Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuralan kylämäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuralan kylämäki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pääsiäistunnelmia 1950- ja 60- luvuilta

Mämmin tuoksuiset terveiset Kuralan Kylämäeltä, Iso-Kohmon ehtoinen emäntä oli kattanut mämmituokkoset ja sipulinkuorilla perinteiseen tapaan värjätyt munat pääsiäispöytään. Omiin pääsiäisperinteisiini kuuluu myös munien keittäminen sipulinkuoriliemessä. Tänäkin vuonna mämmin ostan laiskuuttani valmiina vaikka viime kesänä tein jo pihakoivun tuohesta valmiiksi tuokkosetkin! Mämminkeitto on siksi aikaaviepää puuhaa, et vuosiin en ole siihen ryhtynyt. Muistan miten äitini keitti mämmin jo pari viikkoa ennen pääsiäistä ja mämmituokkoset oli ainakin viikon imeltymässä porstuan kaapin päällä. Tuskin maltoin odottaa tuota mustaa makiaa herkkua, kerman ja sokerin kera se vei kielen mennessään, niin autuaalisen hyvältä äidin tekemä mämmi maistui.
Pienelle perheelle mämmin saa keitettyä jo 3 litrasta vettä,  ½ kilosta ruismaltaita ja 750 g ruisjauhoja. Mämmi valmistetaan vaiheittain. Ensiksi kuumennetaan (mielellään teflonpintaisessa kattilassa) litra vettä lähelle kiehumispistettä. Veteen sekoitetaan 100 gr maltaita ja puuron pinnalle levitetään runsas kerros ruisjauhoja, noin 150 gr. Kattila peitetään kannella ja asetetaan lämpimään paikkaan pariksi tunniksi imeltymään. Äiti seisotti mämmikattilaa hellanperällä tai leivinuunin jälkilämmössä. Sitten puuro sotketaan huolellisesti hierimellä ja siihen lisätään ½ l kuumaa vettä sekä 100 gr maltaita ja taas lopuksi 150 gr ruisjauhoja levitetään pinnalle. Kattila asetetaan uudelleen lämpimään paikkaan imeltymään tunniksi. Tätä jatketaan aina tunnin väliajoin, kunnes vesi, maltaat ja ruisjauhot on kokonaan käytetty. Mämmin tulee säilyä imeltymisen aikana kuumana, mutta se ei saa päästä kiehumaan.  Mämminkeittoon em reseptillä kuluu näin 6 tuntia!
Lopuksi lisätään ripaus suolaa (1/4 tl) ja halutessa maun mukaan (½ rkl) hienonnettuja pomeranssinkuoria. Jotkut lisäävät myös 1 dl siirappia, mutta minusta se ei ole lainkaan välttämätöntä. Mämmi saa nyt kiehua 10 min, sitä pitää hämmentää hyvin puulastalla kiehumisen ajan. Mämmi jäähdytetään sitä koko ajan vatkaten. Lapsuudenkodissani ei ollut sähkövatkaimia, joten käsipelillä mämmiä vatkattiin. Nykyisin pääsee niin helpolla tässäkin asiassa. Kun mämmipuuro on täysin jäähtynyt se jaetaan kolmeen tuokkoseen tai paistovuokaan. Koska mämmi kuohuu paistettaessa, astioita ei saa täyttää liian täyteen. Tuokkoset paistetaan uunissa noin 3 tuntia matalassa lämmössä (120-125 astetta). Äitini mukaan mämmi on kypsää, kun tuokkosten reunat ovat kuin hienon homeen peittämät. Paistamisen jälkeen jäähtyneet mämmituokkoset säilytetään viileässä vähintään viikon ajan peitettyinä, jotta kosteus säilyy ja mämmi mehustuu. 
Lopputulos herättää monenlaisia tunteita, mämmiä joko rakastetaan tai sitä ei siedetä edes nähdä, maistamisesta puhumatakkaan. Minulle hyvin imeltynyt pehmeä mämmi on pääsiäispöydän herkku kerman ja sokerin kera.


