Petteri Punakuonon avuksi?

Pohjoisessa on jo korkeat hanget, viimeisimmän tiedon mukaan Vaarankylässä lunta peräti 60 cm paksuudelta. Mieleeni juolahti, Petteri Punakuono tarvitsee varmaan hieman apujoukkoja vetämään pukin pulkkaa noin syvässä hangessa. Luntahan ehtii varmaan sataa viel toinen mokoma ennen jouluaattoa!

Siispä ryhdyin tuumasta toimeen. Porojen malliin sain inspiksen Annin inkailijalove blogissaan esittelemistä tyttärelleen kutomista "Taikaporot" sukista.  

Siellä porot jo rientävät taianomaista revontulirataa pitkin kohti pohjoista.  Täplä ja Raita esittelevät tyytyväisinä mamman aikaansaannoksia. Heistäkin porot ovat ihka ihania, ainakin viel silloin, kun ne olivat kiertyneenä lankakerällä;) Sukat matkaavat erittäin rakkaalle ihmiselle, joka rakastaa poroja!

Lankana käytin luonnonväreillä värjäämiäni seiskaveikka lankoja. Sininen saatu lupiininkukilla ja kerta kastolla luonnonindigoon, keltainen keltasipulilla, veden vihreä lupiininlehdillä. Lumihiutaleet luonnonvalkoista seiskaveikkaa. Pieni joulukuusi seiskaveikan tummaa vihreää. 

Revontulien innoittamana kudoin toiset porosukat käyttäen seiskaveikan Polaris lankaa, perusharmaiden kanssa. Sopivasti postilaatikkoon tipahti pari viikkoa sitten Kotilieden käsityölehti, missä oli kiva poromalli. Ohjeessa porosukat olivat kudotut ohuemmasta langasta, joten muokkasin hieman mallikuviota.

Täplän mielestä ensiksi kuitenkin on syytä ihastella hänen kauniin turkkinsa kuviointia;)

Edestä ja takaa arvioituna sukat saavat hyväksynnän, ei muuta kuin pakettiin!

Tässä isännälle uudet villasukat.
Varren muuttolintuset kuviomalli seiskaveikan Korpi langasta. 

Mieluisat tuli, varrenkin maltoin nyt tehdä sopivan lyhyeksi:))

Esikoiselle samalla mallilla sukat hänen lempiväristään. Muuttolintuset Korpi lankaa, muu sukka kudottu kilpikirvalla värjätystä 100% villalangasta. Kudon esikoiselle useammat sukat vuodessa, joten ilman nailon vahvistustakin sukat kestävät ihan riittävän kauan. 

Miesten sukkien kuvioihin ei Polaris lankaa paljoakaan kulunut, joten sain kudottua kerästä vielä naisten sukatkin. 

Itse en oikein jaksa innostua näistä liukuvärjätyistä langoista, mieluiten kudon kirjoneuleita. Siksipä parhaillaankin on puikoilla taas kirjoneulesukat, niissäkin on poroja. Kyl nyt Petterille riittää apujoukkoja tokaksi asti;)

Ruisleivän lumoissa

Uusi lehti on käännetty Sarkolassa. Satavuotiseen emojuureen leivotut ruisleivät kohoavat jauhopedillä. Leipälauta uupuu. Leipälapio löytyy valjashuoneesta. Kolmea leipää varten en sitä käy hakemaan. Miksi hakisinkaan, eihän minulla ole leivinuuniakaan. 

Napsautan sähköuunin päälle. 

Hetken päästä keittiöstä leviää ihana ruisleivän tuoksu koko huusholliin. Tuoksu saa isännänkin makuhermot hereille.

- Joko ne on valmiit, saanko leikata palan?
- Toki, leikkaa minullekin.

Hartaudella maistellaan vielä lämmintä ruisleipää. Voi sulaa leivän päälle. Maku on juuri sellainen,  miltä aidon rukiisen leivän tuleekin maistua.

 - Kiitos, kun teit reiän härkimelle tiinun kanteen. 

 - Härkimellä on hyvä sekoittaa löysää taikinaa. Jätän siihen ja tiinuun ohuelti taikinaa kuivumaan seuraavaa leipomapäivää varten.

Osallistun tällä sadan sanan omakohtaisella tarinallani SusuPetalin ja Caran  ylläpitämään krapu-haasteeseen. 

