Odotan joka kesä innolla näiden kaunottarien kukintaa. Valkoinen varjolilja (Lilium martagon 'Album') on mielestäni kaikkein kaunein lilja. Varjolilja on ehdottomasti perinnepihaan kuuluva lilja. Se on sinnikäs ja pitkäikäinen perinnekasvi, joka ei paljoa hoitoa kaipaa, sopii siis meille loistavasti;)
Pihamaallamme kasvaa varjoliljoja useammassa paikassa. Pienissä ryhmissä kasvaessaan, tai mielellään jopa yksittäin, ne eivät houkuttele niin paljoa liljakukkoja, etteikö niitä ehtisi noukkia pois. Nämä leikkimökin seinustalla kasvavat varjoliljat houkuttelevat tuoksullaan juomaan iltakahvit pienelle ilta-aurinkoterassille tammen ja Wiurilanruusun siimekseen. Varjoliljat tuoksuvat voimakkaasti, mutta vain iltaisin ja yöllä.
Valkoiset varjoliljat kasvoivat pihamaalla jo ostaessamme talomme vuonna 1983. Se, mistä vaaleanpunaiset varjoliljat ovat ilmestyneet niiden kaveriksi, on jäänyt minulle hämärän peittoon. Muistaakseni en ole niitäkään itse istuttanut.
Ilta-aurinkoterassille houkuttelee istahtamaan myös juuri kukintansa aloittanut jalokärhö 'Ville de Lyon'. Kärhö on viihtynyt hyvin tässä hieman varjoisassa kasvupaikassaan.
Karmiininpunaisena kukkiva Ville de Lyon aloittaa kukintansa sopivasti juuri silloin, kun Wiurilan ruusun vaaleanpunainen kukinta on jo päättynyt.
Pienen terassin pihatien puoleisella sivulla on heinäkuun puolessa välissä kukassa ainoastaan tarha-alpit, keltasauramot, jalokärhö ja varjoliljat, jotka häämöttävät ruusujen takaa leikkimökin punaista seinää vasten. Heinäkuun lopulla kukintansa aloittavat kuunliljat.
Tarha-alpien takana kukintavuoroaan odottaa ukonhatut (Aconitum angustifolium). Koska ukonhatut ovat myrkyllisiä, hankin niitä perennapenkkiin vasta lasten kasvettua aikuisiksi.
Valkoapilat kukkivat ansarin taakse johtavalla polulla. Kuusiaidan vierustalla valkoiset ja siniset kurjenkellot kukassa.
Ansaripenkissä kukintavuorossa jättipoimulehti, palavarakkaus, tarha-alpi, peuran-ja vuohenkellot.
Ostin aikoinani jättipoimulehden (Alchemilla mollis), koska tykkään myös luonnonvaraisesti kasvavasta poimulehdestä. Silloin ei vielä puhuttu vieraslajeista sanaakaan. Nykyisin myös jättipoimulehti on listattu Vieraslajit.fi listalle. Aion kukinnan jälkeen entistäkin tarkemmin leikata kukkaverret pois sen leviämisen estämiseksi.
Myös vuohenkello (Campanula rapunculoides) joutaisi varmasti monen mielestä hävitettävien kasvien joukkoon. Helposti leviävää vuohenkelloa pitää kitkeä ankaralla kädellä, jottei se valtaa koko penkkiä. Sen juurakko on syötävää, joten kannattaa myös kaivaa ylös mukulamaisia juurakoita. Juurakko maistuu hieman palsternakalta ja sitä voi hyvin käyttää palsternakan tavoin ruuanlaitossa.
Etupihan vanhaan kasvilavaan kylvin toukokuussa myös kesäkukkia. Kesäharso ja ruiskaunokki ovat jo ehtineet kukkaan. Siirsin lavaan myös hieman keltasauramoa ja harmaamalvikkia takapihalta. Raudoitusverkkoon tukeutuu alppikärhö ja ruusupavut.
Kutsun itse ruiskaunokkia mieluummin ruiskukaksi. Sen nimen opin jo lapsuudessani kulkiessani isäni kanssa ruispellon piennarta. Ruiskukka (Centaurea cyanus) on ns. muinaistulokas ja se oli hyvin yleinen vielä noin sata vuotta sitten. Kun rukiin viljely väheni ja käyttöön otettiin uudet rikkakasvien torjunta-aineet sekä tehokas siemenviljan puhdistus, niin ruiskukatkin hävisivät lähes kokonaan. Onneksi monet kasvattavat sitä kesäkukkana pihamaalla ja niityillä. Ruiskaunokin kukat ovat miedon makuisia ja sopivat hyvin makeiden jälkiruokien ja kakkujen koristeluun.
