lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kevään eka toripäivä

 Pakkanen paukkui nurkissa aamulla torille lähtiessäni, onneksi ilma lauhtui nopeasti auringon paistaessa sinitaivaalta:)) Nyt sitten torikausi on avattu. Monikaan myyjä ei näytä vielä  "talviturkkiaan heittäneen", ehkäpä ensi viikolla jo meitä on monilukuisampi joukko liikkeellä. Aurinkoinen talvipäivä oli houkutellut ihan kohtuullisesti väkeä torille, toki enempikin olis saanut olla. Päivä kului rattoisasti mukavassa seurassa. Opin taas uuden sanonnankin.  Ennen aikaan ihmisillä oli kuulema tapana todeta "Ei siinä korkeelta putoa, jos luudan päältä lattiaan", kun köyhä yritti jotain ja ei oikein menestynyt äfääreissään. Todella mielenkiintoisia nämä vanhan kansan sanonnat.  
Näin näyttävä noitajoukko löytyi vieruskaverini rekistä. Ihanat pitishousut ja nahkaiset nirunarukengät vain vilahtelivat pääsiäisnoitien aloittaessa riemukkaan cancan tanssinsa. Nämä noidat taisivatkin lentää Salon torille Moulin Rougesta Kyöpelinvuoren sijaan;)

25 kommenttia:

  1. Toripäivät ovatkin mukavia tapahtumia ja niissä kiva käydä kiertelemässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. torit, kirpparit, basaarit ovat paikkoja, joihin on ihan pakko munkin aina päästä välillä kierteleen;)

      Poista
  2. Onpa kivan näköisiä juttuja. Täytyykin varmaan suunnata torille ensi viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kunpa nämä aurinkoiset päivät nyt jatkuisivat, niin torielämäkin käynnistyisi oikein kunnolla. kahviotkin jo palanneet torille:)) tervetuloa vaan tutustumaan paikan päälle tuotteisiimme, sovimme naapuripöydän papan kanssa, et torstaina taas tulemme yhdessä torille, jos Räntä-Muori ei ihan ranttaliksi heitä.
      ps minun toripäiväni näet aina Värjärin Pata facebiikissa sivulta.

      Poista
  3. Hertsileijaa, miten hauskoja noitia! Sulla on ihan aidonnäköiset nuo tiput! Harmi, kun tuo Salon tori on niin kaukana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vien naapuripöydän papalle terveisesi, hänen vaimonsa tekee näitä ihania noitia kankaasta. Itse taas valmistan noidat huovuttamalla. Satulinnut ja tiput olikin kovin pidettyjä, vai yksi tuli kotiin tältä reissulta;)

      Poista
  4. Vanha sanonta on meilläpäin hyvin käytetty ja tuttu. ...luudan päältä lattialle... Noitakulkue on valmis "tihutöihin", niin ennen uskottiin. Hauska sarja. Varmasti hieno aloittaa toritapahtumat ja kun kesä tulee niin kyllä ihmiset virkustuvat ulkosalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jostain syystä em. sanonta on ihan vieras minulle, lapsuuden kodissani sitä ei käytetty, en ole sitä nyt myöhemminkään kyl kuullut. noidat olivat todella taidokkaasti tehtyjä ja eivät olleet hinnan kiroissa. kesällä Suvisalon torstai-illan kesätorit ovat olleet ainakin aiempina kesinä tosi suosittuja. viime kesänä kyl jo huomasi, et kauppa ei käy entiseen tapaan vaik ihmisiä paljon liikkeellä olisikin.

      Poista
  5. Hei, tavattiin tänään Salon torila. Olen lankaostolakossa, koska kotona on korikaupalla kutomista odottavia lankoja. Mutta sinulta oli pakko ostaa ihanat pikkukerät. Ja ostamani kissakranssi piti mennä tuliaisiksi Esikoisen pikkupojan yksvuotissynttäreille, mutta löysi jo paikan mökin ovessa. Huovutetut linnut kiinnitetään kaupunkikodissa parvekkeelle. Mukavia toripäiviä meille molemmille jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavaa kuulla Inna:)) tule moikkaamaan vaan, laitan langat piiloon, et vältyt heräteostoksilta niiden suhteen;)

      Poista
    2. ps inna, yritin löytää blogiasi siinä onnistumatta...

