tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kesäyönä


Mia riisuu ruosteen tahraamat käsineet. Viimeinenkin sidelanka oli solmittu. Raudoitus valmistui viime tingassa, aamulla tulisi betoniauto.
Tuttu hirnahdus tervehtii pihamaalla. Öitä polle hyvä!

Aitan hirret huokuvat rauhaa. Kesäyön tunnit kuluvat. Vähitellen Miian valtaa huoli.
Missä perhe viipyy? Ajomatka kestää normaalisti kolme tuntia. Heidän olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten.

Unen läpi Mia havahtuu oven narahdukseen.
- Nukutko?
- Taisin jo hieman torkahtaa, Mia vastaa kuullessaan rakkaan äänen.
- Pääsimme lähtemään myöhässä. Työkaveri sairastui, tuurasin häntä muutaman tunnin.
- Ehdin jo hieman huolestua.
Mia käpertyy miehen lämpimään syliin. Lintujen viserrys, aamuauringon ensisäteiden tanssiessa hirsiseinän raoista, hiljentää keskustelun.
Vielä hetki aikaa nukkua ennen betoniauton tuloa.



Osallistun tällä pienellä tosielämän tapahtumalla vk 11 krapu-haasteeseen. Haasten ylläpitäjinä toimivat yhdessä Susupetal ja Cara. Sieltä löydät myös muiden krapuhaasteeseen osallistuvien krapuilut. Jos innostut osallistumaan, niin ohessa osallistumisohje:
Krapu on sadan sanan kirjoitus, otsikko mukaan luettuna.
Uuden krapuhaasteen löytää joka viikko joko SusuPetalin tai Caran blogista.
Viikon 11 krapuhaasteen annetut sanat ovat: tunti, keskustelu, ovi.  Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa, taivuttele siis vapaasti 

21 kommenttia:

  1. Tuollainen huoli on kamalaa, ja miten vaikeaa onkaan olla huolehtimatta. Todellisen tuntuinen tarina ja onneksi onnellinen loppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen kovasti yrittänyt kasvaa eroon ylenmääräisestä huolehtimisesta, en vaan taida olla siinä kovinkaan hyvin onnistunut;)
      näin todella tapahtui eräänä kesänä, kun valmistelin hevostallin lattiaa valmiiksi valamista varten. minua ei huolettanut se, että joutuisin yksin levittämään sementtiä, vaan miksi perheeni tuli paljon myöhemmin kuin olin heitä odottanut tulevaksi.

      Poista
  2. Ihanaa kun hän saapui!
    Kun aamuauringon säteet tanssii minäkin nautin hiljaisuudesta...

    VastaaPoista
  3. Odotin koko alun, että tuleeko hän varmaan...

    VastaaPoista
  4. Odottavan osa on piinaava. Varsinkin, jos liikenne on kova. Varmaan Miakin ehti monesti "kuulla" auton kaartuvan pihaa ja heristi kuuloaan, vaan ei kukaan tullut.
    Herttainen, tunnelmallinen krapu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arvaa vaan aimarii kuinka monta kertaa! nämä on niitä elämän parhaita muistoja

      Poista
  5. Kaunis kesäinen hetki.
    Kohta KESÄ on täällä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kesäyöt iki vanhassa hirsiaitassa ovat just parasta. odotan aina kovasti aittakauden alkamista. oikea loma alkaa siitä, kun saan aitan ripsuttua puhtaaksi, kerättyä kauniin kesäkukkakimpun pöydälle ja sijattua sileät lakanat, ah sitä ihanuutta!

      Poista
  6. Mikä helpotus kun hän vihdoin saapuu. Herkkä tarina ja tuo kuva on ihanan tunnelmallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voit uskoa kuinka hyvältä se tuntui silloin ja tuntuu yhä, kun odottaa kotiin saapuvaksi ja kuulee vihdoinkin hänen tulevan.
      kuva on otettu juuri siinä aitassa, missä kesäyönä monta monta kesää sitten valvoin, mutta ei aivan samana kesänä kuitenkaan.

      Poista
  7. Kaunis tarina. Nyt on hyvä mennä nukkumaan minunkin tällainen tarina viimeisenä mielessäni tältä erää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huomenia AilaKaarina, toivottavasti nukuit hyvin:))

      Poista
    2. Kyllä nukuin. Luin tarinasi just uudelleen ja taas sama pehneä, rauhallinen fiilis virtaa sanoistasi. Ja varsinkin näistä: "Mia käpertyy miehen lämpimään syliin. Lintujen viserrys, aamuauringon ensisäteiden tanssiessa hirsiseinän raoista, hiljentää keskustelun."

      Poista
    3. lämmin kiitos sanoistasi AilaKaarina. tuntuu niin hyvältä, kun lukija tavoittaa sen tunnelman, mitä halusin tarinallani välittää...

      Poista
  8. Ihana maalaisromanttinen ja herkka krapu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vietin lapsuuteni maalaistalossa, nyt se on perheemme kesänviettopaikka, joten saan edelleen nauttia sopivassa määrin maalaisromantiikasta;)

      Poista