Jotain minusta puutarhurina

Sain Lappalainen etelässä blogin Nilalta kaksi  mukavaa haastetta, toisen jo 17.12.2019 Jotain minusta haasteen ja 17.1.2020 Minä puutarhurina haasteen. Kiitos Nila, olen kovin iloinen saamistani haasteista, vastaamiseni vain pitkittyi tammikuussa pitämäni blogitauon vuoksi. Päätin nyt omavaltaisesti yhdistää luovasti nämä kaksi saamaani haastetta yhteen ja samaan postaukseen. 

Itä-hämäläisestä tuli varsinaissuomalainen pienen mutkan kautta Uudellamaalla. Olemme asuneet isännän kanssa nyt jo yli 40 vuotta keskellä peltoaukeita. Maalaistalon tyttönä halusin kasvimaan ja ison pihan, missä lapsilla olisi tilaa temmeltää. Tämä sopi myös isännälle, kuten sekin, että hän oman työnsä ohella remontoi vanhan rintamamiestalon, Sarkolan,  kodiksemme:))

Muuttaessamme tontti (3500 neliöä) oli lähes kokonaan peltoa. Talon ympärillä kasvoi vain muutamia koivuja, poppeleita, hopeakuusi, vaahtera ja iso hopeapaju. Tien reunassa oli pätkä orapihlaja-aitaa ja  tontin pohjoisreunalla korkea kuusiaita. Nyt niistä on enää jäljellä yksi koivu, lehtikuusi, vaahtera sekä korkea kuusirivi tontin pohjoisreunalla. Itse asiassa kuvassa näkyvä, joskus -80-luvulla istuttamamme triikunakin kaadettiin viime vuonna ja nyt sen paikalla on kasvilava. 

Alue kuuluu 1B kasvuvyöhykkeeseen, mutta koska talomme oli aluksi suojattomana keskellä isoja peltoja, niin kasvuolosuhteet eivät olleet kaikista parhaimmat. Siksi aloitimme heti kuusiaidan istuttamisen suojaamaan pihaa pahimmilta tuulilta. Lisäksi harmaita hiuksia aiheutti jäykkä savimaa, olinhan tottunut mitä parhaimpaan ruokamultaan lapsuudenkodissani. Vuosien myötä kateviljely, kompostin, turpeen ja hiekan lisääminen on parantanut hieman maan rakennetta. 

Ostimme lapsuudenkotini, Viinasillan, vuonna 2003 kesäkodiksemme. Myöhemmin hankimme hieman lisää maata, joten nykyisin tontti on noin kaksi hehtaaria, mistä viljelyyn sopivaa peltomaata lähes hehtaari. Puuhiani kasvimaalla seurasi yksitoista vuotta rakas koiramme Helmi. Helmin ollessa pentu, ympäröin matalalla pajuaidanteella kasvimaan. Näin Helmi oppi rajansa ja istui kiltisti odottamassa kasvimaan reunalla, vaikka enää myöhempinä vuosina en aidannetta aina edes tehnyt.
Näinhän se on, elämän eri vaiheissa kotipihalla on erilaisia käyttötarkoituksia ja piha muuttuu asujien tarpeiden mukaan. Eläimet, lapset ja toki omat mieltymyksetkin ovat vaikuttaneet paljon siihen, millaiset pihamaamme tällä hetkellä ovat. Tärkeä sija on aina ollut luonnonmukaisesti hoidetulla kasvimaalla ja kasvihuoneella kautta kaikkien näiden vuosien. 

Viinasillan pihapiiri on tyypillinen maalaistalon piha, rakennukset ympäröivät väljää pihamaata. Pieni potager-tyylinen kasvimaani tuottaa riittävästi satoa kesän ajalle. Penkin reunalla kukkii kuolanpioni, silmäteräni, se on jo vanhempieni aikoinaan istuttama, kuten aitan päädyssä kasvava särkynytsydänkin.

 Kuivatan yleensä sipulit aitan päädyssä, siinä sipulit kuivuvat hyvin. 

Minulla on ollut kaksi hevosta, jotka vein kesäloman ajaksi Viinasiltaan. Olipa minulla eräänä kesänä viisi ankkaakin. Olen aina ollut innokas nikkaroimaan, niinpä tein itse hevostarhojen aidat ja tarvittavat portitkin. Riukuaidan tekoon sain oppia kylän vanhoilta mestareilta.

