löydy yhtään kuvaa, missä olisin äitini kainalossa saatika sylissä. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että äitini ei olisi minua rakastanut tai että itse en olisi äidistäni välittänyt. Päinvastoin, äitini oli minulle erittäin läheinen ja tärkeä, vieläkin usein häntä kaipaan ja kerron myös lapsilleni heidän mummostaan. Tyttäremme ei ollut edes syntynyt hänen kuollessaan ja keskimmäinen lapsemmekin oli vasta 3 viikon ikäinen. Äitini oli ahkera työihminen. Koskaan en nähnyt hänen istuvan jouten. Jos mitään muuta ei ollut, niin sitten ainakin kudin kädessä. Karjahuushollin, oman perheen ja vuodepotilaana olevan anoppinsa hoidon ohella, hän ehti kutomaan mattoja kahvipaketista kirkonkylän rouville, parsimaan ja paikkaamaan, kutomaan sukat, lapaset ja villapuserot väelleen, lihtaamaan pellavat ja kutomaan niistä kauniita pöytäliinoja ja lakanoita. Tunnistan itseni hänessä. Äitini on opettanut minulle uskomattoman paljon, mutta paljon enemmänkin hän olisi kyennyt opettamaan, jos vain olisi saanut olla luonamme edes hitusen kauemmin.