tiistai 18. kesäkuuta 2013

Aitan perinteinen juhannussiivous

 Perinteisesti valmistaudun  mittumaarin juhlaan somistamalla nukkuma-aitan.  Aamulenkillä Helmin kanssa taitoin sylillisen koivunoksia aitan ripsumista varten.
Tuoreet koivunoksat irrottavat tehokkaasti pölyn hirsistä. Leveiden kattolautojen raosta tippuu aina jnkv vanhan, peltikaton alla olevan, pärekaton paloja, jotka myös irtoavat hyvin oksilla ripsumalla. Taas kerran haaveilin siitä, miten ottaisimme peltikaton pois ja tekisimmi tilalle uuden pärekaton. Haavikosta löytyy sopivasti haapoja päreiden tekoon ja varmaan jostain saisi lainaksi pärehöylänkin.  Näin pihapiirimme olisi taas yhdeltä pieneltä osalta lähempänä 1950-luvun elämäntyyliä.
 "Juhannusheiniksi" laitan katonrajassa oleviin naulakoihin tuoreita koivunoksia. Vanhan tavan mukaanhan juhannusheiniä levitettiin tuvan lattialle, joskun niitä ripustettiin myös seinille, tavallisimmin seinille ripustettiin tietääkseni kuitenkin haavan- tai pihlajanlehviä. Oviverhosta ja seinien rakojen tilkitsemisestä huolimatta aitassa kuuluu aina itikoiden ininää, hyttysverho antaa hyvän suojan niitä vastaan.
 Aitan viileässä hämärässä on nautinnollista nukkua myös päiväunet. 
Juhannus eli mittumaari tarkoittaa valon ja keskikesän juhlaa, jota vietetään kesäpäivänseisauksen tienoilla. Kristillisenä juhlana kyseessä on Johannes Kastajan muistoksi vietetty juhla ja juhannuksen nimikin on tullut Johanneksesta. Kesä on vehreimmillään ja kukkakedot kauneimmillaan. Keräsin kiitokseksi  kimpun tuoreita kukkia Johannekselle.

16 kommenttia:

  1. Luonnonkukatkin ovat tosi kauniita maljakossa(kin), mutta kuihtuvat vain aina harmillisen äkkiä.
    Hyttysverho onkin tosi tarpeen tähän aikaan kesästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on totta. kukkakimppuja on vaan niin mieluisaa tehdä, ei haittaa vaik ne joutuu usein vaihtamaankin. ilman hyttysverhoa ei nukkumisesta tulis mitään!

      Poista
  2. Niin kaunista ja romanttista!!! Kyllä tuolla kelpaa levätä mittumaarina!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ole aitan voittanutta kesäisenä nukkumapaikkana, no laavullakin on kyl aika mukavaa;)

      Poista
  3. Juhannusta tulvillaan tämä sinun postauksesi!
    Ihanaa keskikesän aikaa!!

    VastaaPoista
  4. Tarina ja kuvat aivan kuin Suomi-filmistä...jos en tietäisi että kyse on nykyajasta! Kunnioitettavaa että vaalit perinteitä!

    VastaaPoista
  5. Kaunista on tulvillaan kuvasi!
    Ja hyvää Juhannusta tulin minäkin sulle toivotteleen jo, sillä jään pikkuselle tauolle.
    Kurkkailen kyllä välillä blogeihinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä ajatus pitää vähän nettitaukoa, oikein mukavaa mittumaaria myös Sinulle:))

      Poista
  6. Ihanatunnelmaiset kuvat!
    Oikein Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla et tykkäsit, näissä puitteissa siivoaminen on nautinto. Mukavaa Jussia myös Sinulle;)

      Poista
  7. Tuolla saisi varmasti makoisat unet - kaunis aitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. herään yleensä auringon noustessa, aitan hämyssä unta riittää hieman pidempään;)

      Poista
  8. Tuli aito juhannuksen tunnelma tänne asti, kiitos!
    Kaunis kukkakimppu ja aitta valmiina odottamassa juhannusvieraita tai oman perheen jäseniä.
    Oikein tunnelmallista juhannusta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt nukumme aitassa isännän kanssa, juhannus vieraamme ovat valineet kamarit. kokoille aiomme mennä, siel on perinteiset juhannustanssitkin, jos jollain sattuis olemaan tanssihaluja. mukavaa mittumaaria Sinulle myös;))

      Poista