tiistai 28. toukokuuta 2013

Hiukan piti väistää


Naapurimme valkoinen lihakarja on aloittanut laidunkauden jokiahteilla. Helmi katsoi parhaimmaksi siirtyä turvallisen välimatkan päähän moisista otuksista, vaikka edustaakin vanhaa sveitsiläistä nautojen paimentamisessa käytettyä koirarotua. Appenzellin rotukuvauksessa kerrotaan sitä käytetyn lehmien paimentamisessa ja niiden kuljettamisessa: "Appenzelli paimensi yksin vuoristossa lehmiä ja se joutui tekemään kaikki päätökset itsenäisesti. Lehmät eivät saaneet mennä kovin kauas siitä paikasta, jonne paimen ne oli vienyt. Appenzelli piti huolen, että paimen löysi sekä koiransa, että lehmänsä helposti palattuaan karjansa luokse." Helmilläkin on kova paimennusvietti liinaharjani, kissamme ja perheenjäsentemme suhteen. Naudoista se ei oikein piittaa, välillä tuntuu, että se jopa hieman pelkäisi niitä. Sen sijaan Helmi kyllä nauttii piehtaroida nautojen jätöksissä, mikä ei tietty ole kovinkaan mukavaa emännästä!
 Nämä kaverit puolestaan olivat kovinkin kiinnostuneita Helmistä!
Helmi jatkoi määrätietoisesti matkaa aivan kuin se olisi muistanut, et tähän aikaan vuodesta emännän kanssa käydään keräämässä  kimppu kieloja. Se pysähtyi vasta saavuttuamme kieloja kasvavan tutun metsikön reunaan. Tästä metsiköstä olen kerännyt kielot aina myös lasten  ylioppilasjuhlien kahvipöytään, viimeksi viime keväänä nuorimmaisemme päästessä ylioppilaaksi.
Helmi odottaa tyytyväisenä emäntäänsä, se on tottunut siihen, et hieman kestää, jos emäntä on puskissa  kontillaan. Joskus ihmettelenkin sitä, miksi se malttaa niin kärsivällisesti odottaa paikoillaan kerätessäni kukkia tai vaikkapa marjoja, mutta kun lenkillä pysähdyn juttelemaan vastaantulijan kanssa, niin  jo muutaman hetken kuluttua Helmi ilmoittaa, et eiks jatksettais jo matkaa!




14 kommenttia:

  1. En ole tuollaisia eläimiä nähnytkään, noin vaaleita :O
    Upea kielometsä. Minäkin haen heti perjantaina maljakon täyteen kieloja, kun mökille saavumma !

    ps. Joo'o.... kampa on melko harva, vain muutama piikki jäljellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ilmeisesti tätä vaaleaa liharotua kasvatetaan vähemmän, naapurin maillakin ennen laidunsi lähi kartanon hereford karjaa, sitä ruskeaa. Kielot ovat nyt kauneimmillaan:))

      Poista
  2. Ihana Helmi ja ihana kielometsä!
    Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vaikka aurinko olisi ollut pilvessä päiväni olisi ollut paisteinen, sillä kevään ulkomailla ollut poikamme palasi tänään kotiin:))

      Poista
  3. Helmi on viisas, se tietää, mikä on emännälle parasta :-)
    Ihana kielometsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja mikä ihana tuosksu siellä olikaan ja mustarastaiden konsertto;)

      Poista
  4. Helmi on fiksu hauveli. Voi että, niin söpöjä lehmiä, ettei taas pihvi ihan heti maistu...

    VastaaPoista
  5. Kyllä Helmi vaan on kiltti hauveli, kun noin rauhallisesti oottaa, kun emäntä bongailee kielopuskissa, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. appenzellit ovat oppivaisia ja tottelevaisia, kun ne on pennusta saakka opettanut tavoille;)

      Poista
  6. Täytyykin käydä kielopaikka tarkistamassa, josko ne jo täälläkin kukkisivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl kannattaa käydä. mul tuossa lähellä maljakossa ja tuoksu on aivan ihana:))

      Poista
  7. Kesä sulla on ja niin kaunis kielontuoksuineen.
    Hups sentään, menikin tovi, kun lueskelin kaiketi 10 vai enemmänkin aiempaa postaustasi tuohitöistä ja risuluutien et -vispilöiden teosta. Juutuin Rikalan mäen markkinoillekin.
    Minä en juuri tupasella viihtynyt, kalalla siellä täällä ja joella useana iltana. Tännekin tuli kesä, tänään lämmintä jo 24 astetta, jopa hilla on osittain kukassa.

    VastaaPoista
  8. nuoretn oli todella mukavaa palata kauniiseen kotomaahansa, omennapuista alkaen kaikki kukkii niin kauniisti. mukavaa et teitäkin vihdoin lämmin suosii, ei silloin tuvassa olla ja tietsikan ääres! peukutetaan nyt lämpimien ja tuulettomien päivien puolesta, et hillankukinta onnistuisi ja pääsisimme pitkästä aikaa nauttimaan hyvästä sadosta. mukavia kalareissuja:))

    VastaaPoista