maanantai 6. tammikuuta 2020

Monta iloista asiaa

Aurinkoinen viikonvaihde houkutteli puuhailemaan pihamaalle sukkakutimen ääreltä. Leuto, mutta kovin tuulinen sää on jatkunut yli vuodenvaihteen. Lauantaina tuulten vihdoinkin tyynnyttyä, ripustin maahan tippuneet havupallot uudelleen paikoilleen. Ohut rautalanka ei oikein tahdo kestää tuulen kieputusta katkeamatta. 
Saunanverannan asetelmasta poistin jo jouluiset koristukset, vaikka vielä tänään loppiaista vietämmekin. Lisäsin kuparipataan siperiankurjenmiekan kuivuneita kukkavarsia pois ottamieni tillien ja laventelien tilalle. Lehtikuusenoksista tekemäni kranssi on kestänyt ihmeen hyvin tuulessa, kotitonttukin on pysynyt vahtipaikallaan;) 
On tämä monella tapaa niin ihmeellinen talvi, harvoin kanervatkaan ovat säilyneet näin hyvin tammikuulle!
Porraspielessä olevan penkin somistuksen halusin tänä vuonna pitää hyvin yksinkertaisena, vihreyttä antamaan tein havupesän ennen joulua samalla kun tein havupallojakin. Pieniä betonisaappaita katsellessani lämmin onnenailahdus valtaa mieleni.  Meistä on tulossa kesäkuussa isovanhemmat, minusta mummo ja isännästä ukki. Tämä tuntuu niin ihmeelliseltä, sanat eivät riitä kuvaamaan kaikkea sitä, mitä sisimmässäni tunnen. Päällimmäisenä on kuitenkin ajatus ja harras toive siitä, että kaikki sujuisi hyvin ja Luojamme siunaisi nuorta perhettä.
Voitte vain arvata, miten onnellisia olemme tästä kaikesta. Vauvauutinen vaikutti osaltaan myös siihen, että isäntä, siis ukki, nikkaroi joulutähden valoa antamaan verannalle. Monesti olemme istahtaneet porontaljalla peitetylle penkille ihastelemaan tähden kauneutta. Nyt tähdellä on ihan oma merkityksensä meidän perheelle.  
 Eilen saimme ihailla myös näin kaunista maisemaa verannalla istuessamme:))
Etupihalla riittää vielä haravoitavaa. Ropsuttelin vaahteran- ja omenapuunlehtiä muutaman kottikärryllisen perenna- ja yrttipenkkiensuojaksi. Iltauutisissa varoiteltiin liian paksujen katekerrosten laittoa, kun maassa ei ole vielä routaa. Maa ei ole todellakaan vielä jäässä, mutta siitä huolimatta päätin laittaa lisää katetta penkkeihin. Lunta on hieman luvassa, mut ilmeisesti ei riittävästi suojaamaan istutuksia kovalta pakkaselta. 
Leuto sää on saanut monet kasvit heräämään kesken kaiken, osa ei ole edes asettunut vielä lainkaan talvilepoon. Kevätesikoissa on isot vihreät lehdet. Nyt ne saivat lehtikerroksen suojakseen. 
Isäntä on kasannut marraskuussa leikkaamiaan havuja takapihalle. Käytän havut arkojen kasvien suojaamiseen. Nämä riittävät hyvin yrttipenkkeihin ja viime kesänä hankkimieni hortensioiden suojaamiseen, jos pakkaset ilmoittavat tulostaan! 
 Täplä ja Raita ovat innolla mukana pihapuuhissa.  
 Olen kerännyt edelleen meiramia, iisoppia ja salviaa suoraan penkeistä.
 En muista yhtään vuotta, että vielä tammikuussa olisi saanut kerätä tuoreita yrttejä pihamaalta!
 Kissanpennut ovat riemuissaan päästessään ulos. Niillä riittää paljon ihmeteltävää. 
 Välillä on pidettävä tuumaustauko yhdessä;)
 Ja sitten taas mennään!
 Molemmista on tullut jo erittäin hyvät hiirikissat. Joka päivä tuodaan hiiri näytille. Nyt Raidan vuoro esitellä pyyntitaitojaan isännälle.  
 Yöllä meillekkin satoi vihdoin hieman lunta. Kuten pienistä tassun jäljistä näkyy, lumi ei vähentänyt  yhtään Täplän ja Raidan haluja päästä ulos heti aamusta!
Joulun aika on päättymässä. Uusi vuosi alkanut, joidenkin mielestä (kuten minunkin) uusi vuosikymmenkin. Tinat valettu ja niiden ennustukset mieleen painettu. Nyt on aika toivottaa vielä 
Hyvää Loppiaista kaikille:))

22 kommenttia:

