Syksyn isoin värjäysurakkani valmistui ajoissa

Tämä iso hahtuvakasa selittänee sen, miksi pidin pitkän tauon blogistaniasta;)) 

Syyskuun postauksessani klik! kerroin värjänneeni kolme kiloa villaa, mutta eihän se vielä siihen jäänyt. Sain syyskuun alussa ison tilauksen luonnonväreillä värjätyistä huovutusvilloista. Lokakuun loppuun mennessä minun oli määrä värjätä erivärisiä keltaisia, vaaleanpunaisia, roosia ja ihonvärisiä villoja taideteosta varten. Tässä vaiheessa en voi vielä paljastaa sitä, mihin teos tulee esille, palataan siihen ensi toukokuussa.  

Suomenlampaan villa on laadukasta ja soveltuu erittäin hyvin erilaisiin huovutustöihin. 

Hankin värjäämäni villat Mikkolan lammastilalta klik!. Olen aiemmin kertonut täällä klik! lampaiden keritsemisestä ja villan lajittelemisesta. Omat villavarastoni olivat huvenneet olemattomiin, joten syksyn kerintäpäivät tulivat juuri sopivasti. Kahtena päivänä olin lajittelemassa villoja lammastilalla. 

Värjäämistä varten villat pitää pestä, vaikka ne näyttävätkin melko puhtailta kesän laidunkauden jälkeen. Villassa on paljon rasvaa, lanoliinia, mitä pitää pestä pois, jotta värit tarttuvat villaan. Pesin villat kilon erissä, kuumassa vedessä liottamalla. Ensimmäiseen liotusveteen laitan muutaman tipan astianpesuainetta. Villan puhtaudesta ja rasvaisuudesta riippuen liotan villoja kolmesta neljään kertaa.

Puretin pestyt villat isossa puretuspadassa ennen värjäämistä. Puretuksen voi tehdä myös värjäyksen yhteydessä. Pieniä eriä värjätessäni teenkin niin. Värjärin päivään mahtuu monenlaista puuhaa. Keitin samoilla tulilla uusia väriliemiä ja värjäsin aiemmin purretettuja villoja tai lankoja. Isoja määriä kerralla värjätessä tarvitaan monen kokoisia kippoja ja kappoja. Väriliemien säilyttämiseen pitää varata isoja astioita. Siivilöimistä varten olen hankkinut kirpparilta vanhojen mehumaijojen siivilöitä. Myös spagettikattilan siivilä on osoittautunut todella käytännölliseksi villojen värjäämisessä. 

Keltaisia värejä saa monista eri kasveista ja sienistä. Koska kyseessä on taideteos, minkä tulee säilyä mahdollisimman kauan, niin valitsin väripatoihini vain hyvän valonkeston antavia kasveja ja sieniä. Tässä keitän teräspadassa ensimmäistä näyte-erää varten värilientä kanadanpiiskun kukinnoista.

Kasvatan kanadanpiiskua (Solidago canadensis) omalla pihalla, mutta nyt tarvitsin kukkia niin paljon, että kävin keräämässä kaksi isoa jätesäkillistä niitä tuttaviemme monien aarien laajuisesta piiskupenkistä. Itse asiassa omat piiskuni olen saanut aikoinaan juuri tuosta, nyt jo villiintyneestä kasvustosta. 

Kasvatan myös keltasauramoa (Anthemis tinctoria) ja tiikerinkaunosilmää  (Coreopsis tinctoria) värjäyksiä varten. Tässä kuivatut keltasauramon kukat sukkahousupussissa villojen joukossa.

Luonnonväreillä värjääminen on monella tapaa hidasta puuhastelua. Padassa olevat korpipaatsaman lastut on haketettu jo kolme vuotta sitten. Säilytän kuivattuja lastuja pahvilaatikossa vähintään vuoden, yleensä useammankin. Näin niistä saa parhaimmat sävyt villoihin. Samoin toimin myös puiden kuorien kanssa. Alapuolella olevassa kuvassa näkyviä keitettyjä korpipaatsaman kuoria olen säilyttänyt kolme vuotta ennen väripataan laittoa. Korpipaatsaman kuorien lisäksi värjäsin keltaisia sävyjä villoihin omenapuun ja keltasipulin kuorilla.

Alkukesä on hyvää aikaa kerätä ja kuivata erilaisia kasveja, kuoria ja juuria tulevia värjäyksiä varten. Puiden lehdistä saa kirkkaimman keltaisen juuri puhjenneista lehdistä aina juhannuskesään asti. Padassa olevat korpipaatsaman lehdet keräsin syyskuussa suoraan väripataan. Villat värjäytyivät hempeän vaaleankeltaisiksi. 