Riukuaita sopii niin hyvin vanhojen maalaistalojen pihapiiriin. Nyt tätä aitaa ei enää valitettavasti ole, viime kesänä se piti purkaa kokonaan pois. Keväällä olisi tarkoitus tehdä uusi aita sen tilalle.

Kuopuksemme oppi tekemään ihan oikeasti perinteisiä maatalontöitä, mistä hän osaa jo nykyisin olla  kiitollinen. Ei sen puoleen, meillä on kyl tapana laittaa vieraatkin talon töihin. Innokkaasti monet tarttuvat erilaisiin perinteisiä kädentaitoja vaativiin askareisiin. 

Lopetettuani hevosten pidon, aloitin pikku hiljaa muuntamaan osaa saroista kasvimaaksi ja perennapenkeiksi.  Kasvatin juureksia, sipulia ja herenettä talvenvaraksi. Lisäksi paljon kasvualaa veivät värikasvit mm morsinko, tiikerinkaunosilmä ja keltasauramo. Välillä kiireisimpinä vuosina jätin kasvimaan lepäämään. 

Muutama vuosi sitten aloitin myös sarkojen välisen ojan auki kaivamisen vesiallasta varten. Innostun helposti erilaisista hommista ja ei aikaakaan kun olen taas aloittamassa jotain uutta projektia, vaikka entisiä olisi vielä kesken. Yllä viime kesänä otettu kuva sarkojen päässä olevasta Hulevesipenkistä.  Koivurisuaidanteen takana on uusin kasvimaani, missä viime kesänä kasvoi lähinnä perunaa ja sipulia. 

Haluan säilyttää lapsuuskotini ympäristön luonnonmukaisena. Suosin perinteisiä perennoja, mitkä istutan mieluiten luonnonkasvien joukkoon. Tässä punaluppio on päässyt keltakurjenmiekkojen, mesiangervon ja erilaisten luonnonvaraisten heinien joukkoon. Käytän villalankojen värjäykseen paljon mesiangervoa, joten annan sen kasvaa tässä sarkojen välissä. Siitä minun on helppoa leikata aina tarvittava määrä joko suoraan väripataan tai kuivumaan tallin orsille myöhempää värjäystä varten.   

Yhdenlainen ikuisuusprojekti on myös navetan "kivijalkaan" perustamani Rauniopuutarha.

Rauniopuutarhan ilme on muuttunut melkoisesti vuosien varrella. Köynnökset ovat vahvistuneet ja tällä hetkellä ne peittävät jo lähes kokonaan pihanpuoleisen seinämän. 

Tykkään erilaisista pinnoista, joita vasten kasvit tulevat hauskasti esille. Tiili- ja puupinnat kuuluvat  ehdottomasti suosikkeihini. Ja liian sliipattua ei saa olla, mieluummin vähän kallellaan ja vinksin vonksin;)

Siperiankurjenmiekka on kotiutunut vuorenkilpien seuraan entiseen hevosen syöttökaukaloon. 

En kyllästy ihailemaan sen korkeuksiin kurottautuvia kukkavarsia äitini jo aikoinaan kalkitsemaa harkkotiiliseinää vasten. Vuosien varrella olen siirtänyt paljon kasveja kotipihalta tänne, kuten nämä siperiankurjenmiekatkin. Suurimman osan ostamistani taimista olen hankkinut Tommolan tilan taimistolta Leivonmäeltä. 

Toteutan välillä hieman älyttömiäkin ideoita. Esimerkistä käy vaikka betonin hakkaaminen pois vanhan lantakourun pohjasta. No, arvata saattaa, etten omin voimin urakasta selvinnyt, tarvitsin apua isännältä niin kuin monessa muussakin hommassa olen tarvinnut. Hikisen urakan jälkeen oli ilo päästä tekemään kasvualustat ja istuttamaan ajuruohot, pääskynkukat ja tarhapäivälilja vasta perustettuun penkkiin:))

Kesäkodissa kiinnitän enemmän huomiota kasvien kestävyyteen ja lehtien muotoon kuin niiden kukintaan. Pihapiiri on kallioinen ja vähäsateisina kesinä kasvien täytyy kestää kuivuutta, koska en pysty niitä kastelemaan. Vanhempani ovat aikoinaan perustaneet kukkapenkin vanhan eteisen kivijalkaan. Katseenvangitsijana penkissä toimii alhaalta lehdettömiksi karsitut japanintataret. Japanintatar luetaan vieraslajeihin, joten se tulisi hävittää kokonaan tai tarkoin huolehtia siitä, ettei se pääse leviämään ympäristöön.  Mietin pitkään hävitänkö sen vai en. Olen antanut sen olla vielä paikoillaan, mutta kuritan sitä kovin joka vuosi leikkaamalla. Olen seurannut sen kasvua nyt 20 vuotta, eikä siitä ole siemenestä levinnyt yhtään tainta ja juurakko on pysynyt vanhan kivijalan sisäpuolella. 

