keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Lisää henkistä läheisyyttä

Presitenttimme Sauli Niinistö on puhunut taas kerran viisaasti ja päätin ottaa vaarin hänen neuvostaan "ottaa lisää henkistä läheisyyttä". Mikäpä sen parempi keino fyysisen etäisyyden vuoksi ottaa henkistä läheisyyttä, kuin perinteinen kirjeiden kirjoittaminen läheisille ihmisille. Kävin läpi valokuva-albumeja ja matkakuvien lisäksi tilasin muutamia kuvia mukavista yhteisistä hetkistä viimeisen vuoden sisällä minulle rakkaiden ihmisten kanssa. Löytyi kuvia syntymäpäiviltä, hiihto- ja patikkaretkiltä ja ihan vain yhdessäolosta kotinurkissa.  
Päivän mittaan kirjoitin kuusi kirjettä eri puolille kotomaatamme.
Olen aina tykännyt kirjeiden kirjoittamisesta, välillä tulee kirjoitettua useinkin, välillä taas jää pitkiä, siis todella pitkiä taukoja kirjoittamiseen. Kirjoitan edelleen käsin kaunolla kaikki kirjeeni, vaikka hieroglyfeistäni ei kuulema aina kovin helpolla selvää saakkaan. Ainut poikkeus on anopille lähettämäni kirjeet. Hänelle tekstaan suurin kirjaimin:))
Kirjoitan ihan tavallisista arki tapahtumista, joskus hieman mietteistäni maailman menosta ja luonnosta. Ei sen tarvitse olla mitään sen erikoisempaa, tavallisen ihmisen tavallista elämää. Minusta se on vaan kaikkein mielenkiintoisinta ja haluan uskoa, et myös heistä, joille kirjoitan. 
Kotimaahan 1,60 euron postimerkillä voi lähettää enintään 50 grammaa painavan kirjeen. Punnitsin kaikki kirjeet varulta, vain yhteen piti lisätä toinen postimerkki. Kyl kirjevaa'alle ain käyttöä on:))
Piipahda klik! myös Värjäri kirpparilla-blogissani, näet mitä muuta enemmän tai vähemmän tarpeellista olen taas hamstrannut kirjevaa'an lisäksi kirppareilta. 

Suurin osa meistä elää ensimmäistä kertaa elämässään, ja toivon mukaan myös viimeistä,  poikkeusolojen aikaa koronaviruksen vuoksi. Olemme saaneet selkeät ohjeet siitä, miten toimia ja  myös selvityksen siitä, miksi meidän on tärkeää noudattaa saamiamme ohjeita. Noudatetaan niitä parhaan kykymme mukaan ja autetaan tarvittaessa naapureitamme heidän tarpeittensa mukaisesti. Monella on vaikeaa, mutta me selviämme tästä tilanteesta yhdessä, toinen toisiamme tukien.

26 kommenttia:

  1. Ihana kun joku vielä kirjoittaa kirjeitä. Ehkäpä otan sinusta mallia, kun olen seuraavat viikot tiiviisti mökillä koronakaranteenissa olevan Ukin kanssa:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä idea, laitetaan vaan kirjeposti uuteen nousuun, näin posteljooneillekkin tulee lisää töitä;)
      onneksi teil on mökki kivassa paikassa ja kevät kohta parhaimmillaan. nauttikaa olostanne!

      Poista
  2. Kirjeen kirjoittaminen on ihana, kaunis perinteinen tapa! Kirjeitä on ihana saada, sellaisia itse kaunolla kirjoitettua. Kaunokirjoituskirjaimet ovat muuttuneet ajan myötä niin moneen kertaan, että nuorilla ja lapsilla voi olla haastetta niiden lukemisessa, mutta kirjeen lukemiseen voi käyttää aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis mukavasta kommentistasi Sinisen sohvan emäntä:)) kirje tai kortti ilahduttaa aina postilaatikolla kävijää. oma kaunoni on todella kamalaa, aikoinani jouduin kirjoittamaan paljon ja nopeasti, joten kaunostani kehittyi sen vuoksi hyvin "juoksevaa" ripellystä. minusta -20 ja -30-luvuilla syntyneiden kaunokirjoitus on kauneinta, oma -21 syntynyt äitinikin kirjoitti niin kauniisti, myös anopillani on kaunis käsiala. Hänen korttejaan oli aina niin mukavaa lukea, ja niitä tosiaan tuli aina niin nimi- kuin syntymäpäivinäkin. nyt hän ei ole muistisairautensa vuoksi enää vuosiin kyennyt kirjoittamaan. lapset taas oppivat kaunon sijaan koulussa lähinnä tekstaamaan ja siksi heille aika hankalaa lukea kirjeitäni. toi olikin hyvä pointti, kirjeen lukemiseen voi käyttää aikaa, hiljentyä, jos vain hikeennykseltä voi välttyä, kun suurin osa sanoista menee arvailun puolelle;)

