sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Täplä ja Raita, pikkuiset toipilaamme

Lomamatkamme aikana Täplä ja Raita olivat nuorenparin hyvässä hoidossa. Kisut pääsivät tutustumaan kaupunkilaiselämään. Kävimme jo tammikuussa harjoittelemassa heidän luonaan olemista. Hyvin kaikki oli mennyt, tapetit ja verhot olivat saaneet olla rauhassa ja hyvä niin! 
Kun tulimme matkalta kotiin, kaikki olivat meitä vastaanottamassa. Hiukan kisulit taisivat ihmetellä, et ketä nyt tuli käymään. 
Olimme sopineet eläinlääkärin kanssa jo viimeisellä rokotuskäynnillä kisujen leikkaamisesta heti matkamme jälkeen. Täplällä ja Raidalla on siis ollut melkoista myllerrystä elämässään viime viikkojen aikana. Tässä Raita ihmettelee eläinlääkäristä tultuamme kopassaan, et mitähän nyt on tapahtunut!? Jalat eivät tahdo viel kantaa nukutuksen jäljiltä. Täplä on jo kömpinyt pois kopastaan. 
Hetken päästä myös Raita vaihtoi kopan mukavampaan lepopaikkaan. Shaalin alla lämpimässä on hyvä olla yhdessä parhaan kaverin kanssa:))
Onneksi kaikki meni hyvin ja toipuminenkin on sujunut ihan normaalisti. Pikku neidit tykkäävät suojapuvuistaan, mitkä suojaavat haavaa likaantumiselta ja siltä, etteivät kisumisut nuolisi tai kynsisi haava auki. Kipulääkkeen ottaminenkin on sujunut mallikkaasti kerran päivässä. 
Toimenpiteen lopuksi eläinlääkäri käytti terapialaseria. Laservaloa voidaan käyttää niin leikkaavana laserina kirurgisessa toimenpiteessä kuin myös terapialaserina edistämään kudoksen paranemista. Täältä voit lukea enempi laserin käytöstä klik!. Vaikea sanoa, onko kiittäminen terapialaseria vai ei, kun kisulit ovat toipuneet nopeasti toimenpiteestä ja haava-alue näyttää siistiltä. 
Kaveruksille laitettiin samalla myös mikrosirut. Salon alueella on parhaillaan käynnissä turvasirukampanja, eläinsuojeluyhdistys maksaa kissan sterilaation yhteydessä tehtävän sirutuksen. Täältä löydät enempi tietoa ko kampanjasta klik! Haluan kiittää lämpimästi tästä eläinsuojeluyhdistyksen kampanjasta. Kahden kissan omistajina siitä oli meille myös iso taloudellinen hyöty. 
 Sitä, mitä mieltä Täplä ja Raita ovat tästä päätöksestä, emme saa koskaan tietää,
päätös tehtiin niiden parasta ajatellen ...
 Täplä on ollut hyvillä mielin ja ihan yhtä innokkaasti mukana kaikessa mitä puuhastelen;)
Leikkimieli on tallella
molemmilla kuten ennenkin:))
Tänään on lääketieteellisesti ilmaistuna 4. postoperatiivinen päivä.
Kipulääkkeen jälkeen uni vielä maittaa Raidalle. Täplä heräsi jo ihmettelemään ikkunassa pörräävää kärpästä. 
 Hetken päästä jo Raitakin pomppasi pöydälle kärpästä ihmettelemään. 
 Samalla hän halusi esitellä myös etujalkojensa karvakatoa;)

Huomenna lähdemme ensimmäistä kertaa hieman ulkoilemaan, jos ei vaan sada. 
Talutushihnassa kuitenkin vielä varmuuden vuoksi.
 Hyvää naistenpäivää kaikille naisille,
olemme rakkauden arvoisia kaikki!

22 kommenttia:

  1. Mukavaa oli varmaan tavata kissat matkan jälkeen! Minulla on koira ja aina matkalla kauhea ikävä sitä. Loppumatkasta melkein lasken tunteja, että saan sen nähdä. Hyvä, että huolehditte kissojen hyvinvoinnista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toden totta niin Kivisen Vilma, kyl eläinystäviään aina kaipaa!
      jos eläimen ottaa vastuulleen, niin silloin siitä on toki myös huolehdittava. sehän on tavallaan vastalahja siitä, että eläin tuo niin paljon iloa elämään, joskus suruakin, mut niinhän elämässä asiat menee.

      Poista
  2. Olipa hienoa, että molempien leikkaus sujui hyvin ja toipuminen on hyvässä vauhdissa. Aina kannattaa olla huolellinen, ettei haava-alueelle tule infektiota, mukavat 'suojapuvut' molemmilla.

    Olemme todella rakkauden arvoisia kaikki! Ihanaa naistenpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuossa kisut nytkin ovat vieressä tuolilla, tyytyväisiltä näyttävät nauttien auringonpaisteesta:)) suojapuvut ovat osoittautuneet todella käteviksi. toinen vaihtoehto olisi ollut kauluri, mut ei niin hyvä, koska ei olisi estänyt toista nuolemasta toisen haavaa. tytöt kun ovat tottuneet niin huolehtimaan toisistaan.
      juuri niin Saila:))

      Poista
  3. Hyvää naistenpäivää myös sinulle, rakkauden arvoinen nainen!
    Kisut näyttävät olevan jo hyvin toipumisen tiellä, mukavaa. Nyt on edessä kevät ja kesä niilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen niin iloinen, et kaikki näyttää sujuvan hyvin ja ovat todella jo virkeitä, ihan omia itsejään sanoisin. sanos muuta Between, ja "säästyvät" maaliskuulla liikkuvilta mouruavilta kolleilta!