Rakkaimpiin pääsiäiskoristeisiini kuuluu pikkuiset tiput rairuoholla. Tässä tiput lyövät leikkiä perhosten kanssa Iso-Kohmon salin ikkunalaudalla. Salista löysin yhden lempikuistanikin,
 Asparaguksen eli hienohelman.
Kuinka taas kerran pääsiäinen pääsi yllättämään. rairuhot ja oraat on idättämättä. Tänä vuonna siis mennään näillä;
 
salaateista vihreää ja kudotut pääsiäistiput
 saivat vihreällä villalla täytetyt viinilasit jaloikseen. Eiks ne korvaa rairuohon täydestä;)

Nyt vaihdan viel kapat keittiöön ja sit hakemaan Perniön lihan tehtaanmyymälästä tilaamaamme palvattua karitsaa, simsalabim, pääsiäisvalmistelut tehtynä!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Oppia ikä kaikki Tuohityökurssilla Kuralan Kylämäessä

Minulla oli ilo osallistua viikonloppuna Kuralan Kylämäessä pidettyyn Komilaisten mestareiden kurssiviikonloppuun. Tarjolla oli kolme kurssia: tuohityöt, koruja ja rasioita poronnahasta ja juurityöt. Osallistuin tuohityökurssille ja kävin myös ihailemassa välillä millaisia töitä juuri- ja nahkatyökurssille osallistuvat tekivät.  Mukana oli kaiken ikäisiä sekä miehiä että naisia, opetus kieli venäjä, joten tulkkia tarvittiin koko ajan. Kurssit oli järjestetty yhteystyössä Suomi -Venäjä Seuran kanssa. 
Tuohimestarin opetus oli havainnollista ja ohjeita oli helppoa seurata, fläppitaulukin oli ahkerasti käytössä. Kurssityöksi oli valittu perinteinen komilainen tuohinen säilytyspurkki, jota kuulema käytetään paljon suola- tai sokeriastiana. Tässä saamme ohjeet sabluunan käytöstä tuohien liitosaukkojen leikkaamiseksi. 
Purkkia varten leikattiin kaksi tuohilevyä, ulko- ja sisäkuoreksi ja kaksi suikaletta vöiksi. Tuohet puhdistettiin ja ohennettiin. Vasemmassa kulmassa oleva tuohilevy jo valmiina, edessä oleva odottaa vielä ohentamista. 
Mestari oli tuonut mukanaan valmiiksi leikatut pohja- ja kansiosat sekä katajasta valmistetut sankojen aihiot. Tämä helpotti ja nopeutti huomattavasti työn tekemistä. Katajasta valmistetut sangat oli pingoitettuina nyörillä, ne tarvitsi enää vuolla sopivan kokoisiksi itse kantta valmistettaessa. Kuvassa näkyy ulkokuoren aihio sekä mestarin valmistama valmis purkki.
Tärkeimmät työkalut tuohen työstämiseen, terävä lyhyt teräinen puukko, taltta ja naskali. Tässä olen saanut jo valmiiksi kolmioaukot uloimman kuoren toiseen reunaan reunojen yhteen liittämistä varten.
Mestari näytti seuraavaksi miten ulkokuoren kehä mitataan pohjaosan ympäri asetettuna toisen reunan liitososien leikkaamista varten. 
 Merkit kolmioiden kulmiin vastin osien leikkaamiseksi oikeisiin kohtiin. 
 Sabluunan ja naskalin avulla merkittiin leikkauskohdat tuoheen.
 Vastin osat leikattuna ja tässä mestari jo näyttää miten reunat kiinnitetään toisiinsa.
Kaikki näytti sangen helpolta mestarin tehdessä, mutta itse kun alkoi vastin osia merkitsemään ja leikkaamaan ei se aivan niin helposti käynnytkään. Lopputulos kuitenkin ihan hyvä.
 Tässä ulkokappaleen reunat jo lähes vastakkain asetettuina, 
 ja valmiina. Kaunis liitos kieltämättä.
 Seuraavaksi opetettiin, miten sisäkuori valmistetaan toisesta tuohilevystä, mittaus ja männynjuurella ompeleminen. Männynjuurikiepit olivat liossa lämpimässä vedessä ennen kuin ryhdyimme halkaisemaan niitä ompelua varten. Juuren halkaiseminen tehdään samalla tekniikalla, miten olen oppinut myös näreet halkaisemaan riukuaidan sidoksia varten. Kuulema parasta ja kauneinta ompelujuurta saadaan lehtikuusesta, mikä kiiltää kauniisti. Männyn juurikin hyvää ja sitä käytetään varsinkin isommissa töissä, koska männynjuuret ovat huomattavasti pidempiä kuin lehtikuusen. Mestari kertoi, että ompeluun sopivat juuret on helpointa kerätä jokitörmiltä, missä on sattunut maanvyöry tai metsätyömailta vahvan koukun avulla. Parhaat juuret ovat noin 7-10 cm maanpinnan alla ja niitä pystyy vetämään koukulla jopa useita metrejä ehjänä. Juuret tulee puhdistaa ja kuoria heti tuoreeltaan ja kiertää kiepeille, jossa ne säilyvät hyvinä vuosikymmenet. Ennen käyttöä ne vain sitten liotetaan lämpimässä vedessä pehmeiksi. 
 Tässä sisäkuori mitattuna ja olen aloittanut reikien teon terävällä pistoterällä. Reiät tulee tehdä riittävän kauaksi reunasta, noin 1 cm, jottei tuohi halkea ommeltaessa.
Elämäni ensimmäinen ompelusauma juurella tehtynä, olen tosi ylpeä tästä;)
Seuraavaksi valmisteltiin purkin ylä- ja alareunojen ympärille tulevat vyöt. Toiseen päähän kolmioikkuna ja toiseen vastinosa samalla tavoin kuin ulkokuoreenkin. Kuvassa näkyy vastinosa vasta osittain leikattuna.
 Tässä asetan vyötä paikoilleen. Vyön tulee olla tiukka, jotta purkista tulee tiivis. Sain harjoitella kolmen vyön verran, ennen kuin sain sopivan kokoisen ja mestarin hyväksynnän!
Kun molemmat vyöt olivat paikoillaan oli vuorossa pohjakappaleen paikoilleen asettaminen. Mestari hioi pohjakappaleen ennen paikoilleen asettamista. Toisaalta olisi ollut hauskaa itse myös opetella hiomaan, mutta toisaalta olin ihan tyytyväinen saamaani apuun, kun en ole tottunut käyttämään hiomakonetta, helposti olisin varmaan hionnut aivan liikaa ja epätasaisesti. Näin pohjasta ei olisi tullut tiivistä.
 