Vieraslajit ovat todellinen ongelma ja otan asian kyllä vakavasti. Aktiivisesti pyrin hävittämään esim. jättiputkea, jättibalsamia ja lupiinia. Olen päättänyt hävittää myös kaikki vuorikaunokit sekä kesäkodin että kotimme pihapiiristä. Vuorikaunokki leviää tehokkaasti sekä siementämällä että juurakosta, joten sen hävittäminen on osoittautunut sangen hankalaksi. Kotipihalla pystyn leikkaaman kukinnot pois ennen siementen kehittymistä, mutta kesäkodissa se on liki mahdotonta. Parasta siis hävittää koko kasvi. 

Viime kesänä lisäsin osittain hävitettävien listalle tuoksuvatukan. Isäni on istuttanut sitä aikoinaan eripuolille lapsuuskotini pihapiiriä. Tämä valtava kasvusto on tallin päädyssä. Viime keväänä leikkasimme sen alas ja peitimme isolla pressulla. Toukokuussa olisi tarkoitus repiä juurakot pois. 

Hävitettävä tuoksuvatukko kasvaa kiviaidan takana. Isäntä on aloittanut jo kallion puhdistamisen. Kyllä tästä vielä joskus hyvä tulee ja projetit eivät hevillä lopu:))

Nyt kun pääsin vauhtiin, niin esittelen vielä yhden homman, mistä haaveilen kävellessäni sarkojen päässä. Aiemmin kerroin aloittaneeni sarkojen välisen ojan auki kaivamisen.  Oja yhtyy sarkojen toisessa päässä kahteen metsäojaan. Aina juhannuskesään asti ojien yhtymäkohdassa on pieni lammikko, jonka penkoilla kasvaa luonnostaan kotkansiipiä. Olen istuttanut tuon ison raidan toiselle puolelle kaksi ängelmää, keltapäivänliljoja, syysastereita ja siperiankurjenmiekkoja. Lisäksi yhden isopoimulehden, mitä olen kyl myös alkanut epäilemään, kun sekin leviää todella helposti ympäristöön!

Mitä siis haaveilen?

Haluaisin padota ojien virtausta hallitusti niin, että vesi jäisi seisomaan lammikkoon hieman pidemmäksi aikaa. Kävimme viime kesänä patikoimassa Teijon kansallispuistossa ja bongasin siellä juuri sellaisen padon, minkä haluaisin itsekin rakentaa ojaan. Tuossa Teijolla kuvaamassani padossa on kiinteä patoseinä, itse ajattelisin, että avattava patoluukku voisi olla tarkoituksenmukaisempi...sellaisiakin olen nähnyt jossain.

Millainen puutarhuri olen kotipihalla,

miten rentoudun ja nautin?

Kotitalomme tontti on melko kapea ja pitkä, mikä aiheuttaa pieniä ongelmia eri toimintojen sijoittamisessa. Talo sijaitsee tontin etelänpuoleisessä päässä. Olemme jaotelleet tontin enemmän tai vähemmän selkeästi neljään eri osaan, jotka ovat nykyisin melko erilaisia, vaikka alunperin kaikki olivat pelkkää tasaista peltoa.

Aloitetaan tärkeimmästä eli siitä, miten ja missä voin rentoutua pihätöiden lomassa.

Ensimmäisten mansikoiden kypsyessä viimeistään on ihan pakko kerätä piknik koriin ihania kesän herkkuja, levittää viltti nurmelle ja nauttia! Yleensä levitän viltin etupihalle omenapuiden alle. Ajamme pihanurmea mahdollisimman vähän, niin että luonnonkukat saisivat kukkia omaksi ja erilaisten öttiäisten iloksi. 