Ruiskaunokki on muuten Päijät-Hämeen maakuntakukka. Päijät-Hämeeseen kuuluu myös synnyinkuntani Hartola. Osaksi myös siksi pihamaallani kasva aina ruiskaunokkeja.
Heinäkuu on myös palavanrakkauden aikaa!
Palavanrakkauden hehkuvaa punaista tasaa ritarinkannusten viileä sinisyys.
Pihasaunan verannan kupeessa pisamakellot (Campanula punctata) ihastuttavat hempeän vaaleanlilan kukin. Monien kellokukkien tavoin myös pisamakello leviää juurirönsyillään voimakkaasti. Se peittää hyvin kasvupaikkansa, joten rikkaruohot pysyvät kurissa ja pisamakellopenkki ei paljoakaan hoitoa kaipaa.
Yrttimaallakin kukinta on jo runsasta.
Kasvatan yrttimaalla syötävien yrttien lisäksi myös värikasveja sekä pölyttäjiä, mehiläisiä ja perhosia houkuttelevia kasveja. Loistosalviat aloittivat kukintansa jo ennen juhannusta ja kukintaa riittää aina elokuulle asti. Loistosalvioiden takana mäkimeiramia. Mäkimeiramia kuivaan paljon syötäväksi, mutta myös kuivakukka-asetelmia varten.
Laventelit ihastuttavat niin värillään kuin tuoksullaankin!
Kuivaan laventelit hajupusseja varten ja pieniksi kimpuiksi tuulikaappiin roikkumaan.
Iisoppia olen istuttanut paljon reunakasviksi. Takana kukkii keltasauramo (Anthemis tinctoria) valtoimenaan. Kukkia kerään kuivumaan värjäyksiä varten. Keltasauramon kukista saa ihanaa raikasta keltaista ja lehdistä vihreitä oliivin sävyjä villalankoihin.
Takapihan kompostialueelle kuljetaan koivunrangoista tehdyn seinämän sivuitse. Seinämän ikkunalaudalla kukkii heleän keltainen miljoonakello. Taustalla terijoensalavan siimeksessä häämöttää peurankellot.
Peurankellojen lisäksi puun alla kasvaa jouluruusu, keltapäivänliljoja, siperiankurjenmiekkoja ja kuuliljoja. Keväällä penkin täyttää kukinnallaan keltanarsissit ja tulppaanit, joiden kuihtuneet kukkavarret peittyvät nyt lehtimassan alle näkymättömiin.
Takapihan kasvimaalla palsternakka täydessä loistossaan.
Jätän palsternakoista osan nostamatta syksyllä. Keväällä ennen uuden kasvun alkamista ne ovat vielä ihan syötäviä. Toki muutamien palsternakkojen pitää antaa myös kukkia. Kukat ovat kauniita katsella ja niistä kerään myöhemmin seuraavan vuoden istutuksia varten myös siemenet talteen.
Roution Sailan Puutarhapalstaa lukiessani Klik! löysin myös hänen vinkkinsä kylvää sarjakukkaisia perennapenkkiin. Olen ilmeisesti lukenut sitä jo aieminkin, koska nyt keväällä sain idean kylvää kasvilavaan kesäkukkien joukkoon myös tilliä;)
Perunamaan laidalla saa kasvaa myös harmaamalvikki (Lavatera turingiaca). Se kylväytyy hyvin kasvimaalla, joten saan runsaasti pikku taimia siirrettäväksi sopiviin kasvupaikkoihin. Harmaamalvikkia ei voi olla koskaan liikaa, niin ihana vanhanajan perenna se on!
Pajuangervojen ruusunpunaiset kukat tulevat nyt ihan eritavoin esille, kun leikkasimme korkean kuusiaidan kylätien varresta. Pihallamme kasvaa paljon erilaisia angervoja, ne ovat vähään tyytyviä ja helppohoitoisia. Pajuangervo kestää hyvin alasleikkausta. Kukintaakaan ei menetetä, koska se kukkii jo saman kesänä:))
Pihamaalla kiertelyn jälkeen pysähdyn aina ihailemaan ranka-aidan takaa avautuvaa näkymää.
Syvä vihreys rauhoittaa mielen, kaikki turha kaikkoaa, vihreys imee kaiken itseensä,
aika pysähtyy,
on niin hyvä olla tässä ja nyt.