      Poista
  3. Onpa ihana tapa ja ajatus, kiitos muistutuksesta. Kirjeen saanti nykypäivänä on niin harvinaista herkkua, että se on suorastaan juhlavaa. Enpä muistakaan, koska olen viimeksi saanut kirjeen. Oikean käsin kirjoitetun kirjeen. Kiitos paljon tästä ajatuksesta, loistava idea! Juuri luin yhden L. M. Montgomeryn hauskoista novelleista, tässä nuoret opiskelijatytöt päättivät piristää asuntolansa synkkää tunnelmaa kirjoittamalla jokaiselle muulle asukkaalle kirjeen ja voi, miten asuntolan ilmapiiri muuttui! Jollekulle yksinäiselle voi kirje tuoda todellisen valon pilkahduksen, ja uskon, ettei kukaan lue ylimalkaisesti toisen käsin kirjoittamaa kirjettä nykyään. Niin on maailma muuttunut, sata vuotta sitten se oli varmasti monen naisen päivittäistä toimea.
    Ihana tuo kirjevaakasi, olen aivan kade! Minulla kun on vain tylsä moderni litteä pattereilla toimiva vehje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri niin, kuten kirjoitit Saila ajattelen itsekin. kirje voi olla suunnattoman tärkeä monelle, ja siihen voi palata aina uudelleen ja uudelleen. itsekin luen saamiani kirjeitä monta kertaa, joskus aikojenkin päästä. kun hankimme lasten kanssa museokortit, niin sovimme, et lähetetään toisillemme aina kortti museokäynniltä, jääkaapin ovi on mukavasti täyttynyt jo, vaikka ollaan vasta maaliskuulla. tosin, nyt koronan vuoksi museotkin ovat kiinni. nyt on kirjeiden vuoro. osuipa hyvin tuo Sinun kirjasi tähän postaukseeni:)) aiemmin, viel jopa 10 vuotta sitten, kirje saattoi olla perillä jo heti seuraavana päivänä. nykyään kirjettä saa todella odottaa aina tuon 4 päivää, joskus jopa kauemmin, jos ei maksa siitä lisämaksua. no, etanapostiahan tämä on, joten ei siitä suurta haittaa ole;)
      kirjevaa'at taitavat olla monelle jopa keräilykohde. ne on kauniita koriste-esineinäkin, mut mul ihan oikeasti myös käytössä.

      Poista
  4. Aivan varmasti kirjeidesi saajat ilahtuvat postista. Tänä päivänä ei juuri kirjeitä kirjoitella. Postikortitkin ovat merkittävästi vähentyneet. Itse olen ollut aina ahkera kirjeiden kirjoittaja, mutta huomaan sen osaltani vähentyneen. Kirjoitan kirjeet tietokoneella, sillä sepustuksista tulee usein monisivuisia ja silloin käsi väsyy ja käsiala huononee. Tuntuu, että tietokoneella kirjoittaessa teksti pysyy paremmin ajatuksen perässä.
    Ehkä näinä koronan kyllästäminä päivinä voisin hyvinkin elvyttää hiipunutta kirjeiden kirjoittamistani.
    Minäkin kiinnitin huomiota hienoon kirjevaakaasi. Sailan tavoin käytän litteää patterivaakaa, jota ei voi kauniiksi sanoa. Kätevä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukavaa kuulla Between, et olet myös kirjeiden kirjoittaja. elvytä ihmeessä nyt uudelleen hiipunutta kirjeiden kirjoittamistasi. totta, käsi väsyy kirjoittamisessa. systerikin on jo vuosia kirjoittanut kirjeensä tietokoneella. yksi syy siihen on myös se, et näin kirjeestä jää kopio aina myös itselle.
      minä olen niin hidas koneella kirjoittamaan, et ajatukseni saa paremmin siivet käsin kirjoittaessani. siksipä kaunonkin juoksee lopulta lähes pelkkänä viivana, ja lopulta sitä on varmaan mahdotonta lukea.
      mul on käytössä myös litteä patterivaaka värjäyshommissa, leivonnassa käytän korkeaa keittiövaakaa ja silmäteräni on tämä vihreä kirjevaaka:))

      Poista
  5. HYvä idea sinulla! Presidentiltä tullut taas viisaita sanoja -jälleen kerran. Kyllä kaikki varmasti paikkansa löytävät tässäkin tilanteessa. Onneksi kevät koittaa kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan sillä mielellä postasinkin Kivisen Vilma, et joku ottaisi siitä kopin, mukava huomata, et niin moni on jo kommentoinutkin:))
      niin uskon minäkin ja asiaa helpottaa varmaankin se, et ollaan menossa kevättä ja kesää kohti kuten kirjoitit.

