lauantai 23. maaliskuuta 2013

Hyvää Palmusunnuntaita

 Kevätaurinko houkutteli Salon torille jo mukavasti ihmisiä. Toki useimmat nautiskelivat torielämästä lämmitetyissä torikahvioissa istuksien ja kuulumisia vaihtaen. Kukkakauppiaitten kojuissa tulppaanit hehkuivat ja narsissit piristivät keltaisuudellaan jokaisen ohikulkijan ilmeen.  
 
Huovutettu kukkani kuten muutkin pääsisäistuotteeni vetivät myös katseita puoleensa. Pupupojat löysivät heti onnellisen omistajan itselleen. Enempi tietoa ja kuvia huovutetuista tuotteista löydät sivulta Huovutus.
Salon tori on kauniilla paikalla Salojoen varrella. Turun puoleisella rannalla näkyy salolaisten ylpeydenaihe, kaunis puusta rakennettu kirjasto. Kaupunginkirjasto valmistui vuonna 1986 ja laajennusosa 2004, suunnittelijana kaupunginarkkitehti Lauri Hollmén. Kirjaston vieressä olevassa vanhassa puutalossa toimii mukiikkiopisto.

Huomenna on Palmusunnuntai, josta alkaa hiljainen viikko. Palmusunnuntain nimi viittaa palmunoksiin, joita ihmiset heittivät Jeesuksen eteen tielle hänen saapuessaan Jerusalemiin. Tähän liittyy tapa koristella kirkkoa palmunoksilla ja muilla lehvillä tai kantaa niitä kulkueissa.  Pohjoisessa ainoa elävä oksa pääsiäisen aikaan on paju, joten pajunoksat ovat kirkkojen ja kotien koristelussa pohjoinen vastine palmunlehville.
Päivä tunnetaan myös virpa- tai virpomasunnuntain nimellä. Vanhastaan Karjalassa, nykyisin jo yleisesti koko Suomessa päivän perinteisiin kuuluu trulliksi pukeutuneiden pikkunoitien virpominen. Palkaksi pikku virpojille varataan yleensä kauniita suklaamunia. Miten se suklaamunien ostaminen aina tahtookan unohtua, niin kävi myös tänä vuonna. Pitäisköhän nyt sit piileksiä verhojen takana trullien ilmestyessä oven taakse, vai tyytyä antamaan kolikoita maukkaitten munien sijaan?

Tässä oma rakas virpojani 1990-luvulla.

Hyvää Palmusunnuntaita kaikille:))


30 kommenttia:

  1. Enpä ole Salossa koskaan käynyt! Pääsiäismunat olen kyllä jo varannut pieniä virpojia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itsekkään en ollut aiemmin Salossa käynnyt tai edes tiennyt missä se oli, kunnes muutin tänne 1978. pieni kaupunki tämä on, jää Turun varjoon, mutta ihan viihtyisä. ne pienet virpojat ovat mukavia, vielä niin tosissan, isommista ei olis väliä, kun tuntuu et vain rahankeruu kierroksella ovat.

      Poista
  2. Kiva keväinen tunnelma näyttää olevan torilla! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos My life, täällä on ollut aurinkoista jo useana päivänä, kevät ahava vaan tekee ilman niin purevaksi. nytkin posket oikein rusottaa, kun koko päivän oli ulkona.

      Poista
  3. Joskus varmaan ollaan Salossakin käyty, tai ainaskin ohitse menty.
    Mutta torilla siellä en ole koskaan ollut.
    Kaunis paikka näkyy olevankin.
    Ja kiva, että pupusi saivat pääsiäiskodin itselleen.
    Varmasti tuotteesi menivät kuin kuumille kiville, ovat niin kauniita!
    Meilläpäin ei pahemmin ole pikkunoitia näkynyt moniin vuosiin enää.
    Kurjaa, kun perinteet häipyvät.
    Oikein kivaa lauantai-iltaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohitse tästä suurinosa ajaakin, ei kaupunkia oikeastaan näekkään nykyisin enää, jos ajaa moottoritietä. ihan kyl olis tutustumisen arvoinen pikku kaupunki. ja voishan noita Nokian tyhjiä tehdasrakennuksia ainakin tulla ihmettelemään!
      ehkäpä taas kohta naapurustoon ilmestyy lapsiperheitäkin...lauantaiehtoo kuluu mukavasti radiota kuunnellen, kohta alkaa nostalinen Juha Blombergin toimittaman musiikkiohjelma:))

      Poista
  4. Juuri viime viikonloppuna ajeltiin Salon läpi vaan en kyllä toria huomannut:( Meilläkin on huomenna odotettu päivä kun lapset lähtee virpomaan, kohta täytyykin vielä muutama oksa koristella! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna:) jos ajoitte moottoritietä tai vanhaa ohikulkutietä pitkin, niin tori ei näy silloin. lapsilla mukava päivä tiedossa:))

      Poista
  5. Salon tori on ollut suosikkitorini lähes 30 vuotta. Mökiltä ajamme sinne kesäisin ja usein myös ympäri vuoden kala-, peruna- ja kukkaostoksille. Ja tietysti kaffeille!! Tapaamisiin... Suosittelen muillekki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla Inna, ehkäpä sit tapaamme useamminkin:))

