Ihmeellinen Intia osa 3/6 Kochi

Lensimme varhain aamulla Indira Gandhin kansainväliseltä lentokentältä intialaisen lentoyhtiön Vistaran koneella Kochiin. Kolme tuntia kestänyt lento sujui ongelmitta, palvelu oli erinomaista. Heti nousun jälkeen, saimme aamiaisen. Pienet teot ja eleet tuntuivat hyvältä, kuten se, että lentoemäntä ojentaessaan aamiaistarjottimen, lausui nimeni ihan oikein:))
Kentällä meitä vastassa oli intialaisen matkatoimiston Jeet Travelsin edustaja, ystäväni perhetuttu. He vastasivat siitä, että kaikki sujui ongelmitta matkamme aikana, siitä iso kiitos heille molemmille! Voin lämpimästi suositella em. matkatoimiston palveluja kaikille, jotka suunnittelevat matkaa Intiaan.

Saavuimme Kochiin aamu yhdeksältä, ihana auringonpaiste ja lämpö hyväili kasvoja. Saimme heti tuta trooppisen ilmaston, lämpötila +35 C, miellyttävä kosteus kuivan ja pölyisen pohjoisen jälkeen tuntui todella mukavalta. Matkalla Growne Plaza hotellille saimme ihailla palmumetsiköitä, jotka varjostivat hyvin hoidettuja taloja. Lentokoneesta katsottuna Kerala näyttikin kovin vehreältä, jopa asumattomalta, koska asutus jäi puiden siimekseen. Tosiasiassa Keralassa asuu noin 30 miljoonaa ihmistä kapealla 40 000 neliökilometrin kaistaleella Arabian meren rannalla.
Maantieteellisesti Kerala jakautuu kolmeen erilaiseen osaan. Itäiset ylämaat ovat karua Länsi-Ghatvuoristoa, mitä nimitetään Keralan osavaltiossa Malabarin alueeksi. Keskinen osa Keralaa on kumpuilevia kukkuloita ja läntinen alue rannikkotasankoa upeine hiekkarantoineen.

Tapani mukaan kävin heti sisäänkirjautumisen jälkeen uimassa. Toki isäntäkin tuli mukaan:))
Tälläkään kertaa hotellin allasalue ei tuottanut pettymystä, oli ihanaa pulahtaa lentomatkan jälkeen virkistävään veteen, veden lämpötila + 27 astetta!

Iltapäivällä tutustuimme Kochin nähtävyyksiin Fort Kochin alueella. Tässä pieni ryhmämme on juuri menossa Mattencherryn palatsiin. Kyseessä on porttugalilaisten 1500-luvulla rakentama palatsi, minkä he antoivat lahjana onnistuneiden kauppasuhteiden luomisesta paikalliselle kuninkaalle Raja Veera Kerala Varmalle. Paikasta käytetään myös nimitystä Dutch- eli Hollannin palatsi, koska 1600-luvulla juuri hollantilaiset tekivät rakennuksessa suuria korjauksia. Trooppisessa ilmastossa rakennukset turmeltuvat nopeasti, jos niitä ei säännöllisesti olla korjaamassa ja kunnostamassa.

Portti oli juuri sen verran raollaan, että mahduimme pujahtamaan siitä yksi kerrallaan sisälle! Palatsin sisällä kuvaaminen oli kielletty. Keralan turisti-infon sivuilta klik! löydät halutessasi videon, mistä saa hieman käsitystä siitä, millainen rakennuksen interiööri oli. 

Mieleenpainuvinta oli iso, hieman hämärät salit, joiden seiniä peitti taidokkaasti tehdyt seinämaalaukset. Seinämaalaukset perustuvat muinaisiin intialaisiin eepoksiin mm. Ramayanaan ja Mahabharataan. Löytyipä seiniltä myös hindujen jumalia sekä sanskritin suuren runoilijan Kalidasan teoksia kuvitettuna. Seinämaalausten pinta-ala on peräti 300 neliökilometriä!

Kochi oli aikoinaan merkittävä satamakaupunki ja maustekaupan tärkeä keskus. Vaikka palatsissa ei ollut esillä kovin paljoa esineistöä, niin silti sai hyvän käsityksen menneiden aikojen vauraudesta ja alueen tärkeydestä. Tutkin tarkemmin vanhoja kolikoita ja postimerkkejä. Isäntä innostui aidon kokoisista muotokuvista, joita oli maalattu kuninkaallisen perheen jäsenistä. Varsinkin siitä, missä silmät näyttivät seuraavan sinua missä sitten olitkin. Isäntä seisoi muotokuvan oikealla puolella ja minä vasemmalla, silti me molemmat kerroimme muotokuvan katsovan juuri itseämme!

