maanantai 3. joulukuuta 2012

Mandala 16

 aiheena on "..... en unohda koskaan!  

Joulukuusen hakeminen, lapsuudessa yhdessä isän ja vanhempien sisarusten kanssa, aikuisena oman perheen perustamisen jälkeen yhdessä mieheni ja lastemme kanssa, ensin kaksistaan, sitten kolmistaan, nelistään ja lopulta meitä olikin jo viisi kuusen hakureissulla. Useimmista on jäänyt jonkinmoinen muistikuva, mutta yhtä en unohda koskaan, vaikkei siitä ole olemassa todisteena edes yhtä ainoaa valokuvaa. Haimme tyttäreni kanssa yhdessä ilman satulaa ratsastaen rakkaalla pollellamme joulukuusen Satumetsästämme. Ratsastimme kotiinpäin kuusi kainalossani, tyttäreni istu edessäni, ponimme kulki rauhallisesti lumista metsänrinnettä alas kotia kohti sinisen hetken syventyessä talviyön pimeydeksi.

24 kommenttia:

  1. Parhaista hetkistä, muistoista, ei edes valokuvaa tarvita, koska muisto on syöpynyt niin syvälle sisälle niin tarkasti, että sen voi ottaa esille koska tahansa ja tarkastella.
    Olet ottanut kauniin muistosi esille ja tehnyt siitä mandalan. Juuri tällaisia muistoja varten mandalat ovat, niin kauniita, että lukija herkistyy. Joskus voi olla toisinpäin, että kokemus on niin rankka, ettei siitä pysty kertomaan, mutta mandalan siitä voi tehdä.
    Onneksi muistosi on kaunis ja saa katsojankin joulumielelle, kiitos :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jokaisella meistä on sekä kauniita että vähemmän kauniita muistoja, tällä hetkellä haluan ottaa esille vain kauniita, kiitos uuna sanoistasi ja kaikesta muustakin

      Poista
  2. Wunderschön dieses Gefühle der Geborgenheit und Liebe mit der Natur und Kind entströmt das Mandala !
    Lieben Gruss Elke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielen Dank Elke. Willkommen auf dem "Hexenkessel" Leser.

      Poista
  3. Muistot ovat äärimmäisen arvokasta rikkautta. Usein ne ovat suuri energian ja voiman lähde.
    Tekstisi herätteli omiakin muistojani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on totta. kauniit muistot voivat valaista pimeän maiseman edessämme

      Poista
  4. Oi, oikein sininen hetki tulee mieleen. Mandalasi muisto on oikein jouluinen keltaisine tähtineen :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunis muisto, sopii oikein hyvin näin joulun alle. Sininen hetki tulee hyvin esille mandalassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuntuu hyvältä kun lukijani tavoittavat ajatukseni ja tunnetilani mandalassani. äitini opetti minut rakastamaan sinistä hetkeä, hän saattoi pysähtyä yht'äkkiä navettapolkua kulkiessamme kuiskaten hiljaisuuteen "Miten kaunista, kiittäkäämme Luojaamme tästä kaikesta".nämä muistot lapsuuteni sinisistä hetkestä elää yhä rakkaan tyttäreni nimessä Sini ja niitä haluan myös hänelle suoda

      Poista
  6. Unohtumaton muisto. Joitakin asioita jää lähtemättömästi mieleen. Teillä näin kaunis ja sopii niin hyvin tähän joulun kynnykselle.

    VastaaPoista
  7. Ihana muisto. jonka olet kauniisti piirtänyt. Satumetsän kuusi kaunisti jouluanne!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. tämä mandala haaste on ihmeellinen, se sai minutkin tarttumaan lyijykynään, en ole tosiaan piirtänyt vuosikymmeniin mitään vastaavaa

      Poista
  9. Mukavia tunnelmaisia muistoja.
    Kaunis sinisen hetken mandala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämän kaltaiset muistot vievät eteenpäin silloinkin, kun ei jaksa huomata edes sinisen hetken kauneutta

      Poista
  10. Ein wunderschönes Mandala, es strahlt viel Gelassenheit aus in der Erwartung des Lichtes. Eine wundervolle Erinnerung.
    Herzliche Grüsse, Sichtwiese

    VastaaPoista
  11. kaunis jouluinen muisto sinisessä hämyssä, keltaisten tähtien ympäröimänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. useimmiten joulutähti on saanut luoda kaunista valoaan ja rauhaa kotiimme, vain ne kerrat haluan tallettaa muistojeni aarrearkkuun.
      kiitos vierailustasi Queenvickans, tervetuloa toistekin kyläilemään:))

      Poista
  12. Tässä on sitä entisajan vahaa kaunista romantiikkaa, sitä jota nykyään on vaikea saavuttaa ja tuntea. Niin satumaisen hienosti kuvattu kuusenhakureissu. Joulsta on monia kauniita muistoja varmasti aika monella. Hieno mandala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Selma näin minäkin ajattelen ja tunnen. maalaistalon kasvattina eläimet ovat aina kuuluneet saumattomasti arkeeni ja toivon niin olevan jatkossakin. tämä joulu on ollut erityisen haikea sillä oma heppani on kaukana ja en päässyt edellisten vuosien tapaan joulutallia tekemään saatika jouluaamuna ratsastamaan halki lumisten maisemien...

      Poista