      Poista
  6. Aina joka vuosi jaksan ihmetellä tävallassa käydessäni, tuota pääsiäismunien määrää kaupoissa. En tajua sitä millään. Tiedätkö siitä mitään? Ja toreilla ja jokapaikassa.
    No meillä onneksi pienet mittakaavat siinäkin suhteessa, eikä haittaa jos ei muistanut ostaa, jokin muukin käy korvikkeeksi, kun ei ole niin määrätty että mitä pitää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ole käynyt pääsiäisen aikaan aiemmin Keski-Euroopassa, nyt olemme menossa, joten saan varmasti ihmetellä ihan samaa:))

      Poista
  7. Oli taas kiva nähdä noita torikuvia.
    Upeita kukkia ja kiva että puputkin saivat uuden kodin :)
    Mukavaa palmusunnutaita sinullekin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kevään edetessä myös toripäivät lisääntyvät pikku hiljaa, ensiksi kyl pidän viel parin viikon loman;) pupuja menisi enemmänkin, tekeminen on vain perin hidasta.

      Poista
  8. Täytyypä käydä Salon torilla, kun seuraavan kerran ajellaan sinne ystävien luo.
    ; ) Neuvoin heitä jo etsimään sun toripuotisi valmiiksi.

    Hyvää Pääsiäistä sinne suomen nurkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sehän olisi todella mukavaa Stiina, ystäväviisikin olis hauskaa tutustua:)) mun toripäivät näkee aina tuosta oikeassa yläkulmassa olevasta naamakirja osoitteesta.
      Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, niin Pääsiäistä vietämme jo ranskanmaalla ja pari seuraavaakin viikkoa...
      Munarikasta ja aurinkoista Palmusunnuntaita myös Sinulle!

      Poista
  9. Taisipa pikkuveljeni istuskella tuolla kahviteltassa, kuuluu hänen päiväkävelynsä vakiokohteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kerroppa terveisiä, et vois tulla moikkaamaan joku kerta;)

      Poista
  10. Kauniita torikuvia! Minä olen hieman ihmetellyt kun tuota trulliperinnettä yritetään täällä kirkon puolesta karsia. Koulussa valistavat lapsia, ettei saa noidaksi pukeutua kun menee virpomaan. Kuulemma noidat eivät kuulu pääsiäiseen! Meillä lapset ihan ihmeissään tästä :( No, emme kuulu kirkkoon ja muutenkin olen sitä mieltä, että tuollaista viatonta lasten leikkiä on turha demonisoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on jo aikaa, kun omat lapseni olivat koulussa, joten en osaa sanoa, miten täällä päin opettajat nykyisin lapsia evästävät. En ole aiemmin kuulutkaan et noidat ei kuuluisi Pääsiäiseen! mielestäni lapsien tulisi käydä virpomassa vain omassa lähipiirissä ja mielellään tuttujen luona. joskus näkee, miten aikuiset kuskaavat pikku noitia autolla kauempaakin ja se tuntuu hieman oudolta.

      Poista
  11. Niin ja unohdin kertoa että sinulle Ilona on blogissani haaste: http://puhde.blogspot.fi/2013/03/haaste-11111111.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tutustumassa blogiisi ja haasteeseen myös. Meillä näyttää olevan todella paljon yhteistä vastaustesi perusteella. Yleensä olen ottanut aina haasteet vastaan, mutta nyt minun täytyy valitettavasti kieltäytyä työkiireiden ja lomamatkani takia. Tulen matkani jälkeen tutustumaan tarkemmin blogiisi:))

      Poista
  12. Kesätorstain iltatorit ovat vilkkaita, ainakin kerran kesässä pitää käydä :)
    Mukavaa Palmusunnuntai-iltaa, Ilona !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saas nähdä, jakuuko torstain iltatorit edelleen yhtä vilkkainen kuin aiempina kesinä. kiitos miiwi toivotuksista, rauhaisaa viikkoa:))

      Poista
  13. Salon torilla pyörähdin viime kesäkuussa. Onhan vanha Mummolani Perniössä. Muistan miten ihanaa oli lapsena tehdä virpomavitsoja! Värilliset höyhenet ja kreppipaperikukat ja virpominen, kauniita muistoja. Rahaa en itse suosittele annettavaksi niin virpojille kuin halloween noidillekaan. Verkkosydän ja kukka ovat herkät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin joskus lukenut kirjeitä Perniöstä blogissasi, rakastan tarinoita ja siksi luen ja tietysti myös kirjoitan kirjeitä mielelläni. Olen samoilla linjoilla kanssasi virpomisen suhteen. Kukkakranssi on myös mieleeni, se pääsi lauantaina nuoreen tyylitietoiseen kotiin:))

      Poista
  14. Ihastuin niin tuohon huovutettuun kukkaan, se on kaunis. Tuo verkko on vielä kuin piste iin päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla marjukka, olen suunnitellut sen itse: )) siitä pidettiin torillakin ja sain muutamia tilauksia, joita olen sit tänään huovuttanut. laitan niistäkin kuvat huovutus sivulle kun sitä päivitän illalla.

      Poista
  15. Kevät on niin innostavaa aikaa, tykkään.

    VastaaPoista