sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Miniatyyri piha täynnä elämää

Lukiessani Kivipellon Sailan mielenkiintoista postausta Tukholman puutarhamessuilta klik! silmiini osui ihastuttavat kuvat minipuutarhoista. Mieleeni tuli, et voisin kertoa omasta "karvalakkimallia" olevasta miniatyyri pihastani. Pihasaunan verannan edusta oli kaivannut jo pidempään jotain muutosta. Viime elokuussa sain idean tehdä siihen miniatyyri pihan. 
Pihapoppelista tehty penkki oli palvellut aikansa värjäyspaikalla. Siinä oli ollut hyvä istahtaa väripatoja vahtiessa, mut nyt se oli jo hieman lahonnut, joten päätin ottaa sen uuteen käyttöön. 
Poppelista tuli kelpo reunus. Tasattuani pohjan, istutin muutamia pieniä kanervia ja kolme tupsulaventelia perhosia houkuttelemaan tulevaan miniatyyri pihaani.
Apulaisena minulla on puutarhatöistä innostunut Jänö Jussi. Toki pikku apulaiseni tarvitsi myös oman kodin. Aikani mietittyäni muistin saaneeni miniältäni pienen lintulaudan, siitä tuli Jänön oma  Punainen Tupa.
Meillä riitti paljon puuhaa, joten välillä saimme Jänön kanssa avuksemme autolastillisen talkooväkeä.
 Pian lampaat olivat saaneet oman tarhan ja kukkapenkitkin oli kitketty viimeisen päälle.
Jänö halusi itse ehdottomasti harata porkkanamaansa. Onhan se hänen silmäteränsä.
Hepat nauttivat ansaitusta lepohetkestä omassa tallissaan. 
Oiva talonvahti, Helmi, vartioi pihamaalla. 
Välillä Helmin täytyy käydä paimentamassa ankat takaisin ankkatarhaan.  
Jänö ahkeroi aamusta iltaan pihamaalla, 
 
välillä voisi hieman levähtää päivänvarjon alla ja seurustella kissakaverusten kanssa tai
käydä paistamassa makoisat nuotioporkkanat.

Pupu äidin vastuulla on kaalimaan hoito.

 Rauhallisesti elämä soljuu Punaisen Tuvan pihamaalla. 
Aurinko paistaa joka päivä
ja vielä illan hämärtyessäkin:))

Olen talven aikana löytänyt kirppareilta kivoja uusia juttuja miniatyyri pihalle. Kun ilmat lämpiävät ja välttämättömät pihatyöt on tullut tehtyä, niin on aika jatkaa leikkimistä Jänön kanssa piskuisella pihamaalla. Uusia ajatuksia ja ideoita olen saanut tutustumalla netissä erilaisiin miniatyyri maailmoihin. Esim. Minimaailman verkkosivuilla käyn ihastelemassa kaikkea pientä kaunista klik! Riina Tuulian miniatyyrimaailma klik! on täynnä hyviä ideoita ja selkeitä teko-ohjeita. Riina Tuulia kirjoittaa bloginsa esittelyssä haluavansa jakaa miniatyyriaskartelun  ilosanomaa - iloa ja inspiraatiota- itse käsillä tehden ja kaikenmaailman ideoita toteuttaen. Tässä hän onnistuu erinomaisesti, rakastan hänen luomiaan miniatyyrimaailmoja. Uskon, että myös Sinä ihastuisit niihin!

ps. Saatoit ehkä miettiä, miksi en tehnyt tätä postausta jo elokuussa. Silloin rakkaan koiramme, Helmin, kuolemasta oli kulunut vasta kaksi kuukautta. Leikki oli silloin osa surutyötäni. Oikeastaan vasta nyt kirjoittaessani tätä ymmärsin, että miniatyyri pihamaalta löytyy kaikki eläinystäväni, joista olen joutunut luopumaan. Miisu, Pikku-Musta, Jöntte, Heimo, Ilona, ankat Tenho, Venho, Nimettömät Leidit ja Klaara. Täältä klik! löydät kuvia ankoistani, Helmistä niitä vahtimassa sekä heppani Heimon ja Ilonan. 

10 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis miniatyyripiha sinulla on, minusta se on niin kaunis, täynnä elämää ja mukana on kaikki rakkaat eläimesi. Tunnetta täysi! Tarkkaan tutkin kaikki pihan paikat kuvistasi, minunkin pitää saada oma minipiha! Aikuinenkin saa leikkiä, se on niin terapeuttista!

    Mukavaa alkanutta kesäaikaviikkoa 😉🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Saila kesäaikaviikko käynnistyi ihanan keväisenä:))
      totta, leikki on sallittua kaiken ikäisille. mieleeni tuli englantilaisen filosofi Spencerin aforismi "emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme - vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen". minipihan rakentelu oli tosi hauskaa. jään odottelemaan Sinun luomaasi:))

      Poista
  2. ihana , olen itse haaveillut tekeväni vastaavaa, ehkä saan nyt puhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi miten mukavaa kuulla Aila, jäänpä odottelemaan myös Sinun miniatyyri juttuasi:))

      Poista
  3. Vastaukset
    1. kiitos Mamma A, leikkimielellä sitä rakentelin. jotain tästä toistan, mut nyt on jo mielessä monta uutta hauskaa ideaa ensi kesän miniatyyripihaksi:))

      Poista
  4. Ihana pikkupuutarha missä paistaa aina aurinko ja kaikilla on hyvä olla. Minulla on myös puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä ,sisustuksesta ja leipomisesta. Tervetuloa kurkkaamaan . Minulla myös leppiä kukkapenkkien reunuksena, kun alle laittaa kankaan kestää monta vuotta. Ja sitten pitää keksiä jotain muuta jos lahoavat pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Nila kutsusta, otinkin sen heti vastaan:))
      puu kestää yllättävän kauan, tykkään käsittelemättömän puun luonnonmukaisuudesta.

      Poista
  5. Värjäri on ollut ahkerana. Ihan uutuusjuttuja mulle tämmöiset miniatyyrijutut. Ihmettelen tässä vaan, kun maa on lumeton ja tuolleen vaan kyykit ilman hattua. Tai saattaapa ollakin vanha kuva!
    Puuhastelua tuossa ainakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl se oli tuos jo syksyllä, et vaan hokannut sitä. taisit lukea nyt vaan joka toisen lauseen, kirjoitinhan et tein miniatyyri pihani viime elokuussa;)
      tekeminen oli niin hauskaa, et olen jo hieman valmistellut talven mittaan ensi kesän minipihaa.

      Poista