tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ihana Aurinko

 Ihana kevätpäivä, aurinko paistoi sinitaivaalta ja tuulikin oli tyyntynyt eilisestä. Salossa on näin pääsiäisen alusviikolla joka päivä toripäivä. Itse olen kaikkina muina päivinä, paitsi lauantaina, silloin suunnitelmien mukaan nautin jo keväisestä Pariisista isännän kanssa. Olen käynyt Pariisissa -90-luvun alussa silloisten työkavereiden kanssa, jo silloin haaveilin yhteisestä matkasta "rakastavaisten kaupunkiin", nyt se toteutuu. Hieman matkakuume jo vaivaa, tuskin maltan odottaa, kolme yötä enää;)  
 Nämä pienet huovutetut tiput koivukranssipesässä ja kevät kukat ovat olleet kysyttyjä. Huovutettuja kukkia olen tehnyt myös narsissin keltaisena. Munanlämmittimiä tulee kudottua "välipala" käsitöinä huilitauoilla. Jöntte valtaa heti sylin, istahtaessani sivustavedettävälle. Helmi tyytyy lämmittämään jalkojani, joskus sitä silminnähden hiukan harmittaa, kun ei mahdu syliini!

Helmi kuuntelee tarkasti, kun puhelen lenkille lähdötä. Täällä on ollut huikean hienot kantohanget jo parisen viikkoa, mukavaa on ollut hiihdellä pitkin jokiahteita. Eilen hiihdimme vanhalle Ahtialan myllylle asti katsastamaan pajukkoja. Kissakset eivät olleet vielä auenneet, joten saimme tulla kotiin tyhjin käsin. Eipä harmittanut yhtään, saimmehan nauttia kauniista  maisemista ja mukavasta hiihtokelistä.



18 kommenttia:

  1. Ihania kukkia ja tipuja!
    Ja sitten, Oikein hyvää pääsiäisen aikaa sulle ja kivaa reissua!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita koristeita. Osaat kyllä tuon huovutukset !
    Mukavaa aurinkoista ja lämmintä viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :))paljon on viel oppimista huovutuksen eri nikseis, hauskaa se vain on!

      Poista
  3. Oi, Pariisiin!! Ihanaa! Turha sanoakaan, että nauttikaa, tottakai nautitte.

    En ihmettele yhtään, että huovutuksesi löytävät uuden kodin, on ne niin suloisia.
    Oikein hyvää ja iloista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ainakin olis tarkoitus, toivottavasti siel myös vähän lämpenisi ilmat. tein illalla kaksi isoa pupua, saas nähdä miten niiden käy. Hyvää Pääsiäistä myös Sinulle:))

      Poista
  4. Ihana Jöntte, niin viisas katse hänellä. Toivotan oikein mukavaa matkaa !

    VastaaPoista
  5. Ihana Helmi-koira! Meidän oma koira kuoli pari vuotta sitten, ihana Osku. Onneksi saamme usein lainaksi tyttären koiraa, kuten nytkin pääsiäiseksi. Salon toripäiville tulossa ihania ilmoja. Vai Pariisiin, nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi onpa surullista kuulla, onneksi saatte nauttia tyttärenne koirulista. ehkäpä näemmenkin viel ennen lähtöä torilla:))

      Poista
  6. ich sehe und lese gerne auf deinen Blog und mit Perle und die wunderschöne Lnadschaft und Handarbeiten!

    VastaaPoista
  7. Ihana aurinko, niinpä niin. Täällä ei sitä tänään näe, tuli kunnon lumisaderyöppy, ihan aurankin piti käydä.
    Katselin ahkeroimisiasi tuolta pidemmältä ajalta. Mukavaa pääsiäisteemaa ja ulkoilua. Voisin melkein sanoa - ahkeruus on ilomme, laiskuus intohimomme. Tuo lauseen loppu kuvastaa tietenkin minua.
    Kantohangistasi, siis kerihangista olen varmaa pikkasen kade, en niinkään Ranskan matkasta. Minä onneton kun tulen aina vaan enemmän lentopelkoiseksi, mutta hangilla en pelkää, sen kun viilettelisin vaan.
    Arvaan, että siellä aletaan olla täpinöissä. Toivotan oikein mukavaa ja onnistunutta matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oikein arvasit aimarii, kymmenen tuntia ja sit menoks:))

      Poista
  8. Kyllä tuo Helmi on kaunis! Keväinen Pariisi on ihana! Olimme joskus siellä huhtikuussa ja bulevardien hevoskastanjat kukkivat silloin upeasti. Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi sai kehut ja rapsutukset:)) toivon et ilmat vähän lämpenisivät sielläkin, muuten en näe Alppiniittyjen kukkaloistoa, mitä niin olen odottanut. Kiitos:))

      Poista
  9. Mukavaa ja virkistävää matkaa! Upeita kuvia ja Pääsiäiskoristeita! Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista