tiistai 11. joulukuuta 2012

Huovutusta päivän ohjelmassa


Vihdoin mekin saimme hiukan lisää lunta. Koko iltapäivän satanut, Värjärin Puodin kuisti sai kauniin lumikuorrutuksen. Onneksi isäntä heltyi edellisen lumimyräkän jälkeen ja toi lahopökkelön pupuperheen suojaksi:))
Aamun valkenemista odotellessa huovutin joulukorttipussukan. Olen jo aiemmin huovuttanut pesukoneessa kauniin kauriskuvioisen villapuseron ja virkatun tossun. Nyt pääsin siis heti tositoimiin eli neulahuovuttamaan isännän karstaamilla villahahtuvilla koristeet pussukkaan. Myös kauriskuvion kiinnitin neulahuovuttamalla tossuun. Näin sain kaksiosaisen säilytyspussukan korteille, etummaiseen mahtuu hieman pienemmät kortit ja takimmaiseen vaikka suuret kirjekortit. Samaan syssyyn virkkasin vielä pienet hihat viikonvaihteessa virkkaamaani pyöröliiviin.

Iltapäivällä aloitin huovutusprojektini tekemällä ensimmäisen koehuovutuksen uudella villasatsilla, joka Pohjoisen reissulta tuli  kotiintuomisina. Tarkoitukseni on huovuttaa pyöreitä istuinalusia. Niitä on mukavaa käyttää niin sisällä kuin ulkonakin pyllyn alla lämmikkeenä. Vähän suppurainen kuva, joten siitä ei oikein värit tule hyvin esille.
ps jos kiinnostaa, niin käy kurkkaamassa sivuilta Huovutus ja Virkkuukoukulla tehtyä, siellä hieman enempi selvitystä


12 kommenttia:

  1. Ihana koti pupuperheellä! Paljon olet taas saanut aikaiseksi! Väkisin tulee mieleen kysymys; onko jotain mitä et osaa ;D ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. puputkin on tyytyväisiä! toki paljon osaan, paljon olis viel juttuja, joita haluaisin osata tehdä esim. tuohivirsuja. tuntemani jo iäkäs tuohityötaitaja ei kohta jaksa enää opastaa...

      Poista
  2. Melkein yhdyn Marjutin kysymykseen. Tuo pyöröliivi vaikuttaa aivan ihanalta vaatteelta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se on, et ihminen osaa sitä, mikä kiinnostaa ja on halu oppia
      se on ihana:))

      Poista
  3. Voi että, kauniit värit! Minäkin aion taas pitkästä aikaa huovuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei teeppä se Jokke, odotan into piukkana mitä on tulossa, noi sun työt on aivan mahtavia ja inspiroivia!

      Poista
  4. Jälleen niin ihania juttuja täällä!!! Sanoit juurikin nappiin, että ihminen (yleensä) oppii, mikä kiinnostaa! Itse tulin jokunen vuosi sitten kyllästetyksi huovutuksella, mutta nyt taas tuntuu, että voisihan sitä jotain......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisi jotain ihan pientä, huovutetut jutut on niin pehmoisiä, lämpimiä...ihan jouluun kuuluvia:))

      Poista
  5. Hienosti lumihiutaleet laskeutuvat tuolikuvassa. Pehmuste on tarpeen monessa paikassa. Huovutettu onkin varmaan lämmin ja niin kaunis, että pitää ensin pitkään ihailla, ennen kuin raaskii istua. Tuo huovuttaminen on kyllä jännää hommaa :-o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jännää on ja haluaisikin saada lisää oppia huovutukseen. paikallinen taiteilija Tuula Nikulainen on mestari myös huovutuksenalalla, ihailen hänen töitään, en vain kaino ottaa yhteyttä häneen, on niin kiireinen omissa kuvioissaan.

      Poista
  6. Vallan mainion talvisen näköistä - lumihiutaleita hiljalleen... ja suksetkin olet ottanut framille.
    Kaunista katseltavaa jälleen, taitosi kasvaa ja valmista tulee. Peffan huovutetut aluset on nasta juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olenkin jo innolla odottanut et pääsisi suksimaan, ei suolle vaan tuonne joen törmille, siellä on niin kaunista. jokikin on varmaan jo niin jäässsä, ettei tartte pelätä Helmin hukkuvan, kuiteski se rynnii heti jäälle, niin pötiskö ku on uimisen suhteen;))

      Poista