perjantai 2. elokuuta 2019

Vesiaihe kivikkopenkkiin ja kesäkukkien lumoissa

Jo pienikin vesiaihe puutarhassa voi toimia katseenvangitsijana ja tuottaa suurta iloa. Toteutin pihasaunan seinustalla olevaan kivikkokasvi penkkiin vesiaiheen laakeaan kivivatiin.  Veden pinnasta peilautuu kauniisti vadin ylle kaartuva hento sara ja kivijalan rappaus. 
Hankin saran puutarhaliikkeen alesta, se oli päässyt hieman kuivahtamaan, joten saa nähdä jaksaako se enää vihertyä tuosta. Seinustalla kasvaa erilaisia maksaruohoja ja luonnostaan ketohanhikkia (Argentina anserina). Pihamaallamme kasvavan ketohanhikin lehdet ovat molemmilta puolin hopeakarvaiset, mikä tekee siitä erityisen kauniin.  
Löysin kivivadin kirpparilta eurolla. Kiviä meillä on paljon talon kivijalan ympärillä, joten sieltä löytyy aina sopivia eri tarkoituksiin.  Vaihdan veden vatiin parin kolmen päivän välein. Näin se pysyy puhtaana ja linnuilla on aina saatavilla raikasta vettä. 
Kukkaistyttö on päässyt kivikkopenkkiin levisiaa (Lewisia cotyledon) ihastelemaan. Toukokuussa ostamani levisia on ylittänyt kaikki odotukseni.
Tämän kuvan olen ottanut juhannuksen alla. Levisia on kukkinut koko kesän kauniisti. Jos en saa sitä talvetettua, niin aion kyllä hankkia ensi kesänä muutaman uuden levisian kivikkopenkin väripilkuksi.
Kylvin kesäkukat suoraan lavaan toukokuun lopulla. Kosmoskukat ovat juuri aloittamassa kukintaansa. Taustalla häämöttävät ruiskaunokit ovat kukkineet jo parisen viikkoa, kuten keltasauramotkin. 
Vanhanajan kosmoskukka on lemppareitani kesäkukkien joukossa. 
Myös auringonkukista tykkään!
Kaktuslavan isot auringonkukat aloittavat kukintaansa kurkotellen kohti aurinkoa. Ruusupavut kiertyvät auringonkukkien varsien ympärille. Ruusupapu ei kavahda kelottunutta katajaakaan, vaan kiertyy myös katajan runkoja pitkin korkeuksiin.  

Kesän kukkijoissa on monta ilonaihetta, yksi niistä on tämä viime syksyn alesta eurolla ostamani Endless Summer -hortensia. Se on selvinnyt hyvin ensimmäisestä talvestaan ja siinä on nyt avautunut ensimmäinen kukka. 
Hortensian lähellä myös ensimmäinen mini sormustinkukka on aloittanut kukintansa. Taustalla häämöttää miekkaliljoja, joissa myös on jo isot nuput.  Miekkaliljojen sipulit esikasvatin ansarissa ja istutin vasta kesäkuun alussa takapihan kukkapenkkiin sormustinkukkien, vuohenkellojen ja punahattujen kaveriksi syksyn väripilkuiksi. 
Huomaan, että kovin hempeää on pihamaallamme parhaillaan! Vaaleanpunaiset pelakat ovat jaksaneet kukkia koko kesän. Niiden vieressä kukintavuoroaan odottaa isomaksaruoho. 
Hempeät harmaamalvikit ja pirtsakka väriminttu kukkivat portinpielessä. Sain värimintun taimia kesän alussa ystävältäni. Istutin niiden kaveriksi malvikkia. Ei yhtään hullumpi parivaljakko;)
Kultapallokin on aloittanut kukintansa. En muista, koska viimeksi ne olisivat kukkineet varjoisalla takapihalla jo heinäkuun lopulla.
Kultapallot ovat vanhojen pihojen perinnekasveja. Nämä kultapallot ovat lapsuuskotini pihamaalla kasvavan kultapallon jälkeläisiä eli hyvin vanhaa kantaa. Ne ovat kotiutuneet hyvin uuteen kasvupaikkaansa terijoensalavan siimekseen. Taustalla pilkottaa yksi tämän kesän kesken olevista projekteistamme, venepergola. 
Perunamaan reunassa kukkii kehäkukat, ruiskaunokit ja kesäharsot. 