Alueella oli myös hindutemppeli, mihin oli turha yrittää päästä sisälle. Keralassa vain hindut pääsevät temppeleihin sisälle. Toki ei kaikki hindutkaan aina. Joku ehkä saattaa muistaa vuosi sitten tammikuussa julkaistuja uutisia siitä, miten kaksi hedelmällisessä iässä olevaa hindunaista meni Keralassa Sabarimalan hindutemppeliin, mihin ei ole koskaan aiemmin päästetty 10- 50-vuotiaita naisia sisälle. Naiset rohkaistuivat Intian korkeimman oikeuden syksyllä 2018 tekemästä päätöksestä, minkä mukaan kaikkien naisten on päästävä tähän hindujen pyhään temppeliin. Temppeli on yksi merkittävimmistä pyhiinvaelluskohteista Intiassa. Temppelin avaamisen puolesta on järjestetty mielenosoituksia. Naiset muodostivat mm 620 kilometriä pitkän ihmisketjun tukeakseen oikeuttaan käydä Sabariamalan temppelissä! Pienenä huomautuksena voisin kertoa, että kyseinen temppeli on omistettu selibaatin jumalalle Ayyappanille...

Tässä vielä kutsuva näkymä Mattencherryn palatsin puutarhan isojen puiden suomaan siimekseen.

Seuraavaksi lähdimme tutustumaan  juutalaiseen kaupunginosaan ja siellä olevaan vanhimpaan edelleen toiminnassa olevaan juutalaiseen synagoogaan, mitä löytyy Intiasta ja yleensäkin koko Kansainyhteisön alueelta (tuli muuten mieleeni, et Kansainyhteisön päämies on edelleen kuningatar Elisabeth II!)

Kävelimme rauhallisia kapeita katuja pitkin, jokaisesta rakennuksesta huokui pitkä menneisyys, loiston aika toki oli monen kohdalla jo ohitettu. Synagogan sisäpiha oli ihanan viileää. Riisuimme jalkineemme ja astuimme sisälle suurta kunnioitusta tuntien. Ymmärrettävästi täälläkin oli valokuvaaminen kiellettyä. Netistä kyllä on helposti löydettävissä upeita kuvia synagogasta, jos joku haluaa niitä tutkia. 

Paljon on kulunut aikaa siitä, kun Kochin juutalaiset (Malabarin juutalaiset) asettautuivat näille seuduille asumaan. Historioitsijoiden mukaan ensimmäiset saapuivat jo noin vuonna 70 jälkeen ajanlaskun. Paradesin synagoga on rakennettu vuonna 1568 ja kuvassa näkyvä kellotorni 1800-luvulla. Paradesi tarkoittaa ulkomaalaista monissa Intian eri kielissä, olihan suurin osa juutalaisyhteisön jäsenistä alunperin ulkomailta muuttaneita. Vähitellen synagogan ympärille kasvoi juutalaisyhteisö, mikä koskaan ei lukumääräisesti ollut kovin iso.

                                                                                           Kuva: Alyssa Pinsker, BBC

Alyssa Pinskerin kirjoittamasta lehtiartikkelissa vuodelta 2015 käy ilmi mielenkiintoinen seikka, mikä selittänee osaltaan sen, miksi Keralassa edelleenkin eri uskontokuntien edustajat elävät sovinnollisesti toisiaan kunnioittaen.  Muinoin, joskus ennen 1000 lukua, silloinen Chera-dynastian kuningas Bhaskara Ravi Varma lahjoitti juutalaiselle Joseph Rabbanille kuparilevyn, joka antoi hänelle (juutalaisyhteisölle?) 72 etuoikeutta mm verovapauden ja vapauden harjoittaa uskontoaan "niin kauan kun maaailma ja kuu ovat olemassa". Tämä samainen kuparilevy on edelleen tallessa Paradesi synagogassa. Siihen aikaan juutalaiset hallitsivat maailmanlaajuista maustekauppaa, minkä keskuspaikkana oli juuri nykyinen Kerala ja Kochin satamakaupunki.