Kesän varsinainen lekottelupäivä on synttymäpäiväni heinäkuun alussa. Mikäpä sen mukavampaa kuin lukea hyvää puutarhalehteä kylpyammeessa, lasillinen kylmää juomaa käden ulottuvilla. Ekologistakin tämä on, veden voi halutessaan pumpata omasta pihakaivosta ja kylpyveden käyttää auringossa nuutuneiden kasvien kasteluun illansuussa:))

Aamupäivisin talon länsipuolella on miellyttävä varjo istahtaa hetkeksi lepolasseen. Omenapuumme tuottavat niukasti satoa, mutta emme silti halua niitä kaataa, koska niiden rungot ovat kauniita ja leveä latvus antaa mukavan varjon hellepäivinä.

 Jos ulkona on liian viileää, niin kasvihuoneessa tarkenee varmasti ottaa vaikka pienet nokoset.

Herään kovin aikaisin, jo linnunlaulun aikaan, joten tapanani on ottaa pikkuiset nokoset iltapäivällä. 

Ilta-aurinkoa voimme ihailla leikkimökin kulmalle rakennetulla pikku terassilla. Terassilta aukeaa kaunis maalaismaisema. Terassille paistaa myös varhainen aamuaurinko, joten lämpiminä kesäaamuina saatan lukea aviisin ja juoda aamukahvini terassilla. Nautinnollista, varsinkin silloin, kun Wiurilan ruusuksi nimeämäni pensasruusu kukkii valtoimenaan:))
Leikkimökin päädyssä kasvaa sekä punaisia että valkoisia varjoliljoja. Valkoiset varjoliljat ovat talon vanhaa kantaa, niitä kasvoi entisen piharakennuksen seinustalla, mistä siirsin sipulit turvaan isännän alkaessa purkaa rakennusta pois. Siitä, miten punakukkaiset ovat päätyneet pihallemme minulla ei ole mitään käsitystä. Luonnonmukaisesti hoidetussa puutarhassa käykin juuri näin monasti, ja se sopii kyllä ihan hyvin minulle.

Kun hellekausi jatkuu pidempää etupihalla on aivan liian kuumaa, viimeistään silloin ripustan riippumaton takapihan koivikkoon. Olemme istuttaneet omin käsin kaikki koivut ja muut puut takapihalle. Ostaessamme talon, tässä oli pelkkää peltoa, missä viljelimme ensimmäisinä kesinä hernettä myyntiin. Reilussa 30 vuodessa paikalle on kasvanut kaunis koivikko, muutama iso metsäkuusi ja pari mäntyä. Niinhän sitä usein sanotaankin, et aloita puutarhan rakentaminen istuttamalla ensiksi puita. Taidamme istuttaa ainakin yhden puun joka vuosi, no se ei taida riittää vielä ihan hiilijalanjälkemme kompensoimiseen. Kaikenlaisia ajatuksia sitä päähänsä saakin riippumatossa köllötellessä, tykkäisin kyl enempi sellaisista "sinisistä ajatuksista"...

Nyt kun olen rentoutunut tarpeeksi, voinkin lähteä takaisin etupihalle,
ihailla kaikkea kaunista ympärilläni, tehdä  muutaman pikku hommankin matkan varrella.
Sellaista tämä minun puutarhurin elämäni on;) 

Kierrän kompostialuetta suojaavan aidanteen takaa tuoksuttelemaan päivänliljoja.

Käytämme tarkkaan kaiken vanhan näihin pihan rakennelmiin, nämäkin tervatut laudat on puretusta piharakennuksesta, vaaleat siltatyömaalta haetuista laudoista. Uusimme pari vuotta sitten kompostikehikot, teimme ne siirtolavoista. Nuo isot kaaret ovat vanhan muovikasvihuoneen kaaria, odottavat tuossa ihan rauhassa mahdollista uutta käyttötarkoitusta. Pihamaamme on villi ja vapaa, ruohonleikkuria käytetään vain muutaman kerran kesässä ja täällä takapihalla ei koskaan. Olen siirtänyt useampia kertoja porraspielessä kasvavia kotkansiiipiä tuon aidanteen kupeeseen. Eivät ole siinä viihtyneet jostain syystä. Ilmeisesti olen unohtanut aina kastella ne riittävän huolellisesti istutuksen jälkeen. Puutarhurina olen välillä vähän liiankin huoleton, täysin vastakohta työminälleni, sanoisi moni. Täytynee yrittää taas keväällä uudelleen kotkansiipien istuttamista...