Viikon 49 sanat ovat sekoittaa, lehti, leikata. 

Linkkien takaa löytyy lisää krapuhaasteeseen osallituneiden tarinoita...

Kahden satavuotiaan kunniaksi

Satoi tai paistoi, aina yhtä suurella ilolla nostan siniristilipun salkoon kotipihalla. Sydämessäni kiitän kaikkia niitä, jotka ovat puolustaneet itsenäistä maatamme ja jopa uhranneet oman henkensä sen puolesta. Myös oma isäni saa kiitokseni jokaisena itsenäisyyspäivänä, useamminkin. Olemme saaneet elää rauhassa, kasvattaa myös omat lapsemme rakastamaan siniristilippuamme vapauden ja itsenäisyyden symbolina.

Perheillä, suvuilla on erilaisia elämänpolkuja. Elämä on tuonut tullessaan niin iloja kuin surujakin varmaan meille kaikille. Meillä on omat perinteemme, mitä vaalimme rakkaudella sukupolvesta toiseen. Toiset perinteet katoavat, toiset säilyvät ajan saatossa ja myös uusia perinteitä syntyy. Yksi perinne, mikä on säilynyt ikiajat, on leivän leipominen hapanjuureen. Oman äitini käyttämä taikinajuuri katosi vuosikymmeniä sitten. Sen mukana myös ruisleivän leipomisen taito. Olen opetellut uudelleen leipomaan leipää. Sain juuren naapurin emännältä. Harmikseni en osannut pitää sitä hengissä. Siksi olenkin tavattoman iloinen, kun sain eilen paketin Kivipellon Sailalta. Myös Täplä hyppäsi heti tutkimaan, mikä ihana tuoksu paketissa onkaan!

Monet kerrat olen ihastellut Sailan herkullisen näköisiä leipiä hänen blogissaan. Päätimme kesällä tehdä Sailan kanssa hieman vaihtokauppoja. Sain häneltä vastineeksi purkillisen ruisleivän juurta. Hauskaan karusellikorttiin hän oli kirjoittanut saatteeksi hieman juuren historiasta. Alunperin juuri on lähtöisin maalaistalosta Lempäälästä. Saila on saanut sen noin 30 vuotta sitten. Juuri on arviolta ainakin 100 vuotta vanhaa. Saila kertoo säilyttäneensä juuren puhtaana, hän on lisännyt siihen vuosikymmenten saatossa vain vettä ja ruisjauhoja. 

Paketista paljastui myös kaunis kynttilä ja kauniit Marjaana Niskasen suunnittelemat keittiöpyyhkeet Lempipuu, koivu. Tuhannet kiitokset Saila, tästä minulle niin mieluisasta paketistasi!

Juurta oli niin paljon, että päätin varoiksi pakastaa siitä osan. Näin turvaan sen, etten heti pilaa saamaani aarretta. Jos jokin menee pieleen ensimmäisissä leipomuksissani, niin pakkasessa on vielä emojuurta tallella. 

Juuri on siis yhtä vanhaa kuin itsenäisyytemmekin, jota saamme taas tänäänkin  juhlia. Juhlan kunniaksi päätin tehdä heti pienen ruisleipätaikinan. Löysin sopivasti marraskuussa kirpparilta puisen leipätiinun klik!. Eilen laitoin kolmasosan saamastani emojuuresta tiinuun, hieman kädenlämpöistä vettä ja ruisjauhoja sekaan. Illalla lisäsin esitaikinaan vielä hieman ruisjauhoja. Aamulla alustin ruisleipätaikinan ja nyt se saa kohota rauhassa vielä muutaman tunnin. Kiirettä ei ole, sen tietää Täpläkin;)) 

Päätin tehdä illalla emojuuresta samalla myös vaalean hapanjuuren luomu spelttitäysjyväjauhoista ja täysjyvävehnäjauhoista. Aamulla yhdessä Raidan kanssa sitten alustin siitä pienen leipätaikinan. 

Juuri tuoksuu ja maistuu aivan ihanalta. Taikinat ovat nyt kohoamassa. Tuskin maltan odottaa, että pääsen leipomaan myöhemmin iltapäivällä ihka ensimmäiset leipäni Sailalta saamastani emojuuresta! 