Kaikki synagogassa  ei sentään ole ihan niin vanhaa. Esim. lasikattokruunut on tuotu Belgiasta 1800-luvulta. Kun mainitsin meidän riisuneen jalkineet ennen synagogaan menoa, niin kyseessä ei ole uskonnollinen syy, vaan  näin halutaan suojella kallisarvoista lattiaa turmeltumiselta. Lattia on erittäin kaunis. Jokainen laatta on käsinmaalattua posliinia. Ne on maalattu 1800-luvulla Kiinassa, kiinalaista käsityötaitoa parhaimmillaan! 

Viime vuosikymmeninä Kochin juutalaisten muuttoliike kääntyi takaisin Israeliin ja muihin isompiin juutalaisyhteisöihin. Tällä hetkellä Paradesi synagogan juutalaisyhteisöön kuuluu kaksi jäsentä. Synagogassa pidetään enää harvoin rukoushetkiä, sillä rukoushetken järjestämiseen tarvitaan aina 10 miespuolista juutalaista. Tämä täyttyy vain silloin, kun synagogaan tulee riittävästi ulkopuolisia juutalaisia vierailijoita.

 

Mietteissäni sujautin sandaalit jalkoihin ja lähdin isännän kanssa tavoittelemaan muuta ryhmää, jotka olivat lähteneet etsimään sopivaa lounaspaikkaa. 

Jew Town on nykyisin suosittu turistikohde, mikä näkyy selvästi myös liikkeiden tarjonnassa ja ruokapaikkojen runsaudessa. Oli mukavaa, kun kauppiaat eivät tyrkyttäneet liian innokkaasti tuotteitaan, vaan antoivat rauhassa katsella ja ihmetellä sekä minun kuvata;)

Postikortit olivat hivenen hakusessa. Onneksi kortit löytyivät vihdoin katukauppiaalta ja postimerkit paikallisesta postikonttorista. Korttien myyjä vei meidät henkilökohtaisesti postikonttoriin. 

Rupiat ovat isoja rahoja, kerrankin tuntui olevan rahaa riittävästi, Intian hintataso on erittäin halpa. Rupian kurssi vaihteli hieman sen mukaan missä vaihdoimme, eurolla sai keskimäärin 77 rupiaa. No, ei meidän kyl edes tarvinnuT vaihtaa paljoa, kun kaikki oli maksettu etukäteen. Hoitoja, pieniä matkamuistoja ja ruokajuomia varten 50 euroa per nuppi, ei paha;)) 

Nämä hienoudet sivuutimme tyynen rauhallisesti,

kuten nämäkin!

Sen sijaan alakerran ravintolassa nautimme kevyen lounaan ja raikkaan hedelmänektarin.

Shoppailun sijaan keskityin valokuvaamiseen ja paikallisten ihmisten arkisten töiden seuraamiseen. Tässä miehet asentavat taottuja saranoita paikoilleen. Uusi liike avataan varmaan lähiaikoina, kaikki näytti olevan jo niin valmista.

Päivän viimeisenä etappina oli Kochin kulttuurikeskus. Auto parkkeerattiin kadun toisella puolella olevan toimistorakennuksen eteen, minkä muuriin oli maalattu kiinnostava muraali.

Itse kulttuurikeskus oli lyhyen kävelymatkan päässä. Kadun varrella kasvoi isoja sadepuita (Samanea saman), voiko ne edes olla pieniä!? Tämän hernekasveihin kuuluvan puun latvus voi levittäytyä kupolimaisena kattona laajalle alueelle. Se antaa näin hyvän varjon vaikka aurinko paistaisi matalalta. Siksi sadepuita varmaan kasvatetaan myös peltojen latamilla. Niitä näki todella paljon ja yleensä aina niiden alla oli kokoontuneena ihmisiä tai eläimiä. Kaupungissa ne toimivat tehokkaana hiilidioksidin sitojana, mikä on erittäin tärkeää muistaa ilmastomuutoksesta puhuttaessa;)

Olimme varanneet liput perinteiseen tanssidraamaan kathakaliin. Tulimme paikalle sen verran aikaisin, että näimme myös tanssijoiden, kahden miehen, valmistautumisen illan esitykseen. Kyseessä on Keralasta lähtöisin oleva tanssidraama, mikä perustuu keskeisiin hindulaisiin teksteihin, Mahabharata- ja Ramayana-eepoksiin sekä ikiaikaisiin kansantarinoihin. Kaiken kaikkiaan perinteisiä kathakali-tanssidraamoja tunnetaan noin 500, mutta nykyään niistä on ohjelmistossa enää noin 50 esitystä. Meillä oli ilo ja kunnia saada seurata niistä yhtä kiehtovaa tarinaa, Narakasuravadhamia.