Päivänliljat viihtyvät uudessa kasvupaikassaan. Jaoin viime keväänä pihatien varren perennapenkissä kasvavia päivänliljoja. Jakotaimista riitti moneen paikkaan istutettavaa, osan taimista vein kesäkotiin. Mantsuriankärhö kasvaa niin vehreänä, kukintaa saan kuitenkin vielä odottaa. Sen olen puolestani tuonut kesäkodista, aiemmin Rauniopuutarhassa kasvaneen kärhön jakotaimi. Sinivalkoiset kottikärryvajan tukiparrut ovat aiemmin palvelleet estepuomeina. Innostuin esteratsastuksesta siinä määrin, että tein itselleni oman estekaluston. Kaikkea sitä onkin tullut tehdyksi. 

Isäntä on leikannut kottikärryllisen oksia, minun työni on niiden hakettaminen. Sen teenkin mielelläni. Vanha ALKO hakettimemme on todella hyvä peli, siitä en kyl hevin luopuisi, nytkin homma tuli tehdyksi hetkessä!

Haketta kuluu karikkeena paljon talven mittaan komposteissa. Meillä on isännän kanssa monessa asiassa selkeä työnjako. Isäntä hoitaa jätteiden kuljetuksen ja laskiastian tyhjentämiset. Minä hoidan kompostin tyhjennykset ja pidän kompostialueen siistinä.

Kottikärryllisestä oksia riittää haketta yhden kompostin tarpeisiin.  

Sulkiessani kompostin katseeni kääntyy pajuangervopensaan taakaa siintävään maisemaan.

Olen todella tyytyväinen, kun ryhdyimme kaksi vuotta sitten leikkaamaan vanhaa kuusiaitaa pois. Se peitti täysin näkymän pelloille. Miten kauniilta kuusenoksista tehty risuaita näyttääkään vehreää peltoa vasten. Tätä omalla tavallaan salaperäistäkin avaruutta olen tosiaan kaivannut takapihallemme! 

Lahopuuaidoista toivonmukaan löytää pesäpaikan monet ahkerat pölyttäjät, jotka turvaavat myös ensi kesän mansikka- ja marjasadon. Viime syksynä ainakin luumupuut notkuivat luumujen painosta ja myös marjapensaat antoivat runsaan sadon. 

Olemme jatkaneet syksyn ja talven mittaan risuaidan tekemistä tontin pohjoispäätyyn.  On näistä pitkään jatkuneista plussakeleistä siis jotain hyötyäkin ollut;)

Pölyttäjille pitää olla riittävästi ruokaa tarjolla, muuten ne etsivät itselleen sopivamman paikan elää. Monen mesipistiäislajin toukat tarvitsvat lahopuuta ravinnokseen. Havupuut eivät ole välttämättä kaikkien lajien mieleen, siksi teemme risu- ja ranka-aitoja myös lehtipuiden oksista. Tai kuten tässä, laitamme kaikenlaisten puiden oksia samaan aitaan. Itseasiassa molemmille pihoillemme on tyypillistä juuri tämä runsas lahopuu eri puolilla pihamaita.

Syyshortensia on viihtynyt jo monta vuotta pihakoivun lahoavan tyven kupeessa. 

Moni on toki ihmetellyt, miksemme ole siirtäneet pölliä pois tai  tehneet siitä polttopuita. Minun silmälle pölli on kaunis ja miten täynnä elämää se onkaan!

Mesipistiäisiin kuuluvat kimalaiset on tärkeimpiä pölyttäjiä, siksi olenkin aina niin tyytyväinen niiden pörrätessä kukasta kukkaan. Toki tykkään perhosistakin, kauniita kun ovat, mutta eivät ne  vedä vertoja pölyttäjinä kimalaisille ja kukkakärpäsille. Eipä näy tällä kertaa olevan yhden yhtä pölyttäjää yrttipenkissäni!

Kerään yrttejä kuivumaan pitkin kesää, myös luonnonyrttejä. 

Yrttikranssi on monelle mieluinen tuliainen:))

Olen harrastanut horotoilua koko aikuisikäni, alussa lähinnä keräsin nokkosta, vadelman- ja mustaherukanlehtiä. Ajan myötä olen oppinut käyttämään yhä enemmän erilaisia luonnonkasveja ravinnoksi. Suurimman osan niistä kerään omilta pihamailtani.

Maustekaapistamme onkin yli puolet varattuna erilaisille luonnonyrteille. 

Isommat määrät säilytän paperipusseissa ja kirppareilta ostamissani keramiikkapurkeissa.  