Pohjan tullessa valmiiksi, työstettiin kansiosa. Tässäkin sain paljon apua mestarilta. En olisi varmaankaan itse pystynyt vuolemaan kovaa katajaa tarkasti kanteen tehtyihin aukkoihin sopivaksi. Aikamoista tuumailua vaati jo aukkojen kohtien tarkka merkitseminen, geometria ei taida olla vahvin osa-alueeni tämän perusteella;) 
 Pääsin sentään itsekkin hieman vuolemisen makuun, kun tein sankoihin porattuihin reikiin sopivan vahvistinkappaleen, jottei sangat pääse irtoamaan kannesta sitä avattaessa. 
Kansi ja purkki huoliteltiin hiomalla aluksi hiomakoneella ja lopuksi hiomapaperilla. 
 Kansi istuu hyvin, joten enää viimeinen vaihe jäljellä, yläreunan vahvistaminen juuriompeleella. 
Ompelua varten reiät tehtiin koneella, ensin vain puolet yläreunasta. Sain oppia poran käyttöön kurssitoverilta hänen tehdessään reikiä omaan purkkiinsa.
 Reikien teko onnistui melko näppärästi, hieman jaotus epäonnistui, mutta ei se pahasti näy valmiissa työssä.
Reiät tehtiin ensiksi vain puoleen väliin asti ja vasta ompelun jälkeen loput. Parhaillaan en saa päähäni syytä miksi näin tehtiin, jos joku kurssilla olleista lukee tätä, niin virkistäisitkö muistiani hiukan. Yritin tehdä muistiinpanoja, mutta tässä kohden on jäänyt tekemättä, hatarassa päässäni ei näköjään asiat pysy kuin hetken;)
 Mestari ja kisällien tuohipurkit, ilmeestä päätellen mestari on tyytyväinen kisälliensä töihin!
 Otin mukaani kurssille myös tätini miehen aikoinaan tekemän tuohikorin, josta sanka on rikkoutunut jo vuosia sitten. Mestari lupasi opettaa sanganteon ja nahkakurssin vetäjältä sain sopivat uudet nahkasuikaleet sangan kiinnittämiseksi. Kaunis kiitos niistä:))
Sankaa varten yhdistin kolme pitkää tuohisuikaletta kurssilla oppimallani liitoksella. Tässä mestari näyttää miten kaksinkerroin taitettujen suikaleiden ympäri punotaan pitkällä tuohisuikaleella kaunis pintakerros. Vahvistin sangan viellä ristiin tehdyin juuriompelein ja kiinnitin nahka suikaleilla koriin.
 Kurssilta kotiintuomisina minulla oli kaunis tuohirasia ja uuden sangan saanut rakas tuohikorini. Lisäksi olen oppinut juuren työstämistä ja juurella ompelua, joten nyt osaan korjata vanhan vielä isänikin käyttämän viljavakan sekä äitini jauhovakan. Odotan jo sitä päivää, kun saan laittaa jauhot tuohon muistorikkaaseen vakkaan. Tämän parempaa kurssiviikonloppua ei voisi enää ajatella, kiitos jälleen kerran Kuralan väelle, taidokkaalle tuohimestarille ja hänen tulkilleen sekä kaikille ihanille kurssilaisille, joiden kanssa oli ilo työskennellä yhdessä:))