Kathakalissa yhdistyy musiikki, tanssi, kasvojen ja käsien taidokkaat liikkeet, näyttävät puvut sekä  taidokas maskeeraus. Se eroaa keskeisesti meidän tuntemastamme tarinankerronnasta siinä, etteivät esiintyjät puhu lainkaan. Alunperin kathakalissa oli kysymys pyhästä tanssidraamasta, mitä esitettiin temppeleiden pihalla. Esitykset kestivät vähintään yön yli, joskun jopa useita päiviä. Siksi on hyvä tuntea tämän tanssidraaman taustaa sen verran, ettei pidä sitä ilveilynä tms ja käyttäydy sopimattomasti esityksen aikana. 

Aluksi toinen tanssijoista kävi läpi erilaisia tunteita ilmentäviä liikkeitä ja ilmeitä. 

Tein niistä lyhyen videon youtube-kanavalleni. Ihan kaikkia ilmeitä en onnistunut kuvaamaan, suurimman osan kylläkin. Videon lopussa olevat kuvat olen ottanut Kochin kulttuurikeskuksen seinällä olleestä julisteesta. Niistä voi tutkia, mistä erilaisissa ilmeissä on kyse.

Koko esityksen ajan taustalla kuului rummutusta ja välillä myös laulua. Tanssijat tekivät tyyliteltyjä, voimakkaita eleitä, joiden avulla he ilmaisivat erilaisia tunnelmia ja kohtauksia esityksen eri vaiheissa. Saimme pienen käsiohjelman, missä oli lyhyesti kerrottu tarinan kulku. Se helpotti esityksen seuraamista. 

Tein myös itse esityksestä lyhyen videon youtube-kanavalleni. Narakasuravadam on perinteinen kathakali, mitä on esitetty koko yön kestävänä näytöksenä temppelin pihamaalla. Näkemämme esitys kesti kaiken kaikkiaan tunnin, joten videoissa on vain pieni otos siitä, miten tarina eteni. Ohessa vapaasti suomennettuna ohjelmaesitteen kuvaus juonesta.

Taivaan kuninkaan poika Jayantha istuu taivaallisessa puutarhassa nauttien miellyttävästä tuulenhengestä. Yllättäen kaunis nainen lähestyy häntä hitaasti tanssien. Jayantha arvostaa kovin naisen kauneutta. Hän haluaa tietää, onko nainen taivaasta vai jostain muusta mailmasta. Nainen kertoo olevansa taivaasta ja pyytää Jayanthania kosimaan häntä ja nauttimaan elämän nektarista kanssaan. Jayantha arvostaa kovin naisen ehdotusta, mutta kertoo voivansa mennä naimisiin ainoastaan isänsä luvalla. Nainen ilmaisee intohimonsa ja puhuu hyvin rakkaudellisesti. Se saa Jayanthanin epäilemään, ettei nainen sittenkään ole taivaasta. Silloin nainen esittää pahoittelunsa sopimattomasta käytöksestään ja kertoo, ettei hän voisi elää ilman Jayanthania. Jayantha kuitenkin torjuu naisen ja pyytää tätä poistumaan taivaasta. Pettyneenä nainen yrittää voimakeinoin saada Jayanthanin itselleen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt Jayantha on varma siitä, että nainen on demonitar kauniin neidon hahmossa. Samalla nainen muuttuukin demoniksi, näin hän saa lisää voimaa ja uskoo pystyvänsä viemään Jayanthanin mukanaan. Silloin Jayantha vetää raivoissaan miekkansa esille. Hän leikkaa demonittaren paksun rinnan ja nenän pilaten näin demonittaren naisellisen muodon ja lähettää hänet pois taivaasta.

Tarinan moraalinen opetus: kaikissa olosuhteissa paholaista pitää rangaista.

ps. Lahdessa on tulossa ensi-iltaan maaliskuussa ainutlaatuinen esitys klik! Fast Food Kathakali.

Palattuamme illalla hotellille olikin taas aika pulahtaa uima-altaaseen.

Muistorikkaan päivän ja maittavan illallisen jälkeen uni maistui makealta:))