  1. Paljon onnea ihanan uutisen johdosta! Voi, miten herkistää tuo ukin tekemä tähti ja sen merkitys teille.
    Täälläkin näkyi myöhään illalla nukkumaan mennessäni jotakin valkoista huntua pihan valosarjojen vielä palaessa, mutta aamu valkeni aurinkoisena ja tuuli sekä sade onkin jo mennyt menojaan - taas kaunis päivä tulossa!
    Täplä ja Raita ovat niin suloiset, ja ehtiväisessä iässä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme muutaman päivän reissussa ja sillä aikaa tänne on tullut paljon ihania viestejä ja sydämellisiä onnitteluja. tuulet riensivät tänne, eilisetä saakka kova tuuli ja yöllä satoi kaatamalla vettä.
      Täplä ja Raita ovat kyl aikamoisia villiviikareita. isäntä yrittää keriä parhaillaan värjäämiäni lankoja, ei siitä tahdo tulla mitään valmista, kun pennut koko ajan lankojen kimpussa. ulkoskaan niitä ei raaski laittaa tuuleen ja sateeseen...

      Poista
  2. ♥ Ihanaa odotusta teille! Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Oli ihana lukea tunnelmistanne.

    Pennut ovat kuin meidän Onneli ja Reetta :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Pauliina, lapsirakkaana Sinun on varmasti helppoa samaistua tunnelmiini.
      totta niin, samanlaiset väritykset kisuillamme. rapsutuksia Onnelille ja Reetalle!

      Poista
  3. Onnittelut kaikille odottajille :) Elämä muuttuu lapsenlapsen myötä, kun mummoutuu ja ukkiutuu :)
    Mukavaa Loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Maarit, välitetään:)) sen kyllä uskon ja hiukan jo uumoilen millainen muutos mahdollisesti voisi olla...toivon kotimme olevan lapsenlapsellemme sellainen mummola, mihin hän haluaa aina tulla mielellään...

      Poista
  4. Ihana kirjoitus kaikkineensa! Ihmeen vehreää on ollut teilläkin, niinkuin monella muullakin bloggaajalla. Täplä ja Raita ovat kasvaneet ja ovat niin kauniita edelleen, hienoa, että saavat hiiriä saaliiksi. Uskon, että uutinen lapsenlapsesta oli merkittävä, ihanaa! Toivotaan tosiaan onnellista ja turvallista odotusta. Tähti ja tähden merkitys on mieltä lämmittävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihanasta kommentistasi Päivi:)) maanataina satanut lumi pysyi tuskin puolta päivää maassa, joten taas pääsee jatkamaan pihahommia, jos tuo kova tuuli vaan hieman laatuisi ensin.
      Täplä ja Raita ovat todellakin kasvaneet hurjasti, ovat kohta jo melkein aikuisen kissan kokoisia. pennut pyydystävät ahkerasti hiiriä ja myyriä, ovat todella taitavia molemmat!

      Poista
  5. Ihana vauvauutinen. Teille on tulossa merkittävä vuosi.
    Täplä ja Raita ovat mainiossa iässä ja selvästi kasvaneet. Hyvin ovat oppineet hyödyllisen hiirestyksen.
    Ihan omituinen talvi, kun lunta on vain nimeksi ja sekin taas huomenna sulanut pois. Toivottavasti kasvit ja luonto kestävät tämän.
    Hyvää loppiaisen loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja niin jo odotettukin Between! lapsenlapsen syntymä muuttaa varmaan monella tapaa meidänkin elämää. Täplä ja Raita, meidän omat vauvat, ovat todella kasvaneet, ei voi enää puhua pikkuisista kissanpennuista. maalaiskissoilla truo hiirestys on tosiaan veressä! nuoret juur juttelivat, et taitavat ottaa kisut mukaan kummipoikansa luokse vierailulle, talon omat kaksi englantilaista kissaa eivät ymmärrä kuulema hiirestyksestä mitään!

      Poista
  6. Minuakin herkisti tämä sinun tähtikertomus että ei oikein meina kirjoittamisesta tulla mitään. Onnea tulevalle mummolle ja ukille, kaikki menee hyvin. Minä äimistelin samaa näiden yrttien kanssa mökillä käydessä. Pieni kuura satoi meille ja suli loskaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tähti kertoo omalla tavallaan kaikesta siitä, mitä tällä hetkellä koen ja tunnen sisimmässäni, siitä, mihin sanat eivät tahdo riittää...kiitos Nila, niin mekin toivomme, et kaikki menisi hyvin.
      luonto on nyt hiukan sekaisin, kuten lehdissäkin on jo paljon kirjoitettu. mukavaahan se on saada tuoreita yrttejä, mut ihan oikeasti kaipaan todella paljon lunta, niin kuin varmaan moni muukin jo kaipaa!