Alkukesä onkin kiireistä aikaa, silloin kerään suuria määriä luonnonyrttejä kuivumaan pihatöiden lomassa.  Meillä annetaan voikukkien ja apilan kukkia, kerään niitä isännän kanssa suuria määriä kuivattavaksi ja muilla tavoin säilöttäväksi, pakastan ja hilloan. Yrtit kuten värisienetkin kuivaan tavallisesti lattialämmöllä. Aikoinaan haaveilin kasvikuivurista, mutta totesin sen tarpeettomaksi hankinnaksi. 

 Ruusunterälehtiä kuivaan mm teeaineeksi.

Osasta keitän hilloa raparperin ja mansikoiden kanssa. Tässä kaksi purkkillista ruusunterälehdistä ja raparperista keitettyä hilloa. Maistuu taivallisen hyvältä räiskäleiden kanssa, nam!

Keltaisten kukkien suosio näyttää vähitellen taas lisääntyvän. Itselläni on aina jotain keltaista kukassa keväästä syksyyn. Yksinkertaisesti siksi, että rakastan keltaista;) 

Viime vuosina aikaa on ollut vähemmän puutarhahommiin, joten olen suosinut isoja, vähään hoitoon tyytyviä perennoja. Tässäkin penkissä valtalajeina on luottoperennoja; lapinnauhuksia, tarha-alpia, siperiankurjenmiekkoja ja jo alku kesästä kukkivia kulleroita ja imikkää.

Penkin loppupäässä kasvaa päivänliljoja, lehtosinilatvaa,  

särkynytsydän sekä kuunliljoja. 

Köynnöstuessa kiemurtelee loistokärhö 

Ville de Lyon.

Minulle taitaa olla tyypillistä tämä kerroksellisuus ja värien pienoinen sekamelska. Jonkun silmään se voi käydä tosi pahasti, mutta minusta kaikki värit sopivat lopulta ihan hyvin yhteen. Toisaalta kyllä ihailen väriharmonialtaan rauhallisia puutarhoja, mutta omalla pihallani kaikki saa kukkia ja kasvaa juuri siinä missä parhaiten viihtyvät.

Minulle tärkeä osa puutarhanhoitoa on ollut jo neljävuosikymmentä kasvihuone. Ensimmäinen tehtiin heti seuraavana vuonna muutostamme, sellainen muutaman neliön huone vanhoista ikkunalaseista. Sitten viisitoistametriä pitkä muovihuone. Muistan vieläkin miten onnellinen olin isosta muovihuoneestani, kasvatin siellä maissiakin kun tilaa riitti. 

Sitten sain tämän myös vanhoista ikkunalaseista tehdyn kasvarin. Senkin rakentamisesta on kulunut jo 25 vuotta, miten aika kuluukin niin nopeasti! Alusta alkaen kasvarissa on ollut pieni pöytä ja tuoli sekä jotain muuta pientä kivaa. Pääasiassa kuitenkin aina ovat olleet kasvit;)

Nappasin kasvihuoneesta kuvan viime viikolla. Ihmeen hyvin tuo sälekaihdin on kestänyt talven myrskytuulissa ehjänä.  Kuvan perusteella ei kyl voisi arvata, et eletään sydäntalvea, viime tammikuussa tähän aikaan mekin sentään pääsimme hiihtämään, kun lunta oli lähes 20 cm. 

Nostan hattua ja kiitän kauniisti, jos jaksoit kahlata läpi tämän mammutti postaukseni:))

Sain Nilalta Minä puutarhurina haasten Lappalainen etelässä blogista. Hän oli puolestaan saanut sen Kivisen Vilman pihalla blogista, Vilma on myös tämän kivan haasteen alulle panija. Hän toivoo haasteen jatkuvan vapaamuotoisessa muodossa. Jos teet postauksen, käy kirjaamassa se Kivisen Vilman blogiin Minä puutarhurina kommentti osioon. 

Myös Jotain minusta haasteen sain Nilalta . Nila oli saanut haasteen Kirstiltä Mummon Päivitykset blogista. Tähän hätään en löytänyt tarkempia ohjeita.

En osaa nyt haastaa ketään erikseen mukaan, kun toteutin nämä kaksi haastetta näin samassa ja yhdessä postauksessa. Jos innostut tulemaan mukaan jompaan kumpaan haasteeseen, niin koppaa ihmeessä haaste tästä matkaasi:))

Oikein hyvää helmikuuta Teille kaikille!