Toivon mukaan saamme syödä illalla vastaleivottua ruisleipää Linnan itsenäisyyspäivän juhlia katsellessamme. Ruisleipää, joka on valmistettu yli sata vuotta sitten syntyneestä emojuuresta. Kuinka monet perheet ovatkaan kasvaneet tämän emojuuren voimalla, miten erilaisia tarinoita on siitä leivotun leivän äärellä kerrottu vuosisadan varrella, millaisia tarinoita edelleen sen äärellä tullaankaan kertomaan...

Ensilumi, uutta ja ihmeellistä

Viikonloppuna olemme saaneet nauttia kauniista aurinkoisista päivistä. Ensilumi satoi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pihalla kaikki näyttää niin erilaiselta, juuri sellaiselta kuin olen toivonutkin. Pihamaan metalliset somisteet tulevat ihan eritavoin esille lumen aikaan. Vanhoihin kärrynpyöriin tuskin kiinnitää huomiota sulan maan aikaan. Saatuaan lumikuorrutuksen, ne pääsevät oikeuksiinsa. 

Samoin köynnösseinämän herkät sydämet tulevat parhaiten esiin juuri lumisina.  

Tätä metallista angervopensaan tukea tuskin näkee kesällä, kun sen edessä kasvavat pionit ovat lehdessä. Oikealla näkyvä punainen tuki on pionia varten. 

 Kaunis on ranka-aitakin saatuaan hennon lumipeitteen. 

Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet ulkoilemaankin. 

Tänään kuljimme isännän kanssa jokivarressa ihailemassa lumisia maisemia. Vesi on tavallista korkeammalla viime viikon runsaiden sateiden jälkeen. Koski pauhaa vapaana vielä monta viikkoa. 

 Muutamien asteiden pakkaset eivät riitä jäädyttämään jokea. 

Ahteilla kasvavat puut peilautuvat kauniisti joen pinnasta. 

Täplä ja Raita olivat aluksi hieman kummissaan lumesta. Menoa se ei kuitenkaan haitannut. Tänään jo uskaltauduttiin tutkimaan takapihan metsikköä. Yritin houkutella pentuja kiipeämään puihin, mutta se ei vielä kiinnostanut. Joka puolelta kuuluu paljon kiinnostavampia ääniä, mitä pitää tarkasti kuunnella. 

Raita bongasi pikkuvarpusia korallikanukassa. Häntäkin oikein pörhistyi moisesta!

Reilun ½tunnin ulkoilun jälkeen uni maistui, kun ensiksi masu oli täytetty tuoreella possunsydämellä.

Unien jälkeen oli mukavaa viel loikoilla lampaantaljalla ihan lähekkäin.

Mitäköhän mamma koko ajan tuon kameran kanssa häärää?

Rakkautta ja hiirenloukkuja

Napsautan lampusta valot. Kamarin valtaa pehmeä marraskuun hämärä. Käperryn lämpimään syliin, hyvä näin.

Juuri kun olen vaipumassa uneen, seinän välistä kuuluu rapinaa. Hiiren peijoonat siellä kaivelevat kulkureittiä ruokakomerolle!
Nukkumisesta ei tule mitään. En voi sietää hiirien rapinaa korvani juuressa.
Ponkaisen ylös sängystä. Nyt ei auta muu, hiirenloukut pitää virittää vintille ja kellariin.

- Onks meil pullaa viel kaapissa?
- Taitaa olla, kuuluu uninen vastaus peiton alta.

Hetkeen kuuluu vain rappujen narahtelua. Keittiön kaapista löytyy kuin löytyykin vielä yksi siivu pullaa. Säästynyt kuin ihmeen kaupalla talon kaksijalkaiselta pullahiireltä.

Mies on ostanut viikolla uusia hiirenloukkuja.
Rakkautta on tulla virittämään loukut puolestani.

Osallistun tällä sadan sanan jorinallani SusuPetalin ja Caran  ylläpitämään krapu-haasteeseen. 

Viikon 48 sanat ovat pulla, nukkuminen, sietää. 

Linkkien takaa löytyy lisää krapuhaasteeseen osallituneiden tarinoita...

Hiiret vaviskoot, Täplästä ja Raidasta on kasvamassa hyvää vauhtia taidokkaat hiirikissat!

...ja lopuksi eläimellistä menoa!