      Poista
  6. Kaikkea kivaa pääsiäiseen liittyvää olet sinäkin tehnyt, nuo tipuset ja ovikranssit...
    Vieruskaverisi noidat odottavat vain lähtölaskentaa, vekkulin näköisiä.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Aurinkoisen ja pääsiäisen näköistä. Torikauppakin taisi lähteä käyntiin. Kovasti paljon on ainakin teillä kahdella pääsiäisteeman tavaraa tarjolla.
    Ei siinä korkealta putoa, jos luudan päältä lattialle - tuttu sanonta. Osuva sanonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukavasti pöytämme katseita ja ihasteluja keräsi, ostajia sen sijaan viel vähän liikkeellä. minulle ei oikein selvinnyt vielä se, miksi sanonnassa juuri luudan päältä pudotaan. yritin selvittää sanonnan alkuperää myös netistä, mut en ainakaan vielä onnistunut mitään löytämään. kyselin sitä myös torilla juttukaveriltani. hän arveli sen juontuvan luudan yleisyydestä aiemmin ja halvasta raaka-aineesta, koivunrisujahan oli kaikkien käytettävissä, joten luuta ei paljoakaan maksanut. onks sul tietoa siitä?

      Poista
  8. Siitä se torikausi lähtee. Toivottavasti oli myyntiäkin! Ja hyväntuulisen, eikä yhtään pelottavan näköisiä nämä nykyajan noidat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no bensarahat sain täällä kertaa, toivottavasti ensi viikolla väkeä jo enempi. Nuo naapuripöydän noidat olivat todella upeita, kaikkilla oli erilainen ilme ja vaatetus!

      Poista
  9. Tuttu sanonta mullekkin, ettei korkealta putoa, jos luudan päältä tippuu, hi!
    Mutrta voi jukraty, kun Salo olisi pikkasen lähempänä, niin tulisin huiskis vaan ostamaan sulta jotain kivaa pääsiäisen ajaksi.
    Niin kauniita sulla on kaikki!
    Ja vieruskaverillasi on sitten niin maan perusteellisen ihania noitia!
    Kiva, jos vaikka yksi lentelisi tänne meillekkin, hi!
    Hyviä toripäiviä sinne sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. osaatko harakka selvittää mulle hiukan, mistä sanonta on oikein lähtöisin? jo se tuntuu mukavalta, kun pidät tuotteistamme:))
      ps voisin kysäistä torstaina noitien myyjältä, josko hän voisi lähettää sulle noidan. hinta oli vain 27 e, mikä on mielestäni näistä noidista tosi vähän. olen katsellut netistä muiden hintoja, paljon enempi niistä saa maksaa ja eivät ole näin hienosti tehtyjä, tai itse en ainakaan ole nähnyt yhtä laadukkaita.

      Poista
  10. Ihania juttuja torilla! Toivottavasti asiakkaita olisi riittämiin!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos margsan! uskonpa kesää kohti mentäessä myös toriasikkaiden lisääntyvän muuttolintujen tapaan;)

      Poista
  11. Sinulla on kyllä varmasti torin upein pöytä :O
    Puput ja tiput on suloisia.

    Nuo noidat taatusti pysäyttää jokaisen ohi kulkevan !


    Mukavaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ainakin omasta mielestäni;) siitä muuten puhelimme taas kerran naapuripöydän myyjän kanssa, et suurin osa torille tulevista ei näe, kuule mitään muuta suunnatessaan askeleensa kohti torikahviota.

      Poista
    2. oikein mukavaa pyhäpäivää Anneli myös Sinulle:))

      Poista