      Poista
  6. Ihanaa, että joku vielä kirjoittaa oikeita kirjeitä. Harmillista tuo sosiaalinen media, jokka on pelkkää peukutusta. - Ei ole ollenkaan sama asia kuin oikea kirje.
    Minulla on ikävä kyllä mennyt Postiin luottamus. Moni korttivaihtokuori on tullut rikkinäisenä ja tyhjänä perille - tai kadonnut kokonaan. Tämä asia on karsinut minun kirjekuorieni lähettämisen melkein kokonaan
    Voiton tavoitteleminen ja todellinen rahanahneus ovat syöneet vanhan kunnon postilaitoksen kokonaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl meitä perinteisten kirjeiden kirjoittajiakin sentään viel löytyy:)) samaa mieltä kanssasi, eilen yritin hiukan katsoa twitteriä, lopetin lyhyeen, koska en jaksa sellaista touhua, insta ja muut sen kaltaiset ei ole myöskään mun juttuja. blogeista sen sijaan tykkään, kun tääl vaihdetaan ajatuksia ihan oikeasti:))
      luulenpa et aika monella on samanlaisia kokemuksia kuin Sinullakin, eihän muuten postilaitosta niin kovin moitittaisi. jokunen kortti ja kirje on minultakin kadonnut. ajatella, miten aikoinaan uskalsi lähettää jopa rahaa kirjeessä. nyt ei tulisi sellainen mieleenkään enää.
      olet varmaan antanut palautetta asiasta. eihän se kyl kortteja takaisin tuo, mut et asiaa ainakin hieman pengottaisiin postissa...huomasit varmaan talvella olleen jutun siitä japanilaisesta posteljoonista, joka oli vienyt kotiinsa tuhansia paketteja. aika hurjalta kuulosti sekin. yhdenkin paketin, kirjeen tai kortin katoaminen on vakava asia ja postin pitää todella reagoida ja tehdä kaikkensa, että luottamus sen toimintaan palautuisi ja postinkulku alkaisi toimia paremmin. itse laitan jo kaikki paketit matkahuollon kautta, se vaan on toiminut paremmin ja tehokkaammin.

      Poista
  7. Todella hieno idea! Itsekin olen ollut menneinä aikoina todella ahkera kirjeiden kirjoittaja, mutta harmittavasti tämä on jäänyt pois. Miten olikaan ihana saada kirje itsekin. Tuo sinun kirjevaakasi on superhieno! Hyvää loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. otappa nyt koppi tästä Päivi ja elvytä kirjeiden kirjoittaminen uudelleen:)) kirje tuottaa molemmin puolisen ilon, niitä on mukavaa kirjoittaa ja ehkäpä vielä mukavampaa saada!
      kiitos kaunis, toivon myös Sinulle hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Kirjeiden kirjoitus on osaltani vähentynyt, ei loppunut sentään kokonaan. Joskus kirjoittelin ahkerasti, kait viimeksi vain joulukirjeet.
    Huomaan, että kiinnität postimerkkeihin myös huomiota. Minä olen niiden suhteen jopa nipottaja. Kaipaan sitä ikivanhaa postimerkkiä, jossa oli vaakunankuva!
    Mutta hieno idea tämä kirjeidea. Varsinkin tässä korona kurimuksessa se kirjeen saaminen ilahduttaa. Minäkin olen eristyksessä, enkä todella aio liikkua missään, paitsi hiihdellen.
    Pärjäillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huvä niin aimarii, joulukirjeesi ovatkin jo odotettu perinne:)) postimerkin pyrin valitsemaan saajan mukaan, vähän on käynyt hankalaksi, kun ärrällämme on tosi suppea valikoima, väliin vain yhtä ja samaa tarjolla. nyt olisi halunnut ruisleipä merkkejäkin, ei ollut saatavilla. joskus olen teettänyt omia merkkejä, tulevat hieman kalliimmiksi, mut tykkään niistä ja saaatanpa tilata taas joku kerta. onkohan sitä vaakunamerkkiä enää saatavilla? olis kyl sellainen perusmerkki, mitä toivoisi tehtävän edelleen.
      juuri niin aimarii pärjäillään, eihän meillä mitään hätää ole, ruokaa ja lämmintä sekä läheisyyttä riittää ihan omasta takaa!