      Poista
  7. Onnittelut vauvauutisista! Teillä on jännittävät ajat edessä :) On tämä kerrassaan kummallinen talvi, vaikka meillä sentään on sitä lunta vielä. En kyllä muista, milloin olisi ollut näin ailahteleva ja lämmin sää tammikuussa. Toivottavasti kasvit kestävät lämmintä ja pakkasta vuorotellen. Onneksi Täplä ja Raita suojelevat puutarhaasi myyrien tihutöiltä. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Minna, "rauhaisat eläkepäivämme" saavat ihan uutta vipinää alkukesästä, sekös jos mikä, on mukavaa;))
      totta niin Minna. kuopus laittoi juuri kuvia Kuopiosta, siel on onneksi ainakin vielä lunta kasvien ja eläintenkin suojana pakkasia vastaan.
      Täplä ja Raita ovat aikamoisia hiiri- ja myyräkissoja nuoresta iästään huolimatta. oikein mukavaa loppuviikkoa myös Sinulle Minna:))

      Poista
  8. Onnea ja iloa tulevasta. Sinulla on aina niin kauniita postauksia. Pakko vähän sotkeutua kissojen elämään. Näyttäisi olevan metsämyyrä Raidalla saaliina. Niillähän on tapana tunkea asumuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hykerrellen otan vastaan teidän ihania onnitteluitanne, kiitos kaunis myös Sinulle Repu:)) ihan mukavaa kun "sotkeuduit", totta, saaliina oli pieni metsämyyrä. jotenkin vaan kirjoittaessani hiirikissasta saaliskin muuttui samantein hiireksi!

      Poista
  9. Voi että, kun tunen oikein riemua teidän puolestanne, kun saatte lapsenlapsen perheeseenne!
    Se on kyllä niiin iloinen asia, ettei sitä oikein ymmärräkkään!
    Meillähän se Venla on ilostuttannut meidän elämää jo 4vuotta, vaikkakin meillä eka lapsenlapsi onkin jo 24v pian.(Vanhemman lapsemme lapsi) niin hänestäkin aina iloitsee...ja nauttii, kun hän tulee meitä katsomaan, se on aina ihana asia!
    Mutta silloin olin itsekkin vielä niin nuori, kun hän meidän perheeseen tuli, että olin vielä kiireinen työelämästä, etten osannut hänestä tarpeeksi nauttia, niinkuin nyt olen Venlasta iloinnut...nyt mulla on aikaa, silloin ei ollut aikaa ekalle lapsen lapselle tarpeeksi, joka mua aina harmittaakin.
    Mutta meillekkin tulee lapsenlapsia lisää, Venla saa pikkusiskon, maaliskuun alkupäivinä ja sitten keskimmäinen poikani tulee isäksi helmikuussa, he saavat pojan.
    Kunpa asuisivat vaan pikkasen lähempänä, heille ajelee täältä meiltä melkein pari tuntia, ettei siellä ihan joka päivä käydä, joka mua harmittaakin. Haluaisin häneenkin luoda alusta asti sellasen läheisen suhteen, niinkuin mulla ja Venlalla onkin tällä hetkellä.
    Olen tosi iloinen puolestasi, ja nauti jokaisesta hetkestä, kun saat olla lapsenlapsesi kanssa.
    Meillä täällä myös on lämmintä ja ei yhtään lunta, kurjaa, vähän saisi lunta tulla, olisi paljon valoisampaakin.
    Mutta toivottelen sulle oikein hyvää tätä vuotta 2020!
    Ps. mun sähköpostiosoitteeni blogissa on muuttunut, se on nykyään
    merjuska52@gmail.com
    Suomi 24 tulee maksulliseksi, enkä halua postista maksella.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olipa kerrassaaan mukava saada kuulla myös Sinun lapsenlapsiuutisista Harakka, sydämelliset onnitteluni myös Sinulle ja riemullista odotusta koko perheelle! allekirjoitan kyl tuon kaiken mitä kirjoitit. samaa olen ajatellut itsekin. myös minun työni oli aikaavievää ja perhe-elämäämme hallitsevaa, ettei silloin olisi paljoakaan ollut aikaa nauttia lapsenlapsista. siksi onkin niin hienoa, kun olen juuri kesällä jäänyt eläkkeelle ja nyt on ihan varmasti erilailla aikaa ja jaksamista. meidän nuoret asuvat noin 50 km päässä, moottoritietä sinne ajaa kolmessa vartissa. omat vanhempamme asuivat satojen kilometrien päässä, silloin ei todellakaan kovin usein päästy vierailemaan puolin ei toisin. se on ollut ja on edelleenkin monen perheen kohtalona valitettavasti. päättäjät eivät oikein näytä ymmärtävän sen merkitystä perheiden ja koko yhteiskunnankin kannalta.
      ymmärrän hyvin lumenkaipuusi Harakka, myös minä kaipaan jo lunta ja aurinkoisia pakkaspäiviä.
      käytän myös itse gmailia ja olen ollut siihen ihan tyytyväinen.
      oikein hyvää alkanutta vuotta myös Sinulle Harakka, toivotaan meidän nuorille kaikkea hyvää elämään!

      Poista
  10. Onnea! Teillä on jännittävät ajat tulossa. Ihanat kisut!

    VastaaPoista
  11. Onpa teillä keväiset maisemat! Onnea tulevasta ja oikein hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä on, kovin leutoa koko ajan. kiitos kaunis Tiiu:))

      Poista