Keväällä nostin yhden raparperin juurakon. Raparperin juurista saa kauniita, kestäviä oransseja ja keltaisia sävyjä villaan ilman purettamistakin, sillä siinä oleva oksaalihappo toimii luonnollisena puretteena. 

Kasvien lisäksi värjäsin villoja myös sienillä. Sienimetsässä saikin käydä monta kertaa viikossa. 

Punavyöseitikeistä (Cortinarius armillatus) saa kaunista roosaa ja malvaan sävyttyviä värejä. Keräsin punavyöseitikkejä syksyn aikana useita kymmeniä kiloja värjäyksiini. Yhden väriliemen keittoon käytin kolmesta neljään kiloa punavyöseitikkejä. Nuoret sienet kannattaa jättää vielä kasvamaan. Vanhoista, rupsahtaneista sienistä saa parhaat värit.

Värjäyspäivinä ei oikeastaan ehdi tekemään mitään muuta kuin värjätä. Yleensä jätin villat jäähtymään värjäysliemeen seuraavaan päivään asti.  

Aamulla kun olin saanut sytytettyä väripatojen alle valkeat ja laitettua väripadat lämpiämään, huuhdoin edellisenä päivänä värjäämäni villat. Aina kun mahdollista huuhdoin villat sadevedellä. Tässä kuivumaan pääsyä odottaa punavyöseitikeillä (alinpana), limanuljaskoilla (oikealla) ja korpipaatsaman kuorilla värjätyt villat. 

Syyskuussa oli vielä lämpimiä päiviä, joten pystyin kuivaamaan villat terassilla. Edessä piiskulla värjättyjä villoja, ylhäällä verihelttaseitikin (Cortinarius semisanguineus) jaloilla. Verihelttaseitikki antaa vielä jatkovärjäyksissäkin hyviä, valoa kestäviä värejä villaan.  Vasemman puoleiset villat ovat ensimmäisestä värjäyksestä, oikealla toisesta jälkiväristä. 

Syyssateiden alettua ja ilmojen viilennyttyä kuivasin villat viherhuoneen lattialla. Korissa olevat villat on värjätty verihelttaseitikin lakeilla ja punavyöseitikeillä, vaaleanpunaiset villat kilpikirvalla. Oikealla ylänurkassa on paatsamanlastuilla ja vasemmassa reunassa limanuljaskoilla (Gomphidius glutinosus) värjättyjä villoja.   

 Ihmeellistä miten usein sadepilvet kiersivät niin, että säästyin kastumiselta.

Syksy on ollut mitä parhainta värjäysaikaa. Välillä jopa toivoin vesisadetta, kun sadevesitynnyrit kumusivat tyhjyyttään!

Isot värjäysastiat ovat raskaita liikutella, joten käytän apuna pieniä kärryjä niitä siirrellessäni. Tässä yön yli liossa olleet auringonkukat odottavat pääsyä väripataan. 

Väriliemien keitosta syntyneet jätteet kuskasin kottikäryillä puutarhakompostiin. 

Kyllä tämä touhu käy myös hyvästä kuntoilusta;)

Sitä mukaa kun sain villat kuivattua aloitin niiden karstaamisen. Käytin karstauksessa isoa ja pientä käsikarstaa. Käsin karstaaminen on melko hidasta hommaa, mutta todella rentouttavaa. Korissa verihelttaseitikin jaloilla ja tulihelttaseitikillä (Cortinarius malicorius) värjätyt villat jo karstattuna hahtuviksi. Oikealla karstausta odottaa korpipaatsamanlastuilla värjätyt villat. 

Olen tekemässä karstaamisesta oman postauksen jossain vaiheessa...tässä karstoille on päässyt verihelttaseitikin lakeista, hurme- ja punavyöseitikeistä keitetyllä väriliemellä värjätyt villat. 

Karstasin jokaisen värjäämäni villaerän erikseen. Välillä takkahuoneen lattialla oli pitkä rivi hahtuvakoreja odottamassa punnitusta. 

Ennen punnitusta otin jokaisesta erästä pienen hahtuvatupon näytteeksi värjäyskansioon. Keväällä teen niille vielä valotestin. 

En ollut ihan varma hyväksyykö tilaaja kaikki värjäämäni erät, joten sidoin ne erikseen villalangalla. Kiinnitin lankaan nimilapun, mihin kirjasin lisäksi hahtuvanipun painon.  Langan alle sujautin myös pienen tukon karstaamatonta villaa. Karstaamaton villa on kaunista ja uskon tilaajan löytävän käyttöä myös sille. 

