tiistai 28. tammikuuta 2020

Pujoliivi luonnonväreillä värjätyistä villalangoista

Vyyhdinpuu on pyörinyt vinhaa vauhtia isännän keriessä syksyllä värjäämiäni villalankoja. Päätin kutoa hänelle kiitokseksi uuden pujoliivin. Hänen vanha pujoliivinsä onkin jo kovin virttynyt paljosta käytöstä. Kokosin pöydälle mahdollisia väriyhdistelmiä, joista hän sitten valitsi itselleen mieleisimmät. Krappijuurella värjätty tiilenpunainen sai parikseen raparperinjuurilla värjätyn keltaisen langan. Krappijuurella värjätty oranssinpunainen lanka sai parikseen verihelttaseitikin lakeilla värjätyn langan. Samettijalalla värjätty teräksenharmaa vyöhykeorakkailla värjätyn vaaleanvihreän langan. 
Ihastuin muutamia vuosia sitten tähän ohjeeseen Suuri Käsityö Kerho lehdessä (Marraskuu 1979). Liivin kutominen aloitetaan sivusaumasta, joten siitä tulee pystyraidallinen. Alkuperäisessä ohjeessa takakappale ja resorit on kudottu yksivärisinä. Olen muokannut ohjetta moneen kertaan, joten alkuperäisestä ohjeesta käytän enää vain mallineuletta. 
Tällä kerralla sovelsin resorien kutomisessa perinteisen Fair Isle- neuleen kaksiväristä joustinneuletta, missä oikeat ja nurjat silmukat kudotaan eri väreillä. Päättelin kaksivärisen resorin silmukat virkkaamalla. Raita olisi niin kovin halunnut auttaa!
Huolittelin resorien reunat vielä virkkaamalla yhden kerroksen piilosilmukoita. Piilosilmukoista syntyy luja ja tasainen reuna resoriin. 
Mielestäni kaksivärinen, virkkaamalla päätelty resori sopii mallineuleeseen oikein hyvin:))
Resorin aloituksen saa siistiksi virkkaamalla ensin kierroksen piilosilmukoita kappaleen reunaan silmukoiden poimimista varten. 
Tällä kertaa en katkaissut lankoja kutoessani kuten tavallisesti olen tehnyt. Sain ajatuksen tähän selatessani kirjahyllystä löytynyttä Marketta Luutosen tekemää monistetta Korsnäsinpaidoista (Suomen kotiteollisuusmuseon monisteita 3 ISSN 0782-193 X, 1987, Jyväskylä). Perinteisesti korsnäsinpaidoissa on kauniisti peitetyt saumat. Päätin kokeilla jotain vastaavaa kutomalla ohuen suikaleen langanjuoksujen suojaksi. Käytössähän usein pitkät langanjuoksut helposti jäävät kiinni esim. paidannappeihin.
Minulla on tapana poimia silmukat ohuella virkkuukoukulla piilosilmikoista. Koukulta silmukat on sitten helppoa siirtää suoraan puikolle.  
Kudoin muutamia kerroksia sileää oikeaa neuletta niin, että se  riitti peittämään alleen kaikki reunan langanjuoksut. Päättelin silmukat tylpällä neulalla samalla ommellen kaitaleen kiinni laakapistoin.
Neuleen on hyvä olla yhtä kaunis molemmin puolin, 
niin nurjalta kuin  
oikealta puoleltakin;) 
 Pujoliivistä tuli hyvin istuva,  
 värit ovat niin minun kuin isännänkin mieleen:))

Tammikuu on kulunut hyvissä merkeissä ulkoillessa ja käsitöitä tehden. Oli mukavaa palata pienen tauon jälkeen blogistaniaan. Muutama päivä varmaan menee kierrellessä blogeissa, niin paljon on tullut mielenkiintoisia postauksia kaikilta. Tervetuloa myös kaikki uudet lukijani, Liisa, Beate56 ja Marjatta P, toivon teidän viihtyvän värikkäässä blogissani!

23 kommenttia:

  1. Onpa upeaa neuloa itsevärjätyistä langoista, olet taitava monella tapaa. Tuo pystyraitakuvio on kiva, olen muistaakseni itsekin tehnyt joskus tuolla tavalla. Sietää isännän ollakin tyytyväinen ;) itse valitut värit ja taitava vaimo - luultavasti myös itsevalittu. Miten onnistut neulomaan noiden virkeiden kissa-apureidensa kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta niin Päivi, silloin saa juuri sellaista kun itse haluaa;) saimme makeat naurut isännän kanssa hauskasesta kommentistasi...juu, ei tarvittu puhemiestä aikoinaan, yhtä on pidetty jo rapiat neljäkymmentä vuotta:))
      varmaan oletkin kutonut, malli on jo vanha ja kiva kutoa. näyttää hieman kirjoneuleelta, vaik kudotaankin aina vain yhdellä langalla kerrallaan.
      ei se aina sujukkaan, onneksi kisulit viihtyvät paljon ulkona, sillä aikaa saan kutoa ihan rauhassa pikku tassujen häiritsemättä. yhden huopalangan jo ovat onnistuneet sotkemaan pahanpäiväisesti. jos silmä välttää, on yks hujaus, kun lankakerä siepataan ja kiikutetaan pöydän alle piiloon!

