tiistai 9. huhtikuuta 2019

Lammasmakkarakeitto Värjärin tapaan

 
Muutaman ihanan aurinkoisen päivän jälkeen aamu valkeni harmaana, maa valkeana. Yöllä alkanut lumisade on muuttunut räntäsateeksi ja pian hento lumipeite on taas sulannut. Minulle kevät on tullut keittiöön. Aamukahvi maistuu valkovuokkomukista ja sinisiipi, yksi lempiperhosistani, sulostuttaa tuolinpeitossa. Ikkunalaudalla versovat herneet tuovat raikkaan vihreyden ja lupauksen luonnon heräämisestä uuteen kasvukauteen. 
Viikon välein laitan aina uuden satsin liotettuja herneitä multiin. Näin saamme tuoreita versoja jatkuvasti syödäksemme voileivän päällä ja salaateissa. Kuvan oton jälkeen peitin vielä herneet noin sentin multakerroksella. Peitettynä pimeässä herneet itävät parhaiten.  
Maaliskuun alkupuolella laittamani basilikat ovat vielä kovin pieniä. Parhaiten ne näyttävät kasvavan riittävän isossa purkissa, missä multa pysyy tasaisen kosteana. Punainen basilika tuottaa aina vähän vaikeuksia, nytkin suurin osa jäi kokonaan itämättä. Esikasvatan basilikoita kasvilampun alla valoisalla etelänpuoleisella ikkunalla. 
Tilliä en esikasvata ulos istutettavaksi, vaan syömme ne jo versoina, kuten takana häämöttävän lehtisalaatinkin. Retiisinversojakin olen laittanut, ne on kaikki taas ehditty jo syödä.
Eilen oli keittopäivä. Teemme ruokaa aina kun mahdollista yhdessä isännän kanssa. Työnjako on selkeä, isäntä kuorii ja minä pilkon. Tällä kertaa kaapista löytyi porkkanaa, palsternakkaa, juuriselleriä, pieni pala kaalia ja perunaa. 
Syömme lihaa melko vähän, ja kun syömme, se on silloin yleensä lampaanlihaa. 
Helsingin makkaratehtaan LammasMerquez klik! on suosikkini makkarakeittoon. Pakkauskin on tällä hetkellä aivan vastustamaton, auringonottoa keväthangilla;)
Ruskistan pieneksi pilkotut makkaranpalat kevyesti sipulin kanssa pienessä tilkassa oliiviöljyä. 
Lisään makkarat keittoon vasta, kun juurekset ovat kypsiä. Päälle silpun ikkunalaudalla kasvatettuja yrttejä. Tällä kertaa tilliä, persiljaa ja tinjamia. Pippurin sijaan käytämme itse keräämiämme katajanmarjoja. Katajanmarja sopii mielestäni erittäin hyvin lampaanlihan kanssa.
Makkarakeitto Värjärin makuun, maun ohella värilläkin on väliä;)
Kun kerralla tekee ison kattilallisen, siitä riittää muutamaksi päiväksi syötävää, nam!

8 kommenttia:

  1. Voi nam, nyt tuli niin mahtavan kuuloinen ja näköinen keitto-ohje, että pakko kokeilla... tuo paketin kuvakin on tosiaan riemastuttava :-D Heti menee hakuun tuo makkara, ja ehkä sitä voi toivoa paikalliseen kauppaan, jos sitä ei sieltä valmiiksi löydy.
    Ihanan keväisiä nuo versot ja loistoajatus kasvattaa tillistäkin versoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kunpa löytäisitkin lähikaupastasi, niin pääsisit heti testaamaan:))
      versoja on niin helppoa kasvattaa, kun luonnonvaloa alkaa olla riittämiin. siinä säästääkin melkoisesti, kun ei enää tartte ostaa niin paljoa kaupasta yrttejä.

      Poista
  2. Herkullisen näköinen keitto ja kokeiluun otetaan meilläkin tuo lammasmakkara!
    Herneenversot luovat kevättunnelmaa räntäsateesta huolimatta:)

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Sirpa, kiva kuulla Sirpa et innostuit kokeilemaan Sailan tavoin:))

      Poista
  3. Minäkin teen keittoa joka viikko perjantaina valmiiksi mökille vietäväksi. Teen sitä kahdeksi päiväksi. Syömme keittoa aina päiväruuaksi ja illalla jotain muuta. Meidän on pakko syödä siellä kaksikertaa muuten ei kottikärry kulje. Tämä on hyvä idea keitoksi. En ole koskaan syönyt lammasmakkara keittoa .Karitsanlihaa ostamme kyllä suoraan tilalta aina sellaisen valmiin pahvilaatikon mihin on kasattu vähän erilaisia lihoja .Tämä on seuraava keitto meillä. Kiitos vinkistä . Samoin en ole tullut ajatelleeksi idättää esim.retiisin versoja . Pitää pistää muistiin. Herneenversoja idätän minäkin viikonvälein. Hyvää viikonjatketta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Nila:)) poikkesinkin juur blogissasi, teil on suuritöiset projektit meneillään mökillä, energiaa kuluu paljon! minä tulen aina kovin ärtyisäksikin, jos en saa kunnon ruokaa ajallaan. hyvä ruoka, parempi mieli;)
      tääl sama juttu, ostamme suoraan lammastilalta lihat. myös lammasmakkaraa sieltä voisi tilata, mut se on makuumme liian suolaista.
      jos vaan ikkunalaidoilla on viel tilaa, niin kannattaa kokeilla erilaisten siemenien idätystä. nyt käytin viimeiset tillinversoni kermaviilikastikkeeseen paistettuille muikuille. on se vaan mukavaa napsi tuosta ikkunalaudalta suoraan yrtit käyttöön, ja ei niiden kasvatuksessa ole edes suurta vaivaa.

      Poista
  4. Onneksi ei ole nälkä, kun tulin tutkailemaan postaustasi. Varmasti maistuva keitto. Kyllähän meidän huushollissakin keittoruokia syödään ja aina parin päivän annos tulee tehtyä kerralla.
    Herneenversoja tykkään kasvattaa myös ja harmittelen, ettei ole enempi tilaa niille idätyspurnukoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri niin aimarii, tätä voisi laittaa ensi viikollakin!

      Poista