Vähitellen hahtuvanipuista muodostui melkoinen vuori tyttäremme 120 cm leveälle vuoteelle!

 Hahtuvavuoresta löytyy
mm. kokenillilla eli kilpikirvalla,

tulihelttaseitikillä (Cortinarius malicorius),

korpipaatsaman (Rhamnus frangula) kuorilla ja krappijuurella,

limanuljaskalla (Gomphidius glutinosus) ja

keltasipulin kuorilla värjättyjä villoja. 

Hieman jännitti, olenko onnistunut värjäämään juuri sellaisia villoja, mitä tilaaja halusi...

Helpotus oli suuri, kun alkuviikosta nuori taiteilija kävi hakemassa villat. Jo ilme kertoo kaiken!

Arvaappa kuinka paljon värjäämäni hahtuvavuori painaa.
Lähimmäksi arvanneelle luvassa pieni yllätys.
Arvauksia voi jättää kommentteihin aina isänpäivän iltaan asti . Käyn ne läpi iltauutisten jälkeen:))

Kerintäpäivä naapurin lampolassa

Viime viikolla olin pari päivää lajittelemassa villaa naapurin lampolassa. Mistä lie sain niin ärhäkän flunssan, et olen pysytellyt suosiolla reilun viikon kotosalla villashaalin alla kajoamatta edes läppäriin! 

Oli ihan pakko kuvata lapsuuskotini vanhat keritsimet, joilla oma äitini keritsi talomme lampaat aikoinaan. Näiden kanssa reilun 200 lampaan keritsemisessä olisi mennyt ikuisuus, onneksi homman hoiti ammattikeritsijät ja todella tehokkaasti hoitivatkin.

Virolaisten keritsijöiden työskentelyä oli ilo seurata, taitavaa ja asiallista lampaiden käsittelyä, hetkessä lammas pääsi villoistaan. 

Suurilla lammastiloilla kerinnän tulee sujua nopeasti, joten lampaiden kerintä istuvassa asennossa on paras tapa selvitä työstä joutuisasti. 

 

Kerityt uuhet odottivat käytävällä, että kaikki samassa karsinassa olevat oli saatu kerityksi, vasta sitten ne laskettiin takaisin karitsojen luokse.

Lampaiden siirroissa karsinasta toiseen käytetään paljon apuna koiria. Nämä kaverukset ovat todella hyvin koulutettuja lammaspaimenia. Hetkessä ne saivat ajettua karsinaan viimeiseksi jääneen vastahakoisen pässin muiden kanssa takaisin omaan karsinaan.

Villojen lajittelun lomassa oli mielenkiintoista seurata lampolan arkea. Maito on karitsojen ainoa ravinnon lähde kolmen viikon ikään asti. Jos uuhi saa enemmän kuin kolme karitsaa, niin ylimenevät otetaan omaan karitsakarsinaan, koska uuhen maitoa ei välttämättä riittäisi kaikille karitsoille riittävästi. Tässä karitsakarsinaan otetut saavat maitoa tuttiämpäristä. Mustanaamiota kiinnosti kamerani kovin, nopeasti sekin kuitenkin siirtyi tutille, ettei ihan ilman jäänyt;)

Keväällä lampaiden villa ei ole niin hyvälaatuista kuin laidunkauden jälkeen syyskesällä. Kehräämölle lähetettävän villan tulee olla puhdasta, kiharaista ja vähintään 4 cm pitkää. Nytkin suurin osa villasta jouduttiin hävittämään (iso valkoinen säkki). Oikeassa alareunassa vielä lajittelematonta villaa.

Parin päivän aherruksesta sain palkaksi muutaman pussillisen hyvää kuohkeaa villaa, 

mistä olen kovin tyytyväinen:))

Osallistun näillä kuvilla myös valokuvatorstain haasteeseen 364.  kuohkea. Aamulla levitetyt puhtaat oljet antavat kuohkean makuualustan lampaille, kerityn villatapulin kuohkeus ja keveys antaa lupauksen hyvälaatuisesta villasta.

Täältä löydät lisää kuohkeita kuvia!

.

Touhua kerrakseen

  

Vanhan lammasaitauksen harmaantunut lauta näyttää kauniilta. Nykyisin aitaukset tehdään useimmiten lammasverkosta, kuten mekin eilen ollessamme auttamassa lammasaitauksen kunnostuksessa. Miehet naulasivat verkkoa sitä mukaan kun sain iskettyä uusia tolppia maahan. Lampolaan on syntynyt lukuisia karitsoja, nuorimmainen vasta edellis päivänä. Harmikseni en saanut otettua pokkarillani kunnon kuvia sisätiloissa.