Kehäkukat sopivat hyvin salaatteihin ja esim. riisiruokiin. Tässä täytettyjä kesäkurpitsoja Värjärin tapaan raikkaan kehäkukkasalaatin kera tarjoiltuna. Mukana myös krassin kukkia, nekin sopivat erinoamisesti salaatteihin. Nyt on hyvä aika kerätä kehäkukkia kuivumaan myös talven varaksi. 

Tervetuloa Pauliina lukijaksi Värjärin Pataan, toivon Sinun viihtyvän:))

ps. Värjäri kirppiksellä blogistani klik! löydät uusimmat kirpparilöytöni niin eteisen kuin pihamaankin somistukseen:))

18 kommenttia:

  1. Kaunis vesiaihe. Joko auringonkukat kukkivat, tykkään niistä myös kovasti unikoiden ohella. Ovatko nämä auringonkukkasi kasvaneet linnuille tarkoitetuista siemenistä? Joskus olen niistäkin saanut ihan komeat kukat.

    Pihallanne on monta kaunista katseenvangitsijaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt en ole siitä ihan varma Sirpa. kylvin yhden pussillisen kaupan siemenpussista isoja auringonkukkia, mutta esikasvatin myös lisäksi lintulaudan alla itäneitä siemeniä. hyvin nekin ovat kukkineet joka vuosi.
      mukava kuulla, et tykkäät näistä pikku jutuista pihamaallamme. niitä on tosi hauska tehdäkin. oikein hyvää elokuun alkua Sinulle:))

      Poista
  2. Ihanat nuo pyöreät kauniin väriset kivet vesivadissa. Ötököillekin on tärkeää saada vettä, sitä on nyt luonnossa hirmu vähän.
    Ihanasti kaikki kukkii. Kosmoskukkia en olekaan ikinä kasvattanut, täytyy korjata tilanne ensi kesänä! Ne ovat tosi kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pyöreät kivet kiehtovat myös minua, sellaisen aina noukin maasta, jos kohdalle osuu. totta, tällä kulmallakaan ei ole satanut kunnolla kuin pari kertaa koko kesänä. pihakaivostakin vesi loppunut jo aikaa sitten. Halikonjoki vain pieni oja kohdaltamme, kun siitä pumpattu vedet pelloille!
      uskomatonta, miten näin kuivana kesänäkin nuo perinteiset kasvit jaksavat kukoistaa. kosmoskukat ovat todella kauniita ja niitä löytyy puutarhaasi sopivina sävyinäkin:))

      Poista
  3. Pihallasi on monta kivaa niin suurta kuin pienempää yksityiskohtaa.
    Levisiat ovat tosi viehättäviä ja tuovat lisäpiristystä jo muutoinkin viehättäviin kukkakylvöihin.
    Tässä myös palaan matonpesupostaukseesi, se toi melkein aistittavan tuoksun puhtaista mäntysuovalle hienoisesti tuoksuville räsymatoille ja sehän kuuluu kesään tai ainakin melkein. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla Molley:)) minulla ei ole aiemmin ollut levisiaa, vaikka sitä on kyl ollut saatavilla jo kauna. epäilin, ettei se viihtyisi tuossa seinänreunuspenkissä. hyvin näyttää ainakin kesällä viihtyvän. penkki on viettävä, joten varmaan se sopii levisialle talvellakin. koska se on ikivihanta, niin täytyy vain muistaa suojata se kevätahavalta.
      matonpesu kuuluu kesään kuten kärpäsetkin;) olemme nyt käyneet kolme kertaa mattopyykillä, viel on pari leveää mattoa pesemättä. ei kuitenkaan tänään, koska nyt kerättävä loput marjapensaat, mustat alkavat jo hieman tippua, niin kypsiä jo ovat. siis mehunkeitto päivän työlistalla...

      Poista
  4. Levisia on tosi kaunis kukka!
    Malvat, kosmoskukat ja kehäkukat tuo mieleen taas lapsuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen tosi iloinen siitä, että hoksasin sen keväällä ostaa. jatkossa se kuuluu ihan varmasti kivikkopenkkiin!
      mukavaa kuulla Maarit, ne kuuluvatkin perinnekukkiin, joita on kasvanut monen mummon rakkaudella hoidetussa kukkapenkissä.