ps täältä löydät aiemmat postaukseni tuohiruusun teosta ja täältä tuokkosen teosta.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kuralan Kylämäki Muinaistekniikan viikko 27.8.-1.9.2013

Kuluneella viikolla Kuralan Kylämäessä, elävän historian kylässä Turussa, on voinut perehtyä muinaistekniikoihin Kokeiluverstaalla. Alueella on jo 25 vuoden ajan tehty kokeellista arkeologiaa, vuosien saatossa tehdyistä projekteista oli koottu myös näyttely Kokeiluverstaan tiloihin. Museoesitteen mukaan kokeellinen arkeologia tarkoittaa menneisyyden työmenetelmien ja aineellisen kulttuurin tieteellistä tutkimusta kokeilemalla. Muinaisviikon toteutuksesta vastasivat Turun museokeskuksen henkilökunnan lisäksi Mynämäen käsi-ja taideteollisuusopiston muinaistekniikan osasto, WaruSeppäin kilta, Kaarle Knuutinpojan jousiampujat, Kuttelo-kivikauden toimintaryhmä, Suomen primitiivitaitojen seura ry, Muinaistaitoyhdistys Ukonvakka ja lukuisa joukko muinaistekniikan ammattilaisia ja harrastajia.
Tarjolla oli paljon mielenkiintoista, kaikkeen ei aikaa riittänyt. Lauantaina tehtiin Kuralan huopa suomenhevosen, Amalian avustuksella. Kuvassa Amalia vetää perässään telaa, jonka ympärille yhteistoimin tehty huvutustyö on rullattu. 
Amalian omistajan, Raili Selinheimon ja museokeskuksessa työskentelevän taideohjaaja Tea Langhin opastuksella osallistuin muinaistekniikan opiskelijoiden ja muutaman muun näyttelyvieraan kanssa Kuralan huovan tekemiseen. Ristinurkkaus on oma kädenjälkeni huopaan.
Työn kuluessa villaa kasteltiin lämpimällä mäntysaippuavedellä useamman kerran. 