      Poista
  2. Aivan mahtavan kaunis liivi! Ja tässä tuli monta hyvää vinkkiä siistiin viimeistelyyn. Kiitos niistä! Fair Isle -resori on minustakin todella kiva kirjoneuleisiin. Vielä kerran pitää todeta, miten valtavan upean liivin teit värjäämisestä alkaen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos sanoistasi Saila:)) olet itsekin taitava värjääjä ja kutoja, siksi ymmärrätkin hyvin, miten monivaiheinen on tämä neuleen valmistaminen omin käsin värjätyistä langoista.
      totta, napakkuutensa vuoksi kaksivärinen resori sopii erityisen hyvin myös lapasiin. käytän sitä esim. Revonkipunat lapasissani.

      Poista
  3. Voi että, miten ihania lankoja ja värejä!
    Ja miten hienon liivin teit miehellesi!
    Olet sinä sellanen mestari-käsityöihminen ja vaikka miten moninainen muutenkin!
    Itsekkin kudon paljon, mutta en koskaan noin ihanan värisistä langoista,olet niin monitaitaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hi, mestari-käsityöihminen, kiitos kiitos Harakka hauskasesta tittelistä;)
      nämä luonnonväreillä värjätyt langat ovat niin pehmeän ja lämpimän värisiä, siksi niissä silmä ja sielu lepää...ja miten mukavaa on kutoa näillä langoilla, joissa on jäljellä viel hitusen ehtaa villan omaa lanoliinia, käsituntuma on niin erilainen verrattuna "kaupan" lankoihin.

      Poista
  4. Nila laittoi blogisi haastelistalle, jonka minä olin aloittanut. Tulin katsomaan, millainen blogi täällä oikein on? Mukavalta näyttää ja laitoin blogisi lukulistalleni! Olen käsityöihmisiä minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olipa mukavaa kuulla Kivisen Vilma, kiitos kaunis:)) haasteet ovat mukavia, yritän vastata ja tulen sit vierailemaan myös Sinun blogiisi, joten tapaamisiin...

      Poista
  5. Voi miten upea neule, ihanat värit ja tuo viimeistely,olen sanaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuhannet kiitokset kommentistasi Kankuritar, arvostan sitä todella paljon. kaikki saamani kannustavat kommentit ilahduttavat kovin mieltä. sanotaan, et "kissa vain kiitoksella elää", mut kyl positiiviset kommentit vaan niin hyvää tekee itse kullekkin:))

      Poista
  6. kiitos Suvi, jos vähääkään kiinnostaa, niin suosittelen kokeilemaan, helpointa on aloittaa kasvivärjäyksestä. kaikki kasvit eivät edes tarvitse mitään puretustakaan, omaan käyttöön saa niinkin riittävän kestävän lopputuloksen. värjään lankoja myös myyntiin, siksi käytän niissä puretetta, jos asiakas ei erikseen pyydä toisin.

    VastaaPoista
  7. Lämpimät värit, mutta pirtsakat silti. Slipoveristä tuli hyvin tyylikäs.
    Viimeistely onkin oikeastaan toinen taitolaji, se kertoo tekijän osaamisesta.
    Minä en varmaan osaa noin jämpiä jälkihoitoa tehdäkään, kuitenkin aina pyrin sitomaan nurjalla puolen jo kutoessani pitkät langanloikkaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta aimarii, keltainen ja vaaleanvihreä piristää tummenpia värejä. osaamisesta tai viitseliäisyydestä;) huolitteluun kuluu melkoisesti aikaa, joten monesti tuntuu, et mikä ei päälle näy, niin saa jäädä vähemmälle huomiolle. ihan varmasti osaat ja teetkin, olenhan niin monia kättesitöitä saanut ihailla! langanloikkausten sitominenkin on taitolaji. näin poikittain kutottavassa liivissä tulee langanjuoksut alareunaan, niitäkin voi sitoa, mut silti jää juur pahan pituisia loikkia, mitkä helposti tosiaan jää kiinni nappeihin ja vyönsolkeen. langojen katkaiseminen ja päätteleminen olisi nopeampi tapa, mut lopputulos ei ole näin siisti kuin kutomalla peitin suikale.

      Poista
  8. Onpa kaunis liivi ja niin hyvin huoliteltu!

    VastaaPoista
  9. Onpa ihana ja lämmittää ihanasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aidosta lampaanvillalangasta kudotut neuleet ovat todellakin lämpimiä, siksi viluinen isäntäkin niitä tykkää pitää. pujoliivi on juuri sopiva asuste myös sisällä käytettäväksi, ei liian tukahduttava. muistelenkin, et tykkäät kovin myös näistä luonnonväreillä värjätyistä langoista:))

      Poista
  10. Hieno liivi kerrassaan, minun kyllä pitää varmaan lukea tämä postaus useamman kerran ennenkuin tajuan miten kaiken teit. Lopputulos on kuitenkin niin värien kuin viimeistelyn puolesta huikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kehuista Nila, voi ol, ettei se ihan pelkällä lukemisella riitä, en taida niin tarkasti kirjoittaa kaikista jutuista;)

      Poista
  11. Tosi komea, kauniinsävyinen liivi! Oikein hyvää helmikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Tiiu, niin myös Sinulle:)) tulenkin kohta lukemaan viimeisimmmän matkakertomuksesi, ne ovat todella mielenkiintoisia!

      Poista
  12. Hieno liivi ja komea sen kantaja👍

    VastaaPoista