      Poista
  9. Kirje ilahduttaa aina ja se on tosi. Korttikin käy, sopiihan siihenkin aika paljon asiaa. Toin viime syksynä kesäkodista ison nipun nuoruuteni kirjeitä ja jostain syystä en ole saanut niitä luetuksi. Nythän tässä on aikaa lueskella ja voisin viritellä myös tuota kirjoituspuoltakin. Minulle sopii tämä tietokoneen tekstinkäsittely, syystä, että tässä näen omat kirjoitusvirheeni. Kansakoulu-iässä minulla oli tosi paha lukihäiriö ja nyt iän karttuessa se näyttää taas kyntensä. Kiitos kun herättelit tätä tunnetta henkisestä läheisyydestä ja nyt sille on tarvetta. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirje tai kortti molemmat ilahduttaa saajaansa:)) hyvä ajatus Molley, siinä onkin moneksi päiväksi tekemistä, ja uskonpa et myös mieleistä. myös kirjeiden ja korttien kirjoittamiseen on nyt hyvää aikaa paneutua. ostin itsekkin taas pari liuskaa uusia postimerkkejä.
      tekstinkäsittely on kyl kätevä. oikeastaan munkin pitäis käyttää sitä, teen niin paljon kirjoitusvirheitä kun sormeni ovat jäykistyneet nivelrikon takia. koska kirjoitan ilman isoja alkukirjaimia en viitsi virheidenkorjausta käyttää, teksti näyttää kirjoitustapani vuoksi olevan täynnä virheitä;)
      tänään taas presitentti suorassa lähetyksessä aamupäivällä, täytyypä katsoa. läheisyys ajatus oli häneltä, mutta sitä kannattaa kyllä levittää edelleen, tehdään niin me kaikki!

      Poista
  10. Kaunis ajatus! Minäkin kirjoitin lapsena ahkerasti kirjeitä, mutta se tapa on jäänyt. Nykyään on niin paljon helpompaa kirjoittaa tietokoneella ja lähettää sähköisesti vastaanottajalle. Postimerkkejä ja kirjekuoriakaan ei enää löydy vakiovarusteena kaapista. Kirjeittesi saajat varmasti ilahtuvat. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pääasia on se, et kirjoittaa ja pitää yhteyttä:)) täytyy sanoa, et tulee myös paljon halvemmaksi kuin postin palvelujen käyttäminen.
      oikein mukavaa viikonvaihdetta myös Sinulle!

      Poista
  11. Kyllä pitäisikin toi kirjeiden kirjoittamin ottaa oikein tavaksi!
    Se olisikin paljon antoisampaa, kuin vai pieni viesti puhlimella..ja kuinak kivaa olisi saada se kirje itselle, vau!
    Hyvää viikonloppua sulle sinne ja toivotaan ton koronan vuoksi parempia aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on mukavaa huomata, et niin moni kommenteissaan kertoo kirjoittaneensa aikoinaan kirjeitä, ja voisi nyt viritellä uudelleen vanhan tapansa. ryhdy ihmeessä Harakka kirjoittamaan, lapsiperheen arkeakin varmaan ilahduttaisi kirje, mihin voisi paneutua juuri silloin, kun se parhaiten sopii:)) myönnän, et minäkin ain postilaatikolle mennessäni mietin, keneltäköhän voisin postia täällä kertaa saada...
      viikonloppu on kulunut siivillä, ruokaa laittaessa, matkakuvia katsellessa ystävien kanssa ja tänään koko päivä ulkohommissa. ihanaa aurinkoista viikkoa myös Sinulle!

      Poista
  12. Ehkä poikkeukselliset tapahtumat muuttavat käytäntöjämme jopa positiiviseen suuntaan. Monet ikäihmiset ovat nyt yksin pitkiä päiviä ja puhelinsoitto ilahduttaa. Miten paljon enemmän iloa tuottaisikaan kaunis kirje, jota voi lukea vielä uudelleen ja taas uudelleen. Siispä tuo muistutuksesi kirjeiden lähettämisestä on paikallaan. Lisäksi postinjakelu toimii nyt maaseudullakin epätavallisen vilkaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin minäkin haluan ajatella pirkko kovero:)) ainakin tää rauhioittaa niin hektistä elämää monen kohdalla. itse olen ollut eläkkeellä viime kesästä, joten tilanne ei oikeastaan suurestikkaan ole muuttanut omaa arkeamme, muutoin kuin ettemme ole voineet vierailla iäkkään anoppini luona, yksi konsertti siirtynyt lokakuulle ja taidemuseokäynnit on nyt tauolla myös. anopille soitellaan ja kirjoitellaan kuvien kera, niin kuin muillekkin läheisille.
      juuri se, et kirjeeseen voi palata uudelleen milloin haluaa, viehättää myös minua. usein puhelimessa jutellessa jokin asia voi jäädä myöhemmin mietityttämään ja haluaisi tavallaan palata keskusteluun, mut eihän sitä enää muista kunnolla.

      Poista
  13. Hieno idea. Pitääkin taas kirjoitella.

    VastaaPoista