Huovutusta varten työ kierrettiin onton rautaputken ympärille ja rulla sidottiin tiukasti. Rullan kiinnittäminen Amalian kärryjen perään olikin tarkkaa hommaa, jotta rulla pyörisi tasaisesti.
Amalia veti kilometri kaupalla huoparullaa Kuralan kauniissa maalaismaisemissa. Takana kulkijat vahtivat, ettei rulla päässyt sotkeutumaan kärryn pyöriin alamäissä tai käännöksissä.
Välillä rulla avattiin ja tarkistettiin huopumisen edistymistä sekä käännettiin huopa ympäri tasaisen huopumisen varmistamiseksi molemmin puolin. 
Amalialla oli lakisääteiset juoma- ja ruokailutauot. Museoväen toimenkuva on välillä melko laaja, kuten kuvasta näkyy;)
Tea ideoi huovutustanssit ja puhallinsoitintyöpajan pillipiipari Minna Hokka innostui säestämään tanssijoita paimenhuilulla. Aloitettiin Yksi pieni elefantti marssii näin sävelten kera! Minnan kotisivuilta löytyy äänitteitä lisää, esim. unohtumattoman päivän iltana voisi hyvin kuunnella Unohtumaton ilta kappaletta nynnypillillä soitettuna;) 
Tanssijoiden väsyttyä Amalia valjastettiin taas uudelleen kärryjen eteen huoparullaa vetämään. Sillä aikaa minulla oli hyvää aikaa tehdä karhunputkipilli isännälle tuliaisiksi.
Minna nimitti pilliä mänkeriksi. Kuvassa Minnan avustuksella tekemäni mänkeri tuohisine kaikusuppiloineen ison tuohitorven oikeallapuolen. Ihmeekseni sain jopa pillin soimaan, kuten myös isäntä pienellä harjoittelulla.
Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut muinaispuvun tekemistä. Sisareni teki itselleen kansallispuvun -90-luvulla ja jo silloin ajattelin, et joku päivä teen muinaispuvun, koska sillä olisi minulla enempi käyttöä. Joko nyt aika olisi kypsä? Istuin muinaistekniikkaa opiskelevan Päivin oppiin tekemään rautakautisen naisen alusmekon (-paidan) pienoismallia. Päivi pitää kissapiianoma blogia, olenkin tutustunut häneen blogistanian kautta ja nyt oli mukavaa tavata. Iltapäivän aikana ehdin ommella vain alusmekon, vaippahametta eli peplosta varten Päivi leikkasi minulle kotiinviemisiksi kangaspalan. Netistä löytyy mukavasti ohjeita muinaispuvun tekemiseen esim. Elävä keskiaika ry:n sivustolta löysin Satu Salon (Serafina de Castillon) tekemät selkeät ohjeet, joista löytyy kaavat ja ohjeita myös materiaalien valinnasta. Mielenkiintoista on lukea myös Jenny Kangasvuon Oulun Yliopiston Taideaineiden ja antropologian laitoksella tekemää proseminaarityötä (1997), joka käsittelee suomalaista muinaispukua eli viikinki- ja ristiretkiajalla käytettyä vaatetusta.
Kuvasin tekemäni alusmekon Suomen kansan historia-teoksen päällä, missä on kuvattuna Perniön Yliskylän emännän puku (vasemmanpuoleinen) ja karjalalaisen naisen puku, ns. Kaukolan puku viikinkiaikana (ristiretkien ajoilta). Nykykäsityksen mukaan myöhäisrautakautisen naisen puvun päällyshame oli peplos-hame ei siis olkainmallinen, kuten kuvassa olevissa Perniön ja Kaukolan puvuissa. Kangasvuon seminaarityöstä luin, että peplos-hame saa nimensä kreikkalaisesta pukineesta, joka oli muodoltaan samanlainen: suorakaide, joka taitetaan edestä ja takaa laskoksille ja kiinnitetään olkapäiltä soljilla ja vyötäröltä vyöllä. Suomalaisten muinaispukujen peplosmekot ovat useimmiten bataviatoimikassidoksista villaa. Hamekangas käytettiin poikittain, eli niin, että loimen suunta oli vaakatasossa. Peplosmekkojen kankaat olivat enemmän tai vähemmän neliömäisiä, Maskun puvun peplos on 148 x 148 cm kooltaan ja Euran puvun 155 x 140 cm. Peplos oli useamman koon vaatekappale, sillä helman pituutta saattoi säädellä taitteen pituudella. Kankaassa täytyi myös olla väljyyttä, jotta se sopisi samalle naiselle eri elämäntilanteissa, kuten raskauden aikana. Peplos voi olla toiselta sivultaan avoin, jolloin hameessa ei ole yhtään saumaa, tai sitten kankaan reunat on yhdistetty sivusaumalla.  
Paljon on tutkittavaa ja mietittävää, ennen kuin pystyn päättämään, millaisen muinaispuvun tekisin itselleni. Aloitan nyt tekemällä ensin alusmekon äitini kutomasta pellavalakanasta. Pellavat äitini kasvatti itse, muistan miten ne vietiin likoamaan lampeen pariksi viikoksi. Harmikseni en pystynyt olemaan mukana, kun äitini loukutti ja lihtasi pellavia koti kalliolla.
Olisin halunnut olla mukana lauantaina myös villivihannesasiantuntija Ossi Kakkon ruokaa luonnosta-työpajassa, nyt kuitenkin sain tyytyä vain kuvaamaan pöydän antimia. Sunnuntaina ohjelmassa on Kuttelon järjestämä  leiriytymisnäytös kivikauden tapaan, mitä varten paikalle tuotiin jo edellispäivänä tämä peura - herkkätunteisimpien kannattaa jättää katsomatta tämä seuraava kuva!



Sain viettää kaksi antoisaa päivää Kuralassa tutustuen muinaistekniikkaan ja upeisiin muinaistekniikan parissa työskenteleviin tai alalle kouluttautuviin ihmisiin. Kiitos siitä kaikille mukana olleille:))