      Poista
  5. Kaunis tuo vesiaihe! Meillä on yleensä joka vuosi pieni soliseva suihkulähde etupihalla, mutta tänä vuonna en voinut sitä laittaa. Linnut kävivät siinä usein ja niitä oli hauska seurata keittiön ikkunasta.
    Meillä kasvaa myös muutama levisia. Ne ovat tänä vuonna kärsineet paahteesta ja kuivuudesta vaikka kivikkokasveja ovatkin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Anni:)) veden solina olisikin ihanaa kuultavaa myös omalla pihalla. monesti itsekin olen haaveillut pienen pumpun hankkimista. ehkäpä saan viel joku vuosi sen kesäkodin hulevesialtaani valmiiksi. sinne olen ajatellut pumppua vettä kierrättämään altaasta toiseen. olisikin mukavaa nähdä vesiaihe ikkunasta, seurata lintujen touhuja siinä. meillä se ei valitettavasti näy.
      oletko saanut talvetettua omat levisiasi? vaikka ne pystyvät varmaan hiukan varastoimaan vettä paksuihin lehtiinsä, niin toki nekin joskus vettä tarvitsevat. kovin niukalla kastelulla omani on selvinnyt koko kesän ja jaksaa ilostuttaa kukinnallaan.
      mukavaa viikonloppua ja ihanaa elokuuta myös Sinulle Anni:))

      Poista
  6. Nätti vesiaihe ja kivikko! Minun pitää odottaa vielä jonkun aikaa ennen kuin voin laittaa linnuille vesiallasta. Kokeilin sitä tänäkin vuonna, mutta enemmän siinä on ollut pieniä kaksijalkaisia läträäjiä kuin lintuja. Tasaisin väliajoin allas myös täyttyi kuravellillä, joten kovin puhdasta kylpyä linnutkaan eivät olisi siellä saaneet. Kuinka pidät ketohanhikin kurissa, ettei se valtaa koko kivikkoaluetta? Meillä ketohanhikkia kasvaa nurmikolla ja koko ajan saa olla repimässä valtavan pitkiä rönsyjä patiolta tai kukkapenkeistä. Levisia on todella kaunis. Omani ei syystä tai toisesta meinaa viihtyä kivikkorinteessäni. Ehkä kokeilen siirtää sen toiseen paikkaan, johon ei talvella kerry kolauslumia. Muuta syytä sen kitumiselle en enää keksi. Ihana hortensia <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Minna:)) lapset tykkäävät tosiaan läträtä veden kanssa, viisasta odottaa viel jokunen vuosi. kitken ketohanhikkia vähintään pari kertaa kesässä rankalla kädellä, näin se ei pääse valtaamaan koko penkkiä. takapihan nurmikolla se saa kasvaa rauhassa pihataren, ratamon ja muiden hyvin tallaamista kestävien kasvien kanssa. voi olla, etten saa levisiaa talvetettua, mut niin kovin siitä tykkään, et ostan sit tarvittaessa uudet taimet ensi keväänä. oletko laittanut havuja levisiasi suojaksi? josko ne estäisivät liiallisen lumenpainon.
      hortensia on oikea namu, kunpa saisin sen nyt viihtymään. kovin tekisi mieli hankkia valkoinen hortensia tänne koti kotiinkin. kesäkodin pihamaalla kasvaa kaksi vanhaa syyshortensiaa, harmikseni vaan en kovin usein näe niiden kukintaa. viikonloppu kuluu mukavasti marjapensaissa;)

      Poista
  7. Oi miten kaunista.Hyvää elokuuta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos RaijaAnnikki, mukavia elokuisia päiviä myös Sinulle:))

      Poista
  8. Kaunista ja keskikesän pinkit. Nyt alkaakin värimaailma pian muuttumaan, mutta pihasi on rahoittava kaikkina vuodenaikoina. Tykkään tuota vati plus kivi asetelmasta! Aurinkoista elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla kaari3, kivivati on kyl onnistunut minustakin. elokuu alkoi aurinkoisena, sopivan lämpimänä marjastukseen, nautin. mielenkiintoisia retkiä Sinulle:))

      Poista
  9. Ihana pieni vesiaihe. Levisiaa olen itse kasvattanut myös niiden omista siemenistä. Hortensiat on ihania niitä minullakin on useampikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vesiaihe sopii todella hyvin tuohon seinusta penkkiin. jännää, pitäisköhän minu kin kokeilla saisinko kasvatettua levisioita siemenistä. pitääkä siemenille antaa kylmäkäsittely? minulla on aiemmin ollut vain syyshortensioita, viime syksynä innostuin näistä kesähortensioista, aion kyl hankkia niitä hieman lisääkin.

      Poista