      Poista
  4. Suloiset kisuliinit ja toipuvat hyvää vauhtia. Ihanaa Naistenpäivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos enkulin käsityöt, tääl me kaikki nautimme ihanasta auringonpaisteesta.

      Poista
  5. Voi näitä söpöläisiä! Nuo suojapuvut ovat tosi näppärän näköiset - kauluri on yleensä eläimelle paljon kurjempi vaihtoehto. Äkkiä toipuvat tuosta ja steriloituna on varmasti parempi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kisumisut ovat kasvaneet jo kovasti, mutta silti ovat vielä niin lutusia:)) eläinlääkärikin totesi, et suojapuvut paremmat kuin kauluri kun kaksi kisua. niin minäkin uskon ja toivon Päivi.

      Poista
  6. Jestas mitä vekkuleita. Kiva postaus jälleen. Mukavaa kun kaikki on mennyt hyvin ja ovat toipuneet mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vekkuleita hyvinkin Nila, ja taas muutaman toipilaspäivän jälkeen ihan sama meno päällä kuin ennen leikkausta;)
      kiva kun tykkäsit, tätä oli mukavaa myös kirjoittaa.

      Poista
  7. Hyvä, että toipuminen on lähtenyt käyntiin nopsaan. Nyt on monta huolenaihetta vähemmän eikä tarvitse pelätä vahinkolapsia. Näppärät suojapuvut kisuilla. Karo leikattiin tammikuussa ja se sai pelkän kaulurin. Muuten sen kanssa ei ollut ongelmaa, mutta öisin tuli hieman meteliä, kun se mylläsi petissään ja kolisteli kauluria milloin mihinkin. Ihana kuva lopussa! Hyvää naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Minna, niin myös Sinulle:))
      sanos muuta, hieman jo ehtisin ajatella, ehditäänkö leikata ennen ensimmäistä juoksua ja tärppiä! suojapuvut on kyl tosi hyvät. huomisen ainakin viel pidän niitä. meilkin ollut aiemmilla kisuilla kauluri, oli kyl paljon hankalamman oloinen kissankin kannalta kuin nyt nämä suojapuvut.

      Poista
  8. Ihanat kisut! Pikaista toipumista pikkuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Satu, tänään otin suojapuvut pois ja harjasin kisulit. olivat niin onnellisia päästessään trikoistaan;)

      Poista
  9. Eteenpäin on näissäkin asioissa menty. Aikanaan kun meidän Sylvi-kissa kaikkien Kolun-katin kissojen kantaäiti kahden pentueen jälkeen steriloitiin se tehtiin tietysti silloisten oppien mukaan ja varmasti hyvin ammattitaidolla. Mitään kipulääkitystä ei tullut mukaan, saati tuosta terapialaaserista tuskin vielä silloin osattiin edes haaveilla. Kauluri, Sylvi sitä ei halunnut pitää ja saikin sen rapsuteltua pois. Yritin sitä kissalle uudestaan ja siitäkös syntyi hässäkkä, Sylvi ryntäsi saunaan ja hyppeli vimmatusti lauteilla. Siihen päättyi kaulurin pito ja ihme kyllä haava parani ja kissa oli taas reipas oma itsensä. Silloin ei vielä sirutettu kissoja. Kaimakissani Molley oli jo hyvinkin aikuinen kissa kun siru tuli pakolliseksi näyttelykissoille ja se kun pistettiin Molleyn kaulaan oli poru ja sähinä vallan surkeata kuultavaa.
    Hyvä kun Raita ja Täplä saivat nyt samalla
    tuon tunnistesirun,
    ”Reippaat tytöt” ja hyvä kun saivat olla hoidossa tutussa paikassa.
    Hyvää naistenpäivän iltaa sinne teille. 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin tosiaan on kuten kirjoitit Molley. onneksi tässäkin asiassa on tapahtunut kehitystä eläinten parhaaksi, varsinkin tuosta kivunhoidosta olen iloinen. muistanpa nuoruudestani sellaisenkin asian, ettei pienten keskoslastenkaan kipua hoidettu asiallisesti, ei uskottu niiden tuntevan kipua!
      järjestipä teidän Sylvi aikamoisen shown aikoinaan;) olen kuullut, et alussa sirutukset tehtiin tuosta vaan ilman puudutuksia tai muuta kivunhoitoa. näin leikkauksen yhteydessä sekin hoitui kivuttomasti nukutuksen aikana.
      mukavaa maaliskuista viikkkoa Sinulle Molley!

      Poista
  10. Kissaneitosilla on sievät terapiabodyt. Taitavat olla jo niin tottuneet asusteisiin, kun on ollut veljaat ja nyt body, että seuraavaksi vaikka lahkeelliset trikoot! siis ulkoillessa, jos on kylmää.
    Sopeutuvia, kilttejä ja kauniita kissasi ovat. Ja nyt jop akirjoissa ja kansissakin, kun on sirut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todella sopeutuvia aimarii, bodyn kanssa oltiin niin rauhallisia että ihmetellä täytyy. nyt iltapv, kun otin trikoot pois, niin perusteellisen puhdistautumisen jälkeen alkoi sellainen ralli, et kaikki matot on makkaralla!
      asiat on nyt hoidossa, neitosten tiedot kaikkien sääntöjen mukaan kirjoissa ja kansissa;)

      Poista
  11. Voi miten ihania kuvia ja niin suloiset kaverukset! Hienoa että kaikki sujui hyvin! Naisten päivää on vielä hetki jäljellä, joten hyvää naistenpäivää:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Päden paja, en voisi olla onnellisempi kisujen puolesta!
      oikein mukavaa maaliskuista viikkoa myös Sinulle:))

      Poista