Eilen sain katettua etupihan kasvilavat havuilla. Lisäksi laitoin muutamia pieniä kuusentaimia somistamaan lavoja ja antamaan lisää suojaa talvehtimaan istuttamilleni japaninvaahteralle ja pikkusyyshortensia Bobolle. Viikonloppuna sytytän myös kynttilät, jos ei sada vettä ihan kaatamalla. Aurinkoa ei ole paljon näkynyt, tukilakossa varmaan sekin;)

Viimeviikon kovat tuulenpuuskat olivat katkoneet oksia. Onnistuin löytämään sieniretkellä kaksi kauniisti jäkälöitynyttä oksaa. Tykkään niistä kovin ja laitoinkin ne paraatipaikalle isoimpaan kasvilavaan. 

Oksat ovat kauttaaltaan karvejäkälän peitossa. Ne saavat toimia nyt lumen korvikkeena;)

Kynttilälyhtyni ovat eriparisia, kaikki kirpputoreilta hankittuja vuosien saatossa. Isäntä väänsi viime syksynä kaksitoista lyhtypidikettä nuorenparin häitä varten. Nyt niille kaikille on käyttöä omalla pihalla. Voin jo kuvitella, miten kaunista pihalla on hennon lumipeitteen verhotessa kasvilavat.

Metsässä kulkiessa löytää monenlaista kivaa, mitä voi käyttää pihamaan somistamiseen. Minulla on tapana ottaa talteen myös löytämäni hylätyt linnunpesät. Kuusesta pudonnut räkättirastaanpesä pääsi nyt sammalvuoteelle kasvilavaan. Se saa vielä asukkaatkin, kunhan vain ensin keksin millaiset tällä kertaa...

Kesäkukat ovat lakastuneet aikapäiviä sitten. Harmaassa kukkalavassa poronjäkälä ja puolukanvarvut pääsevät oikeuksiinsa. Ripaus punaista piristää asetelman.

Käytän samoja poronjäkäliä monta vuotta. Kerään ne keväällä pois kukkalaatikoista ja kuivaan ennen varastointia. Näitäkin jäkäliä olen käyttänyt jo useamman vuoden ja edelleen ne ovat ihan hyviä.

Jäkälät antavat hieman suojaa myös ainavihannalle ajuruoholle, mitä kasvaa kukkalavan sivustalla.

Aamulla usvan hälvettyä näkyi peuroja herkuttelemassa pellolle jääneillä sokerijuurikkailla.

Raita ei nähnyt kaukana pellolla olleita peuroja, 

mutta on jo ehtinyt tutustua saksanhirviin ahkerana telkan katsojana. 

Saksanhirvien anatomiaakin on opiskeltu kaiken varalta;)

Itse sen sijaan opiskelin sieniretkellä kivien "anatomiaa".
Tämä kivinen pässi oli täydellinen lajinsa edustaja;))

Täplä ja Raita ovat  oppineet jo hyvin kulkemaan sisällä virkkaamissani harjoitusvaljaissa. Ulos en niiden kanssa kuitenkaan arvannut lähteä, koska ovat hieman liian isot pennuille. Onneksi ystäväni toi oman kissansa käytössä olleita erikokoisia valjaita ja kaulapantoja sekä pitkät hihnat. Niiden tuoksu oli kovin Täplän mieleen, niin tarkasti kaikki piti nuuhkia!

Raita on hieman siskoaan pienempi. Kaikki valjaat olivat vielä liian isoja hänelle. 

Onneksi yksi kaulapanta oli sopiva Raidalle. Näin molemmat tytöt ovat päässeet jo kolme kertaa ulos tutustumaan pihapiiriin. Eka kerralla tosin emme päässeet porrasta pidemmälle!

YouTube-videossa Täplän ja Raidan seikkailuista ja 

 myyräjahdista, missä  pentujen yritys hyvä kymmenen;))

Eilen sain Matkahuollon nopealla toimituksella ihanan paketin täynnä toinen toistaan suloisempia kortteja Mitä kivaa tehdään? - blogin Koivukankaan Stiinalta. Hän oli inspiroitunut kissanpentu postauksestani ja piirtänyt kisuleista muutamia kortteja. Olen jo vuosia ihastellut Stiinan taidokkaita rautalangasta tehtyjä eläinhahmoja, isotöisiä virkkuuksia ja taidokasta kynän käyttöä. Onnekseni hänellä oli aikaa piirtää hieman enempikin minulle näitä ihastuttavan persoonallisia kortteja:))

Pian marraskuu jo taittuu joulukuuhun ja monenlaista touhua riittää jokaisella.
Kaiken tohinan keskellä on parasta toivottaa Stiinan sanoin
"Hallittua hermoromahduspäivää!"