Tänäin jatkoin Winebridgen kasvimaan kunnostusta. Isäntä haketti valmiiksi aikamoisen kasan oksia katteeksi taimille.

 

Ilokseni huomasin viime keväänä istuttamieni säleikköviinin, viiniköynnöksen (zilga) ja mantsuriankärhön talvehtineen hyvin. Samoin isäni Mallorcalta pari vuosikymmentä sitten tuoma jättilaukka, jonka nimeä en sen tarkemmin tiedä (kuvassa simpukan vieressä).  Ikkuna näyttää kovin autiolta, kun en ole laittanut sydänpitsikappaa viel paikoilleen ja kukkamaljakotkin ovat tyhjinä. Huomenna pitäisi varmaa kerätä hieman kukkia maljakoihin ja voisihan ne verhotkin laittaa, kun ovat pestyinä tuol kamarin pöydällä odottamassa.

Välillä leikittiin Helmin kanssa varjoleikkiä. Illalla kävimme tallilla. Ratsin kauniilla harjulla ja Helmi sai uida sillä aikaa Ahvenlammessa. 

Tässä odottaa huominen työmaa, vuorenkilpi- ja raparperipenkkien perkuu.

Mukavaa puuhastelu viikonloppua kaikille:))

Kuvamateriaalin työstöä blogia varten

Lauantai-ilta on kulunut rattoisasti käydessäni läpi kesän kuvasatoa. Iltapäivällä esikoispoikani jelppi videomateriaalin työstämisessä ja siitä innostuin palauttamaan mieleeni vanhoja kuvankäsittelytaitojani. Aikamoista sähläämistä on ollut ja pelkään kohta koneen tilttaavan, kun olen ilmeisesti onnistunut kopioimaan noin tuhat kuvaa useampaan kertaan koneelleni. Tein erilaisia kokeiluja ja laitan asian nyt mietintämyssyyn ennen kuin jatkan bolgini rakentamista.

Lomareissulla värjättyjä lankoja

 
Villanvärjäyksessä pääosaa näyttelee suomenlammas. Suomenlammas eli maatiaislammas on väriltään yleisimmin valkoinen, mutta myös mustia, ruskeita ja harmaita lampaita on olemassa. Rauhaniemen tilalta löytyy kaikkia em värisiä lampaita, niin uuhia, pässejä kuin keväisiä karitsojakin.

Itse värjäysprosessi alkaa luonnosta värjäyksessä käytettävien kasvien, sienien, naavojen ja/tai kääpien tunnistamisesta ja keräämisestä. Luonnosta värjäysmateriaalia kerättäessä on pidettävä mielessä jokamiehenoikeudet ja myös kunnioitettava niitä. Hyvä tapa on kysyä aina maanomistajan lupa, jos aikoo kerätä materiaalia toisen mailta. Anna-Karoliina Tetri käsittelee selkeästi  jokamiehenoikeuksia   kirjassaan "Luonnonvärjäys" (2010, Kustannusosakeyhtiö Moreeni, Vantaa). Värjäyksestä on muuten saatavissa useita  hyvätasoisia ja helppolukuisia kirjoja. Vuonna 2001 perustetun Värjärikilta ry:n päätarkoituksena on edistää luonnonvärien käyttöä ja tuntemusta. Killan nettisivut www.varjarikilta.fi 

Värjäri ansaitulla leppotauolla elokuussa 2 viikkoa kestäneen urakan jälkeen yli sadan vyyhdin roikkuessa orsilla kuivumassa entisessä myllyhuoneessa. Oma urakkansa on myös siinä, kun ryhdyn kirjoittamaan lyhyesti perustiedot kasveista, joita käytän ja liittää niihin kuvat värjäämistäni langoista. Kuvassa vyyhdeistä roikkuvissa lapuissa on tarkat tiedot millä, milloin ja miten lanka on värjätty. 

Viinasillassa minulla on loistavat tilat kuivata kasveja tallinylisillä ja värjätä entisen navetan kivimuurin suojissa. Katto ja laipio on purettu jo vuosikymmeniä sitten pois, mutta isoista harkoista muuratut seinät ovat yhä tukevasti pystyssä. Yhdessä ikkunassa on vielä lasitkin jotakuinkin ehjinä, joten aina kesäksi se saa pukeutua sydänpitisverhoon. 

Syksyn viimeiset kukkaset koristavat Winebridgen ikkunalautaa