Syksyn valoa ja väriä kotipihalla, hitusen vihreääkin

Marraskuu on jo pitkällä, aamut valkenee myöhään ja heti kohta alkaa hämärtämään jo uudelleen. Nyt on hyvä aika tehdä erilaisia puhdetöitä ja rästihommia. Aamutuimaan kävin läpi syksyn värjäyskuvia päivittääkseni värjäyssivustoja. Syyskuun kauniit aurinkoiset päivät ja lokakuun ruska kotipihalla piristävät ihmeesti. Lokakuussa jäi postaukset tekemättä, joten tässä hieman pihamaan kuulumisia. 

Ensimmäiset yöpakkaset torjuin kantamalla värjäyskattiloita jäähtymään kasvihuoneeseen. 

Kaikki tomaatit eivät olisi ehtineet kypsyä kasvarissa, joten otin ne kypsymään keittiöön.

 Pari viikkoa sitten söimme viimeiset keittiössä kypsyneet kirsikkatomaatit. 

Jätin oksan roikkumaan ikkunalle, Täplä ja Raita tykkäävät leikkiä sen kanssa. Nyt kuitenkin Raidasta ulkona oli jotain kiinnostavampaa, kaksi uros fasaania kulki omenapuiden alla. 

Komeamaksaruohot kukkivat pitkälle syksyyn. 

Syysasteri (Aster novi-belgii) aloitti kukinnan tavallista aikaisemmin, joten sain nauttia sen runsaasta kukinnasta monta viikkoa aina lokakuun lopulle asti.

Keväällä leikkasimme osan kuusiaitaa. Sen tilalle katajan rangoista tekemämme ranka-aita toimii kauniina taustana juhannusruusulle niin sen kukkiessa kuin ruska-aikaankin. Pelto ja joenvarrella kasvava metsä ovat todella kauniita kaikkina vuodenaikoina.

Yksi lempipuistani on lehtikuusi. Lehtikuusen keltainen syysasu piristää koko pihapiirin. Kesällä punamullalla maalattu piha-aita sointuu kauniisti niin lehtikuusen keltaiseen, kuin taustalla näkyvien juhannusruusujen punaruskeaankin syysväriin. 

Rennoista lehtikuusenoksista saa kauniita koristeita. Olen kerännyt tuulen katkomia oksia varastoon, joku päivä sidon niistä puhdetöinä kranssin ulko-oveen. 

Lehtikuusen neulaset ovat varisseet jo aikaa sitten. Pienet kävyt ovat kuin koruja hennoilla oksilla. 

Verikurjenpolven (Geranium sanguineum) syysväri säväyttää. Taustalla kasvava keltasauramo säilyttää lehtensä vihreänä pitkälle syksyyn. Täydellinen tausta ruska-asuiselle verikurjenpolvelle.

Tulevina vuosina toivon lisää väriloistoa pihalle syyskuussa Riihimäen reissulla hankkimistani  japaninvaahterasta, katsurasta (Acer palmatum peruckenahoru) ja 

tästä ihastuttavan pallomaisesti kasvavasta pikkusyyshortensia  'Bobo' :sta (Hydrangen paniculata). 

Istutin ensimmäiseksi talveksi Katsuran ja Bobon kasvilavaan.

 Viime viikolla  hautasin toiseen kasvilavaan runkoruusut talvehtimaan. 

Isäntä haravoi vaahteranlehtiä pöyheäksi katteeksi kasvilavoihin. Myöhemmin laitamme vielä kuusenhavuja lehtien päälle. Toivon näillä toimilla kasviaarteiden säilyvän talven pakkasista, vaikka suojaavaa lumipeitettä ei sataisikaan. 

Täplä ja Raita katselevat haikeana pihamaalle. Pennut ovat totuneet hyvin valjaisiin ja kävimme eilen ensimmäisen kerran ulkoportailla. Portaita edemmäs kisumisut eivät kuitenkaan vielä uskaltautuneet. 

Kissanruohoa sentään uskallettiin alku hämmennyksen jälkeen maistella. 

Tein videonkin tästä ensikohtaamisesta;))